Miten kestää jatkuvaa yksinäisyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ryyppää ja Runkkaa

Niin siis muuta ratkaisua ei ole? Mietipä jotain latinomaata. Siellä ihmiset viettävät aikaa keskenään ja ihmiset välittävät toisistaan. Aikuiset saattavat harrastaa ihan oikeaa seksiä toistensa kanssa ja saavat läheisyyttä ja hellyyttä. Suomessa pitää vain jaksaa tönöttää yksin kotona netin ääressä, katsoa pornoa oikean livekumppanin puutteessa ja vetää viinaa. Vinksahtanutta elämää sellainen lähinnä on.

Kun siis ihminen olisi biologisessa mielessä sosiaalinen olento ja pakotetaan elämään näin. Ei eläintarhassakaan saa pitää eläimiä sellaisissa olosuhteissa, joissa laumaeläin on yksin jossain kopissa. Mutta mä joudun olemaan ja moni muukin Suomessa.

Kuinka moneen ketjuun sinä aiot vielä kopioida tämän saman valituksen?

Vierailija kirjoitti:

Kelpaisiko sinulle kilttis?

eli kiltti mies, niitä naiset täällä jatkuvasti kaipaavat. Kyllä kelpaat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos esimerkiksi kaupan kassan tervehdys vaivaa useamman päivän kuten kerroit, suosittelen terapiaa. En yritä vi***illa, vaan epäilen että ehkä sinulla on taipumus takertua liikaa toissijaisiin asioihin ja tapahtumiin jostain syystä, ja mahdolliset tunnelukot on mahdollista hoitaa, ennen kuin etsii elämään uusia ystäviä.

Enkä tietenkään yritä hidastaa ystävien etsimistä terapian aikanakaan.

Kaikkea hyvää ap ❤️!

Etpä tosiaan ymmärrä mistä on kyse. Siitä, ettei ole vertailukohtaa, ei ole mitään, joka irrottaisi sinut oman pään sisäisestä puheesta itsesi kanssa. Ei se ole merkki terapian tarpeesta, vaan merkki. Siitä, että nyt on yksinäisyys käynyt liian koville.

Sitähän ap juuri sanoi, että kun kovin harvoin näkee ketään, niille arkisille kohtaamisillekin antaa tahtomattaan liian suuren merkityksen.

Minäkin huomaan kelaavani päässäni vaikka bussissa tuijottamiani takaraivoja. Tai naapuripenkin romanityttöä. Enkä edes puhunut heidän kanssaan.

Terapiaan, vai? No ei tod ainakaan tuon takia.

Minusta tuntuu siltä, että Vastaamon terapeutit ja koronan vuoksi asiakkaita menettäneet terapeutit ovat tällä palstalla tikkana tarjoamassa terapiaa vaivaan kuin vaivaan. Jos on nilkka nyrjähtänyt, terapia auttaa. Terapia auttaa myös siihen, ettei seksi maistu, vaikka seksi ei maistu juuri sen vuoksi, ettei sitä tee mieli. Ja tunnelukkoihin terapia vasta auttaakin, esimerkiksi siihen tunnelukkoon, että toisten tympeästä käytöksestä tulee onneton olo.

Ei nyt ihan liity tähän ketjun aiheeseen, joten pahoittelen, mutta tässä maassa ei kyllä ole terapeuttia, jolta puuttuisi asiakkaita.

Jotkut tottuvat, toiset eivät. Tein 25 vuotta töitä yksilöiden ja pienryhmien kanssa ja puhuin kaiket päivät. Olen huono löytämään kavereita, eikä se edes tuntunut tärkeältä, kun jo töissä oleminen oli eräänlaista seurustelua. Viikonloppuina tein omia juttujani ja viikolla pitkää päivää töissä. Viihdyin omissa oloissani tosi hyvin, enkä tuntenut itseäni yksinäiseksi vaan onnekkaaksi.

Jäin reilut kuusi vuotta sitten työttömäksi. Siitä lähtien minulla on ollut ihmiskontakteinani kolme rakasta lähisukulaista ja kaksi jostain työhistorian hämärästä jäänyttä kaverintapaista. Kasvotusten näin sukulaisiani pari kertaa vuodessa, mutta muuten soiteltiin kyllä. Vuosien mittaan aloin unohtaa, miltä tuntuu olla fyysisesti toisen ihmisen seurassa. Olin aina yksin: kävin kaupassa yksin, ajoin autollani yksin, olin kaikki illat ja viikonloput yksin, olin myös päivät yksin, ja yöt.

Pari vuotta sitten talouteni alkoi murentua. Viime kesän viimeisen katastrofin jälkeen ihmiset ovat kadonneet. En ole tavannut yhtään ihmistä yli puoleen vuoteen. Kukaan ei ole soittanut. Olen käynyt viimeksi ulkoilmassa syyskuussa. Jos kuolisin, minua kaipaisi vasta kesäkuussa työllisyyden kuntakokeilun virkailija, joka varmaan asettaisi vain karenssin ja jättäisi kansioni pöydälle odottamaan.

En tiedä, miltä tuntuu, kun joku on kiinnostunut seurasta. Miltä halaaminen tuntuu? En ollenkaan hahmota sitä, miltä elämänkumppanin löytäminen tuntuu. Joku, joka haluaa olla kimpassa loppuiän? Joku, joka tykkää? Minulle pelkkää teoriaa, silloin tällöin tosi ärsyttävää teoriaa.

Tottumiseen menee vuosia. Ensin pitää vain unohtaa se, miltä tuntuu, kun ei ole yksin. Jollei aika paranna, se sentään turruttaa.