Miksi tulet kertomaan minulle että puolisoni pettää
Onko tullut mieleen että tiedän kyllä siitä, mutta yritän olla ajattelematta asiaa, ja toivon ettei siitä kerrottaisi kun tulee niin paha mieli?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut varatun miehen FB kuvitellen hänen olevan vapaa (tämä oli aikaan, jolloin ei ollut somea ja matkapuhelimetkin vasta yleistymässä). Kun kävi ilmi, että hän onkin naimisissa ja että heille oli tapailemisemme aikana syntynyt vauva, viimeinen asia maailmassa olisi ollut mennä kertomaan meistä hänen puolisolleen ja tuhoamaan hänen onnensa. Eiköhän hän ihan itse ymmärtänyt ennemmin tai myöhemmin, että jos puoliso on joka viikonloppu yökerhossa ja palaa kotiin aamuneljän-viiden jälkeen, niin ei hän siellä pelkästään tanssimassa käy. Minusta olisi ollut karmiva ajatus tuhota juuri äidiksi tulleen ihmisen elämä.
Vastaavasti jos joku tulisi minulle kertomaan, että puolisoni pettää, tekisin hänen elämästään helvetin. Pitäisin huolen siitä, että hän saisi maineen pahantahtoisena juoruämmänä.
Niille, jotka ehdottavat nimetöntä viestiä, toivon sydämestäni samaa kohtaloa eli että jonakin päivänä he saavat nimettömän viestin ja sen jälkeen heidän parisuhteensa on pilalla mutta he eivät koskaan saa tietää, mikä oikeasti oli totta ja mikä ei.
Ja ei, en petä eli sitä argumenttia on turha käyttää.
Omasta elämästäsi teet helvetin noin toimimalla ja itsestäsi naurunalaisen, et muuta. Sori vaan. Mutta minkä sille voi jos itsetunto ilman pettämistäkään ei kestä edes ajatusta siitä ilman että alat rakennella kostofantasioita. Oletko köyttänyt miehesi keittiön patteriin kenties? Pidäpä huoli, jos päästät ulos tai vaikka kauppaan, tiedä vaikka keksii siellä jotain. 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut varatun miehen FB kuvitellen hänen olevan vapaa (tämä oli aikaan, jolloin ei ollut somea ja matkapuhelimetkin vasta yleistymässä). Kun kävi ilmi, että hän onkin naimisissa ja että heille oli tapailemisemme aikana syntynyt vauva, viimeinen asia maailmassa olisi ollut mennä kertomaan meistä hänen puolisolleen ja tuhoamaan hänen onnensa. Eiköhän hän ihan itse ymmärtänyt ennemmin tai myöhemmin, että jos puoliso on joka viikonloppu yökerhossa ja palaa kotiin aamuneljän-viiden jälkeen, niin ei hän siellä pelkästään tanssimassa käy. Minusta olisi ollut karmiva ajatus tuhota juuri äidiksi tulleen ihmisen elämä.
Vastaavasti jos joku tulisi minulle kertomaan, että puolisoni pettää, tekisin hänen elämästään helvetin. Pitäisin huolen siitä, että hän saisi maineen pahantahtoisena juoruämmänä.
Niille, jotka ehdottavat nimetöntä viestiä, toivon sydämestäni samaa kohtaloa eli että jonakin päivänä he saavat nimettömän viestin ja sen jälkeen heidän parisuhteensa on pilalla mutta he eivät koskaan saa tietää, mikä oikeasti oli totta ja mikä ei.
Ja ei, en petä eli sitä argumenttia on turha käyttää.
Pakko sanoa et ihmisiä on kyllä todella moneen junaan. Ite olisin just ajatellut ihan päinvastoin. Koska syy on aina siinä pettäjässä, jonka tulisi miettiä niitä seurauksia ja kantaa vastuu. Solidaarisuudesta toista naista kohtaan, haluaisin kyllä kertoa jos tietäisin olleeni ns. toinen nainen tai jos ystävääni joku pettäisi. Miltä sinusta tai alottajasta tuntuisi, jos saisi tietääkin joskus kauttarantain asiasta tahattomasti ja samalla kuulisit, että kaikki muut tietävätkin asiasta, mutta et itse? Eikö siinä kohtaa tulis yhtään mieleen, että olisihan se ollut kiva jos sinullekkin olisi asiasta joku kertonut? Itse ainakin kokisin tuollaisen todella nöyryyttävänä. Mielummin kuulen vaikka joltain tunemattomalta (tosin sanoisin, että silloin tarvitaan myös vedenpitävät todisteet) että mies pettäis kuin eläisin jossain kuplassa autuaan tietämättömänä miehen huljuttelevan munaansa ties missä selkäni takana. Kyllä mielummin vaikka YH-äidiksi rupeisin (jos lapsia olis) siinä vaiheessa. Itselle pettäminen on ehkä pahin asia väkivallan lisäksi mitä suhteessa voi toiselle tehdä. Mut tosiaan, näitä mielipiteitä lukiessa olen tullut siihen tulokseen etten ala puuttumaan tuntemattomien ihmisten elämään. Jos kyseessä olis kuitenkin ystävä, niin kyllä silloin hänelle kertoisin heti jos tietäisin miehensä pettävän. Samoin jos joskus olen taas sinkku ja saisin tietää olevani suhteessa varattuun niin kyllä mä sille vaimolle jotenkin haluaisin kertoa, ihan se ja sama kuinka monta lasta ja ihana kulissi liitto olis. Sais ainakin tää nainen sit itse päättää mitä tekee. Eihän se ole mitenkään viestintuojan vika. Toi logiikka on niin omituinen! Mut jos joku ihan tuikituntematon tai minuun liittymätön petturi osuu silmiini niin annan olla. Ei kuulu mulle.
Siinä kohtaa, kun joku ajaa kallioleikkaukseen tai rekkaa päin vauva kyydissään, on turha enää yrittää pestä käsiään sanomalla, että halusi vain kaikkien parasta.
Se ajaa kallioleikkaukseen siksi, kun sen puoliso pettää, ei siksi, että joku sen kertoo.
Mä näen tuon paljastelun vähän ilkeänäkin. Ei se pelkästään mitään hyvää hyvyyttään minä tuolle kerron, että sen puoliso pettää. Täytyyhän sen kertojan ymmärtää, että toisen maailma tosiaan saattaa romahtaa ihan totaalisesti. Ja siinä voi joskus käydä huonostikin. Parempi olisi jos petetty itse hoksaisi tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ap:lle ole tullut mieleen että voit jatkaa tietämättömyyden teeskentelemistä senkin jälkeen? Ei se ole sinulta siis pois millään tavoin.
Ei mee niin. Sitten jos sanoo että tiedän kyllä, oman elämänsä moraalinvartijat ja hyväntekijät alkaa haukkua miten petetty on kynnysmatto ja tossu. Koska heidän pieneen ajatusmaailmaansa ei mahdu kuin se oma ahdas moraalikäsitys
Sitä tullaan kertomaan muka ystävänä mutta silmät loistaen odotetaan että toinen romahtaa niin pääsee kertomaan kaikille miten pelasti tämän petetyn paran
En ole se jolle vastasit. No kertojiin mahtuu varmaan ikäviäkin tyyppejä (jotka ihmettelvät muiden luonnollisia romahduksia, ilman aitoa tukemista), mutta osa voi olla asiallisia. Ei tarvitse jäädä sen ikävän kanssa juttusille sen enempää, kuin ottaa lisää asioista selvää. Ja sitten moi. On paikkoja joissa voi puhua erosta ja pettämisestä esim. kriisipuhelin, kriisikeskus, jos ei ole ystäviä tai tukijoita eroon. Ei tarvitse jäädä yksin asian kanssa
Miksi se pitää mennä kertomaan? Mikä kumman hinku on niin kovin puuttua muiden ihmisten elämään? Itseäni ketuttaisi enemmän asioihini puuttuminen. Minun asioihini jotka ei kuulu paskan vertaa yhdellekään ulkopuoliselle. Ihan turha selittää että kyllä moni haluaisi tietää. Et voi tietää onko juuri tämä henkilö yksi monista
Jokainen joka menee kertomaan, tekee sen vain jostain sairaasta kostonhimosta pettäjää kohtaan. Kukaan ei kerro koska tuntee myötätuntoa petettyä kohtaan
Kerrotaan, koska vastaavassa tilanteessa haluttaisi itse ennemmin tietää, kuin että koko kylä tietää ja nauraa ja ainoa joka ei "tiedä" on petetty. Siis olevinaan ei tiedä eli työntää pään pensaaseen ja kuvittelee, että jos teeskentelee, kupla ei puhkea. Uutisia, useasti näistä tietää aika moni pettäjän / kakkosen kaveri, kumminkaima tai joku on kuitenkin kuullut / nähnyt jotain.
Vierailija kirjoitti:
Mä näen tuon paljastelun vähän ilkeänäkin. Ei se pelkästään mitään hyvää hyvyyttään minä tuolle kerron, että sen puoliso pettää. Täytyyhän sen kertojan ymmärtää, että toisen maailma tosiaan saattaa romahtaa ihan totaalisesti. Ja siinä voi joskus käydä huonostikin. Parempi olisi jos petetty itse hoksaisi tilanteen.
Hoksaisi vuosien päästä ja hoksaisi samalla, että aika moni muukin ystävä tai tuttava on tiennyt, muttei kertonut, meinaatko että sitten romahtaa vähemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ap:lle ole tullut mieleen että voit jatkaa tietämättömyyden teeskentelemistä senkin jälkeen? Ei se ole sinulta siis pois millään tavoin.
Ei mee niin. Sitten jos sanoo että tiedän kyllä, oman elämänsä moraalinvartijat ja hyväntekijät alkaa haukkua miten petetty on kynnysmatto ja tossu. Koska heidän pieneen ajatusmaailmaansa ei mahdu kuin se oma ahdas moraalikäsitys
Sitä tullaan kertomaan muka ystävänä mutta silmät loistaen odotetaan että toinen romahtaa niin pääsee kertomaan kaikille miten pelasti tämän petetyn paran
En ole se jolle vastasit. No kertojiin mahtuu varmaan ikäviäkin tyyppejä (jotka ihmettelvät muiden luonnollisia romahduksia, ilman aitoa tukemista), mutta osa voi olla asiallisia. Ei tarvitse jäädä sen ikävän kanssa juttusille sen enempää, kuin ottaa lisää asioista selvää. Ja sitten moi. On paikkoja joissa voi puhua erosta ja pettämisestä esim. kriisipuhelin, kriisikeskus, jos ei ole ystäviä tai tukijoita eroon. Ei tarvitse jäädä yksin asian kanssa
Miksi se pitää mennä kertomaan? Mikä kumman hinku on niin kovin puuttua muiden ihmisten elämään? Itseäni ketuttaisi enemmän asioihini puuttuminen. Minun asioihini jotka ei kuulu paskan vertaa yhdellekään ulkopuoliselle. Ihan turha selittää että kyllä moni haluaisi tietää. Et voi tietää onko juuri tämä henkilö yksi monista
Jokainen joka menee kertomaan, tekee sen vain jostain sairaasta kostonhimosta pettäjää kohtaan. Kukaan ei kerro koska tuntee myötätuntoa petettyä kohtaan
Millä tavalla puolisosi ja jonkun kolmannen ihmisen suhde on sinun asiasi?
Tämä!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jeesussyndrooma.
Tämä. Jeesussyndrooma, halu päästä nauttimaan draamasta aitiopaikalla, oma elämä missä ei tapahdu mitään kiinnostavaa, juoruilunhalu, omahyväisyys ja ylimielisyys.
Oksettava ihmistyyppi.
Tämä viesti kertoo sinusta aika todella paljon...
Korostan, että en onneksi ole koskaan tiennyt siitä, että joku mulkku pettäisi ystävääni, mutta jos tietäisin. Niin ihan tasan varmasti kertoisin siitä, koska välitän ystävästäni.
Noita sinun mainitsemia asioita en tunnista itsessäni, miksi haluaisin ystävälleni ikävää. Ei todellakaan ole ollut tapana juoruilla ystävien asioista.
Sen sijaan tiedän yhden emännän jota petetään, mutta hän ei ole minun ystävä, hän on mieheni kaverin vaimo, ja hänelle en ole kertomassa yhtään mitään. Hän on juuri sellainen joka löisi viestinviejää, hän epäilee kaikista, että juuri sinä olet se joka vie sen mahtisonnin hänen käsistään. Hänen epäilyillään ja sekoiluillaan on pohjaa, mieshän pettää!
Näipä se ikävä kyllä on että aika monesti kavereiden puolisot tai tutun tutut tietävät ennenkuin petetty. Siksikään en ymmärrä aloittajan pointtia. Luuleeko hän todella, että kukaan muu ei tiedä, kuin viestintuoja? Se viestintuoja on vaan ensimmäinen ihminen, jonka mielestä sinun olisi hyvä tietää, että puolisollasi on parisuhde toisen ihmisen kanssa. Teet sitten sillä tiedolla mitä haluat, painat vaikka sen pään takaisin hiekkaan jos tuntuu. Mutta kyllä siitä tuossa kohtaa jo aika moni tietää.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset vois pitää suuta supussa ja olla puuttumatta muiden asioihin. Vastaatteko myös seurauksista, jos mielenterveys järkkyy ja työkyky katoaa. Näitäkin olen noissa tapauksissa nähnyt.
Loppujen lopuksi olisi parempi, että puoliso tietäisi siitä pettämisestä.
Hänhän voi suunnitella vaikka mitä, jopa raskautta tai hylätä hyvän työpaikka tarjouksen yms.
vain puolisonsa takia.
On hirveä järkytys saada mieheltä yhtä-äkkiä vaan niskaansa eroilmoituksen, jos ei itse ole edes aavistanut, että miehellä saattaa olla toinen nainen.
Ei pidä tokaisemaan suoraan kenellekään, että hei kuule, sun miehesi pettää sinua.
Täytyisi osata antaa petetylle sellaisia ajatuksia hienovaraisesti, että petetty puoliso itse alkaisi miettiä asioita ja parisuhdetta monipuolisesti. Ja huomaisi itse, että nyt suhteessamme on jotain todella pahasti vialla.
Näin itse sain tietää mieheni pettävän minua.
Ystäväni jutteli kanssani useita kertoja ns. kautta rantain asiasta, ei koskaan sanonut mitään suoraan, eikä vihjaillut.
Lopulta aloin ajatella suhdettani mieheeni kunnolla ja joitakin asioita putkahteli mieleen, sellaisia jotka olivat jääneet ilman tarkempaa huomioita, vaikka alitajunnassani olin ne kuitenkin huomioinut.
Tuollainen tieto on hyvä sen puolesta, että on aikaa sopeutua tilanteeseen, ei tarvitse huutaa ja riidellä hysteerisesti, kun on ollut aikaa sisäistää pettäminen.
Ihmiset ovat kuitenkin yksilöllisiä, se mikä sopii toiselle ei sovi kuitenkaan välttämättä taas toisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ap:lle ole tullut mieleen että voit jatkaa tietämättömyyden teeskentelemistä senkin jälkeen? Ei se ole sinulta siis pois millään tavoin.
Ei mee niin. Sitten jos sanoo että tiedän kyllä, oman elämänsä moraalinvartijat ja hyväntekijät alkaa haukkua miten petetty on kynnysmatto ja tossu. Koska heidän pieneen ajatusmaailmaansa ei mahdu kuin se oma ahdas moraalikäsitys
Sitä tullaan kertomaan muka ystävänä mutta silmät loistaen odotetaan että toinen romahtaa niin pääsee kertomaan kaikille miten pelasti tämän petetyn paran
Eli mieluummin haluat että muut ihmiset luulevat, ettet tiedä asiaa ja naureskelevat sitten takanapäin tyhmyydellesi kun et asiaa heidän mielestään hoksaa. Siis sen sijaan, että joku sanoisi sen sinulle ääneen, jolloin voisit kuitenkin kertoa että tiedät jo. Ei suhteeseen jäävää atomaattisesti pidetä kynnysmattona, mutta tuollainen kädet korvilla asenne kyllä kielii sellaisesta.
Missä piireissä oikein liikut, jos yleisesti naureskellaan petetylle? Kylläpä on pahantahtoista ja ilkeää porukkaa ystävissäsi. Omassa tuttavapiirissäni saatetaan naureskella sille salasuhteen toiselle osapuolelle (koska kuinka tyhmä pitää olla että lähtee pettämiseen mukaan). Petettyä kohtaan tunnetaan ehkä sääliä, huolta ja empatiaa. Ei todellakaan naureskella sille, jota on kohdeltu väärin. Naureskellaanko sun piireissä myös parisuhdeväkivallan uhreille? Alkoholistin puolisoille? Liikenneonnettomuuden uhreille? Melkoiset piirit sulla!
Tuliko mieleen että se salasuhteen toinen osapuoli ei välttämättä ole tiennyt myöskään olleensa osallisena salasuhteessa vaan kuvitteli olevansa suhteessa. En ylipäätään ymmärrä toisille naureskelijoita. Elämä tuo eteen kaikenlaisia tilanteita, kiva jos toiset saa niistä huumoria sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut varatun miehen FB kuvitellen hänen olevan vapaa (tämä oli aikaan, jolloin ei ollut somea ja matkapuhelimetkin vasta yleistymässä). Kun kävi ilmi, että hän onkin naimisissa ja että heille oli tapailemisemme aikana syntynyt vauva, viimeinen asia maailmassa olisi ollut mennä kertomaan meistä hänen puolisolleen ja tuhoamaan hänen onnensa. Eiköhän hän ihan itse ymmärtänyt ennemmin tai myöhemmin, että jos puoliso on joka viikonloppu yökerhossa ja palaa kotiin aamuneljän-viiden jälkeen, niin ei hän siellä pelkästään tanssimassa käy. Minusta olisi ollut karmiva ajatus tuhota juuri äidiksi tulleen ihmisen elämä.
Vastaavasti jos joku tulisi minulle kertomaan, että puolisoni pettää, tekisin hänen elämästään helvetin. Pitäisin huolen siitä, että hän saisi maineen pahantahtoisena juoruämmänä.
Niille, jotka ehdottavat nimetöntä viestiä, toivon sydämestäni samaa kohtaloa eli että jonakin päivänä he saavat nimettömän viestin ja sen jälkeen heidän parisuhteensa on pilalla mutta he eivät koskaan saa tietää, mikä oikeasti oli totta ja mikä ei.
Ja ei, en petä eli sitä argumenttia on turha käyttää.
Pakko sanoa et ihmisiä on kyllä todella moneen junaan. Ite olisin just ajatellut ihan päinvastoin. Koska syy on aina siinä pettäjässä, jonka tulisi miettiä niitä seurauksia ja kantaa vastuu. Solidaarisuudesta toista naista kohtaan, haluaisin kyllä kertoa jos tietäisin olleeni ns. toinen nainen tai jos ystävääni joku pettäisi. Miltä sinusta tai alottajasta tuntuisi, jos saisi tietääkin joskus kauttarantain asiasta tahattomasti ja samalla kuulisit, että kaikki muut tietävätkin asiasta, mutta et itse? Eikö siinä kohtaa tulis yhtään mieleen, että olisihan se ollut kiva jos sinullekkin olisi asiasta joku kertonut? Itse ainakin kokisin tuollaisen todella nöyryyttävänä. Mielummin kuulen vaikka joltain tunemattomalta (tosin sanoisin, että silloin tarvitaan myös vedenpitävät todisteet) että mies pettäis kuin eläisin jossain kuplassa autuaan tietämättömänä miehen huljuttelevan munaansa ties missä selkäni takana. Kyllä mielummin vaikka YH-äidiksi rupeisin (jos lapsia olis) siinä vaiheessa. Itselle pettäminen on ehkä pahin asia väkivallan lisäksi mitä suhteessa voi toiselle tehdä. Mut tosiaan, näitä mielipiteitä lukiessa olen tullut siihen tulokseen etten ala puuttumaan tuntemattomien ihmisten elämään. Jos kyseessä olis kuitenkin ystävä, niin kyllä silloin hänelle kertoisin heti jos tietäisin miehensä pettävän. Samoin jos joskus olen taas sinkku ja saisin tietää olevani suhteessa varattuun niin kyllä mä sille vaimolle jotenkin haluaisin kertoa, ihan se ja sama kuinka monta lasta ja ihana kulissi liitto olis. Sais ainakin tää nainen sit itse päättää mitä tekee. Eihän se ole mitenkään viestintuojan vika. Toi logiikka on niin omituinen! Mut jos joku ihan tuikituntematon tai minuun liittymätön petturi osuu silmiini niin annan olla. Ei kuulu mulle.
Siinä kohtaa, kun joku ajaa kallioleikkaukseen tai rekkaa päin vauva kyydissään, on turha enää yrittää pestä käsiään sanomalla, että halusi vain kaikkien parasta.
Jos on miettinyt, että kertoo, mutta ei olekaan kertonut, ja asia selviää uhrille joka ajaa kallioleikkaukseen, niin eipä siinä ole yhtään parempi mieli kellään. Saattaa jopa miettiä, että olisiko voinut pelastaa ihmisen sillä, että olisi kertonut ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ap:lle ole tullut mieleen että voit jatkaa tietämättömyyden teeskentelemistä senkin jälkeen? Ei se ole sinulta siis pois millään tavoin.
Ei mee niin. Sitten jos sanoo että tiedän kyllä, oman elämänsä moraalinvartijat ja hyväntekijät alkaa haukkua miten petetty on kynnysmatto ja tossu. Koska heidän pieneen ajatusmaailmaansa ei mahdu kuin se oma ahdas moraalikäsitys
Sitä tullaan kertomaan muka ystävänä mutta silmät loistaen odotetaan että toinen romahtaa niin pääsee kertomaan kaikille miten pelasti tämän petetyn paran
En ole se jolle vastasit. No kertojiin mahtuu varmaan ikäviäkin tyyppejä (jotka ihmettelvät muiden luonnollisia romahduksia, ilman aitoa tukemista), mutta osa voi olla asiallisia. Ei tarvitse jäädä sen ikävän kanssa juttusille sen enempää, kuin ottaa lisää asioista selvää. Ja sitten moi. On paikkoja joissa voi puhua erosta ja pettämisestä esim. kriisipuhelin, kriisikeskus, jos ei ole ystäviä tai tukijoita eroon. Ei tarvitse jäädä yksin asian kanssa
Miksi se pitää mennä kertomaan? Mikä kumman hinku on niin kovin puuttua muiden ihmisten elämään? Itseäni ketuttaisi enemmän asioihini puuttuminen. Minun asioihini jotka ei kuulu paskan vertaa yhdellekään ulkopuoliselle. Ihan turha selittää että kyllä moni haluaisi tietää. Et voi tietää onko juuri tämä henkilö yksi monista
Jokainen joka menee kertomaan, tekee sen vain jostain sairaasta kostonhimosta pettäjää kohtaan. Kukaan ei kerro koska tuntee myötätuntoa petettyä kohtaan
Muista että peilaat maailmaa itsesi kautta. Eli sinä et tuntisi myötätuntoa petettyä kohtaan. Sinä tekisit sen sairaasta kostonhimosta pettäjää kohtaan.
Minä tekisin sen solidaarisuudesta naispuolista ystävääni kohtaan.
Väärin. Minua ei kiinnosta niin paljoa kuka panee ketäkin että viitsisin kertoa kenellekään. Hoitakoon jokainen oman suhteensa
Solidaarisuus my ass, haluat vaan päästä levittämään omaa moraalikäsitystäsi välittämättä suoda ajatustakaan sille ettei kuulija ehkä halua kuulla
teoriasi my ass :'D
Ystävälleni kertoisin, koska hän on ystäväni. Tuntemattomalle emännälle en. Asialla ei ole mitään tekemistä tekopyhyyteni, juoruilunhaluni ja kostonhimoni kanssa.
Onneksi tunnen ystäväni, kaltaisesi tyyppi on todennäköisesti niiden joukossa jotka karsin raskaina ihmisinä pois lähipiiristäni.
Uskon myös etten haluaisi olla edes tuttava kaltaisesi asioiden levittelijän kanssa
Haluatko vielä lapsellisuudessasi kertoa, että miten kaksinkeskinen keskustelu on asioiden levittelemistä?
Ihan ehdottomasti kertoisin tällaisen asian vain tälle petetylle. Miksi oletat että siitä puhuttaisiin ympäri kyliä?
Itsekään en halua lähipiiriini henkilöä, joka hyvällä omallatunnolla antaisi minun elää valheessa. Ei tällaiseen ihmiseen voisi luottaa missään asiassa.
Sinä levität asiaa joka ei kuulu sinulle millään tavalla. Ellet sitten ole se pettäjän hoito. Olet tuossa asiassa ihan täysin ulkopuolinen, haluat vain muka ystävänä ja hyvää hyvyyttäsi kertoa
Tuollaisia joka asiaan puuttujia ja häslääjiä oli koulussa. Supateltiin mitä on kuullut jonkun sanovan ja häslättiin kahden ihmisen keskinäisistä väleistä mutta luulisi aikuisen osaavan vähän suodattaa
Oi anteeksi et ymmärtänyt kysymystäni, kirjoitan sen caps lockilla.
MKTEN KAHDEN KESKINEN KESKUSTELU ON ASIOIDEN LEVITTELEMISTÄ?
Kenelle muulla kuin keskustelukumppanilleni kertoisin asian? Varmistaisin ettei muut ole kuulolla. Minulla on 3 hyvää ystävää ja heidän kanssaan tapailemme ihan näin aikuisina usein kahdenkesken, miten muut silloin saisivat kuulla asiasta?
Laita itse tavuviivat sopiviin kohtiin jos et koe ymmärtäväsi.
1 osapuoli on pettäjä. 1 osapuoli on petetty.
Mikäs sinä olet tässä yhtälössä? Sinä. Levittelet. Näiden. Kahden. Osapuolen. Välistä. Asiaa. Sille. Toiselle. Osapuolelle. Sinä täysin ulkopuolinen näiden kahden parisuhteeseen kuulumaton juoruilet asiasta joka kuuluu vain ja ainoastaan näille kahdelle.
Vaikka keskustelisit itseksesi tuosta, asia EI KUULU SINULLE PÄTKÄÄKÄÄN
Ei näiden kahden välistä parisuhdetta enää tavallaan ole. Jos on sovittu ettei olla muiden kanssa, reunaehdot on rikottu ja näin ollen suhde on lakannut niillä ehdoin olemasta, kun sopimusta ei ole päivitetty. Se on olemassa enää jonkun päiväunissa, josta petetty herää sitten kun tämän toisen eli petetyn ja uuden tai kakkosen suhde tulee ilmi. Eri asia mitä sen jälkeen tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
MINÄ tulen kertomaan, koska MINÄ haluaisin itse tietää, jos MINUA petettäisiin. Mitäpä minä SINUN mielipiteestäsi tai ajatuksistasi. Voisin tietenkin vielä vähän kehaista ja taputella itseäni selkään, kuinka hyvä ihminen MINÄ olisin.
Meinaatko että parempi kysyä "Anteeksi, haluaisitko tietää jos puolisosi pettää?" Silleen hienovaraisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näen tuon paljastelun vähän ilkeänäkin. Ei se pelkästään mitään hyvää hyvyyttään minä tuolle kerron, että sen puoliso pettää. Täytyyhän sen kertojan ymmärtää, että toisen maailma tosiaan saattaa romahtaa ihan totaalisesti. Ja siinä voi joskus käydä huonostikin. Parempi olisi jos petetty itse hoksaisi tilanteen.
Hoksaisi vuosien päästä ja hoksaisi samalla, että aika moni muukin ystävä tai tuttava on tiennyt, muttei kertonut, meinaatko että sitten romahtaa vähemmän?
Ei tuttavat voi toisten seksielämästä tietää yhtään enempää kuin asianosaiset itse. Ellei tuttava sitten itse ole se toinen osapuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi jos ihmiset puhuisivat vain selkäsi takana ja säälisivät sinua?
Pahin mitä suomalainen voi keksiä: MITÄ MUUT SANOO TAI AJATTELEE
Luulisi että sellaista ihmistä, joka ei halua ketään puuttumaan omiin asioihinsa vaan uhkaa tehdä hyvää tarkoittavan kertojan elämästä helvetin, juurikin kiinnostaa mitä muut ajattelee tai sanoo. Just saying.
Mä en ole vielä ikinä kertonut, mutta kysyttäessä olen vastannut rehellisesti. Näin varmaan jatkossakin elän.
Tässä on sellainen paradoksi että moni sanoo kertovansa petetylle, vaikka tuntemattomammallekin henkilölle, esittäen syyksi mytötuntoa ja huolta. Kuitenkin se empatia ja huoli loppuu siihen kohtaa kun viestin lähetä-nappi on painettu.
Oikeasti empaattista ja vastuullista olisi kertoa vaikka yhdessä ammattilaisen tai petetyn läheisen ystävän kanssa /heidän kauttaan. Ei niin, että lähetetään hämyinen viesti ja sitten jäädään odottelemaan seurauksia viekas hymy naamalla.
Moniko teistä totuudentorvista olisi sitten valmis, tai edes kiinnostunut, ottamaan vastaan tämän puolitutun petetyn romahduksen? Kertoa kasvotusten, paikassa jossa lähellä ei ole esim petetyn lapset, jäädä paikalle odottamaan tukijoukkoja, tarjota yhteystietoja kriisinosastolle / seurakunnan neuvontaan ym ym?
Eli eiköhän perimmäinen motiivi ole oma katkeruus ja vahingonilo kun muidenkin parisuhteissa on kipua ja draamaa.
Tulen kertomaan ja käräyttämään joka ikinen kerta kun pettäjän saan kiinni. Niin monta perhettä ja ihmistä nämä sairaat addiktit saavat tuhota. Minä tuhoan pettäjän kulissielämän!!
Petetyllä on AINA OIKEUS TIETÄÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä näen tuon paljastelun vähän ilkeänäkin. Ei se pelkästään mitään hyvää hyvyyttään minä tuolle kerron, että sen puoliso pettää. Täytyyhän sen kertojan ymmärtää, että toisen maailma tosiaan saattaa romahtaa ihan totaalisesti. Ja siinä voi joskus käydä huonostikin. Parempi olisi jos petetty itse hoksaisi tilanteen.
Hoksaisi vuosien päästä ja hoksaisi samalla, että aika moni muukin ystävä tai tuttava on tiennyt, muttei kertonut, meinaatko että sitten romahtaa vähemmän?
Ei tuttavat voi toisten seksielämästä tietää yhtään enempää kuin asianosaiset itse. Ellei tuttava sitten itse ole se toinen osapuoli.
Pettäjän kaverin, joka on kertonut vaimolleen ja vaimo parille kaverilleen, samaa kaveripiiriä, suhteen toisen osapuolen kaveri tai kaverin kaveri, joku joka nähnyt jossain kaupungilla tai baarissa tai muualla salasuhteen osapuolet, ja tuntee nämä kaikki, varsinkin jos yhtään pienempi paikkakunta, ei olisi mikään ihme, eikä kyllä isommassakaan paikassa.
Pelottaako että SINUN miehesi pettää ja vaivalla rakentamasi kulissi romahtaa. Ihan tosissaan se nyt on yksi ja hailee kertooko joku ja koska, nuo tulee aina ilmi jotenkin, tavalla tai toisella. Mitä pidempään pysyvät salassa suhteet, sitä pahempaa jälkeä niiden paljastuminen yleensä aiheuttaa. Sanoisin ennemmin, että mitä pikemmin, sitä parempi.