Lue keskustelun säännöt.
Nuori tulee treeneistä itkien kotiin
24.04.2021 |
Kyseessä 13-vuotias tyttö. Tähän saakka erittäin sisukas ja pitkäjännitteinen tyttö pahoittaa nykyään mielensä joka viikko. Tästä on ollut seurauksena se, että on lähtenyt treeneistä toistuvasti kesken pois. Tämä sovittu valmentajan kanssa, ettei pilaa muiden treenejä mökötyksellään ja itkullaan. Tätä on jatkunut muutaman kuukauden ja olemme keskustelleet asiasta valmentajan kanssa ja yrittäneet puhua asiat auki, mitkä tyttöä harmittavat.
Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että entä jos kyseessä ei olekaan vain tytön hankala ikä, luonne ja ”viat” hänessä,, vaan voisiko valmennus tehdä jotain toisin. Harrastusta on 8 kertaa viikossa.
Onko kenelläkään kokemusta, miten tästä pääsee yli? Kaikesta huolimatta nuori haluaa aina mennä treeneihin, eikä tunnu olevan pitkävihainen, vaikka tulee todella suuttuneena kotiin ja kokee, että häntä kohtaan toimitaan epäreilusti.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettei olisi uupumisoireita. Järkky määrä ohjattua toimintaa koulun ohella. Mitä jos juttelisitte?
Juteltu joka kerta ja selvitetty mistä paha mieli johtuu. Tyttö puhuu ihan avoimesti. Hän esimerkiksi kokee, ettei häntä valmenneta//valmentaja on epäreilu. Tai sitten hän ei ole vaan onnistunut omasta mielestään riittävän hyvin.
Valmentajahan voi olla epäreilu. Vaikka ei olisikaan, niin olisi tärkeää käydä valmentajan kanssa lävitse nuo epäreiluuden kokemukset eikä jättää tyttöä yksin tunteittensa ja kokemuksiensa kanssa. Samoin mietin, että mitä valmennusta tuo on, että jos tyttö kokee, että hän epäonnistuu, niin hän lähtee kerta kerran jälkeen yksin itskien kotiin ilman, että valmentaja ohjaa, tukee ja kannustaa? Tärkeintä kun tuntuu olevan, että tyttö peittää kokemuksensa, tunteensa ettei vain häiritse niitä muita.
Onko muilla av-palstalaisilla tässä kohtaa tunne, että onneksi oma lapsi ei kuulu tuollaisiin valmennettaviin?
Tuolla tasolla ei vaan enää voi yhtä vetää perässä. Valmentaja ei ole terapeutti ja tolla treenimäärällä puhutaan jo valmennuksesta, joka tähtää ”huipulle”. Ainut keino on jättää tunteiden hallinnan opettaminen vanhemmille ja poistaa muita häiritsemästä tällainen tapaus. Kuulostaa ikävältä, mutta ei ole valmentajan vastuulla terapioida teinitytön tunnepurkauksia.
Itselläni samanikäinen maajoukkuetasoinen urheilija. Heillä liiton puolesta tarjolla psyykkistä valmennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyy hyvinkin tähän.
Se lapsen pakottaminen ei ole sitä konkreettista pakottamista vaan välillistä.
Lapsi kokee, että ellei pärjää tässä asiassa, aiheuttaa hän pettymyksen vanhemmilleen.
Ylisuorittaja, jonka on (omasta mielestään) "pakko" pärjätä, jotta hän olisi kelvollinen.
Kun suoritus menee pakonomaiseksi, eikä riittävää suoritustasoa saavuteta, niin henkiset paineet menevät yli kestokyvyn. Ja kun mennään pakkoyrittämisen puolelle, yleensä suoritustaso laskee ja paineita muodostuu entistä enemmän.
Lapsi on kuitenkin edelleen katkera siitä, kun hänen piti lopettaa toinen laji, jota hän rakasti. Ihme että pakotimme kuitenkin hänet lopettamaan sen, kerta pakotamme lapsen harrastamaan? En jaksa vängätä tästä asiasta, lapsi ei halua lopettaa eikä pitää taukoa. Sitten kun haluaa, hän lopettaa. En kommentoi enää tätä asiaa, koska tiedän ettei se ole totta. Samoin lapsi tietää että voi lopettaa tai vaihtaa harrastusta milloin haluaa.
eli olette änkänneet lapselle toisenkin raskaan harrastuksen. Elämä on aivan muuta kuin suorittamista. Etsikää aitoutta. Olet lapsesi tärkein roolimalli.
Mikä ongelma sinulla on?
Muodostelmaluistelua ja valmentajan nimi Miriam eli Mirkku?
Vierailija kirjoitti:
Hommatkaa sille poikaystävä niin loppuu treeneissä käymiset ja alkaa harrastamaan jotain ihan muuta.
Sitä ennen ehkäisyvalistus, no joo. Minkä ikäinen? Miten koulu sujuu. On niitä vielä jotka on koukussa hyviä ja vaativat itsrltään enemmän kun hyvä.
Millaisia treenit ovat? Eihän noin usein saa edes treenata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyy hyvinkin tähän.
Se lapsen pakottaminen ei ole sitä konkreettista pakottamista vaan välillistä.
Lapsi kokee, että ellei pärjää tässä asiassa, aiheuttaa hän pettymyksen vanhemmilleen.
Ylisuorittaja, jonka on (omasta mielestään) "pakko" pärjätä, jotta hän olisi kelvollinen.
Kun suoritus menee pakonomaiseksi, eikä riittävää suoritustasoa saavuteta, niin henkiset paineet menevät yli kestokyvyn. Ja kun mennään pakkoyrittämisen puolelle, yleensä suoritustaso laskee ja paineita muodostuu entistä enemmän.
Lapsi on kuitenkin edelleen katkera siitä, kun hänen piti lopettaa toinen laji, jota hän rakasti. Ihme että pakotimme kuitenkin hänet lopettamaan sen, kerta pakotamme lapsen harrastamaan? En jaksa vängätä tästä asiasta, lapsi ei halua lopettaa eikä pitää taukoa. Sitten kun haluaa, hän lopettaa. En kommentoi enää tätä asiaa, koska tiedän ettei se ole totta. Samoin lapsi tietää että voi lopettaa tai vaihtaa harrastusta milloin haluaa.
eli olette änkänneet lapselle toisenkin raskaan harrastuksen. Elämä on aivan muuta kuin suorittamista. Etsikää aitoutta. Olet lapsesi tärkein roolimalli.
Oliko se laji rakkaampi, mutta ei niin menestyksellinen kuin tämä, jossa hän jatkoi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommatkaa sille poikaystävä niin loppuu treeneissä käymiset ja alkaa harrastamaan jotain ihan muuta.
Sitä ennen ehkäisyvalistus, no joo. Minkä ikäinen? Miten koulu sujuu. On niitä vielä jotka on koukussa hyviä ja vaativat itsrltään enemmän kun hyvä.
Koukussa hyviä? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liittyy hyvinkin tähän.
Se lapsen pakottaminen ei ole sitä konkreettista pakottamista vaan välillistä.
Lapsi kokee, että ellei pärjää tässä asiassa, aiheuttaa hän pettymyksen vanhemmilleen.
Ylisuorittaja, jonka on (omasta mielestään) "pakko" pärjätä, jotta hän olisi kelvollinen.
Kun suoritus menee pakonomaiseksi, eikä riittävää suoritustasoa saavuteta, niin henkiset paineet menevät yli kestokyvyn. Ja kun mennään pakkoyrittämisen puolelle, yleensä suoritustaso laskee ja paineita muodostuu entistä enemmän.
Lapsi on kuitenkin edelleen katkera siitä, kun hänen piti lopettaa toinen laji, jota hän rakasti. Ihme että pakotimme kuitenkin hänet lopettamaan sen, kerta pakotamme lapsen harrastamaan? En jaksa vängätä tästä asiasta, lapsi ei halua lopettaa eikä pitää taukoa. Sitten kun haluaa, hän lopettaa. En kommentoi enää tätä asiaa, koska tiedän ettei se ole totta. Samoin lapsi tietää että voi lopettaa tai vaihtaa harrastusta milloin haluaa.
eli olette änkänneet lapselle toisenkin raskaan harrastuksen. Elämä on aivan muuta kuin suorittamista. Etsikää aitoutta. Olet lapsesi tärkein roolimalli.
Oliko se laji rakkaampi, mutta ei niin menestyksellinen kuin tämä, jossa hän jatkoi?
Lapsi valitsi tämän mitä nyt harrastaa. Oli molemmissa erittäin hyvä tuossa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusta korona aikana 8 kertaa viikossa? Enpä usko.
Nuorten urheilu maajoukkuetasolla on eri asia. Epäilen siksi vahvasti jotain luistelua, koska siinä ei voi pitkiä taukoja pitää.
Oma tytär on SM joukkueessa ja maajoukkueessa samalla ja heillä treenejä on 4x4 h viikossa tarvittaessa 1x3h. Joukkuevoimistelu juu.
En mäkään nyt ihan niele tuota 8 kertaa viikossa näineen. Ehkä tässä ketjussa on asia avattu, kun luin vaan ekan sivun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusta korona aikana 8 kertaa viikossa? Enpä usko.
Nuorten urheilu maajoukkuetasolla on eri asia. Epäilen siksi vahvasti jotain luistelua, koska siinä ei voi pitkiä taukoja pitää.
Oma tytär on SM joukkueessa ja maajoukkueessa samalla ja heillä treenejä on 4x4 h viikossa tarvittaessa 1x3h. Joukkuevoimistelu juu.
En mäkään nyt ihan niele tuota 8 kertaa viikossa näineen. Ehkä tässä ketjussa on asia avattu, kun luin vaan ekan sivun.
Minun tyttöni harrastaa taitoluistelua ja hänellä on 9 treenit viikosssa, osa aamuisin kuten ap:n lapsella.
Vierailija kirjoitti:
Millaisia treenit ovat? Eihän noin usein saa edes treenata.
En kerro lajia, mutta kyseessä on yksilölaji. Ja ihan kaikki treenaavat tuossa lajissa tuolla tasolla vähintään saman verran Suomessa. Ihan kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää harrastaa lajia joka saa aikaan vain pahan mielen ja vielä maksaa siitä? Meillä kun alkoi olla vastaavaa, harrastus meni vaihtoon kun aikamme oltiin sitä menoa katseltu.
Tuollainen ei voi olla nuorelle hyväksi. Tilanne ei saa jatkua noin, tai nuori vielä masentuu, tai sairastuu syömis/ahdistus/paniikkihäiriöön, jos näin ei ole jo käynyt.
Joko tulehtunut tilanne pitää ratkoa ja puhua auki valmennuksen kanssa ja selvittää, miksi nuori kokee asiat miten kokee ja mitä asialle on tehtävissä. Tai vaihdetaan seuraa, lajia, valmentajaa tai harrastusta. Noin ei voi olla.
Lapsen hyvinvointi ja kehitys etusijalle. Niiden ehdoilla mennään, ei lajin tai harrastuksen. Jos lapsi ei ole ihan treeniryhmän huippua ja erityislahjakas, hänellä tuskin on tulevaisuutta ammattiurheilijana. Mielenterveys sen sijaan tuossa voi mennä ja se vaikuttaa sitten ihan kaikkeen muuhunkin, kuten opintoihin ja työllistymiseen tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapiaa ja psyykkistä valmennusta tytölle. Jonkun ammattilaisen pitää auttaa häntä selvittämään itselleen mitä haluaa. Ihan absurdia ajatella, että se mitä lapsi itse ehdottomasti "haluaa" (eli haluaa jatkaa ja tällä tasolla) olisi hyvä ja oikein. Tai että vasta kun lapsi itse osaisi sanoa että haluaa taukoa, sitä pidetään. Mistä se lapsi sen todella voi tietää ilman apua.
Terapeuttia ja psyykkistä valmennusta suosittelen. Ei oo ok itkeä toistuvasti treenien takia ja lähteä kesken pois. Tukea enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää harrastaa lajia joka saa aikaan vain pahan mielen ja vielä maksaa siitä? Meillä kun alkoi olla vastaavaa, harrastus meni vaihtoon kun aikamme oltiin sitä menoa katseltu.
Kyse onkin pakkomielteestä. Rakastaa niin paljon harrastusta ettei anna itkun häiritä/kehon varoitusäänet sivuuttaa ja pistää kaikkensa peliin. Onko näin?
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa ja psyykkistä valmennusta tytölle. Jonkun ammattilaisen pitää auttaa häntä selvittämään itselleen mitä haluaa. Ihan absurdia ajatella, että se mitä lapsi itse ehdottomasti "haluaa" (eli haluaa jatkaa ja tällä tasolla) olisi hyvä ja oikein. Tai että vasta kun lapsi itse osaisi sanoa että haluaa taukoa, sitä pidetään. Mistä se lapsi sen todella voi tietää ilman apua.
Terapeuttia ja psyykkistä valmennusta suosittelen. Ei oo ok itkeä toistuvasti treenien takia ja lähteä kesken pois. Tukea enemmän.
Tai että vasta kun lapsi itse osaisi sanoa että haluaa taukoa, sitä pidetään. Mistä se lapsi sen todella voi tietää ilman apua.
Terapeuttia ja psyykkistä valmennusta suosittelen. Ei oo ok itkeä toistuvasti treenien takia ja lähteä kesken pois. Tukea enemmän.[/quote]
Siitä tietää, kun oli monta kuukautta tauolla harrastuksesta ja ei tykännyt siitä elämästä yhtään millaista oli, kun ei ollut treenejä. Kokeili silloin kaikkea ei liikunnallista, eikä nauttinut ollenkaan. Kaikki kaverit olivat treeneissä, joten ei nähnyt kavereita sen enempää.
Joo, olisihan se pitänyt arvata, että tää on taas tällainen itsekehu ja huomio-ketju. Ap ei ota vastaan neuvoja. Jatkakaa samaan malliin vain.
Mulla tyttö 14v. jolla luistelutreenit kuutena päivänä viikossa. Käy 11 kertaa viikossa jäällä. Osa on aamulla klo 7-8, osa päivällä ja loput myöhemmin iltapäivällä. Lisäksi oheisharjoitukset kuutena päivänä viikossa.
Jiten uskon, että treenimäärä voi hyvinkin pitää paikkaansa.
Käykö nuori psyykkisessä valmennuksessa? Siitä voisi olla apua. Meillä psyykkinen valmennus kuuluu osana valmennusohjelmaan, mutta yksilöurheilijoille ns. vapaaehtoista.
Murrosikä saattaa tuoda takapakkia osaamiseen ja kehittymiseen, ja se on hyvä tiedostaa. Pituuskasvu, vartalon muodot jne. saattavat vaikuttaa hyvinkin paljon ja monella on mennyt kokonainen kausi/kausia pilalle tämän vuoksi. Tästä on hyvä jutella.
Nuoret usein myös kritisoivat itseään turhan paljon epäonnistumisista jne., joten pitäisi muistaa olla itselleen armollisempi.
Meillä valmentajat ovat sanoneet, että jokaisesta epäonnistumisesta pitää löytyä myös jotain positiivista. Jos esim. hyppy kaatuu, niin vauhti on saattanut olla tosi hyvä, käsien/jalkojen asento oikea tai kierrokset täysiä. Focus pieneen positiiviseen asiaan, eikä jäädä murehtimaan epäonnistumista.
Lapsi on kuitenkin edelleen katkera siitä, kun hänen piti lopettaa toinen laji, jota hän rakasti. Ihme että pakotimme kuitenkin hänet lopettamaan sen, kerta pakotamme lapsen harrastamaan? En jaksa vängätä tästä asiasta, lapsi ei halua lopettaa eikä pitää taukoa. Sitten kun haluaa, hän lopettaa. En kommentoi enää tätä asiaa, koska tiedän ettei se ole totta. Samoin lapsi tietää että voi lopettaa tai vaihtaa harrastusta milloin haluaa.eli olette änkänneet lapselle toisenkin raskaan harrastuksen. Elämä on aivan muuta kuin suorittamista. Etsikää aitoutta. Olet lapsesi tärkein roolimalli.