Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Minä olen erityisherkkä ja jostain omituisesta syystä nyt koronan maskisuositusaikaan todennut maskin sellaiseksi, että se vähentää ns. sosiaalista kuormitusta. Jaksan pidempään asioilla ja en ole kotiin palattuani niin henkisesti uupunut kuin ilman maskia. Ehkä se luo jonkinlaisen psykologisen seinän minun ja muun maailman välille?
En varmaan luovu koskaan maskin käytöstä, viihdyn siinä erinomaisesti silmälaseista huolimatta. Olen käyttänyt maskia yli vuoden, tyytyväisenä.
Mutta, maskin pitää olla mukava ja istua hyvin. Olen testannut 20 erilaista maskia, eri tyyleillä ja materiaaleilla tehtyjä, joista olen löytänyt 4 mieleistä.
Hei AP! Ja muut kuin AP.
En jaksa lukea koko ketjua, mutta aloituksesi tuo mieleeni herkkyyttä enemmän Aspergerin oireistoa. Siihen kuuluu usein mm. ääni-, tunto- ja muita yliherkkyyksiä ja reaktiot voivat olla todella vahvoja, koska hermosto ei ole kuten "normaaleilla" ihmisillä. Suosittelen tutustumaan oirekirjoon, naisilla tosin on hiukan erilaista oireilua kuin miehillä ja pojilla. Englanniksi löytyy hyvin tietoa, suomeksi ei niinkään.
Olen ajatellut itse hakeutua tutkimuksiin, koska sain kaksi burn outia ja niiden jälkeiset masennukset lyhyen ajan sisällä sekä olen aina ollut jotenkin erilainen, myös herkkä. Kuitenkin tuntuu siltä, että minun ja muun maailman välillä on näkymätön lasiseinä, mikä kuvaa useimpien autisminkirjolaisten (joihin Asperger kuuluu) tuntemusta olemassaolostaan. Sosiaaliset tilanteet ovat olleet vaikeita koko elämäni, joten todennäköisesti kirjolla ollaan. :)
Kaikkea hyvää sinulle.
Aloittajalle
Kyllä Erityisherkkäni pärjää.
Olet ilmeisesti nuori, joten hyvin sinulle käy, kun olet jo nuorena oivaltanut asioita.
Tärkeintä, että pyrit hankkimaan sinua ymmärtävää ja kunnioittavaa seuraa. Sukulaisiaan ei voi valita. Mutta mieluummin yksin kuin huonoissa ystävö- tai parisuhteissa.
Laajaa ystäväpiirin tuskin saat tai edes tarvitset. Mutta toivottavasti löytyy yksi tai muutama henkilö, jonka kanssa viettää aikaa. Esim. Sopivat harrastukset tai opiskelupaikat yleensä vetää puoleensa samantyyppisiä ihmisiä.
Toinen juttu opusjelu- ja työpaikan valinta. Mieti mikä on sinulle mieluista, eikä liian kuormittavaa. Yleensä hyviä sellaiset, missä ei liikaa ihmiskontakteja, ja työajat omalle rytmillesi sopivat.
Erityisherkkäni voi elää täyttä ja omannäköistään normaalia elämää. Onnea matkaan.
Erityisherkkyys ja fibro kuuluvat yhteen. Lisäksi se, että haetaan jatkuvasti saikkua uupumukseen ja epämääräisiin kipuihin ja väsymykseen. Ja ennen kaikkea kaikki tämä on muiden syytä, kun eivät ymmärrä, että erityisherkkä kuormittuu töistä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Jos useimmilla iho kuivuu ja helpotusta saa rasvaamalla, mutta atooppisella se voi kuivua niin, että pitää sairaalaan mennä rasvattavaksi niin sanotko hänelle, että pitää vain oppia elämään sen kuivuuden kanssa? Niin, et sano. Miksi sitten erityisherkän joka on henkisesti vereslihalla pitää oppia kovettamaan itseään?
Minä yritin yli kolme vuosikymmentä ja jäljellä on vain viha ja masennus. Aina kiusattiin/hyökättiin joka paikassa, yritin parhaani, vietiin itsetunnon rippeetkin. Sanottiin, että ole jämäkkä. Kun yritin olla jämäkkä välitettiin, että olen liian aggressiivinen. Kai ymmärrät, että jos herkkää tökkii liikaa siitä saa esiin juurikin sen aggressiivisen hullun? Sitäkö haluat?
Katso vaikka Joaquin Phoenixin Jokeria, siinä on joku joka yritti toimia muiden lailla ja pieleen meni jokaikinen kerta kunnes kuppi meni kunnolla nurin.
Jokeri on psyko- tai sosiopaatti. Ei erityisherkkä. Niin on kyllä moni tänne kirjoittaneistakin vihastaan ja aggressiivisuudestaan päätellen🙄
Miten sitten itseäsi ja omaa luonnettasi kuvailisit? Olet varmasti itseesi ja omaan maailmankuvaasi hyvin ihastunut. Minä en ole. Osaan kuitenkin hillitä itseni niin hyvin, että et huomaisi minun pitävän Sinua outona. Huomaisit ehkä sen, että olen asiallinen, mutta väistelen seuraasi. Varmasti parempi molemmille. 😊
En ole se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tässäkin ketjussa kirjoittavista vaikuttaa niin itseensä käpertyneeltä ja reagoi niin aggressiivisesti (aivan lapselliset haista paska -ym. kommentit) mielestään epämiellyttäviin kommentteihin, että alan epäillä ennemminkin jotain persoonallisuushäiriötä, ahdistusta tai mielenterveyden häiriötä ennemminkin kuin erityisherkkyyttä.
Sinä olet trolli ja sinulla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö jossa on narsistisia ja psykopaattisia piirteitä. Suomeksi sanottuna olet k u spää.
Ansaitsit haistattelun.
Hän ei ansaitse sitä yhtään sen enempää kuin erityisherkkä ihminenkään. Älä ruoki hänen käsitystään siitä, millainen erityisherkkä ihminen on. Epämiellyttävä hän on, tarvitseeko sinun kilpailla hänen kanssaan siitä kumpi on huonokäytöksisempi ja ilkeämpi? Se ei ole erityisherkkyyttä, se on vain huonoa käytöstä.

Höpsis.
Olen erityisherkkä, enkä ole todellakaan mikään ns. saikuttelija. Minulla on krooninen sairaus, ei fibro. Lääkärini kysyy usein, että pärjäätkö töissä, tarvitsetko sairaslomaa. En ikinä ota sairaslomaa vastaa, ellei ole ihan pakko jolloin tietty lääkäri ei kysykää, vaan tykkää vaan paperin kouraan.
Ja muuten tiedoksi, että ennen fibroa pidettiin ns. Luulotautina, nykyään tiedetään paremmin ja tunnetaan sen ominaisuuksia. Ihan oikea sairaus on.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vinkki.. Etsi itsellesi työ/ura jossa et kuormitu liikaa. Jos olet herkkä ja tunnollinen, niinkuin minä olen, ripauksella boheemia pohdintaa, minä sovellun parhaiten yhteiskunnalliseksi tutkijaksi. Ihmettelemään ja analysoimaan maailmanmenoa ja tekemään suosituksia ihmisille. Miten ihanaa! Pääsen käyttämään herkästi signaaleja poimivaa päätäni.
Vaikka olen herkkä, kaipaan ajoittain päästä puhumaan aiheestani. Rauhoittavia vaan esillä oloon. Jännitys ei ole häpeällistä ja esiintymiseenkin tottuu.
Jos koet vaikeuksia keskittymisessä ja herkkyyttä, aloitat asioita etkä vie loppuun, suosittelisin hakeutumaan keskittymishäiriötutkimuksiin. Reilusti adhd, add alidiagnosoitu aikuisväestöllä. Sekään ei ole häpeällistä. Monia auttaa lääkitys.
Suosittelen herkän etsimään sopivan työn, sellaisen mikä ei kuormita liikaa ja etenkin työyhteisö jossa ei ole liikaa virtsapäitä. Äkkiä tulee mielen seuraavia ammatteja:
- ei liikaa aistiärsykkeitä: kirjasto, arkistointi, sanelutyö, eli purkaa lääkärien saneluita, taiteelliset työt, graafiset
työtErinomainen kommentti sinulta. Kunpa olisin itse saanut jotain kunnollista ammatinvalinnanohjausta nuorena, ja osannut valita oikean ammatin. Kunpa silloin olisi edes puhuttu erityisherkistä, mutta silloin meitä pidettiin vain kummallisina. Itse valitsin todella kuormittavan ja henkisesti rasittavan ammatin. Vaikka olen ollut hyvä työssäni ja pitänyt siitä, on se ollut todella kuluttavaa. Suosittelen kaikkia erityisherkkiä miettimään tarkkaan ammatinvalintaa, ettei käy niin, että työ vie kaiken energian ja voimat. Samaten työyhteisöllä on suuri merkitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Jos useimmilla iho kuivuu ja helpotusta saa rasvaamalla, mutta atooppisella se voi kuivua niin, että pitää sairaalaan mennä rasvattavaksi niin sanotko hänelle, että pitää vain oppia elämään sen kuivuuden kanssa? Niin, et sano. Miksi sitten erityisherkän joka on henkisesti vereslihalla pitää oppia kovettamaan itseään?
Minä yritin yli kolme vuosikymmentä ja jäljellä on vain viha ja masennus. Aina kiusattiin/hyökättiin joka paikassa, yritin parhaani, vietiin itsetunnon rippeetkin. Sanottiin, että ole jämäkkä. Kun yritin olla jämäkkä välitettiin, että olen liian aggressiivinen. Kai ymmärrät, että jos herkkää tökkii liikaa siitä saa esiin juurikin sen aggressiivisen hullun? Sitäkö haluat?
Katso vaikka Joaquin Phoenixin Jokeria, siinä on joku joka yritti toimia muiden lailla ja pieleen meni jokaikinen kerta kunnes kuppi meni kunnolla nurin.
Jokeri on psyko- tai sosiopaatti. Ei erityisherkkä. Niin on kyllä moni tänne kirjoittaneistakin vihastaan ja aggressiivisuudestaan päätellen🙄
Miten sitten itseäsi ja omaa luonnettasi kuvailisit? Olet varmasti itseesi ja omaan maailmankuvaasi hyvin ihastunut. Minä en ole. Osaan kuitenkin hillitä itseni niin hyvin, että et huomaisi minun pitävän Sinua outona. Huomaisit ehkä sen, että olen asiallinen, mutta väistelen seuraasi. Varmasti parempi molemmille. 😊
En ole se, jolle vastasit
Aha, aika outo vastaus. Mitä se minua kiinnostaa,millaisena minua pidät. Ja sivullisena sen halusit ilmoittaa. Ok hönö.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vinkki.. Etsi itsellesi työ/ura jossa et kuormitu liikaa. Jos olet herkkä ja tunnollinen, niinkuin minä olen, ripauksella boheemia pohdintaa, minä sovellun parhaiten yhteiskunnalliseksi tutkijaksi. Ihmettelemään ja analysoimaan maailmanmenoa ja tekemään suosituksia ihmisille. Miten ihanaa! Pääsen käyttämään herkästi signaaleja poimivaa päätäni.
Vaikka olen herkkä, kaipaan ajoittain päästä puhumaan aiheestani. Rauhoittavia vaan esillä oloon. Jännitys ei ole häpeällistä ja esiintymiseenkin tottuu.
Jos koet vaikeuksia keskittymisessä ja herkkyyttä, aloitat asioita etkä vie loppuun, suosittelisin hakeutumaan keskittymishäiriötutkimuksiin. Reilusti adhd, add alidiagnosoitu aikuisväestöllä. Sekään ei ole häpeällistä. Monia auttaa lääkitys.
Suosittelen herkän etsimään sopivan työn, sellaisen mikä ei kuormita liikaa ja etenkin työyhteisö jossa ei ole liikaa virtsapäitä. Äkkiä tulee mielen seuraavia ammatteja:
- ei liikaa aistiärsykkeitä: kirjasto, arkistointi, sanelutyö, eli purkaa lääkärien saneluita, taiteelliset työt, graafiset työt
- auttamistyö järjestöissä, monet herkät ovat myös empaattisia ja saavat auttamisesta tarpeen täyttymistä. Paljon on esr ja stea rahoitteisia hankkeita.
- asiantuntijatyöt: tutkimus, laboratorio
Mikä sinun opintopolkusi oli? Olet unelma-ammatissani, tai ainakin hyvin lähellä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni tässäkin ketjussa kirjoittavista vaikuttaa niin itseensä käpertyneeltä ja reagoi niin aggressiivisesti (aivan lapselliset haista paska -ym. kommentit) mielestään epämiellyttäviin kommentteihin, että alan epäillä ennemminkin jotain persoonallisuushäiriötä, ahdistusta tai mielenterveyden häiriötä ennemminkin kuin erityisherkkyyttä.
Sinä olet trolli ja sinulla on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö jossa on narsistisia ja psykopaattisia piirteitä. Suomeksi sanottuna olet k u spää.
Ansaitsit haistattelun.
Hän ei ansaitse sitä yhtään sen enempää kuin erityisherkkä ihminenkään. Älä ruoki hänen käsitystään siitä, millainen erityisherkkä ihminen on. Epämiellyttävä hän on, tarvitseeko sinun kilpailla hänen kanssaan siitä kumpi on huonokäytöksisempi ja ilkeämpi? Se ei ole erityisherkkyyttä, se on vain huonoa käytöstä.
En ole epämiellyttävä. Päin vastoin hyvin miellyttävä. Mutta tiedän kyllä monia epämiellyttäviä erityisherkkiä, eivätkä he todellakaan ole mitään empatian enkeleitä. Heidän empatiansa koskee vain omaa tunnemaailmaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on rankkaa välillä kaikille. Apua on saatavilla niille jotka sitä pyytävät. Joskus siitä pitää vähän taistella. Erityisherkkyys ei ole diagnoosi, se on vain kokemus. Kaikki ovat kuitenkin omalla laillaan herkkiä ja kaikkia pitäisi kohdella kauniisti, ei vain heitä jotka kokevat itsensä erityisherkiksi. Oma erityisherkkyys ei myöskään ole hyvä syy kohdella toisia huonosti tai vaatia toisilta jotain erityiskohtelua. Psykologina koen erityisherkkyystermin käytön raskaaksi ja tarpeettomaksi.
Jos useimmilla iho kuivuu ja helpotusta saa rasvaamalla, mutta atooppisella se voi kuivua niin, että pitää sairaalaan mennä rasvattavaksi niin sanotko hänelle, että pitää vain oppia elämään sen kuivuuden kanssa? Niin, et sano. Miksi sitten erityisherkän joka on henkisesti vereslihalla pitää oppia kovettamaan itseään?
Minä yritin yli kolme vuosikymmentä ja jäljellä on vain viha ja masennus. Aina kiusattiin/hyökättiin joka paikassa, yritin parhaani, vietiin itsetunnon rippeetkin. Sanottiin, että ole jämäkkä. Kun yritin olla jämäkkä välitettiin, että olen liian aggressiivinen. Kai ymmärrät, että jos herkkää tökkii liikaa siitä saa esiin juurikin sen aggressiivisen hullun? Sitäkö haluat?
Katso vaikka Joaquin Phoenixin Jokeria, siinä on joku joka yritti toimia muiden lailla ja pieleen meni jokaikinen kerta kunnes kuppi meni kunnolla nurin.
Jokeri on psyko- tai sosiopaatti. Ei erityisherkkä. Niin on kyllä moni tänne kirjoittaneistakin vihastaan ja aggressiivisuudestaan päätellen🙄
Miten sitten itseäsi ja omaa luonnettasi kuvailisit? Olet varmasti itseesi ja omaan maailmankuvaasi hyvin ihastunut. Minä en ole. Osaan kuitenkin hillitä itseni niin hyvin, että et huomaisi minun pitävän Sinua outona. Huomaisit ehkä sen, että olen asiallinen, mutta väistelen seuraasi. Varmasti parempi molemmille. 😊
En ole se, jolle vastasitAha, aika outo vastaus. Mitä se minua kiinnostaa,millaisena minua pidät. Ja sivullisena sen halusit ilmoittaa. Ok hönö.
Olisin voinut kirjoittaa sinulle noin, mutta minua ei huvittanut. Sinä olet varmasti monen mielestä yhtä outo kuin minä sinun mielestäsi. Sivullinen tässä ketjussa olet sinä, en minä, jos tarkkoja ollaan. 🙈

Miksi sitten huomioit minua koko ajan😉 Jos olen trolli, paras keino olisi jättää minut huomiotta.

Ja minä en ole kenenkään mielestä outo. Oikeasti. Erityisherkät kiukuttelijat ovat kuitenkin oikeasti outoja. Tai enemmänkin niin itsekkäitä, ettei heidän maailmankuvaansa mahdu muita ihmisiä ja heidän tunteitaan, kun pitää olla koko ajan niin huolissaan omista tunteistaan.

Olen niin empaattinen, etten halua jättää outojakaan tyyppejä huomiotta. Trolli on peikko, ja peikko on monesti väärin ymmärretty metsäläinen. Joku tarvehan sullakin on osallistua tähän keskusteluun? Äläkä nyt taas pahastu, kun sinuun kiinnitettiin huomiota. Olet keskustelupalstalla.
En mitenkään, vastaus kysymykseesi. 55 vuotta elämää takana ja yhtä helvettiä. Pettynyksestä toiseen. Ei ainakaan minulla ole helpottanut yhtään iän myötä, pikemminkin päinvastoin.

Jaa, minäpäs luulen että sinun perimmäinen motiivisi ei ollut empatia. Mutta nyt yrität valehdella jälkikäteen. Yök mitä hyvesignalointia. Alhaista.

No virtuaalisesti oot erilainen sit?
Toi mitä sanoit, pitää varmaan paikkansa osaan nähden, mutta ei varmasti kaikkiin. Ja muut taas, kun et niiden saappaissa ole ollut, mistä voisit tietää, mikä heidät on sellaiseksi tehnyt?

Ei toimi, en ole erityisherkkä tuollaisen suhteen. Sori.
Ihan kuin olisit puhunut minusta. Olisi älyttömän hauska tutustua, ja sitten ehkä saisin tietää, miltä vaikutan muiden ihmisten mielestä. Tai sitten ehkä en, kuulostat siltä, että olisit mielestäni persoonallinen ja mukava, kunhan päästät itsesi irti.
Ikää minulla on jo sen verran, että painan menemään omalla tavallani, tykätään siitä sitten tai ei. Ja sitten jäädyn tietynlaisten ihmisten seurassa. Siitä ei ole itsetunnolle haittaa, koska minut tulkitaan sinä vaiheessa koppavaksi ja omahyväiseksi. Saan siitä tavallaan naamion, joka peittää näkyvistä sen, miltä tuntuu. Läheisille se ei mene läpi, mutta eipä tarvitsekaan, koska he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.
Itsetunto alkaa olla ihan kohdillaan, niin hyvin kun se nyt voi olla, olosuhteet huomioiden. Jos olen jonkun mielestä rasittava, se tarkoittaa vain sitä, että olemme liian erilaisia. Tavallisesti hekin rasittavat minua. Takaumia menneisyydestä.
Tunnen muuten useammankin erityisen herkän ihmisen, jotka ovat parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa, joka tykkää heistä juuri sellaisena kuin he ovat.