Lue keskustelun säännöt.
Erolla uhkailu riitatilanteessa
18.04.2021 |
Tilanne on siis se, että mieheni taas kehitteli riidan, jossa syytti minua omasta mielestäni ilman syytä, ja lähti ns. ovet paukkuen pari päivää sitten kaverin luo Totesi myös että avioliitto on sitten tässä. Tätä on tapahtunut aiemminkin, yleensä niin, että hän on juonut itsensä humalaan, jolloin hän on alkanut ottamaan puheeksi minun vikojani. Lopputulos on ollut löhestulkoon aina se, että niistä kehkeytyy riita ja hän kertoo haluavansa erota.
Ollaan aina näiden riitojen jälkeen puhuttu asioista ( minun aloitteesta kylläkin) ja saatu ne sovittua. Silloin mies on aina sanonut että haluaa olla yhdessä ja hetken kaikki onkin ihan hyvin. Nykyisin mies ei juo ja sen myötä nämä eroriidat ovatkin merkittävästi vähentyneet. Tämä kuitenkin vaivaa minua todella paljon, sillä minä en halua erota. Olen tehnyt paljon itsetutkiskelua, miettinyt omaa käytöstäni ja pyrkinyt kaikin tavoin elämään niin, että miehelleni ei tulisi mitään syytä haluta eroa.
Taustatietoina sen verran, että ollaan molemmat kolmekymppisiä ja takana kuuden vuoden suhde. Suhteen alussa ja se mihin mieheeni rakastuin, oli hänen hurmaava ja kaikintavoin rakastava käytös. Minusta tuntui, että ensimmäistä kertaa joku rakastaa mua oikeasti eikä pelkää näyttää sitä. Hän myös myötäili minua lähestulkoon kaikessa, mikä sinänsä oli imartelevaa mutta josta itse en pahemmin pitänyt (ja se onkin aika reilusti vähentynytkin tässä suhteen aikana).
Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin tuosta alkuaikojen miehestä ei ole juuri mitään enää jäljellä. Ymmärrän toki sen, että alkuhuuma on mitä on, enkä sellaista tavoittelekaan. Se, mitä itse haluan, on tavallinen arki yhdessä. Vaikka TV:n katsomista iltaisin, ulkoilua silloin tällöin ja muuta arkista yhteistä puuhastelua.
Nykytilanne on siis se, että käymme molemmat töissä. Minulla on lyhyempi työaika, joten hoidan 90% kotityöt ja lemmikkien hoitamisen, tämä on mulle ihan fine. Kun mies tulee töistä kotiin, hän tavallisesti syö ja menee pelaamaan illaksi ps4. Itse puuhastelen tällä välin kotityöt, teen omia harrastuksiani kotona, selailen puhelinta ja katson TV/Netflix. Illalla mies sitten kömpii viereeni nukkumaan ja sama toistuu päivästä toiseen. Vapaapäivän hän yleensä käyttää myös pelaamiseen. Välissä toki juttelemmekin jotain eli hän ei ole konsolissa kiinni ihan joka sekunti. Seksiä meillä on ehkä kerran viikossa, itse haluaisin useamminkin.
Aiemmin otin puheeksi aika useinkin sen, että kaipaisin enemmän yhdessäoloa. Arkena ymmärrän että ei välttämättä jaksa, mutta esimerkiksi vapaapäivinä yhdessä lenkkeily tms. aiemmin mainitsemani yhdessä puuhastelu riittäisi minulle. Miehestäni tämä on ns. kohtuuton vaatimus, koska olemme kuulemma 24/7 yhdessä ja hänen on saatava omaa aikaa. Ja toinen syy on se, että hän ei vaan jaksa tehdä minun kanssa mitään. Tavallaan ymmärrän tämän, koska olemme molemmat tosiaan aika paljon kotona, mutta itse en koe yhdessäoloksi sitä että vietämme 100neliön ok-talossa aikaa eri huoneissa ilman, että kommunikoimme toisillemme juuri ollenkaan. Näiden kohtuuttomien vaatimusten takia mies on esimerkiksi aiemmin riidoissa sanonut haluavansa erota. Hän on usein sanonut että ei ole normaalia olla parisuhteessa koko ajan yhdessä ja osoittanut minulle näin miten absurdeja nuo mun toiveet on. Olenkin niistä puhumisen lopettanut oikeastaan kokonaan ja tyytynyt kohtalooni.
En tiedä mitä oikein tällä avautumisella täältä haen. Ehkä jotain vertaistukea tai ulkopuolisen näkökulmaa. Tunnen olevani ihan hukassa. Miestä ei ole nyt siis pariin päivään näkynyt ja viimeisin tieto mulla on se että hän haluaa minut jättää.
Kommentit (87)
Minua huolestuttaa ap:n tekstissä tämä lause: ”Olen tehnyt paljon itsetutkiskelua, miettinyt omaa käytöstäni ja pyrkinyt kaikin tavoin elämään niin, että miehelleni ei tulisi mitään syytä haluta eroa.”
Olen itse elänyt pitkässä parisuhteessa, jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tunnistan hyvin käytöksessäni tuon kohdan että olen pyrkinyt elämään niin että mies ei haluaisi erota. Elämäni oli vuosien ajan jatkuvaa kananmunankuorilla kävelemistä, eli joka tilanteessa piti miettiä että mitä voi sanoa tehdä, jotta se ei johda miehen suuttumiseen. Henkisesti tämä oli todella kuormittavaa.
Manipuloivat ja henkistä väkivaltaa käyttävät kumppanit ovatkin taitavia juuri tässä, eli he eivät halua olla niitä suhteen ”pahiksia”, jotka määräävät ja käskevät kumppaniaan toimimaan tietyllä tavalla, vaan he saavat toisen osapuolen itse sensuroimaan omaa käytöstään, sanojaan, pukeutumistaan, ajankäyttöä, sitä kenen kanssa viettävät aikaa jne. Ja yleensä ajan myötä tämä muuttuu vaan pahemmaksi.
Ap, olet vielä nuori, joten neuvoisin miettimään tarkkaan, että haluatko elää tällaista elämää vielä mahdollisesti seuraavat 50 vuotta. Ymmärrän että kaipaat suhteen hyvien alkuaikojen perään, mutta joskus täytyy hyväksyä että niihin ei ole enää paluuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä sen, että mä olen ollut meidän suhteen aikana koko ajan hoikka ja pidän muutenkin itsestäni huolta. Liikun, meikkaan, tykkään pukeutua kivasti jne. Jos nyt joku alkaa miettimään että olen päästänyt itseni rupsahtamaan
Ap
Entä henkinen puoli?????
Toinen kirjoittaa asiallista tekstiä ja sinä olet iskemässä vyön alle!
Miten on oma henkinen puolesi?
Vierailija kirjoitti:
Minunkin mieheni aiemmin uhkaili erolla, kunnes tein kerran niin että sanoin rauhallisesti selvä, erotaan vain. Aloin läppäriltä katsomaan asuntoja (niin että hän näki) ja aloin keskustelemaan tavaroiden jaosta yms. konkreettisesta. Tämä kaikki ihan neutraalisti ja rauhallisesti. Hän pelästyi niin paljon sitä, etten alkanut hysteeriseksi ja anelemaan että ei erota :D Eipä ole tuon keissin jälkeen eroamisesta puhunut.
Lisään tähän vielä, että sain omalta terapeutiltani paljon vinkkejä, miten toimia esim. tuon kaltaisissa tilanteissa. On muuten helpottanut parisuhteessa oloani valtavasti.
Minunkin eksä käytti erolla uhkailua "riitatilanteissa" (hän kehitti jonkun aiheen tyhjästä). Loppui myös siihen, kun aloin tosissani eroa viemään käytäntöön. Muu henkinen väkivalta jatkui ja luottamus rapautui. Ihmetten edelleen, miksi käytin vuosia tämän ihmisen mielistelyyn ja ymmärtämiseen. Minä en olisi saanut tarvita mitään ja aina olisi pitänyt olla hyvällä tuulella, ettei hän pahoita mieltä. Ehdottelin kaikenlaista parisuhteen parantamiseksi. Mikään ei käynyt. Hän kyllä vietti aikaa kanssani ja meillä oli yhteisiä harrastuksia.
Ap:lle ehdotan, että tee joku suunnitelma. Esim. menette yhdessä pariterapiaan, sovitte pelisäännöt, asetat rajat miten sinua saa kohdella yms. Tee aikaraja, jos mikään ei muutu, niin sitten eroat. Tiedät ainakin yrittäneesi. Ei tuo suhde mikään kohtalo kuitenkaan ole.
Asia yksinkertainen. Riittääkö sinulle tuollainen suhde/mies? Vai haluatko ja tarvitsetko rakastavampaa, tasapainoisempaa suhdetta? Kadutko enemmän lähtemistä vai jäämistä? Tee näiden vastausten perusteella ratkaisusi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hän välitä sinusta yhtään, mutta parempi kuin ei mitään, kun kuitenkin hoidat kodin ja hän saa muuten olla omissa oloissaan. Lopullinen ero tulee, kun hän löytää uuden tilalle sieltä netistä varmaan.
Mahtaakohan mies haluta olla kanssasi ja parisuhteessa aidosti? En tarkoita loukata tai että sinussa olisi jotain vikaa. Yleensä kuitenkin oikein odottaa, että on yhteistä aikaa oman rakkaan kanssa esim. lomat. Myös arkea kuten kotitöitä ja ruuanlaittoa on kiva tehdä yhdessä. Onko teillä yhteisiä haaveita tai tulevaisuuden suunnitelmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et tee samoin. Sano että selvä erotaan sitten jos olet sitä mieltä. Laita eropaperit vetämään. Puolen vuoden harkinta-aikana kumpikin voi tahollaan todella miettiä mitä toivoo elämältä. Ei kuulosta tuo nykyinen tilanne kovin houkuttelevalta tulevaisuutta ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
” minä en halua erota”
Sitten sinun pitää oppia elämään miehen vikojen ja puutteiden kanssa.
Kivaa päivän jatkoa.Tarkennan siis vielä sen, että en halua erota ennenkuin ollaan tehty kaikki voitava suhteen eteen. En ajatellutkaan, että olisin tässä tilanteessa kunnes kuolema erottaa. Halusin vaan ehkä kokemuksia muilta vastaavassa tilanteessa olleilta, että onko mahdollisesti jotain mitä en itse tässä kuviossa tajua ja miten voisin ehkä miestäkin herätellä.
Ap
Tuollaista on turha herätellä. Olet tehnyt itsetutkiskelua, yrittänyt parhaasi, ja se on kaikki, mitä voit tehdä.
Miehesi on ymmärtääkseni hyvin johdonmukaisesti toiminut päinvastoin. Hän ei itsetutkiskele, ei jousta, eikä yritä tehdä kompromisseja. Koska tätä on jatkunut alkuhuumaa lukuunottamatta koko parisuhteenne ajan, on turha olettaa, että mies herää ja havahtuu virheisiinsä.
Joten ainoa asia, minkä voit tehdä, on päättää se, jatkatko tyytymistä tähän mieheen, vai lähdetkö suhteesta.
Tyytymisen plussat: tiedät mitä saat ja tiedät, että kestät tyytyä tähän nykyiseen arkeesi.
Miinukset: tiedät kestäväsi, mutta tiedät myös sen, että haaveilet paremmasta, luultavasti koko loppuikäsi.
Lähtemisen plussat: veikkaisin, että elämänlaatusi paranee huomattavasti, kun lopetat tyytymisen ja kestämisen ja luot arjestasi itsesi näköistä.
Miinukset: ennustamattomuus, mahdollinen yksin jäämisen pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elettiin vuosituhannen vaihdetta, kun kuulin television keskusteluohjelmassa lauseen, jonka sisältö painui iäksi mieleeni.
"Ihminen osoittaa ajankäytöllään, mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä."
Jos mies ei saa sinulle raivattua tilaa kalenterissaan, niin mikähän mahtaa olla syynä.
En puolustele miehesi käytöstä, mutta minkälaisen parisuhdemallin hän on saanut lapsuuden kodissaan? Joskus viemme ainakin ensimmäiseen suhteeseen opitun mallin lapsuudesta, kunnes huomaamme, ettei se toimikaan. Lisäksi miehesi jatkuva pelaaminen vaikuttaa addiktiolta.
On hyvä, että olet itse mennyt terapiaan. Saat varmasti sieltä tukea omaan elämääsi ja parisuhteeseenne. Todennäköisesti miehesi tarvitsisi terapiaa sinua enemmän, mutta luultavasti hän on siihen valmis vasta sitten, kun pelaaminen ja puhumattomuus ei enää toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko lihonut nuiden vuosien aikana?
Minä elin tuollaisessa suhteessa. kännissä mies uhkaili erolla, selvin päin oli kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkoi normaalisti, kun taas minä olin ihan hajalla. Viimeinen niitti tuli kun hän yhden itse kehittämänsä riidan päätteeksi herätti lapsetkin ja ilmoitti heille että isi lähtee nyt.
Otin eron. Mies ei tietenkään tässä vaiheessa enää halunnut erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menisin terapeutille pohtimaan, miksi koet tarvetta roikkua tuollaisessa sairaassa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pitkä parisuhde tuollainen. Asuttiin yhdessä muutama vuosi, mutta elettiin kuin kämppikset. Kun halusin tehdä jotain yhdessä niin mies sanoi, ettei ehdi. Kuitenkin kun puhelin soi niin sanoi jätkä kavereilleen, että "Tottakai voin nähdä, ei mulla ole muutakaan tekemistä". Mulle ei ollut aikaa mutta muille ihmisille oli ja pleikkarille. Olin tärkeysjärjestyksessä viimeinen.
Mua mies syyllisti lähes kaikesta ja uhkaili erolla. Sitten kun hän rauhoittui, aneli mua takaisin ja vakuutteli ettei ollut tosissaan ja että olen hänen elämänsä tärkein. No ei se kyllä näkynyt arjessa mitenkään. Jotenkin sokeutui tilanteelle. Jotenkin suhde koukutti, sillä oli hyviä aikoja sekä hyvin huonoja aikoja.
Suhde päättyi sitten niin, että mies soitti yllättäen baarista mulle kännissä ja kertoi että hällä on muuten uusi nainen. Olin tavallaan helpottunut, en ruvennut edes itkemään miehen perään.
Nykyään olen uudessa suhteessa, jossa ei ole tuollaisia ongelmia.
Kuulostaa hyvin tutulta. Mun mies myös haluaa olla kavereiden kanssa mielummin kuin minun, jos hänellä vaan jaksamista on. Ja senkin ääneen sanominen, että tuntuu pahalta jos kavereille löytyy energiaa ja jaksamista ja mulle ei, on hänen rajoittamistaan -> yksi syy lisää erolle
Ap
No sitten tuossa on syytä erota. Kyllä jos mies haluaisi olla sun kanssa oikeasti, hän ei torjuisi sinua. Mä sinisilmäisesti olin miehen kanssa koska hän sai mut alistamalla jäämään suhteeseen. Monet muutkin ihmetteli, miksei mies ollut mun kanssa vaan hän mennä viiletti muualla usein.
Vierailija kirjoitti:
En puolustele miehesi käytöstä, mutta minkälaisen parisuhdemallin hän on saanut lapsuuden kodissaan? Joskus viemme ainakin ensimmäiseen suhteeseen opitun mallin lapsuudesta, kunnes huomaamme, ettei se toimikaan. Lisäksi miehesi jatkuva pelaaminen vaikuttaa addiktiolta.
On hyvä, että olet itse mennyt terapiaan. Saat varmasti sieltä tukea omaan elämääsi ja parisuhteeseenne. Todennäköisesti miehesi tarvitsisi terapiaa sinua enemmän, mutta luultavasti hän on siihen valmis vasta sitten, kun pelaaminen ja puhumattomuus ei enää toimi.
Ihan hyvä pointti tuo lapsuudenkoti. Tiedän, että hänen isänsä on hyvin itsepintainen ihminen ja omaa narsistisia piirteitäkin aika paljon. Vanhempansa ovat siis eronneet aikanaan. Voi olla että tuo ehdoton käyttäytymismalli tulee kotoa. Mies on joskus avautunutkin näistä lapsuuden kokemuksista mulle ja silloin sanoi ettei koskaan halua olla samanlainen mies kuin isänsä.
Ap
Kiitos paljon tähän mennessä asiallisista kommenteista.
Sinä joku joka epäilit minun lihonneen suhteen aikana: kannattaa lukea vähän tarkemmin mun kirjoitukset. Olen aina ollut hoikka, BMI on alle 20 ja korkeimmillaankin se on ollut 21. Enkä ole edes mikään laihaläski vaan lihaskunto on hyvä.
Mieheni on kyllä suhteen aikana lihonnut, välillä oli 30kg ylipainoinen. On kyllä myös laihduttanutkin.
Ap
Kannattaa yrittää sopia vaikka aluksi kokeiluun, että ainakin puoli päivää viikonlopusta varaisitte ihan toisillenne. Mielestäni tämä ei ole kohtuutonta parisuhteessa. Kun sinä tiedät saavasi yhdessäoloa ei sinun tarvitse kysellä mieheltä ja siten aiheuttaa ärtymystä. Yritin ehdotella exälle tämän tapaista ja yleensä hän suostuikin, mutta hänelle työ ja siinä eteneminen on niin tärkeää, että sopimus unohtui aina kun hän tunsi, ettei ole tehnyt tarpeeksi (opiskellut lisää, perehtynyt työaiheeseen etc. you name it.). Ei asuttu vielä yhdessä, mutta oltiin oltu exclusiivisesti suhteessa yli 2v ja kihloissakin. Hän on nainen, joten ei ole aivan sukupuolisidonnaista edes.
Toivottavasti saatte sovittua molempia tyydyttävän ratkaisun.
Tuolla jossakin viestissä kysyttiin, että mitä minä saan tästä parisuhteesta.
Tällä hetkellä tuntuu, että en oikeastaan mitään. Kämppäkaveruus satunnaisella seksillä varmaan kuvaa parhaiten tätä tilannetta kuten tuossa aiemmin kirjoitin. Hyvinä hetkinä meillä on hauskaa yhdessä, huumorintaju on hyvin samanlainen, mies ottaa kainaloon ja hellii, seksi on hyvää ja minua huomioivaa silloin kun sitä on jne. Ja kuten aiemminkin sanoin, minua ei toistaiseksi ole häirinnyt se, että teen suurimman osan kotitöistä.
Syy miksi vielä olen tässä, on se, että minulla on joku heikko toivo vielä jossain, että tämä ei ole se oikea puolisoni ja tämä onkin vain ohimenevä vaihe. Kauanko tätä jaksan katsoa jos muutosta ei tule, en tiedä.
Riitely ei minua haittaa, jos se ei ole jatkuvaa ja siinä on pelisäännöt ja tavoitteena on molempien hyvä. Erolla uhkailu kuitenkin syö minua koko ajan sisältä. Olen sitäkin miettinyt, että ajatteleeko mies, että riita pitää voittaa ja voittaja on se kumpi selviää vähemmillä henkisillä vammoilla. Aiemmin hän oli riidoissa erittäin paha suustaan ja meni henkilökohtaisuuksiin, löi todenteolla vyön alle. Tästä kuitenkin olemme puhuneet ja sellainen on jäänyt pois onneksi. Erolla uhkailu vaan on näköjään jäänyt, mikä tuntuu vähintään yhtä pahalta.
Ap
Minunkin mieheni aiemmin uhkaili erolla, kunnes tein kerran niin että sanoin rauhallisesti selvä, erotaan vain. Aloin läppäriltä katsomaan asuntoja (niin että hän näki) ja aloin keskustelemaan tavaroiden jaosta yms. konkreettisesta. Tämä kaikki ihan neutraalisti ja rauhallisesti. Hän pelästyi niin paljon sitä, etten alkanut hysteeriseksi ja anelemaan että ei erota :D Eipä ole tuon keissin jälkeen eroamisesta puhunut.