Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Ei siinä ole mitään ärsyttävää. En pidä siitä, että yhteiskunnassa ihannoidaan supersosiaalisuutta ym., mutta oman eritysherkkyyden jankkaaminen muille ei mielestäni auta siihen, että muunkinlaiset ihmiset kuin yhteiskunnan ihannoimat tulisivat paremmin hyväksytyksi. Oikeastaan tämä sana kääntyy heitä itseään vastaan ja se on suuri harmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Ei siinä ole mitään ärsyttävää. En pidä siitä, että yhteiskunnassa ihannoidaan supersosiaalisuutta ym., mutta oman eritysherkkyyden jankkaaminen muille ei mielestäni auta siihen, että muunkinlaiset ihmiset kuin yhteiskunnan ihannoimat tulisivat paremmin hyväksytyksi. Oikeastaan tämä sana kääntyy heitä itseään vastaan ja se on suuri harmi.
Itse koen nimenomaan, että hyvin herkät ihmiset eivät tuo itseään ja ominaisuuksiaan esille kovaan ääneen, vaan pikemminkin ovat hiljaa näistä. Tämän taas voi tulkita helposti jopa ylimielisyydeksi. Sen ymmärrän, että tästä erityisherkkyydessä tullut ns muotitermi mutta millä muulla tavalla sitten voisi saada ihmiset ymmärtämään, miksi erityisen herkkä käyttäytyy niinkuin käyttäytyy eikä kestä asioita samalla tavalla kuin normi herkkä?
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS ERITYISHERKILLE JA MUILLEKIN:
Mikä on se ns. normaali/keskiverto, johon erityisherkkyyttä verrataan? Miten sellainen keskiverto ihminen toimii verrattuna erityisherkkään?
Entä mikä on erityisherkän vastakohta? Miteen sellainen toimii?
Sellainen vähän "laput silmillä" kulkeva henkilö, joka ei huomaa asioiden nyansseja eikä osaa tulkita pientä sanatonta viestintää. Joka ei kiinnitä huomiota ympäristöönsä eikä ajattele syitä näkemiinsä asioihin. Pohtii vain mitä tekisi ruuaksi ja mitä telkkarista tulee.
Erityisherkkä kuormittuu helposti, koska huomaa "kaiken" (tämä on tietysti suhteellista) ympärillään ja tulkitsee havaintojaan. Sille ei joskus vain voi mitään kun miettii vaikka onko jollain tuntemattomalla perheellä kaikki kunnossa, kun ne on niin kireitä tai onko joku vastaan kävelevä mummo yksinäinen, kun se näyttää itkuiselta. Erityisherkkä huomaa nekin asiat, joita hänen ei tarvitsisi huomata. Myös visuaalinen kokeminen voi olla sellaista, että huomaa paljon asioita yhdellä vilkaisulla. Ja tottakai kokemiseen liittyy myös tunteita. Se on vähän kuin ero mustavalkoisen kuvan ja värikuvan välillä.
Muistaakseni Jussi Parviainen kuvasi omaa herkkyyttään osuvasti niin, että kokee tavallisella ruokakauppamatkalla enemmän kuin keskiverto ihminen koko päivän aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua mutta näyttää siltä, että osa kommentoijista sekoittaa herkkyyden erilaisiin oireisiin, joita liittyy mm. autismiin. Erityisherkkyys on vain ominaisuus, joka on isolla osalla ihmisistä, noin joka viidennellä. Ap kokee erityisherkkyyden ongelmaksi, mutta se ei ole aina kaikille herkille ongelma. Tietysti jos on haasteita elämässä, ne voivat korostua herkkyyden takia ja jos ympärillä on ainoastaan toisentyyppisiä henkilöitä, erityisherkkä saattaa kokea itsensä friikiksi. Herkkyys itsessään ei ole kuitenkaan "vaiva" vaan suuren vähemmistön luonteenpiirre.
No miten se on sitten ”erityistä” tai ”korkeaa” sensitiivisyyttä, jos se on keskimääräisesti noin useilla ihmisillä. Eikö se ole silloin normaalia sensitiivisyyttä?
Olen täsmälleen samaa mieltä. - Sama.
Herkkyyttä on enemmän tai vähemmän jokaisella. Täytyisi olla puupökkelö koko ikänsä ettei olisi edes joskus herkkä.
Erityisherkkä on mielestäni termi, jolla vain erotetaan se kaikista herkin 20 prosenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS ERITYISHERKILLE JA MUILLEKIN:
Mikä on se ns. normaali/keskiverto, johon erityisherkkyyttä verrataan? Miten sellainen keskiverto ihminen toimii verrattuna erityisherkkään?
Entä mikä on erityisherkän vastakohta? Miteen sellainen toimii?
Sellainen vähän "laput silmillä" kulkeva henkilö, joka ei huomaa asioiden nyansseja eikä osaa tulkita pientä sanatonta viestintää. Joka ei kiinnitä huomiota ympäristöönsä eikä ajattele syitä näkemiinsä asioihin. Pohtii vain mitä tekisi ruuaksi ja mitä telkkarista tulee.
Erityisherkkä kuormittuu helposti, koska huomaa "kaiken" (tämä on tietysti suhteellista) ympärillään ja tulkitsee havaintojaan. Sille ei joskus vain voi mitään kun miettii vaikka onko jollain tuntemattomalla perheellä kaikki kunnossa, kun ne on niin kireitä tai onko joku vastaan kävelevä mummo yksinäinen, kun se näyttää itkuiselta. Erityisherkkä huomaa nekin asiat, joita hänen ei tarvitsisi huomata. Myös visuaalinen kokeminen voi olla sellaista, että huomaa paljon asioita yhdellä vilkaisulla. Ja tottakai kokemiseen liittyy myös tunteita. Se on vähän kuin ero mustavalkoisen kuvan ja värikuvan välillä.
Muistaakseni Jussi Parviainen kuvasi omaa herkkyyttään osuvasti niin, että kokee tavallisella ruokakauppamatkalla enemmän kuin keskiverto ihminen koko päivän aikana.
Tämä kommentti osoittaa, että ”erityisherkäksi” itsensä määrittelevä voi syyllistyä arvostelemaan itsensä eri kriteereillä kuin muut. Se johtuu siitä että hän ei koe toisen tunteita tai elämysmaailmaa, vaan ainoastaan omansa. Mistä toinen tietää, että toinen pohtii vain ruokaa ja tv-ohjelmaa? Kuulostaa siltä että ”erityisherkkä” latistaa ja aliarvioi ei-”erityisherkän” kokemusmaailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS ERITYISHERKILLE JA MUILLEKIN:
Mikä on se ns. normaali/keskiverto, johon erityisherkkyyttä verrataan? Miten sellainen keskiverto ihminen toimii verrattuna erityisherkkään?
Entä mikä on erityisherkän vastakohta? Miteen sellainen toimii?
Sellainen vähän "laput silmillä" kulkeva henkilö, joka ei huomaa asioiden nyansseja eikä osaa tulkita pientä sanatonta viestintää. Joka ei kiinnitä huomiota ympäristöönsä eikä ajattele syitä näkemiinsä asioihin. Pohtii vain mitä tekisi ruuaksi ja mitä telkkarista tulee.
Erityisherkkä kuormittuu helposti, koska huomaa "kaiken" (tämä on tietysti suhteellista) ympärillään ja tulkitsee havaintojaan. Sille ei joskus vain voi mitään kun miettii vaikka onko jollain tuntemattomalla perheellä kaikki kunnossa, kun ne on niin kireitä tai onko joku vastaan kävelevä mummo yksinäinen, kun se näyttää itkuiselta. Erityisherkkä huomaa nekin asiat, joita hänen ei tarvitsisi huomata. Myös visuaalinen kokeminen voi olla sellaista, että huomaa paljon asioita yhdellä vilkaisulla. Ja tottakai kokemiseen liittyy myös tunteita. Se on vähän kuin ero mustavalkoisen kuvan ja värikuvan välillä.
Muistaakseni Jussi Parviainen kuvasi omaa herkkyyttään osuvasti niin, että kokee tavallisella ruokakauppamatkalla enemmän kuin keskiverto ihminen koko päivän aikana.
Miten Jussi Parvianen on mitannut ”keskivertoihmisen” kokemusmaailman? Mikä antaa hänelle oikeutuksen nostaa itsensä keskivertoihmisen yläpuolelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS ERITYISHERKILLE JA MUILLEKIN:
Mikä on se ns. normaali/keskiverto, johon erityisherkkyyttä verrataan? Miten sellainen keskiverto ihminen toimii verrattuna erityisherkkään?
Entä mikä on erityisherkän vastakohta? Miteen sellainen toimii?
Sellainen vähän "laput silmillä" kulkeva henkilö, joka ei huomaa asioiden nyansseja eikä osaa tulkita pientä sanatonta viestintää. Joka ei kiinnitä huomiota ympäristöönsä eikä ajattele syitä näkemiinsä asioihin. Pohtii vain mitä tekisi ruuaksi ja mitä telkkarista tulee.
Erityisherkkä kuormittuu helposti, koska huomaa "kaiken" (tämä on tietysti suhteellista) ympärillään ja tulkitsee havaintojaan. Sille ei joskus vain voi mitään kun miettii vaikka onko jollain tuntemattomalla perheellä kaikki kunnossa, kun ne on niin kireitä tai onko joku vastaan kävelevä mummo yksinäinen, kun se näyttää itkuiselta. Erityisherkkä huomaa nekin asiat, joita hänen ei tarvitsisi huomata. Myös visuaalinen kokeminen voi olla sellaista, että huomaa paljon asioita yhdellä vilkaisulla. Ja tottakai kokemiseen liittyy myös tunteita. Se on vähän kuin ero mustavalkoisen kuvan ja värikuvan välillä.
Muistaakseni Jussi Parviainen kuvasi omaa herkkyyttään osuvasti niin, että kokee tavallisella ruokakauppamatkalla enemmän kuin keskiverto ihminen koko päivän aikana.
Ja miten erityisherkkä tietää, mitä toinen havainnoi, kyetäkseen vertaamaan oman kokemusmaailmansa olevan ”värikuva” verrattuna naapurin aistimaan ”mustavalkokuvaan”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
KYSYMYS ERITYISHERKILLE JA MUILLEKIN:
Mikä on se ns. normaali/keskiverto, johon erityisherkkyyttä verrataan? Miten sellainen keskiverto ihminen toimii verrattuna erityisherkkään?
Entä mikä on erityisherkän vastakohta? Miteen sellainen toimii?
Sellainen vähän "laput silmillä" kulkeva henkilö, joka ei huomaa asioiden nyansseja eikä osaa tulkita pientä sanatonta viestintää. Joka ei kiinnitä huomiota ympäristöönsä eikä ajattele syitä näkemiinsä asioihin. Pohtii vain mitä tekisi ruuaksi ja mitä telkkarista tulee.
Erityisherkkä kuormittuu helposti, koska huomaa "kaiken" (tämä on tietysti suhteellista) ympärillään ja tulkitsee havaintojaan. Sille ei joskus vain voi mitään kun miettii vaikka onko jollain tuntemattomalla perheellä kaikki kunnossa, kun ne on niin kireitä tai onko joku vastaan kävelevä mummo yksinäinen, kun se näyttää itkuiselta. Erityisherkkä huomaa nekin asiat, joita hänen ei tarvitsisi huomata. Myös visuaalinen kokeminen voi olla sellaista, että huomaa paljon asioita yhdellä vilkaisulla. Ja tottakai kokemiseen liittyy myös tunteita. Se on vähän kuin ero mustavalkoisen kuvan ja värikuvan välillä.
Muistaakseni Jussi Parviainen kuvasi omaa herkkyyttään osuvasti niin, että kokee tavallisella ruokakauppamatkalla enemmän kuin keskiverto ihminen koko päivän aikana.
Ja entäs jos se ihminen, jonka erityisherkkä luulee olevan ”laput silmillä” onkin juuri silloin niin äärimmäisen kuormittunut kaikista kokemistaan nyansseista, että on sulkeutunut, blokannut kaikki ärsykkeet jotta kykenisi selviytymään päivästä toiseen?
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin loppuopintoja amkissa 2013 kun tuo termi tuli pinnalle. Yhtäkkiä lähes puolet ryhmäni naisista oli eritysherkkiä!
Yhteistä näille naisille oli, että he ylemmyydentuntoisesti jaarittelivat "olevansa todella hyviä ihmistuntijoita" ja "huomaavansa heti pienet asiat ja fiilikset joita muut ei huomaa". Kumma miten kukaan muu ei mitään huomaa ja kuitenkin tästä otannasta lähes 50% väittää omaavansa tämän taidon.
Toinen yhdistävä tekijä oli osan näistä v*ttumainen hankaluus. Ruokailussa "ahdistaa* kun joku kertoo omasta jännityksestään uuden työn suhteen. Kaikki negatiivisista asioista keskustelu" kuormitti". Jos ei sovittu päiviä ja aikoja ryhmätapaamisiin juuri niinkuin herkkis halusi, rupesi kuormittumaan "säädöstä". Nämä on vain pieniä esimerkkejä, näitä on lukemattomia. En ole koskaan tavannut ihmistä, joka sanoisi olevansa erityisherkkä ja olisi jotain muuta kuin etuoikeuksia penäävä hankala mulkku, jolle muiden tunteita ei ole olemassa vaan omat fiilikset menee edelle.
Erityiskusipäät, sanon minä.
Hyvin sosiaalistettu/sosiaalistuneet kansallisuskontoomme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain erityisherkän ”diagnoosin” lapsena (ei tietysti mikään oikea diagnoosi) lääkäriltä jo ennen kuin koko käsite oli tunnettu. Hän sanoi että elämäni tulee olemaan vaikeaa mutta kaikki uuden oppiminen äärimmäisen helppoa. Oikeassa oli. Aistin myös läheisteni ja tuttavien tilanteet matkankin päästä ehkä siksi että olen oppinut ennakoimaan mitä mistäkin seuraa: havaitsen jokaisen pienenkin muutoksen ennen kuin henkilö itsekään on tietoinen asiasta. Tämän ansiosta ihmishenkiäkin on pelastunut välillä vaikka en ole ammatillisesti suuntautunut mihinkään sellaiseen, minulla on vain äärimmäisen tarkat aistit, jopa niin että haukutaan noituudesta. Opin myös kieliä nopeasti ja helposti, koska osaan tulkita muiden, myös ventovieraiden, mikroilmeistä milloin olen sanonut jotain vähänkin väärin. Palaute joka on ei-sanallinen tulee siis aina juuri oikealla hetkellä jolloin se jää myös parhaiten mieleen.
Jotkut vielä epäilevät koko ominaisuuden olemassaoloa. Voin vielä kertoa ettei itkeminen tai loukkaantuminen kuulu tapoihini, turhautuminen sitäkin enemmän.
Itkuherkkä on asia erikseen, kaikkea ei tarvitse niputtaa saman käsitteen alle. Maailmani ei romahda alapeukuistakaan, herkkyyteni ei ulotu sellaisiin asioihin.
Erityisherkkyyden jankkaamisesta: en ole edes puhunut aiheesta ennen tätä puhumattakaan että olisin kuullut itseni tai kenenkään muunkaan jankkaavan aiheesta (tämä ketju on tosin jäänyt pääosin lukematta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.
Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että tunnistat oman erityisyytesi. Hyväksy se ja opi toimimaan se huomioiden niin, ettet kuormitu liikaa.
Tämä hyväksyminen on varmaan se vaikein rasti.
Kun haluaisi olla kuten muut ja kuulua joukkoon, mutta on tuomittu ulkopuolisuuteen ja jonkinlaiseen yksinäisyyteen (kukaan ei oikein ymmärrä, kaverit luovat läheiset suhteet muiden kanssa, miehiä ei kiinnosta pidemmän päälle jne.).
Myös ihan yhteiskunnassa toimiminen ja aikatauluissa pysyminen on hankalaa - minulla ei käytännössä ole juurikaan ajantajua.
Hankala ihminen siis. Voiko tästä muuttua?
Ja jos ei, niin miten voi ikinä hyväksyä olevansa tällainen?
No itsesääli ja uhriutuminen varmaan auttaakin. Taidat olla todella nuori, päätellen tuosta "kukaan ei ymmärrä" kohdasta. Kyllä se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.
Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Vierailija kirjoitti:
Monilla itseään erityisherkäksi kutsuvalla on ihan tavallinen ahdistuneisuushäiriö. Mutta erityisellä saa positiivisen huomion. Ei ahdistuneisuushäiriöllä
Miksi minusta sitten tuntuu siltä, että jos sanoisin olevani hyvin herkkä (tai erityisherkkä), naureskeltaisiin että olen lumihiutale, joka luulee itsestään jotain? Onko se positiivista huomiota?
Jos kaipaan positiivista huomiota erityisherkkyyden takia, miksi en jaa tietoa kaikille mahdollisille ihmisille, vaan yritän peitellä asiaa?
Voihaan minulla tietysti olla ahdistuneisuushäiriö, joka ilmenee tietynlaisissa tilanteissa, vaikka en tunne itseäni ahdistuneeksi muuten. En tunne itseäni ahdistuneeksi silloinkaan, kun nauran hervottomasti asiaa, joka ei naurata muita, tai itken elokuvassa joka ei itketä ketään muuta.
Oli kyse kummasta hyvänsä, minun kohdalla se tarkoittaa sitä, että on opeteltava, miten voin elää kuormittumatta /kuormittamatta itseäni liikaa. Tai kuormittamatta muita.
Ei siinä ole mitään ärsyttävää. En pidä siitä, että yhteiskunnassa ihannoidaan supersosiaalisuutta ym., mutta oman eritysherkkyyden jankkaaminen muille ei mielestäni auta siihen, että muunkinlaiset ihmiset kuin yhteiskunnan ihannoimat tulisivat paremmin hyväksytyksi. Oikeastaan tämä sana kääntyy heitä itseään vastaan ja se on suuri harmi.[/quote]
Niin. Enemmänkin olisi parempi pyrkiä korostamaan tietynlaisten ominaisuuksien arvokkuutta ja yleisyyttä kuin pyrkiä tekemään niistä marginaalisia ja poikkeavia niin kuin keskustelussa tuntuu käyvän. Sillä tavoin saa enemmän raivattua yhteiskunnallista tilaa itselleen?
Tällaiset herkkyys-käsitteet (varsinkin marginalisoituina) voivat olla ase sinua vastaan, kun joudut jossakin tilanteessa puolustamaan rajojasi: keino vähätellä sinua ja asiaasi eikä hyväksyä. Paras anti käsitteessä on ehkä juuri sen tajuaminen miten yleisistä ominaisuuksista on kyse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Kyllä, kovat äänet ovat inhottavia kaikille. Kyllä, voimakkaisiin ärsykkeisiin reagoidaan voimakkaasti. Kyllä, ihminen voi itkeä missä vain, jos itkun aihetta tulee, myös työpaikalla. Sykkeiden korkeus voi johtua mistä vain, ja sitä voi olla kenellä vain. Rauhoittumisessa on kenellä vain haastetta, harva osaa ottaa rennosti koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä ole mitään ärsyttävää. En pidä siitä, että yhteiskunnassa ihannoidaan supersosiaalisuutta ym., mutta oman eritysherkkyyden jankkaaminen muille ei mielestäni auta siihen, että muunkinlaiset ihmiset kuin yhteiskunnan ihannoimat tulisivat paremmin hyväksytyksi. Oikeastaan tämä sana kääntyy heitä itseään vastaan ja se on suuri harmi.
Niin. Enemmänkin olisi parempi pyrkiä korostamaan tietynlaisten ominaisuuksien arvokkuutta ja yleisyyttä kuin pyrkiä tekemään niistä marginaalisia ja poikkeavia niin kuin keskustelussa tuntuu käyvän. Sillä tavoin saa enemmän raivattua yhteiskunnallista tilaa itselleen?
Tällaiset herkkyys-käsitteet (varsinkin marginalisoituina) voivat olla ase sinua vastaan, kun joudut jossakin tilanteessa puolustamaan rajojasi: keino vähätellä sinua ja asiaasi eikä hyväksyä. Paras anti käsitteessä on ehkä juuri sen tajuaminen miten yleisistä ominaisuuksista on kyse?
Toisaalta herkkyytensä hyväksynyt ihminen voi olla myös todella vahva; ei herkkyys automaattisesti tarkoita, ettei kestä yhtään mitään. Itse ainakin iän ja elämänkokemuksen myötä olen osittain ns koettanut itseni, etten ota ihan jokaista sanomista itseeni vaan pyrin suhteuttamaan ja olemaan myötätuntoinen itseäni ja muita kohtaan. Surullista mielestäni on se jos tässä maailmassa pitäisi olla ainoastaan joku yli sosiaalinen robotti, eikä saisi viihtyä omassa sisäisessä maailmassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla näin paljon erityisherkkiä? Mitä saatte siitä, että kutsutte itseänne erityisherkäksi? Kysyn tämän siksi, että olen lukenut kyllä aiheesta ja voisin hyvinkin kutsua itseäni erityisherkäksi ominaisuuksieni perusteella, mutta en todellakaan sitä tee. Minä olen minä ja olen omanlaiseni, mutta en halua mihinkään kategoriaan. Olen sitä mieltä, että koko eritysherkkyyttä ei ole edes olemassa. Keksitty ”diagnoosi”.
Eiköhän tässä taustalla ole halu ymmärtää paremmin itseään, jotta olisi helpompi sopeutua elämään täällä maailmassa, jossa kuitenkin valtaosa ihmisistä on enemmän tai vähemmän sosiaalisia ja myös saavat voimaa toisten ihmisten seurasta ja pystyvät toimimaan joka päivä esim töissä ihmisten kanssa kuormittumatta ja menettämättä yöunia sen vuoksi. Mielestäni erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa, vaan se on vain yksi sana kuvaamaan hyvin herkän ihmisen mielenmaailmaa ja lisäämään muiden ymmärrystä asiasta.
Itseään voi tutkiskella ja oppia tuntemaan ilmankin, että ripustautuu tuollaiseen epäselvään mukatieteelliseen kategorisointiin itsestään. Vähän tarpeetonta yrittää etsiä tuollaista pönkitystä omille persoonallisille ominaisuuksilleen, ja antaa ikään kuin luvan käpertyä itseensä ja nostaa itsensä jalustalle, kun on nyt niin hurjan herkkä.
Joo toki voi tutkiskella itseään muutenkin. En vain oikein ymmärtänyt, että millä tavalla itseään erityisherkäksi kutsuva pönkittää itseään? Mielestäni erityisherkällä ei ole oikeutta vaatia erityiskohtelua tms. Vaan nimenomaan oppia itse elämään ja sopeutumaan ja tekemään elämästään sellaista, ettei kuormitu liikaa. Onhan se nyt ihan selvästi pystytty todistamaan, että ihmisten esim hermosto reagoi eri tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Toisilla herkemmin ja saa esim sydämen sykkeen pomppaamaan korkealle todella pienestä ärsykkeestä. Mikä siinä on niin ärsyttävää että toiset on herkempiä kuin toiset?
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.
Oho. Tarkoitatko oikeasti, että suuri osa väestöstä ei esimerkiksi kestä yhtään kovia ääniä, itkee työpaikan vessassa säännöllisesti, kärsii univaikeuksista, reagoi ärsykkeisiin voimakkaasti, sykkeet on katossa koko ajan, kun he eivät osaa rauhoittua? Tms.
Tämä oli minulle uutta. Olen ajatellut, että se ei ole tavallista.Toi kohta, missä ihmettelet miten normaaliherkkä eroaa erityisherkästä: siten, että hän ei ymmärrä, koska hänestä itsestään ei tunnu vaikealta. Erityisen herkkä, tavanomaista herkempi, auttaako yhtään? Ominaisuudet (tai tunteet ja reagointi) on voimakkaampaa. Johtuu hermoston erilaisesta toiminnasta.Se ei ole erityisen hienoa, mutta se on erityisen kuluttavaa ja hankalaa. Sille voi tehdä jotakin ja se ei oikeuta hankaloittamaan tarkoituksella muiden elämää.
Nuo luettelemasi ovat stressin oireita ja minulle ainakin ihan normaaleja kun alkaa lipsua. Suuri osa väestöstä todella kärsii tuollaisista oireista ihan säännöllisesti ilman mitään erityisherkkyyksiä.
Tätä pitäisi tutkia tarkemmin, onko mitään erityisherkkyyttä olemassa vai kyseessä pitkittynyt stressireaktio. Toisaalta oireet sopivat masennukseenkin, joten trauma+masennus+stressi=erityisherkkyys? Ei voi tietää ilman perusteellista tutkimusta.Niin , useimmiten kyllä erityisherkkyyden piirteitä voi havaita Jo pienillä lapsilla. Esim itsellä poikkeuksellisen aikaisin puhumaan oppinut lapsi, saanut kuulla tästä kaikilta tahoilta ja lisäksi kiinnittää erityistä huomiota kaikkiin pieniin yksityiskohtiin ja on erittäin tarkka vaatteiden tuntemuksesta iholla ym. Ja lukuisia esimerkkejä olisi antaa, aistii myös ihmisten tunteet ja on korostuneen tarkka ja empaattinen niitä että kaikilla ihmisillä olisi hyvä olla ym. Kasvanut erittäin turvallinessa ympäristössä, kaikkiin tarpeisiin vastattu aina ym. Ei traumoja.
Minä opin lukemaan todella nuorena, olin lapsena tarkkanäköinen ja pohtiva, kiinnitin huomiota vaatteiden materiaaliin ja näin yksityiskohtia. Samoin sisareni. Emme ole erityisherkkiä.
Alue: Aihe vapaa
Se ei ole ainakaan minun mielestäni ärsyttävää, vaan ihmettelen, miten ”erityisherkkä” eroaa normaalin herkästä, kun täälläkin yksi ominaisuus toisensa jälkeen paljastuu normaaliksi ihmisen ominaisuudeksi, jota on suurella osalla väestöä.