Missä iässä mukavuus menee ulkonäön edelle?
Olen itse 28-vuotias ja oleskelen kotona farkut päällä, en ikinä lähtisi edes lähikauppaan verkkarit jalassa (en tosin edes omista moisia), eikä minulla ole kuin yksi urheiluun tarkoitettu hupullinen takki. Huputhan ei ole mitenkään tyylikkäitä, pelkästään käytännöllisiä.
Äitini aina sanoo että jossain vaiheessa mukavuus menee ulkonäön edelle ja mietin että koska niin käy itselleni. Ei ainakaan vielä.
En keksinyt enempää esimerkkejä, varmasti näitä on useampi.
Kommentit (73)
Mulla on mennyt nyt korona-aikana, koska olen etätöissä. En silti lähtisi näissä kotivaatteissa kodin ulkopuolelle enkä treenivaatteissa muualle kuin urheilemaan. Olen 33-vuotias. Myös tyylikkäät ja hyvännäköiset vaatteet voivat olla mukavia, jos osaa valita mallit ja materiaalit oikein.
Eihän mukavuus ja ulkonäkö ole toisensa poissulkevia asioita. Ihan hyvin voi etsiä mukavat, mutta hyvännäköiset vaatteet. En ymmärrä, miksi ne mukavat vaatteet aina pitäisi olla jotkut vaarin vanhat reikäiset kalsarit tai jotkut harmaat lököverkkarit ja nolo t-paita jonkun hyvännäköisen t-paidan sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Siinä iässä kun lihominen alkaa.
Ei kaikilla ala lihomista. Ja jos alkaa lihomaan, kannattaa jo oman terveyden kannalta pohtia omia ruokailu- ja liikuntatottumuksia uusiksi eikä vaan tyytyä siihen, että ”nyt se lihominen alkoi”.
Valitettavan monilla siinä vaiheessa, kun saavat lapsen.
Mulla alkoi noin 40 v. Ei vaan kiinnosta enää pätkääkään miltä näytän ja mitä muut minusta ajattelee, joten ei ole mitään motivaatiota pitää yhtään kiristäviä tai epämukavia vaatteita tai kenkiä. Eli verkkareissa ja t-paidoissa / collegeissa kuljen aina. Ei meikkiä, ei tukan laittoa. Olen 100% etätöissä muutenkin kuin korona-aikaan joten minnekään konttorille ei tarvi pukeutua.
ylioppilaskeväänä päätin, että pukeudun siihen, mikä on mukavaa enkä siihen, mitä muut pukivat.
Muistaakseni alkoi silloin kun aloin itse olemaan vastuussa vaatteiden hankkimisesta ja on jatkunut sitten tähänkin asti 29v. Ei mukavuus tarkoita etteikö voisi näyttää myös hyvältä. Reisitaskuhousut on paras keksintö ikinä, hameetkin hyvä kakkonen
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi noin 40 v. Ei vaan kiinnosta enää pätkääkään miltä näytän ja mitä muut minusta ajattelee, joten ei ole mitään motivaatiota pitää yhtään kiristäviä tai epämukavia vaatteita tai kenkiä. Eli verkkareissa ja t-paidoissa / collegeissa kuljen aina. Ei meikkiä, ei tukan laittoa. Olen 100% etätöissä muutenkin kuin korona-aikaan joten minnekään konttorille ei tarvi pukeutua.
Mua alkoi taas joskus 35 jälkeen kiinnostaa ulkonäkö enemmän, kun tajusin, että olenkin aika hyvännäköinen suht pienellä vaivalla. Ruuhkavuodet 25-35 menin jossain verkkareissa.
N40
Koko elämäni, olen outo nainen :) En voi sietää epämukavia vaatteita, en silti pukeudu perunasäkkiin. Mutta en käytä kireitä vaatteita enkä korkokenkiä kuin joskus harvoin juhlissa jos tuntuu kivalta laittaa. Arkena en koskaan kun työssä voin pukeutua rennosti, varsinkin nyt etäaikaan.
Aina mennyt. Ei kiinnosta tippaakaan mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni. Hyvin on silti mennyt.
Hommahan ei välttämättä ole joko tai, mutta ymmärrän ap:n pointin. Itselläni tuo käänne tapahtui 40+ pikkuhiljaa, että mukavuus menee ulkonäön edelle. Pyrin silti siihen että ihmisten ilmoilla ne mukavat vaatteet myös näyttäisivät suht kivoilta. Juhlaan toki sitten panostan edelleen viimeisen päälle ja saatan hieman kärsiäkin. N49
Kenkien suhteen olen aina mennyt mukavuus edellä. Sellaista tilaisuutta ei ole ollut eikä tule, että laittaisin korkkarit jalkaan.
Minulla on tietyssä määrin aina mennyt mukavuus ulkonäön edelle eli jos ei ole aivan pakko olla edustava, olen aina viihtynyt paremmin verkkareissa, hupparissa, isoissa t-paidoissa jne. Silti olen aina osannut myös pukeutua siististi ja edustavasti niihin tilanteisiin, jotka sitä vaativat, ja juhlavasti ja etiketin mukaisesti sitten sitä vaativiin. Onneksi hyvän näköiset ja edustavatkin vaatteet voivat olla (kohtalaisen) mukavia, kun löytää sen itselleen sopivan mallin ja laadun ja etenkin oikean koon. Korkokengistäkin löytyy niiden jalalle ihan kamalien lisäksi myös sellaisia, joilla voi kävellä ja seistäkin ihan siedettävän mukavasti pitempiäkin aikoja - pitää vain jaksaa panostaa siinä hankintavaiheessa.
En voisi ikinä käyttää farkkuja kotona! Kiristää ja puristaa. Ihana aina vaihtaa jotkut rennommat housut päälle kun tulen kotiin.
Taisi tapahtua noin 23-24-vuotiaana. Käytän perussiistejä vaatteita, pitkähihaisia ja farkkuja, mutta siihen se jää. Minulla on samat kengät aina (toki erikseen kesä-, välikausi- ja talvikengät) enkä meikkaa. Minulla ei ole mitään tyttökavereita tms. ystäviä, joita tapaisin koskaan missään. Laittautuminen ihan oikeasti pelkästään itseä varten alkoi jossain kohtaa tuntua vain turhalta ja masentavalta, joten lopetin sen.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavan monilla siinä vaiheessa, kun saavat lapsen.
Mitä valitettavaa siinä on, jos asia tapahtuu omasta tahdosta?
Minulla lasten saaminen muutti jalkojen rakennetta niin, että en pysty enää koskaan käyttämään korkokenkiä. Kuljen loppuikäni lenkkareissa, juhlissa ballerinoissa. Se totta kai on valitettavaa, että on kipuja, mutta siinä, että ihminen vapaaehtoisesti muuttaa prioriteettejaan, ei nähdäkseni ole mitään valitettavaa.
Lihominen on mukavuudenhalua , äkkiähän ne kilot sais pois jos vaan jaksais ja sietäis epämukavuutta.
Minä alotin lihomisen joskus 20 vuotiaana kun sain auton, loppui käveleminen ja pyörällä ajo.
Vierailija kirjoitti:
Eihän mukavuus ja ulkonäkö ole toisensa poissulkevia asioita. Ihan hyvin voi etsiä mukavat, mutta hyvännäköiset vaatteet. En ymmärrä, miksi ne mukavat vaatteet aina pitäisi olla jotkut vaarin vanhat reikäiset kalsarit tai jotkut harmaat lököverkkarit ja nolo t-paita jonkun hyvännäköisen t-paidan sijaan.
Tämä. Käytän lähes aina mekkoja tai hameita ja mukavia paitoja, ei kiristä eikä purista ja näyttääkin hyvältä. Lenkillä tai kotona joskus college-housut, farkkuja en ole omistanut vuosiin, ahdistavia. Pidän myös korkokengistä, mun on mukavampi kävellä niillä kuin matalapohjaisilla.
N39v
Siinä iässä kun lihominen alkaa.