Lue keskustelun säännöt.
Vauvan sukupuoleen pettyminen
24.04.2021 |
Lueskelin tästä olleen jo useampia ketjuja aiemmin mutta halusin silti aloittaa uuden keskustelun ja toivoisin muiden kokemuksia, erityisesti sitä miten olette selvinneet näistä tunteista?
Eli toiveissa ollut tyttö ja poikavauva on tulossa. Luulin jo selviytyneeni pahimmasta ja olevani valmis vastaanottamaan pojan, mutta nyt aivan synnytyksen kynnyksellä pettyneet ja latistuneet tunnelmat ovat taas palanneet ja valtaavat aika-ajoin rankasti mielen.
En tiedä miten paljon tilanteeseen vaikuttaa että yöunet ovat menneet todella surkeiksi tässä loppumetreillä, vain 3-4h/yö ja siksi koko raskaus tuntuu uuvuttavalta. Viime yönä heräsin taas klo3 ja aamuyön murehtiessani kaikkea mahdollista, tuntuivat taas odotukset poikaa kohden synkkääkin synkemmiltä. Mielen valtasi taas pelot siitä miten ”hankala” ja raisu poika tulee olemaan ja ajatukset menevät jo ihan naurettavuuksiin asti siitä miten hän syrjäytyy yhteiskunnasta ja käyttää päihteitä.
Pelkään ensi viikolla saavani viimein vauvan syliini mutta kokevani vain tätä synkkää pettymystä. Aivan järkyttävän pelottava ja latistava ajatus.
Onko muita poikien odottajia joilla vielä lopussakin näin synkät tunnelmat ja sitten kuitenkin olisi kääntynyt paremmaksi ja aito ilo pojasta sen synnyttyä herännyt? Haitko ja saitko jotain apua tilanteeseen?
Kommentit (306)
Onko sulla huonoja kokemuksia miehistä, tai nuorempana pojista? Mistä nää pettymyksen tunteet tulee?
Onko sulla elämässä joku mieshahmo josta tykkäät, ja sen ajattelu helpottaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojat haisevat kamalalle, ovat rumemman näkösiä, ja tekevät paljon enemmän pahaa kuin tytöt joten toivottavasti maailma naisistuisi enemmän...
Vierailija kirjoitti:
Onko sulla huonoja kokemuksia miehistä, tai nuorempana pojista? Mistä nää pettymyksen tunteet tulee?
Onko sulla elämässä joku mieshahmo josta tykkäät, ja sen ajattelu helpottaisi?
Ois kiva kuulla miksi tää sai alapeukun?
Jos on joku traumaattinen kokemus miespuolisen liittyen ymmärrän että se voi alitajuisesti mietityttää?
Ja jos taas huomaisi ympäriltään kuinka upeita tyyppejä miehet voi olla ja tajuaisi että oma poika voisi olla just niin upea tyyppi kans? Niin Miksi tää olis huono..?
Mä haluun kuulla miks nää ois huonoja ajatuksia :D ?
Vai kuuluuko tässä ketjussa alapeukuttaa kaikkia
Minä en missään nimessä haluaisi poikalasta. Olen kasvanut siskon kanssa, lapsuudessa minulla oli vain tyttökavereita. Isäni on ankara ja emotionaalisesti etäinen. Pelkäsin (ilkeitä) poikia lapsena ja jännitän ennen tutustumista miehiä edelleen.
Tämän takia en ole ryhtynytkään lapsentekoon, en usko että pääsisin pojan saamisen pettymyksestä yli enkä osaa kuvitella itseäni pojan äidiksi. Ja olen varma, että juuri tämän takia saisin pojan, vaikka miten toivoisin tyttöä.
Tsemppiä ap. Et ole yksin asian kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä onkin hyvin jo puhuttu siitä, että pelkkä fyysinen sukupuoli ei määritä persoonaa ja kaikki ilmentävät sukupuoltaan eri tavalla.
Meitä sisaruksia on 3, ikäväli 32-40v.
Minä olen aina ollut tieteistä, taiteesta ja lukemisesta kiinnostunut tyttö, joka rakasti dinosauruksia, kummituksia, hirviöitä, koneita, autoja ymv. perinteisiä poikien juttuja. Ala-asteella olin painimassa lumipenkoissa poikien kanssa. Meikkiä käytän kevyesti vain työasioissa, minua ei kiinnosta muoti eikä sisustus, en leivo enkä kokkaa, vaatteet valitaan sen mukaan mikä tuntuu mukavalle. En ole sosiaalinen, viihdyn yksin ja pleikkarilla pelaamista olen harrastanut koko ikäni. Olen vela ja en välitä eläinten kanssa puuhailemisesta, joten minulla ei ole omaa lemmikkiä. Minulla ei siis ole koskaan ollut prinsessa-heppa-keiju-meikit-muoti-kausia, vaan poikamaisesti action hahmot-dinosaurukset-hirviöt-autot jne.
Sisareni on ns. perinteinen 1930-luvun tukkijätkä naisen ruumissa. Rakastaa fyysistä työtä ja tarvitsee paljon fyysistä aktiviteettia voidakseen hyvin. Rakastaa eläimiä ja niiden hoitamista ja adoptoisi varmaan kaikki mahdolliset eläimet, jos vain voisi. Haluaa tehdä perinteisiä miesten töitä perinteisellä vanhalla tavalla. Häntä kiinnostaa minua enemmän muoti sekä puutarhan hoito ja kasvien viljely.
Veljeni on lempeä ja luontaisesti hoivaava empaatikko, joka työskentelee vanhusten kotihoidossa ja rakastaa työtään. Tulee erinomaisesti juttuun kaikkien kanssa. Harrastaa minun tavoin pelaamista ja oli jo lapsena sellainen, joka mielellään puuhaili rauhallisesti omiaan omissa mietteissään ja piirteli aikansa kuluksi. Viihtyy sisätiloissa ja pitää siitä, että elämä on helppoa ja mukavaa. Tykkää edelleen hirveästi söpöistä pienistä eläimistä ja antaa vaikka vaatteet päältään,jos se auttaa jotakuta. Ikinä ei ole ollut rämäpää, kilpailuhenkinen tai riehuja.
Onko veljesi myös homoseksuaali? Ei siis millään tavoin pahalla kysytty vaan ihan mielenkiinnosta. Oma veljeni oli meidän sisaruksista herkin ja jollain tavalla jopa ehkä yliempaattinen myös, on myös homo ja oli hyvin raskas nuoruus sen vuoksi, sittemmin on kyllä onneksi löytänyt paikkansa elämässä. Jännä sinällään, että noihin kuvailemiisi rooleihin pystyn enimmiltä osin sijoittamaan myös itseni ja sisareni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi onnellinen tyttöjen äiti. Ihanaa oli tänäänkin letittää tyttöjeni pitkät hiukset. Ne on pieniä turhamaisia iloja ☺️
Tuollaista ei saa sanoa! Voit iloita pojista ja poikamaisista jutuista, mutta tyttöjen jutuista EI SAA iloita eikä olla onnellinen tyttölapsistaan. Huomaatko alapeukuista?
Saa tyttöjen jutuista iloita, mutta miksi ihmeessä haluatte iloitse niistä juuri tässä ketjussa? Eikö se ole vähän ilkeää ap:ta kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Itse olen iloinen että minulla on myös tyttö. Pojan kanssa ei ollut yhteistä lapsuuden jälkeen, isänsä kanssa on hyvin läheinen ja isänsä on hänelle se esikuva. Tytön kanssa olen nyt aikuisena todella läheinen, olin ensimmäinen vieras synnytyssairaalassakin. Lapsenlapsi ( tyttö) on tärkeä. Vävyn vanhemnat eivät tule oikein toimeen tyttöni kanssa joten näkevät lasta vain kerran vuodessa. Minä autan perhettä melkein päivittäin monessa asiassa perheen pyynnöstä. Kyllä se mietityttää että jos he eroaisivat, kuinka paljon vävyn vanhemmat lasta näkisivät.... Poikani kohdalla tilanne on se että ex vaimonsa viettää kaikki lomansa jne omien vanhempiensa kanssa. Lapsenlapset ovat jääneet vieraammiksi kuin tyttären lapsi. Aina ei asiat mene kuten haluaa. Molemmista lapsistani olen iloinen, mutta tyttö vain on enemmän samanlainen ollut minun kanssani kuin poika. Koen että murrosikänsä ja nyt lapsi lähensivät meitä entisestään, ymmärrän mitä jän kävi läpi.
Onhan se selvä, että olet läheisempi tyttäresi kanssa kun et selvästi edes yritä lähentyä poikasi kanssasi. Mietipä miltä se pojastasi tuntuu, sillä ei häneltä varmasti ole jäänyt huomaamatta kumpi lapsi on sinulle tärkeämpi.
Onneksi minun anoppi kohtelee tasapuolisesti molempia lapsiaan ja siksipä hän on erittäin läheinen myös meidän lasten kanssa ja se ei todellakaan haittaa minua laisinkaan - päinvastoin. Jos näkisin että hän suosii tyttärensä lapsia niin varmasti välit olisi etäisemmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä toki heitä pyyhettä kehään. Omassa suvussani on sattunut kahdesti että poikaa on tekemällä tehty ja monen siskon jälkeen saatu -yksi on homomies ja toinen transnainen, joten se siitä "suvun nimen jatkumisesta", mikä siis ilmeisesti oli tarkoitus.
Oman lapseni sukupuolitiedusteluihin vastaan "en tiedä, odottakaa kunnes osaa itse sanoa". (En toki tarhan tädeille, vain perheystäville. Hänellä on sukupuolioletuksen mukainen nimi ja puen hänet sukupuolenmukaisesti tai neutraalisti, en ole tekemässä lapsestani silmätikkua, kokemus vain sanoo että kun ei sitä oikeasti aina tiedä vaikka tyrkyttäisi sukupuolioletusta miten).
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina ollut tieteistä, taiteesta ja lukemisesta kiinnostunut tyttö, joka rakasti dinosauruksia, kummituksia, hirviöitä, koneita, autoja ymv. perinteisiä poikien juttuja.
En ole koskaan pitänyt dinosauruksia ja kummituksia poikien juttuina. Eivätkös kaikki lapset tykkää niistä? Niin minäkin tykkäsin, ja olin tyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä keskustelut ovat ihan irrallaan todellisuudesta. Osa kirjoittajista elää jossain 50 luvulla missä poika oli se joka automaattisesti opiskeli ja sai töitä. Maailma on muuttunut. Jos ennen oli tytön elämä vaikeampaa, oli vanhojapiikoja jne nyt on maailma muuttunut. Tytötkin pärjäävät joten eo tarvitse enää surkutella vain tyttölapsiperhettä. Pojan saaminen ei ole enää mikään tie onneen vanhuudessa.
Vanhojapiikoja on nykyäänkin. Eikä vanhojenpiikojen elämä ole koskaan ollut vaikeaa. Vaikeinta on kautta aikojen ollut parisuhdenaisilla.
Ei maailma ole mihinhään muuttunut. Pojan saamine ei ole koskaan ollut mikään tae onneen. Päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Hänestähän voi tulla myös muunsukupuolinen, se ei näy ultrassa, joten ei hätää.
Todennäköisemmin tuleekin muunsukupuolinen, jos et saa työstettyä pettymystäsi. Muista että se on vain tunne, joka tulee ja menee. Älä jää siihen jumiin. Jokaisella lapsella tulee olla oikeus olla toivottu juuri siinä biologisessa sukupuolessa, jossa on tähän maailmaan syntynyt. Jos näin ei ole, se vaikuttaa ihan varmasti jotenkin lapsen sukupuoli-identiteettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma murrosikäni tyttönä oli kyllä niin raastava ja surullinen että siitä syystä toivoin poikaa. Poikien maailma voi näyttää karulta mutta on oikeasti paljon parempi entä tyttöjen. Ulkonäkö ei merkitse yhtä paljon, ”maineen” menettämistä ei juurikaan tapahdu ja välit vanhempiin pysyy murrosiästä huolimatta parempina entä tytöillä keskimäärin.
Ja onhan pienet pojat aivan mielettömän suloisia :)
Kiitos kaikille asiallisille kommentoijille, oli lohdullista lukea niitä kun päiväunilta heräsin. Kokonaisuudessaan unien jälkeen onkin vähän parempi mieli taas.
Tietenkään en ristiin pue poikaani tai leivo hänestä mitään transtyttöä, ihan typerää olettaa tunteideni merkitsevän jotain noin äärimmäistä, tässä on kyse nimenomaan siitä miten itse pääsisin taas sinuiksi ajatuksieni kanssa.
Monet ovat kuvanneet tilanteen helpottaneen lapsen syntyessä, yritän nyt luottaa siihen ja olla antamatta liian suurta painoarvoa tällä hetkellä poukkoileville ja pelokkaille tunteilleni. Ihan kaikki muukin tässä pelottaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä toivoin 2 tyttöä parin vuoden ikäerolla ja ne sain! :)
Sitten kun kuljet perheesi kanssa julkisilla paikoilla niin se olen minä joka katsoo miestäsi säälien.
Sori mutta emme katso rumia katkeria ihmisiä päinkään, eli ei kyllä huomata katseitasi, tsemppiä.
No sillä ei kyllä mulle olekaan mitään merkitystä huomaatteko vai ette. En mäkään kehtaisi ympärilleni katsella tuossa jamassa.
Minä petyin aikoinaan lapseni sukopolveen. Odotin wanhaa kohteliasta herrasmiestä piippuineen ja sanomalehtineen, tai sellaista kurttuista kiikkustuolissa teetä siemailevaa brittileidiä.
Sain rääkyvän taskukokoisen milleniaalin.
Vierailija kirjoitti:
On muuten aika hassua että näissä keskusteluissa usein toistuu se että joku, jollain on tyttöjä ja poikia, mainostaa kuinka poikien kanssa on niin ihanaa ja he ovat olleet helpompia lapsia. Miettikää jos joku sanoisi näin tytöstä? En ole koskaan törmännyt sellaiseen mielipiteeseen.
Jostain se tässä ajassa kertoo.... Edelleen olen sitä mieltä ettei tytöstä/ tytöistä saa iloita kuten pojista. Mielelläni olisin väärässä.
Se on se stereotypia että pojat olisi rasavillejä. Meilläkin 3 poikaa ja 1 tyttö ja tyttö rasittavuudessaan on peitonnut pojat. Ei ole helppo vieläkään vaikka on täysikäinen.
Mitenhän kova pettymys se sitten olisi AP:lle, jos saisi toivomansa tytön mutta tästä tulikin oikein perinteinen poikatyttö. Nukkeleikkien ja leipomisen sijaan häntä kiinnostaisi siis urheilu ja pikkuautot, hän kiipeilisi puissa, tappelisi naapurin poikien kanssa, söisi ötököitä ja antaisi koulussa kiusaajille turpaan. Sellainen Pikku Myy.
Se olisi varmaan AP:lle vielä kovempi paikka, kun olisi ensin saanut jo sen haaveilemansa tytön ja odottanut niitä ihania vaaleanpunaisia tyttöunelmiaan, mutta se hartaasti kaivattu tyttölapsi ei sitten olisikaan yhtään odotusten mukainen ja tarpeeksi feminiininen. Parasta kun ei aseta mitään tuollaisia tarkkoja odotuksia lapsen ja hänen kanssaan harrastettujen aktiviteettien suhteen, vaan ajattelee että tutustun lapseeni persoonana ja teen hänen kanssaan sitten sellaisia juttuja mitkä juuri sitä lasta kiinnostaa. Ethän mitenkään voi tietää, tykkääkö se lapsi yhtään juuri niistä jutuista joita olet jo ennen syntymää päättänyt hänen kanssaan tehdä. Ihan liikaa on niitäkin äitejä, jotka väkisin pakottavat lapsensa harrastamaan vaikka voulunsoittoa tai balettia, vaikka lasta ei yhtään kiinnostaisi tai suorastaan inhoaisi sitä, ja joutuu itku kurkussa kotona harjoittelemaan äidin mieleksi...
anna kasvatiksi jollekin
helena lapinniemi
Vierailija kirjoitti:
Miten tyttöjen haukkujat elää sen kanssa, että ovat itse naisia? Vihaatteko itseänne ja olitteko vanhemmillenne pettymyksiä?
en ole synnyttänyt tyttöä enkä poikaa, mutta tunnen olevani vanhemmileni pettymyt, viekäkin (+60) koska en ollut se äidin pikku prinsessa enk isän iso poika vaan jonkin sortin poikatyttö joka yritti olla kummallekin mieliksi onnistumatta kummankaan suhteen
helena lapinniemi
Tuollaista ei saa sanoa! Voit iloita pojista ja poikamaisista jutuista, mutta tyttöjen jutuista EI SAA iloita eikä olla onnellinen tyttölapsistaan. Huomaatko alapeukuista?