Vauvan sukupuoleen pettyminen

Onko sinulla negatiivisia kokemuksia miespuolisista ihmisistä kun tunnet näin? Yleensä jos ei ole kuin pelkkiä huonoja kokemuksia miehistä ja pojista niin sitten odottaessa kun odottaa poikavauvaa, tuo traumat pintaan. Se on normaalia mutta pidemmällä tähtäimellä se ei tuo hyvää etenkin jos pettymys on pelkästään sukupuoleen kohdistuvaa. Hanki itsellesi apua tunteiden käsittelyyn, ehkä olisi hyvä että pääsisit juttelemaan ammattiauttajan kanssa.

Toive tytöstä tai pojasta on normaalia mutta se ei saisi vaikuttaa koko loppuelämään. Itse toivoin tyttöä ja sainkin sen, mutta en olisi ollut pettynyt vaikka se olisi ollut poikakin. Minusta se kuitenkin syntyy ja hänestä kn huolehdittava.

Miksi olet pettynyt? Voit vaihtaa vauvan sukupuolen vaikka cis-naiseksi ihan ilmoitusmenettelyllä.

Minun tyttöni on kyllä sellainen nyrkkisankari ollut pienenä (nyt on jo lievenynyt) että joskus pahimmissa tilanteissa ajattelin että olisipa minulla sellainen leppoisa ja kiltti poika. Eli painan noottia noille stereotyyppisille ajatuksille tytöistä ja pojista. Tytötkin voivat olla melkoisia tappelupukareita. Nyt on onneksi rauhoittunut mutta edelleen luonnetta piisaa ja olen välillä helisemässä hänen kanssaan. Rakas hän on, mutta melko tempperamenttinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla huonoja kokemuksia miehistä, tai nuorempana pojista? Mistä nää pettymyksen tunteet tulee?

Onko sulla elämässä joku mieshahmo josta tykkäät, ja sen ajattelu helpottaisi?

Ois kiva kuulla miksi tää sai alapeukun?

Jos on joku traumaattinen kokemus miespuolisen liittyen ymmärrän että se voi alitajuisesti mietityttää?

Ja jos taas huomaisi ympäriltään kuinka upeita tyyppejä miehet voi olla ja tajuaisi että oma poika voisi olla just niin upea tyyppi kans? Niin Miksi tää olis huono..?

Mä haluun kuulla miks nää ois huonoja ajatuksia :D ?

Vai kuuluuko tässä ketjussa alapeukuttaa kaikkia

Hei kertokaa nyt joku? Haluan tietää miksi on nii huono idea miettiä miten ihanaa ois poikalapsi sen kautta, että miettii jonkun hyvän miespuolisen tyypin omasta elämästä?

Mitä ap sanoo?

Jätä se sika.

Tee abortti.

Hei! Tunteesi ovat ihan normaaleja, vanhempi saa toivoa lapsensa olevan tiettyä sukupuolta, vaikkei tätä ääneen saisi sanoakaan. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, ettei sukupuoli määritä sitä, millainen persoona lapsesta tulee.

Kun poikasi syntyy, rakastut häneen taatusti! Tsemppiä tulevaan :-)

Mä toivoin tyttöä. Poika tuli. Rakastan poikaani joka nyt 4v poikamainen ihana poika mutta salattu ajatus edelleen että olisipa tullut tyttö. Lapsia en tahdo enää lisää joten näillä mennään. Joka toisen viikon kun poitsu isällään nautin omasta ajasta aivan liikaa. Jos olisi varma tieto että seuraava lapsi tyttö saattaisin joskus hörähtää ja tehdäkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä toivoin tyttöä. Poika tuli. Rakastan poikaani joka nyt 4v poikamainen ihana poika mutta salattu ajatus edelleen että olisipa tullut tyttö. Lapsia en tahdo enää lisää joten näillä mennään. Joka toisen viikon kun poitsu isällään nautin omasta ajasta aivan liikaa. Jos olisi varma tieto että seuraava lapsi tyttö saattaisin joskus hörähtää ja tehdäkin.

Tyttären isä oli onnellinen mutta sanoi kuitenkin "olisin toivonut että jalkojen välissä olisi ollut toisenlainen kapine" johon ystävä "odota parikymmentä vuotta niin luultavasti siellä onkin"

Sama tilanne oli täällä aikanaan. Lohduttaisin sinua, että vauvaan rakastuu kyllä, oli sitten tyttö tai poika, ja pojissa on monesti sellaista herkkyyttä ja "pienuutta" pitempään kuin tytöissä. Vaikka stereotypia on ihan päinvastainen.

Vierailija kirjoitti:

Arvatenkin olet nainen. Mies ei voisi koskaan olla suomessa noin kypsymätön vanhempi.

Oletpa neropatti jos tuntee raskauden uuvuttavana, niin lie hän on nainen. Hyvä yritys naisvihaan

Muakin pelotti ajatus pojan saamisesta. Käsittelin sitä, ja omalla kohdallani se johtui traumaattisesta suhteesta miessukupuoleen. Vähän jännittää edelleen, miten poika on erilainen kuin tyttö, mutta olen varma, että voimakkaasti itsereflektoivana ihmisenä osaan kyllä olla hyvä vanhempi myös pojalle, enkä kohdista omaa taakkaani häneen. Suosittelen tutkimaan, mistä noin voimakas pettymys kumpuaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitenhän kova pettymys se sitten olisi AP:lle, jos saisi toivomansa tytön mutta tästä tulikin oikein perinteinen poikatyttö. Nukkeleikkien ja leipomisen sijaan häntä kiinnostaisi siis urheilu ja pikkuautot, hän kiipeilisi puissa, tappelisi naapurin poikien kanssa, söisi ötököitä ja antaisi koulussa kiusaajille turpaan. Sellainen Pikku Myy.

Se olisi varmaan AP:lle vielä kovempi paikka, kun olisi ensin saanut jo sen haaveilemansa tytön ja odottanut niitä ihania vaaleanpunaisia tyttöunelmiaan, mutta se hartaasti kaivattu tyttölapsi ei sitten olisikaan yhtään odotusten mukainen ja tarpeeksi feminiininen. Parasta kun ei aseta mitään tuollaisia tarkkoja odotuksia lapsen ja hänen kanssaan harrastettujen aktiviteettien suhteen, vaan ajattelee että tutustun lapseeni persoonana ja teen hänen kanssaan sitten sellaisia juttuja mitkä juuri sitä lasta kiinnostaa. Ethän mitenkään voi tietää, tykkääkö se lapsi yhtään juuri niistä jutuista joita olet jo ennen syntymää päättänyt hänen kanssaan tehdä. Ihan liikaa on niitäkin äitejä, jotka väkisin pakottavat lapsensa harrastamaan vaikka voulunsoittoa tai balettia, vaikka lasta ei yhtään kiinnostaisi tai suorastaan inhoaisi sitä, ja joutuu itku kurkussa kotona harjoittelemaan äidin mieleksi...

Tiedän just tällaisen tapauksen. Toivottiin tyttöä ja sellaisen saivat, mutta tyttö olikin ns poikatyttö. Perinteiset tyttöjen jutut eivät kiinnostaneet yhtään ja tämä oli erityisesti konservatiivisella äidille liikaa. Ja kenellekään yllätyksenä ei tullut että tyttö oli lesbo, jonka jälkeen välit äidin ja tyttären välillä katkesivat.

Vierailija kirjoitti:

MENKÄÄ OIKEAAN OSIOON JANKKAAMAAN!!!! Ví.....u että menee hermo, VAUVA VAUVA VAUVA VAUVA KETÄ KIINNOSTAA?!

Ootko vilkaissut tuonne yläbanneriin, mitä siellä lukee oikein isoilla kirjaimilla? Eiköhän VAUVA-palstalle saa vauvoista kirjoitella ihan niin paljon kuin haluaa. :) Painu sinä vaikka Ylilaudalle, tää vaikuttaa olevan sulle väärä paikka.

Meillä on poika ja tyttö, ja poika on esikoinen. Emme tienneet silloin sukupuolta, ja lapseen kiintyminen kesti kauemmin syntymän jälkeen. Siihen vaikutti myös rankka vauva-aika ja pojan allergiat, olin todella väsynyt ja kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Tytön sukupuolen selvitimme jo raskausaikana, ja hänen vauva-aikansa oli helpompi. Nyt kun poika on 15.v ja tyttö 11.v, tällä hetkellä on pojan kanssa paljon helpompaa vaikka on murrosiässä. Mielestäni molemmissa sukupuolissa on omat kivat puolensa, ja minulla on äitinä myös pojan kanssa paljon yhteisiä juttuja. Poika myös monesti kertoo minulle ensimmäisenä koulujutuistaan ym.

Älä sure, olen kokenut tuon aivan saman ja nyt minulla on maailman ihanin ja kultaisin 15v. poika, jota en ikimaailmassa vaihtaisi kymmeneenkään tyttöön!!!!

Muistan, kuinka raskausaikana toivoin tyttöä enemmän kuin mitään muuta ja itkin katkerasti rakenneultran jälkeen, kun sain tietää odottavani poikaa. Pelkäsin samalla tavoin saavani kamalan villin "räkänokan", vaikka olin haaveillut suloisesta vaaleanpunaisesta pikkuprinsessasta!

Itkin myös vauvavaateosatojen vaaleanpunaisten vasterekkien luona ja pelkäsi samoin, etten ehkä pystykään rakastamaan lastani täysillä hänen syntyessään.

Kaikki kuitenkin muuttui siinä silmänräpäyksessä, kun sain vauvan ekan kerran rinnalleni! Valtaisa äidinrakkaus täytti sydämeni ja tuntui, että sain juuri sen lapsen kun kuuluikin.

Poika in ollut koko ikänsä täysin sen vastakohta, mitä pelkäsin: hän on mitä ihanin ja empaattisin, tosi kova halunaan ja suunnittelemaan, kohtelias, fiksu, hoitaa koulunsa, rakastaa luontoa ja lintukuvausta, on loistava urheilu-ja ja suosittu kaveri, saa jatkuvasti kehuja hyvästä käytöksestään jne.

Pienenä hänellä oli vaalean enkelinkiharat ja suuret siniset silmät, nyt kiharat ovat suoristuneet ja on komea 185 cm pitkä poika, jota katsoessa sydämeni haikeaa rakkaudesta ja ylpeydestä! :)

Sain myöhemmin vielä 2 ihanaa tyttöä, mutta kyllä persoona on se, joka ratkaisee sen, millainen lapsesta tulee, ei sukupuoli!

Yritä nauttia raskautesi loppuhetkistä, olen aivan varma, että rakastuit vauvaasi ensi näkemältä ja tulet yllättymään, kuinka ihana ja täydellinen poikasi on!! :)

Ps. Poikalapsien kasvattaminenkin on minusta helpompaa, tytöt loukkaantuvat herkemmin täysin turhistakin asioista ja heidän kaverisuhteensakin ovat huomattavasti monimutkaisempia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän tässä onkin ironista: lasta on todella toivottu ja yritetty, hoitojen kautta. Tyttölapsen toiveen intensiivisyys yllätti itsenikin. En ollut edes tiedostanut olettaneeni niin paljon odottavani tyttöä ennen rakenneultraa.

Kokemukset pojista on vähäisiä ja ei nyt negatiivisia, mutta kyllä ”vieraita”. En osaa yhtään samaistua siskoni poikien jatkuvaan painimiseen ja loputtomaan häsläämiseen. En ymmärrä mitään päristelyn ja legojen päälle. Totta kai he ovat ihania lapsia, mutta en osaa yhtään eläytyä siihen maailmaan ja oman lapsen kohdalla nimenomaan se jakaminen olisi kaiken vuorovaikutuksen olennaisin juttu.

Tässä loppua kohden yhden sukulaisen seuraaminen kahden pojan kanssa on tuonut lisää ahdistusta: toisella on levotonta häiriökäyttäytymistä koulussa ja siitä jatkuvasti adhd-selvittelyjä, vanhempi poika taas on isossa syrjäytymisriskissä yläasteen pian päättyessä. Kummankaan kanssa olen ollut vähäisesti tekemisissä, mutta se vähäinen kokemukseni on että heihin on vaikea saada kontaktia ja äitinsä ilmeisesti kokee samaa keinottomuutta ja on pyytänyt lastensuojelusta apua esikoisensa yhteiskuntaan mukaan auttamiseksi.

Omissa mielikuvissani tytön kanssa läheisyys syntyisi itsestään ja jakaisin hänen kanssaan niitä samoja asioita joita mummo ja äiti aikanaan minun kanssani:

askartelimme tarroilla ja kiiltokuvilla, marjastimme, hoidimme eläimiä, ratsastimme, leivoimme...kaikkea sitä ”vaaleanpunaista äiti-tytär-aikaa” mitä en ilmeisesti saa koskaan itse kokea.

Joku rohkaisi ajattelemaan asiaa puolisoni kautta, se oli kyllä hyvä vinkki... Hän on hieno mies ja todella hyvä miehen malli ja samaistumispinta kasvulle. Ehkäpä yritän siihen ja meidän kahden väliseen rakkauteen luottaa tänä vaikeana aikana enemmän.

Ap

Ymmärrän ap. Itse nautin juuri tuollaisista asioista tyttöjeni kanssa ja poikien maailma tuntuu tosi vieraalta. Minullekin on mummo tärkeä, ollut aina. Olen itse päiväkodissa töissä ja hyvin harvassa ovat ne pojat jotka ovat erilaisia kuin ne streotypiset pojat, vaikka tarjoan koti ja nukkeleikkiä.pojat valitsevat toiset leikit. Näin ollut jo koko 20v urani ajan. Päiväjodissa nimenomaan kannustetaan streotypioiden murtamiseen leikeissä mutta kyllä se biologia jotain vaikuttaa kun ne leikit vaan edelleen jakautuvat.

Lohdutan sinua sillä että poikien kanssa on helpompaa ja heidät hyväksytään paremmin yhteiskuntaan. Suurin osa esim harrastuspaikoista on poikajoukkueille ( oma tyttöni harrastaa jalkapalloa ja ringetteä). Tytöt saavat ns jämävuorot ja joukkueita on muutama. Kaikki kuntien rakentamat jää ja kuplahallit on pojille.

Minulla on opettajana ihan erilainen kokemus. Tälläkin hetkellä luokassani on poikia moneen junaa. On taiteellinen ja musikaalinen herkkä poika, eläinrakas koiraharrastaja joka haluaisi koota luokkaan eläintarhaa kaikista pihan pörriäisistä, historiasta kiinnostunut rauhallinen ja pohtiva poika, biologiasta ja maantiedosta innostuva tutkijatyyppi, kaikenlaisesta seikkailusta ja retkeilystä kiinnostunut iloinen ja aktiivinen poika, jokalajin urheilija, leipuri joka tuo meille kouluun aina maistiaisia leipomuksistaan... Ihania poikia, lapsia, kaikki. Heidän jokaisen kanssa on antoisaa keskustella ja nähdä heidän innostus erilaisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Hänestähän voi tulla myös muunsukupuolinen, se ei näy ultrassa, joten ei hätää.

Hyi helevetti!

Vierailija kirjoitti:

Olisipa kamala saada kuulla äidiltään, että hän oli pettynyt minuun jo ennen syntymääni.

Kyllä varmasti tiedostat olleesi pettymys vaikka hän sitä ei ole suoraan sanonutkaan. Pienet eleet ja äänenpainot sen paljastavat.

Valitettavasti näitä tyttöjen äitejä on ja paljon, jotka kammoavat avoimesti poikalapsia. Työpaikalla yksi nainen tätä lajia ja suvussa toinen jotka eivät sanojaan säästelleet. Myös yksi ystävä oli samaa maata, mutta lopetti kun kerran suutuin.

Ap:lle - kävin läpi samantyyppisiä tunteita kuin sinä, jotenkin vaan naiivisti oletin että tyttöhän sieltä tulee, mielikuva oli tosi vahva ja minulla ei ole omaa miestä lukuunottamatta paljonkaan hyviä kokemuksia miessukupuolesta joten oli kamala shokki että lapsi olisikin poika. Itkin ja surin salaa asiaa, miehelleni ja äidilleni myönsin vain tunteeni. Osittain nuo idiootit poikien haukkujat saivat aikaan puolustusreaktion syntymätöntä lasta kohtaan ja he osaltaan auttoivat asian käsittelyssä. Työkaveri ei esim. onnitellut vaan "otti osaa" kun kerroin raskaudesta ja hän urkki sukupuolen.

Kun lapsi viimein syntyi, rakastuin lapseen aivan päätäpahkaa. Onneksi vääräksi hälytykseksi osoittautunut terveyshuoli lääkärintarkastuksessa parin päivän iässä jotenkin vielä sinetöi sen mielettömän suojelunhalun, mitä tunsin pientä käärylettäni kohtaan. Ihanin rakkain vauva IKINÄ. Ja jotenkin maagisesti juuri se oikea meille. Uskon vakaasti että teillekin tulee juuri se oikea lapsi joka teille on tarkoitettu. Hän ei ole siskosi lasten klooni, eikä kukaan mukaan, vaan ihan oma itsensä, pieni alulla oleva nuppu maailmaan tullessaan. Ja ehdit rakastua häneen niin moninkertaisesti ennen kuin mitkään mahdolliset pärinäkaudet tulevat kuvioon ettei ne tunnu missään sitten. Toista se olisi vaikka putkahtaa kylmiltään 8-vuotiaan maailmaan suoraan - ja hatunnosto kaikille ihanille jotka senkin tekevät esim. adoption muodossa.

Olen huomannut että äidin rakkaudesta puolet on huolta ja pelkoa... Mitä luulet, onkohan tuo yöllinen katastrofiajattelu sinulla huolta lapsesta ylipäätään ja sinulla ne kaikki äitiyden huolet kohdistuvat sukupuolen uhkakuviin.

Meille syntyi myöhemmin vielä pikkusisko esikoispojan jälkeen ja tajusin jo raskausaikana, että siinä raskauksien välissä sukupuoli oli menettänyt merkitystään. Olen onnellinen tytöstäni, mutta erityisen onnellinen että sain kuitenkin kokea pojan äitiyden ekan lapsen kanssa, ihan siis oman kasvuni takia. Tyttö on aivan yhtä rakas ja ihana. Ihana lapsi. Mutta on suuri riski etten olisi kasvanut pois "poikapelostani" ilman esikoispoikaani, joka on niin rakas ja äidissä kiinni joka solulla vieläkin, vaikka itsenäistyminen on jo alkanut, niin katkeransuloista ja hienoa sekin. Jotenkin hänen äitiytensä on ollut silmiäavaava muutenkin, näen miehetkin jotenkin eri lailla nykyään, joku vanha trauma on lähtenyt paranemaan ja haava on melkein jo kokonaan ummessa.

Onnea ap sinulle loppuodotukseen ja ihania hetkiä pienen pienen ihmisen kanssa. Se alku on niin maagista. Uskon että kaikki menee hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten ap huomaat vastauksista, ole onnellinen kun saat pojan. Tytöstä on kiellettyä iloita ja saa heti kimppuunsa poikien äitejä. En tiedä.miksi mutta niin se vaan on. Heti tulee näitä vastauksia että poikia on erilaisia blaa blaa...no niin on tyttöjäkin mutta vain pojista saa puhua niin ja kehua olevansa onnellinen poikien/ pojan äiti. Se poikien äidit facebookryhmä on karmeaa luettavaa. Mutta totta tämä kaikki on edelleen kuten näistäkin vastauksista saa lukea.

T: "Vain" tyttöjen äiti eli tavallaan en äiti ollenkaan poikien äitien mielestä

Olen huomannut saman, naisviha oikein kukoistaa. Parhaita kommentteja mitä olen saanut monen tytön äitinä ”teillä ei sitten suku enää jatku.” Aha?? Mistä he tietävät etteivät tyttömme tee lapsia? ”Mietipä sitä verirättien ja menkkaragen määrää kun tukevat teini ikään!” Myöskään en olisi saanut olla onnellinen tytöistäni, se oli kuulemma jotenkin törkeää ja röyhkeää olla tyytyväinen siihen että sai vain tyttöjä. Pojista sai toki olla onnellinen.

Käsittääkseni pelkkien poikien äidit joutuu kuuntelemaan ihan samanlaisia kommentteja omien lasten sukupuolesta. Kysellään, vieläkö yritätte tyttöä ja pitäiskö nyt äidille saada se oma prinsessa. Kun kertoo raskaudesta, alkaa heti "olisipa tällä kertaa tyttö" -toivotukset.

Mutta poikien äidit itse ovat jostain syystä pahimpia naisvihaajia. Lytätään pikkutyttöjä ja tyttöperheitä ja yritetään pönkittää omaa perhettä ja nostaa poikia ylös. Tyttöjen äidit harvemmin tälläistä harrastavat.

Mä en osaa ymmärtää, miksi on niin tärkeää saada tiettyä sukupuolta oleva lapsi.

Jos itse saisin lapsen, niin mulle olisi ihan sama kumpi se on. En ole koskaan haaveillut eläväni jotain prinsessaunelmaa tyttären kautta tai ajatellut, että jompi kumpi sukupuoli olisi vaikeampi kasvattaa: kasvattaisin lapsen niin, että osaa kunnioittaa toisia ja olla kiltti, mutta kuitenkin jämäkkä, sukupuolesta riippumatta. Lapsen sukupuolesta riippumatta ostaisin myös prinsessamekkoja tai dinosaurusleluja, tai molempia, ihan mikä häntä itseään sattuu kiinnostamaan. Ja jos hän vanhemmalla iällä tajuaisikin olevansa transsukupuolinen, niin olisin tietysti täysillä lapseni tukena.

Ei se sukupuoli oikeasti ole niin iso asia, enempi persoona vaikuttaa. Hyvin iso osa sukupuolesta on oikeasti sosiaalisesti muodostunutta, ei tytöt ja pojat ole syntyjään tietynlaisia.