Mies särki mun itsetunnon sanomalla läskiksi :'(
Tuntuu kuin joku olisi kuollut ja stressi on niin kovaa ettei pysty syömään tai nukkumaan. Olen laihduttanut kaksi kertaa itseni normaalipainoiseksi lasten syntymän jälkeen ja taas lihonut vähän niiden kertojen jälkeen. En ole mikään sairaalloisen lihava vaan vähän ylipainon puolella. Painoin suurimmillani tasan sata kiloa ja odotin toista lastamme. Sen jälkeen sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lääkkeet lihottivat. Sitten paranin ja laihdutin 20 kiloa. Jäljellä on inhottavaa löysää ihoa vatsassa joka laihdutuksen jälkeen ei katoa, muuttaa vaan muotoaan. Olen tehnyt paljon työtä itseni takia ennen kaikkea terveyttäni ajatellen ja nyt survaistiin arkaan paikkaan :'(
Mies sanoi että en ole hänen mielestään mitenkään hyvännäköinen, en ole mitenkään haluttava eikä hän halua olla minun kanssani. Siksi koska olen läski ja häntä viehättää laihuus. Tuntuu kuin joku olisi kuollut kun olen niin rikki sisältä. En uskalla enää mennä saunaan, katsoa itseäni peilistä tai mitään muutakaan. Olin saanut pääni kuntoon ja olin tyytyväinen itseeni j hyväksynyt löysän ihoni. Miehen mielestä olen laiska koska en pääse ihosta eroon.
Miten tästä stressistä pääsee eroon? En usko että toivun tämänlaisesta häoäisystä ikinä :'(
Kommentit (209)
Vierailija kirjoitti:
Naisystäväni on hillitön läski enkä siksi halua häntä sängyssä :/ En ole tästä hänelle sanonut, koska en halua loukata häntä. Rakastan häntä ja viihdyn hänen kanssaan, mutta kyllä sanoisin että se on hänen syy ja vika, ettei meillä ole kovin kauheasti seksiä. Naiset tuntuvat olevan läskejä ihan vain loukatakseen miestä.
Miten imbesilli mies voi olla? Täällä haukut naistasi, sitten kerrot rakastavasi?? Miten sekaisin ihminen voi olla?
Vierailija kirjoitti:
”Että tulee joku sairaus”!
Ymmärrätkö että hän ON JO ollut pitkään sairas!
Miesten anoreksia ym. syömishäiriöt eivät ole julkisessa keskustelussa niin yleisesti kuin naisten/tyttöjen. Hän tarvitsee pikaisesti apua! Ja sinä tukea selvitäksesi elämässä. Etsi apua!
MINÄ ymmärrän että hän on vakavasti alipainoinen ja olen siitä huolissani, mutta Hän ei ole huolissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisystäväni on hillitön läski enkä siksi halua häntä sängyssä :/ En ole tästä hänelle sanonut, koska en halua loukata häntä. Rakastan häntä ja viihdyn hänen kanssaan, mutta kyllä sanoisin että se on hänen syy ja vika, ettei meillä ole kovin kauheasti seksiä. Naiset tuntuvat olevan läskejä ihan vain loukatakseen miestä.
Miten imbesilli mies voi olla? Täällä haukut naistasi, sitten kerrot rakastavasi?? Miten sekaisin ihminen voi olla?
Ei hyvää päivää xD Mitähän tämä mies sanoisi jos eron syyksi isompi tyttökaverisi sanoisi että sulla on pieni muna? Kovin kauheasti seksiä, eli silloin kun sinä annat, kun saat itsesi tsempattua pystyyn. Sinä olet se suhteen pelle eikä ylipainoinen naisesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mies on selkeästi osoittanut ja kertonut, ettei rakasta, arvosta tai kunnioita sinua eikä halua sinulle mitään hyvää. Voit itse päättää, haluatko jatkaa yhteiselämää tuollaisen ihmisen kanssa, vai yritätkö saada paremman elämän erossa miehestä. Kukaan ei pakota olemaan yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka halveksii ja inhoaa sinua. Se, että laihdutat tai käyt jossain nahankiristysleikkauksessa, ei muuta tai paranna tilannetta tai saa miestä rakastumaan sinuun uudelleen.
Asia ei ole mielestäni aivan noin yksinkertainen. Esimerkiksi minä rakastan miestäni, mutta en enää halua seksiä hänen kanssaan, koska hän on lihonnut. Ei ole haluttava. Tilanne muuttuisi, kun olisi laihtunut edes jonkin verran.
Sanoisitko miehellesi, että hän ei ole mitenkään hyvännäköinen, ei mitenkään haluttava etkä halua olla hänen kanssaan? Haukuitko myös laiskaksi, kun on löysää ihoa? Ap:n mies teki niin. On ymmärrettävää, ettei läskin kertyminen lisää himoja, mutta asioista voi puhua monella eri tavalla. Ja jos sanoisit miehellesi noin, luuletko, että hän haluaisi enää seksiä kanssasi, vaikka laihtuisikin?
No tuskin mieskään tuosta ilahtuisi, mutta ei miehen ulkonäkö ole yhtä tärkeä, ja jos tuulen suunta muuttuisi ja vaimo olisi valmis, niin eiköhän mies edelleen haluaisi seksiä hänen kanssaan, ainakin jos vaimo olisi ns. kuosissa?
” mutta ei miehen ulkonäkö ole yhtä tärkeä”
Mitäs helvettiä tämä on? Kunnon patriarkaatin aivopesemä pikkulutikka! Huh!
Et ole ehkä seurannut parisuhteiden muodostumista, mutta miesten ja naisten "haluttavat ominaisuudet" eivät mene yksi yhteen, ja naisen ulkonäkö on miehelle tärkeämpi kuin toisinpäin. Toki miehellekin on eduksi olla siisti ja huoliteltu (ei liian, jos hetero), mutta nainen on se, jonka on tärkeä olla ulkoisesti viehättävä. Miehiltä taas odotetaan useammin jotakin statusta tms. ja mielellään vähintään OK-tuloja. Tämä näin yleisellä tasolla, toki poikkeuksiakin on, ja onneksi makuja on monenlaisia, jotta useimmat löytävät itselleen sopivan puolison. Kommenttini tulee saamaan paljon alapeukkuja, mutta tämä on mielestäni realismia.
Realismia on, että naisen EI TULE OLLA yhtään mitään muuta kenellekään, ei varsinkaan miehelle, kuin mitä hän haluaa olla! Piste. Jokaisella ihmisellä on ihmisoikeus elää sellaisena kun on syntynyt ja sellaisena kuin itse haluaa esim. ulkonööllisesti. Ne ovat jokaisen OMA VALINTA. Jos se ei riitä, sitten ei riitä. Jos ulkonäkö on tärkein suhteessa, sitten on aika miettiä mitä järkeä on jatkaa yhdessä, onko kyseessä toisen kontrolloivan osapuolen mielenterveyshäiriö ym.
Totta, kaikilla on oikeus näyttää siltä miltä haluaa. Parisuhteessa on eri juttu, koska ketään ei voi pakottaa olemaan sellaisen kanssa joka ei miellytä. Hyvä tai edes perusnätti ulkonäkö ei ole tärkeintä, mutta se on naisten kohdalla pohjavaatimus.
Nainen voi ihan vapaasti olla vaikka homssuinen ja lihava, mutta sitten ei kannata ihmetellä parisuhteen puutetta. Kuten sanoit: jos se ei riitä, niin se ei riitä; ja eihän se riitä. Poikkeuksiakin tietenkin on, mutta noin siis yleisesti.
Miten kukaan luontaisesti painavampi ihminen tässä maailmassa on koskaan ja tulee koskaan olemaan parisuhteessa, jos kriteerit ovat tuollaiset? Mieti nyt mitä kirjoitat.
Ja mitkä ovat ne kriteerit miehelle? Saa olla haukkuva, ivaileva, dissaileva?
Saa olla kaljamaha, kalju, juoppo tai tissutteleva?
Saa pettää, flirttailla, valehdella?
Niin, yhtä älyttömiä etuoikeuksia miehelle, kuin sinä kirjoitat ”vähimmäisvaatimuksistasi” naisen suhteen.Kuinka moni on "luontaisesti painavampi"? Eiköhän syy "painavuuteen" ole useimmissa tapauksissa elintavat. Pari sukupolvea sitten syötiin ja liikuttiin eri tavalla ja "luontaisesti painavampia" ei tainnut juuri olla?
Esimerkkinä aineenvaihduntasairauden geneettisenä perintönä saanut ihminen. Huom! Näitä sairauksia liitännäissairauksineen on todella paljon alkaen hormonitoiminnan häiriöistä, suolistosairauksusta, rasva-aineenvaihdunnasta ym.ym. Ylipainon juurisyy on lähes aina muualla kuin liiallisessa syömisessä!

On myös ihmisiä jotka eivät millään käsitä syövänsä liikaa ja lihovansa siksi. He eivät tunne syyllisyyttä syömisestä kun eivät tiedä tekevänsä sen itselleen.
Lihavuuden syitä on yhtä monta kuin lihavaa ihmistä. Ap:n tapauksessa aiheeseen oli puututtu ja asiaa korjattu.
Särkynyt sydän kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Että tulee joku sairaus”!
Ymmärrätkö että hän ON JO ollut pitkään sairas!
Miesten anoreksia ym. syömishäiriöt eivät ole julkisessa keskustelussa niin yleisesti kuin naisten/tyttöjen. Hän tarvitsee pikaisesti apua! Ja sinä tukea selvitäksesi elämässä. Etsi apua!MINÄ ymmärrän että hän on vakavasti alipainoinen ja olen siitä huolissani, mutta Hän ei ole huolissaan.
Silloin jos hän ei tunnusta/ halua apua, et voi mitään. Toisaalta hänet voidaan ottaa pakkohoitoon sairaalaan jos suostuu, sillä muuten hän kuolee.
Ota yhteyttä sairaalaan syömishäiriökeskukseen tms. Myös yksityiset syömishäiriöön erikoistuneet lääkärit voivat auttaa.
Tietoa myös: www.syomishairioliitto.fi
100kg on aivan järkyttävä paino, läskiä on vaikka jakaisi koko kylälle, en yhtään ihmettele miehen kommenttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mies on selkeästi osoittanut ja kertonut, ettei rakasta, arvosta tai kunnioita sinua eikä halua sinulle mitään hyvää. Voit itse päättää, haluatko jatkaa yhteiselämää tuollaisen ihmisen kanssa, vai yritätkö saada paremman elämän erossa miehestä. Kukaan ei pakota olemaan yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka halveksii ja inhoaa sinua. Se, että laihdutat tai käyt jossain nahankiristysleikkauksessa, ei muuta tai paranna tilannetta tai saa miestä rakastumaan sinuun uudelleen.
Asia ei ole mielestäni aivan noin yksinkertainen. Esimerkiksi minä rakastan miestäni, mutta en enää halua seksiä hänen kanssaan, koska hän on lihonnut. Ei ole haluttava. Tilanne muuttuisi, kun olisi laihtunut edes jonkin verran.
Sanoisitko miehellesi, että hän ei ole mitenkään hyvännäköinen, ei mitenkään haluttava etkä halua olla hänen kanssaan? Haukuitko myös laiskaksi, kun on löysää ihoa? Ap:n mies teki niin. On ymmärrettävää, ettei läskin kertyminen lisää himoja, mutta asioista voi puhua monella eri tavalla. Ja jos sanoisit miehellesi noin, luuletko, että hän haluaisi enää seksiä kanssasi, vaikka laihtuisikin?
No tuskin mieskään tuosta ilahtuisi, mutta ei miehen ulkonäkö ole yhtä tärkeä, ja jos tuulen suunta muuttuisi ja vaimo olisi valmis, niin eiköhän mies edelleen haluaisi seksiä hänen kanssaan, ainakin jos vaimo olisi ns. kuosissa?
” mutta ei miehen ulkonäkö ole yhtä tärkeä”
Mitäs helvettiä tämä on? Kunnon patriarkaatin aivopesemä pikkulutikka! Huh!
Et ole ehkä seurannut parisuhteiden muodostumista, mutta miesten ja naisten "haluttavat ominaisuudet" eivät mene yksi yhteen, ja naisen ulkonäkö on miehelle tärkeämpi kuin toisinpäin. Toki miehellekin on eduksi olla siisti ja huoliteltu (ei liian, jos hetero), mutta nainen on se, jonka on tärkeä olla ulkoisesti viehättävä. Miehiltä taas odotetaan useammin jotakin statusta tms. ja mielellään vähintään OK-tuloja. Tämä näin yleisellä tasolla, toki poikkeuksiakin on, ja onneksi makuja on monenlaisia, jotta useimmat löytävät itselleen sopivan puolison. Kommenttini tulee saamaan paljon alapeukkuja, mutta tämä on mielestäni realismia.
Realismia on, että naisen EI TULE OLLA yhtään mitään muuta kenellekään, ei varsinkaan miehelle, kuin mitä hän haluaa olla! Piste. Jokaisella ihmisellä on ihmisoikeus elää sellaisena kun on syntynyt ja sellaisena kuin itse haluaa esim. ulkonööllisesti. Ne ovat jokaisen OMA VALINTA. Jos se ei riitä, sitten ei riitä. Jos ulkonäkö on tärkein suhteessa, sitten on aika miettiä mitä järkeä on jatkaa yhdessä, onko kyseessä toisen kontrolloivan osapuolen mielenterveyshäiriö ym.
Totta, kaikilla on oikeus näyttää siltä miltä haluaa. Parisuhteessa on eri juttu, koska ketään ei voi pakottaa olemaan sellaisen kanssa joka ei miellytä. Hyvä tai edes perusnätti ulkonäkö ei ole tärkeintä, mutta se on naisten kohdalla pohjavaatimus.
Nainen voi ihan vapaasti olla vaikka homssuinen ja lihava, mutta sitten ei kannata ihmetellä parisuhteen puutetta. Kuten sanoit: jos se ei riitä, niin se ei riitä; ja eihän se riitä. Poikkeuksiakin tietenkin on, mutta noin siis yleisesti.
Miten kukaan luontaisesti painavampi ihminen tässä maailmassa on koskaan ja tulee koskaan olemaan parisuhteessa, jos kriteerit ovat tuollaiset? Mieti nyt mitä kirjoitat.
Ja mitkä ovat ne kriteerit miehelle? Saa olla haukkuva, ivaileva, dissaileva?
Saa olla kaljamaha, kalju, juoppo tai tissutteleva?
Saa pettää, flirttailla, valehdella?
Niin, yhtä älyttömiä etuoikeuksia miehelle, kuin sinä kirjoitat ”vähimmäisvaatimuksistasi” naisen suhteen.Kuinka moni on "luontaisesti painavampi"? Eiköhän syy "painavuuteen" ole useimmissa tapauksissa elintavat. Pari sukupolvea sitten syötiin ja liikuttiin eri tavalla ja "luontaisesti painavampia" ei tainnut juuri olla?
Esimerkkinä aineenvaihduntasairauden geneettisenä perintönä saanut ihminen. Huom! Näitä sairauksia liitännäissairauksineen on todella paljon alkaen hormonitoiminnan häiriöistä, suolistosairauksusta, rasva-aineenvaihdunnasta ym.ym. Ylipainon juurisyy on lähes aina muualla kuin liiallisessa syömisessä!
On myös ihmisiä jotka eivät millään käsitä syövänsä liikaa ja lihovansa siksi. He eivät tunne syyllisyyttä syömisestä kun eivät tiedä tekevänsä sen itselleen.
Lihavuuden syitä on yhtä monta kuin lihavaa ihmistä. Ap:n tapauksessa aiheeseen oli puututtu ja asiaa korjattu.
Näin. Mutta koko tämän tragedian juurisyy on MIEHEN ANOREKSIA!
Mies syyllistää normaalipainoista vaimoaan, koska kärsii itse mielenterveyssairaudesta, anoreksiasta, kenties monesta muustakin oireyhtymästä. Miehen vääristynyt kehonkuva projisoitui vaimoon, joka oireilee turhaan, koska mies painostaa.
Ap, nyt hakemaan apua HETI!
M kirjoitti:
100kg on aivan järkyttävä paino, läskiä on vaikka jakaisi koko kylälle, en yhtään ihmettele miehen kommenttia.
Ymmärrätkö lukemaasi ollenkaan??
Särkynyt sydän kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kyllä se vakava alipainokin on paino-ongelma.
Ohiksena,
Mieheni mielestä hänellä ei ole mitään paino-ongelmia koska hän on laiha. Se ei ole ongelma. Hän pysyy helposti laihana. Luulenpa että hän pelkää lihomista myöskin siksi että äiti ei enää hyväksy jos lihoo. äiti on nimittäin arvostellut miestään koska appi lihoi kymmenen kiloa normaalipainosta ja oli ihan normaalin näköinen edelleen. Kertoo anopin mielipiteen itsekurista jos joku lihoo. Ja se Suvi Teräsniska-kommentti sai mut niin sanattomaksi että en ole sitä unohtanut, pikemminkin silmäni avautuivat että tällainen emäntä tämä. Mieheni ei uskalla uhmata äitiään ettei viimeisetkin rippeet äidinrakkaudesta katoa.
Mitäs sille anopin omalle itsekurille sitten tapahtui?
No ei, sairashan tuo ihminen on. Ja on sairastuttanut poikansakin.
Ja miehesi nyt sitten pysyttelee niin laihana, ettei voi edes harrastaa liikuntaa, kun ei oikein ole edes lihaksia, millä liikkua. Voi voi.
Ap, miehesi on sairas. Hän ei ymmärrä tätä. Sinun on nyt otettava yhteys lääkäriin, saat apua ja neuvoja, miten tulee toimia. Vastuu on nyt sinulla, sillä miehesi ei siihen kykene.
Hae apua pian, sillä noin laiha mies on jo vaarassa menehtyä pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mies on selkeästi osoittanut ja kertonut, ettei rakasta, arvosta tai kunnioita sinua eikä halua sinulle mitään hyvää. Voit itse päättää, haluatko jatkaa yhteiselämää tuollaisen ihmisen kanssa, vai yritätkö saada paremman elämän erossa miehestä. Kukaan ei pakota olemaan yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, joka halveksii ja inhoaa sinua. Se, että laihdutat tai käyt jossain nahankiristysleikkauksessa, ei muuta tai paranna tilannetta tai saa miestä rakastumaan sinuun uudelleen.
Asia ei ole mielestäni aivan noin yksinkertainen. Esimerkiksi minä rakastan miestäni, mutta en enää halua seksiä hänen kanssaan, koska hän on lihonnut. Ei ole haluttava. Tilanne muuttuisi, kun olisi laihtunut edes jonkin verran.
Sanoisitko miehellesi, että hän ei ole mitenkään hyvännäköinen, ei mitenkään haluttava etkä halua olla hänen kanssaan? Haukuitko myös laiskaksi, kun on löysää ihoa? Ap:n mies teki niin. On ymmärrettävää, ettei läskin kertyminen lisää himoja, mutta asioista voi puhua monella eri tavalla. Ja jos sanoisit miehellesi noin, luuletko, että hän haluaisi enää seksiä kanssasi, vaikka laihtuisikin?
No tuskin mieskään tuosta ilahtuisi, mutta ei miehen ulkonäkö ole yhtä tärkeä, ja jos tuulen suunta muuttuisi ja vaimo olisi valmis, niin eiköhän mies edelleen haluaisi seksiä hänen kanssaan, ainakin jos vaimo olisi ns. kuosissa?
” mutta ei miehen ulkonäkö ole yhtä tärkeä”
Mitäs helvettiä tämä on? Kunnon patriarkaatin aivopesemä pikkulutikka! Huh!
Et ole ehkä seurannut parisuhteiden muodostumista, mutta miesten ja naisten "haluttavat ominaisuudet" eivät mene yksi yhteen, ja naisen ulkonäkö on miehelle tärkeämpi kuin toisinpäin. Toki miehellekin on eduksi olla siisti ja huoliteltu (ei liian, jos hetero), mutta nainen on se, jonka on tärkeä olla ulkoisesti viehättävä. Miehiltä taas odotetaan useammin jotakin statusta tms. ja mielellään vähintään OK-tuloja. Tämä näin yleisellä tasolla, toki poikkeuksiakin on, ja onneksi makuja on monenlaisia, jotta useimmat löytävät itselleen sopivan puolison. Kommenttini tulee saamaan paljon alapeukkuja, mutta tämä on mielestäni realismia.
Realismia on, että naisen EI TULE OLLA yhtään mitään muuta kenellekään, ei varsinkaan miehelle, kuin mitä hän haluaa olla! Piste. Jokaisella ihmisellä on ihmisoikeus elää sellaisena kun on syntynyt ja sellaisena kuin itse haluaa esim. ulkonööllisesti. Ne ovat jokaisen OMA VALINTA. Jos se ei riitä, sitten ei riitä. Jos ulkonäkö on tärkein suhteessa, sitten on aika miettiä mitä järkeä on jatkaa yhdessä, onko kyseessä toisen kontrolloivan osapuolen mielenterveyshäiriö ym.
Totta, kaikilla on oikeus näyttää siltä miltä haluaa. Parisuhteessa on eri juttu, koska ketään ei voi pakottaa olemaan sellaisen kanssa joka ei miellytä. Hyvä tai edes perusnätti ulkonäkö ei ole tärkeintä, mutta se on naisten kohdalla pohjavaatimus.
Nainen voi ihan vapaasti olla vaikka homssuinen ja lihava, mutta sitten ei kannata ihmetellä parisuhteen puutetta. Kuten sanoit: jos se ei riitä, niin se ei riitä; ja eihän se riitä. Poikkeuksiakin tietenkin on, mutta noin siis yleisesti.
Miten kukaan luontaisesti painavampi ihminen tässä maailmassa on koskaan ja tulee koskaan olemaan parisuhteessa, jos kriteerit ovat tuollaiset? Mieti nyt mitä kirjoitat.
Ja mitkä ovat ne kriteerit miehelle? Saa olla haukkuva, ivaileva, dissaileva?
Saa olla kaljamaha, kalju, juoppo tai tissutteleva?
Saa pettää, flirttailla, valehdella?
Niin, yhtä älyttömiä etuoikeuksia miehelle, kuin sinä kirjoitat ”vähimmäisvaatimuksistasi” naisen suhteen.Kuinka moni on "luontaisesti painavampi"? Eiköhän syy "painavuuteen" ole useimmissa tapauksissa elintavat. Pari sukupolvea sitten syötiin ja liikuttiin eri tavalla ja "luontaisesti painavampia" ei tainnut juuri olla?
Esimerkkinä aineenvaihduntasairauden geneettisenä perintönä saanut ihminen. Huom! Näitä sairauksia liitännäissairauksineen on todella paljon alkaen hormonitoiminnan häiriöistä, suolistosairauksusta, rasva-aineenvaihdunnasta ym.ym. Ylipainon juurisyy on lähes aina muualla kuin liiallisessa syömisessä!
Eli nyt yhtäkkiä nuita sairauksia tullu ihmisille? ei 25 vuotta sitten ? Geenit muuttu ja geeniperimä?
Jos iho vaivaa ap:ta niin se kannattaa leikkauttaa. Mutta ei miehen takia toki.
Vierailija kirjoitti:
Särkynyt sydän kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kyllä se vakava alipainokin on paino-ongelma.
Ohiksena,
Mieheni mielestä hänellä ei ole mitään paino-ongelmia koska hän on laiha. Se ei ole ongelma. Hän pysyy helposti laihana. Luulenpa että hän pelkää lihomista myöskin siksi että äiti ei enää hyväksy jos lihoo. äiti on nimittäin arvostellut miestään koska appi lihoi kymmenen kiloa normaalipainosta ja oli ihan normaalin näköinen edelleen. Kertoo anopin mielipiteen itsekurista jos joku lihoo. Ja se Suvi Teräsniska-kommentti sai mut niin sanattomaksi että en ole sitä unohtanut, pikemminkin silmäni avautuivat että tällainen emäntä tämä. Mieheni ei uskalla uhmata äitiään ettei viimeisetkin rippeet äidinrakkaudesta katoa.
Mitäs sille anopin omalle itsekurille sitten tapahtui?
No ei, sairashan tuo ihminen on. Ja on sairastuttanut poikansakin.
Ja miehesi nyt sitten pysyttelee niin laihana, ettei voi edes harrastaa liikuntaa, kun ei oikein ole edes lihaksia, millä liikkua. Voi voi.
Anoppi lihoo koska ikä lihottaa. Ei samat liikunnat enää Pure kun aineenvaihdunta on hidas.
Sairas on asenne ihmisiä kohtaan tuolla perheellä, olen oppinut elämään heidän kanssaan ja vihaamaan itseäni.
Hienosti tämä keskustelu kääntyi minun läskiloukkauksesta miehen anoreksiaan. Päivän piristys :)
Jätä se pienipippelinen juntti, haukkukoon äitinsä kanssa seuraavaa kokelasta.
Mikä tämä miehen oksentamisjuttu on? Siis vältteleekö se mahataudissakin oksentamista vai onko sillä jopa bulimia? Kuulostaa sairaalta.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä miehen oksentamisjuttu on? Siis vältteleekö se mahataudissakin oksentamista vai onko sillä jopa bulimia? Kuulostaa sairaalta.
Pelkää vaan oksentamista ja sitä oksettamisen tunnetta ja ähkyä. Sillehän on joku nimikin sille fobialle. Ei koskaan käydä missään buffeteissa syömässä ja ravintolaan jos mennään syö jotain salaattia. Syö kuitenkin kotona ihan tavallista ruokaa ja juo kaikkea älyttömästi. Ei viinaa ollenkaan kun se oksettaa mutta limsaa ja mehuja. Siitähän on seurannut että hampaat on täynnä reikiä.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen terapiaa jos tosta menee rikki. Mielensä pahoittaminen on normaalia.
Ja suosittelen laihduttamista jo oman terveyden vuoksi.
Mä en tiedä miksi sunlaisia ihmisiä on edes olemassa. Tollasille sieluttomille luusereille en toivo kuin pahaa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Jos itsetuntosi on tuota luokkaa, arvioni on lisää mielenterveysongelmia tulevaisuudessa.
Jos joku kommentoi arkaan paikkaan niin kyllä se ihmisen hajottaa varsinkin jos sen tekee joku itselle läheinen henkilö. Lyötyä on turha lyödä.
Eikö ap ole 80kg ja Särkynyt sydän 66kg. Kaksi eri henkilöä, näin ymmärsin?