Minulle myönnettiin työkyvyttömyyyseläke!!! Millainen prosessi sinun eläkkeen myöntäminen oli?
Ensimmäisen kerran jouduin psyykkisten ongelmien takia sairaslomalle vuonna 2015 sitä jatkui vuoden ja vuonna 2016 lähtien olen ollut kuntoutustuella. Olen ollut kahdesti työkokeilussa jotka on epäonnistuneet ahdistuksen ja epäluuloisten ajatusten takia. Psykiatrian erikoissairaanhoito päättyi keväällä 2020 jossa sanottin etten tule pääsemään työkyvyttömyyseläkkeelle, korkeintaan osatyökykyeläkkeelle. Haettiin vain jatkoa kuntoutustukeen mutta ei eläkettä. Hoito siirrettiin tuolloin kunnalliselle puolelle jossa olen ollut nyt psykiatrian puolen hoidossa siitä asti. Kunnalisen puolen hoitajani oli sitä mieltä että saatan hyvinkin päästä eläkkeelle. Sanoi vielä että olisi ihme jos en pääsisi. Viime viikon keksiviikkona oli lääkärin aika ja haettiin eläkettä. Hoitaja vielä tsemppasi ja sanoi että lääkäri joka minua haastattelee on erikoistunut lausuntojen tekemiseen. Oli erikoistuva lääkäri. Katsoi muistilistasta mitä pitää kysyä ja minulla oli suuret epäilyt että näinköhän onnistuu eläkkeelle pääsy. Lääkäri yhtyi hoitajan näkemykseen että työkyvytönhän minä olen. Sain maanantaina lääkärin kirjoittaman todistuksen kopion itselleni ja sitä lukiessa ajattelin, että on ihme jos sillä lausunnolla eläke lohkeaa.
Tänä aamuna viiden jälkeen tuli omapostiin vakuutusyhtiön kirje ja olin varma että ei voi olla hyvä uutinen kun hakemus jätetty vasta viikko sitten keksiviikkona ja käsittelyaika 3kk. Yllätys oli suuri kun päätös oli myönteinen. Siirryn työkyvyttömyyseläkkeelle kesäkuun alusta alkaen.
Ei enää ikinä tappelua työkkärin kanssa. Ei hakemus rumbaa ja hätäilyä niiden kanssa. Saan olla vain kunnes jään vanhuuseläkkeelle. Olo on kuin lottovoittajalla. Voisiko paremmin enää ollakkaan? Oletko sinä kenties eläkkellä? Millainen prosessi se sinulla oli että pääsit eläkkeelle?
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta
Kommentit (295)
Vierailija kirjoitti:
2vuotta saikulla, puoli eläke vielä perään ja samalla potkut töistä....
Liitolta ei mitään apua.
Erosin sieltä.
Nyt kituutan töissä 3 päivää viikossa ja jos tulee seuraava burnout, niin syytän HUSin lekureita terveyden vaarantamisesta.
Jos sitten saisin kans eläkkeen.Nyt ei siis HUS in aivokääpiöiden mukaan syytä myöntää...kykenen tekemään puoltapäivää kuulemma hyvin.
No, seuraavalla kerralla tiedän miten olen tuossa tutkimuksessa....🤣
Tuntuu olevan taitolaji sekin.
Et kykene paria vuotta aukottomasti näyttelemään sairasta, ellet sitten sen näyttelemisesi takia sairastu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea eläkepäätöksestä! <3
Saanko kysyä, kuinka paljon nyt saat eläkettä (en tiedä oikeaa "termiä") kuukaudessa? Vaikuttaako siihen aiemmat palkkatulot ja siihen päälle kelalta jotain? Lähinnä haluaisin tiedustella, kuinka paljon se raha, mitä nyt saa kuukaudessa, niin on?
Eläkettä edeltävät 10 vuotta vaikuttavat eläkkeen määrään ja siihen onko oikeutettu ns tulevan ajan osuuteen. Tuleva aika tarkoittaa sitä aikaa, joka on eläköitymisesi ja vanhuuseläkeikäsi välinen aika. Jos olet ollut työssä ja saanut siitä tietyn summan palkkaa olet oikeutettu tähän tulevan ajan osuuteen (muistaakseni noin 14 000€ tarkastelujakson aikana). Eläkkeen määrään vaikuttaa se, minkä verran on saanut palkkaa ja se kuinka kauan on aikaa viralliseen eläkeikään. Työkyvyttömyyseläkettä myös nostetaan viiden vuoden päästä eläköitymisestä (kertakorotus) tietyin prosenttimäärin niillä, jotka ovat eläköityneet ennen, kuin täyttävät 50v. Nämä tiedot löytyvät netistä.
Keskimääräinen työkyvyttömyyseläke on noin 1080€ vuonna 2018 kertoo etk.fi-sivut. Jos työeläke jää pieneksi (alle 1300€) tätä täydennetään kansaneläkeellä. Nämäkin löytyvät netistä.
Voiko jostain syystä olla saamatta tuota kertakorvausta? Kun itse en ole sitä saanut.

Pitääköhän tuota kertakorotusta erikseen hakea kun en ole itsekään sitä saanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin haistattelua työntekijöille koko ketju. No Suomi onkin koko maailman sosiaalitoimisto. #tun laiskat.
Toki sairas voi joutua eläkkeelle, mutta ei se nyt niin hauskaa ole että pitää oikein tavoitella.
Ette ole tosi vaikeuksia nähneetkään.
Tukehtukaa pullaan.Hyvä, kun muistutit: se pulla...
Ai niin todella, se pulla. Meinas minultakin unohtua. Naapurin työkyvyttömyyseläkkeellä oleva ystäväni kanssa kahviteltiin yötä myöten, kun ei minunkaan, työkyvyttömyys-eläkeläisen tarvitse aamulla pakolla nousta. Juotiin vähän viiniäkin, juoruiltiin ja syötiin pullaa. Kiva ilta oli. Ja tosi hyvää pullaa oli ystäväni leiponut päivänsä ratoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kaikella sitä nykyaikana kehutaankin. Mukava nousta aamulla töihin maksamaan aloittajan puuhastelut. Sulla olisi vielä reilut 20 vuotta työelämää hyvin jäljellä.
Raadan niska limassa ja muut saavat samat rahat kotona peukaloita pyöritellen.
No mulla ainakin on 4 sairautta ja 2 loukkaantumista joiden takia nyt lopultakin sain eläkkeen. 40 vuotta kuitenkin ollut työelämässä joten sinun lompakollasi tuskin notkun.
158
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kautta eläkettä voi edes hakea jos on työttömyystuella eikä mitään hoitosuhdetta minnekään?
Terkkarin kautta tutkimuksiin.
Työttömyystuelta työkyvyttömyyseläkkeelle pääsy on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Jos olet työkyvytön, täytyyhän sulla hoitosuhde ja sairaus/vamma olla. Yleensä alla on pitkiäkin hoitosuhteita. Jos ei ole, niin ensin joudut niihin ja kaikkea mahdollista kokeillaan, kuntoutetaan jne. Tie on pitkä ja "turhat" hakijat eivät pääse tietenkään eläkkeelle.
Vaikea se on normihakijallakin. 6v hakenut, viimeisten 10 kk aikana 60 hoitotapaamista/terapiaa/testejä yms yms. Ja ikää kuitenkin yli 60v. Joka viikko tentataan samat asiat, vähän kuin rikolliselta - ehkä tarina muuttuu ja jään kiinni valehtelusta?? Nyt pääsin lopultakin!
158
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan, siis ei kukaan halua itselleen mielenterveysongelmia. Olisi ihanaa jos pystyisi menemään normaalisti töihin ja vielä palautuisikin töistä eikä menisi illat ja viikonloput miettiessä miten selviytyy työpaikalle. Se joka ei ole kokenut masennusta eikä tiedä siitä, ei tiedä millaista se on jos ei vaan jaksa eikä pysty vaikka kuinka haluaisi. Terv asioista jotain tietävä sh. Eli turha on kritisoida eläkkeelle joutuneita/päässeitä.
Tuo on totta, mutta mielenkiintoisempaa on, missä kohtaa tulee se raja, ettei ebnää pysty. Ihminen pystyy olemaan äärimmäisen sitkeä ja keksimään selviytymiskeinoja, jos on pakko. Varsinkin, jos saa siihen oikeaa apua. Tuntuu, että joillain tämä raja on paljon matalammalla, kun heittää hanskat tiskiin ja jää sänkyyn makaamaan. On se niinkin, että jossain kohtaa todella käykin niin, ettei sieltä yksinkertaisesti enää pääse ylös. Toiset taas vääntää menemään yhden tunnin yöunilla ja henkisesti raunioina vuosikausia, koska eivät halua luovuttaa.
Et tiedä yhtään mitään tyky-eläke prosessista. Siinä vuosikaudet syynätään ihminen joka kantilta. Mikään "luovuttaminen" ei eläkettä tuo. Kaikki mahdollinen ja liki-mahdotonkin yritetään, että sairaasta saadaan työkykyinen. Koneisto ei päästä suosiolla luovuttamaan. Pitkä ja pirullinen on tie eläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kautta eläkettä voi edes hakea jos on työttömyystuella eikä mitään hoitosuhdetta minnekään?
Terkkarin kautta tutkimuksiin.
Työttömyystuelta työkyvyttömyyseläkkeelle pääsy on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Jos olet työkyvytön, täytyyhän sulla hoitosuhde ja sairaus/vamma olla. Yleensä alla on pitkiäkin hoitosuhteita. Jos ei ole, niin ensin joudut niihin ja kaikkea mahdollista kokeillaan, kuntoutetaan jne. Tie on pitkä ja "turhat" hakijat eivät pääse tietenkään eläkkeelle.
Vaikea se on normihakijallakin. 6v hakenut, viimeisten 10 kk aikana 60 hoitotapaamista/terapiaa/testejä yms yms. Ja ikää kuitenkin yli 60v. Joka viikko tentataan samat asiat, vähän kuin rikolliselta - ehkä tarina muuttuu ja jään kiinni valehtelusta?? Nyt pääsin lopultakin!
Tiedän, saman kurjan tien olen itsekin läpikäynyt. Nyt olen toista vuotta ko. eläkkeellä. Niin, ja olen todella iloinen puolestasi! Halit!
158
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea!
Työkyvyttömyyseläke hieno juttu, mutta kannattaa, mikäli joskus satut saamaan ns. ylimääräistä rahaa (esim.perinnön kautta tms), visusti piilottaa sellainen tieto, jos sulla Kela -kortissasi 112 -diagnoosi ja omistat yhtään enempää, kuin sallitun määrän, hankkivat sut edunvalvontaan.
Muutoin onnea vapaudestasi, oravanpyöräorjuus työ"elämässä" tai toimeentulotukiköyhyys eivät kiinnostaisi itseänikään.
Asioille löytyy yleensä yksinkertaisempiakin selityksiä. Koodi 112 Kelakortissa tarkoittaa sitä, että koodin haltijalle tietyt lääkkeet ovat erityiskorvattavuuden piirissä ja lääkkeen omavastuuosuudeksi jää 4.5€. Se ei siis ole diagnoosi, se on koodi, josta apteekin työntekijä tietää laskuttaa lääkkeistä oikein.
Minä helkutin "sallitun määrän" saa omistaa, jos Kela-kortissa on 112? Mulla on mm. kyseinen numero (siihen koodiin on koottu monia eri sairauksia, ei se tosiaan diagnoosi ole) eikä ketään kiinnosta omaisuuteni suuruus/pienuus. Edunvalvontaan? Mitä ihmettä sä höpäjät?
Omistaa saa ihminen juuri niin paljon, kuin kykenee kenenkään siihen millään tavalla puuttumatta.
Päätyminen edunvalvontaan on pitkä prosessi, siitä ei kannata olla huolissaan.
Mä sairastuin pitkän työuran tehneenä (jäljellä olis ollut kumminkin vielä n 10v). Saikulla olin vuoden, sitten puolen vuoden kuntotustuki-pätkiä pari vuotta. Viime kuussa sitten pysyvälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnea eläkepäätöksestä! <3
Saanko kysyä, kuinka paljon nyt saat eläkettä (en tiedä oikeaa "termiä") kuukaudessa? Vaikuttaako siihen aiemmat palkkatulot ja siihen päälle kelalta jotain? Lähinnä haluaisin tiedustella, kuinka paljon se raha, mitä nyt saa kuukaudessa, niin on?
Eläkettä edeltävät 10 vuotta vaikuttavat eläkkeen määrään ja siihen onko oikeutettu ns tulevan ajan osuuteen. Tuleva aika tarkoittaa sitä aikaa, joka on eläköitymisesi ja vanhuuseläkeikäsi välinen aika. Jos olet ollut työssä ja saanut siitä tietyn summan palkkaa olet oikeutettu tähän tulevan ajan osuuteen (muistaakseni noin 14 000€ tarkastelujakson aikana). Eläkkeen määrään vaikuttaa se, minkä verran on saanut palkkaa ja se kuinka kauan on aikaa viralliseen eläkeikään. Työkyvyttömyyseläkettä myös nostetaan viiden vuoden päästä eläköitymisestä (kertakorotus) tietyin prosenttimäärin niillä, jotka ovat eläköityneet ennen, kuin täyttävät 50v. Nämä tiedot löytyvät netistä.
Keskimääräinen työkyvyttömyyseläke on noin 1080€ vuonna 2018 kertoo etk.fi-sivut. Jos työeläke jää pieneksi (alle 1300€) tätä täydennetään kansaneläkeellä. Nämäkin löytyvät netistä.
Voiko jostain syystä olla saamatta tuota kertakorvausta? Kun itse en ole sitä saanut.
Pitääköhän tuota kertakorotusta erikseen hakea kun en ole itsekään sitä saanut?
Ei tarvitse hakea, se tulee automaattisesti. Googlehaulla löytyy taulukko, josta voi tarkistaa kertakorotuksen prosenttimäärän. Eläkkeelle on pitänyt jäädä alle viisikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko eläkkeellä ollessa mennä opiskelemaan?
Saat opiskella mielin määrin, vaikka loppututkintoon asti. Mutta töihin et tietenkään työkyvyttömyyseläkkeellä voi mennä. Jotain ajallisesti lyhyttä hommaa voit eläkkeelläkin tehdä.
Mutta siis: opiskella saat ihan missä oppilaitoksessa tahansa.
Kyklklä työkyvyttömyyseläkkeellä saa töitä tehdä, se on ihan suotavaakin. Työeläkeyhtiö ilmoittaa vuosittain jokaiselle eläkettä saavalle miten paljon eläkkeen ohella voi ansaita. Eläkkeen voi laittaa kahdeksi vuodeksi jäähylle, jos kykenee tekemään enemmän töitä.
Seksityötä on tarjolla myös mt-ongelmaisille.
Koko eläkesysteemiä pitäisi muuttaa rajusti, koska eläkkeenhakijat vievät turhaan resursseja julkisen puolen hoidosta.
Suurin osa pitäisi siirtää jollekin toimeentulotukea vastaavalle perustuelle ja taata varsinainen eläke vasta vähintään 10 vuoden kunnon työhistorian jälkeen.
Varsinkin mielenterveysongelmat ovat kroonisia ongelmia. Niissä on yleensä turha odottaa täyttä toipumista, mutta työkykyyn vaikuttavat muutkin asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille ruumiillisesti terveille nuorille eläkeläisille pitäisi olla velvoitetyö. Ihmeesti alkaa toiminta kiinnostaa kun raha tulee ilmaiseksi tilille.
Sun (ja mielellään kaikkien muidenkin) kannattaisi ottaa selville mielenterveyden hoidon historiasta. Se on käytännössä kidutuksen historiaa. "Hulluja" on kautta aikojen hoidettu rankaisemalla tai muutoin kohdeltu huonosti, koska eivät "osaa olla". Kaikenmaailman kuumia/kylmiä kylpyjä, lobotomioita, sitomista, ruumiillista rangaistusta, sähköshokkeja (edelleenkin käytössä kyseenalaisin tuloksin), monenlaisia lääkkeitä jne. Silti eivät parantuneet. Koska kyseessä oli oikea sairaus, ei mikään "yhteiskunnan rahoilla eläminen", eihän sellaista edes ollut siihen aikaan!
Nykyään on sentään hoitomuodot ja lääketiede kehittynyt sen verran, että hyvin iso osa meistä mielenterveysongelmaisista onneksi kykenemme käymään töissä. Mutta ei kaikki. Elämänlaatu on joka tapauksessa pilalla.
Ja usein perheestä/ yhteisöstä on hoidossa väärä ihminen. Toisinajattelija/ edelläkävijä/ kyseenalaistaja on helpompi eliminoida kuin muuttaa vallitsevaa systeemiä. Noitaroviolla poltettavaan naiseen oli ympäristön helppo projisoida omat vikansa.
Näinhän se tuppaa olemaan, että terapiaan hakeutuu ne uhrit, ei tekijät. Esimerkiksi kiusaajat ja hyväksikäyttäjät sen kuin porskuttaa elämässään ja saavuttaa asioita ja arvostusta, kun taas kiusatut jäävät yksin kärsimään ties mistä masennuksista, uniongelmista, peloista, harhoista, yksinäisyydestä ja kaikesta muusta "kivasta". Sitten heitä ei saisi edes eläkkeelle päästää joidenkin mielestä, vaikkei heistä ole normaaliin elämäänkään. Jokainen voi ihan itse miettiä millä tavalla kanssaihmisiä kohtelee, jos haluaa heidänkin pysyvän työkuntoisina. Ei kukaan HALUA olla mielenterveysongelmainen. Se on hyvin tuskainen ja yksinäinen tie kulkea tämä lyhyt ihmiselämä läpi.
Ja haluan vielä sanoa tähän lopuksi, kun meillä mt-ongelmat on lähteneet täysin käsistä ja niistä kärsivät nykyään jopa lapsetkin, että kyllä se nyt vaan liittyy jollain tavalla meidän nykyiseen yhteiskuntaan ja siihen pitäisi kiinnittää huomiota, eikä vain ihmetellä että kuinkas nyt näin on, vaikka me ollaan maailman onnellisin maa. Jotain täällä on tehty väärin kun niin monilla on näitä ongelmia omalla kansalla nykyään. Esimerkiksi koulukiusaamistapauksissa on se ongelma, että kiusaajia hyysätään ja kiusattu on se jolla on ongelma ja joka laitetaan juttelemaan psykologille. Kiusattu on se joka pitäisi laittaa pällitutkimuksiin. Ja tämä sama jatkuu aikuiselämässäkin, kiusatut joutuu tutkimuksiin ja kiusaajat saa vain mellastaa rauhassa ja ovat yleensä pomojenkin suosiossa. Nämä ihmiset osaa vetää oikeista naruista toisten kustannuksella.
Ei, en voi onnitella, jos eläkkeen saa huomattavasti ennen oikeaa eläkeikää. Surullista ja surkeaa, ettei ihminen ole terve ja kykene työhön. Mikä on tulevaisuus jäädä vaikka 30 vuotiaana psyykesyistä kuntoutuksen kautta eläkkeelle ja lopulliseen köyhyysloukkuun - jos ei ymmärrä muuttaa ulkomaille, jossa saa eläkkeellään ehkä paremman elintason.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa aikoihin eletty, jos työkyvyttömyyttä juhlitaan!
Tällaistako se nykyään on. Että suomalaisetkin juhlii lorvintaa.
Ikävää jos olette sairaita tai on huono sietokyky, mutta ei kai kukaan iloitse sairaudesta???Jos sinulta palaa talo ja kaikki omaisuus siinä mukana, niin kyllä sinäkin tunnet kiitollisuutta, kun pääset yöksi jonnekin lämpimään ja saat peiton lämmikkeeksi. Toinen vaihtoehto olisi kyhjöttää kylmissään kotikuusen oksien alla.
Ei liity aiheeseen mitenkään. Ei sitten mitenkään.
Kyllä liittyy.
____
Saat peiton = saat eläkkeen
Kyhjötät kotikuusen alla = heitetään kadulle / ei eläkettä
(Molemminssa tilanne / työkyvyttömyys pysyy samana, mutta toisessa saat apua ja toisessa et.)
____
Saat apua = eläke
Et saa apua = olet omillasi (0€)
____
Saat apua = iloa / kiitollisuutta (= sinun "työkyvyttömyyttä juhlitaan", "juhlii lorvintaa", "iloitse sairaudesta")
Et saa apua = surua (= kommentoimasi "kyhjöttää kylmissään kotikuusen oksien alla")
____
Ohis
Jos haluat tulla ymmärretyksi, ilmaise asia selkeästi.
Toki lillukanvarsilla voit päästä vaikka politiikkaan.
Eihän tuote enempää voi rautalangasta vääntää kuin tuossa on väännetty ja pilkottu asia osiin.
Etkä sinä ymmärrä vieläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa aikoihin eletty, jos työkyvyttömyyttä juhlitaan!
Tällaistako se nykyään on. Että suomalaisetkin juhlii lorvintaa.
Ikävää jos olette sairaita tai on huono sietokyky, mutta ei kai kukaan iloitse sairaudesta???Jos sinulta palaa talo ja kaikki omaisuus siinä mukana, niin kyllä sinäkin tunnet kiitollisuutta, kun pääset yöksi jonnekin lämpimään ja saat peiton lämmikkeeksi. Toinen vaihtoehto olisi kyhjöttää kylmissään kotikuusen oksien alla.
Ei liity aiheeseen mitenkään. Ei sitten mitenkään.
Kyllä liittyy.
____
Saat peiton = saat eläkkeen
Kyhjötät kotikuusen alla = heitetään kadulle / ei eläkettä
(Molemminssa tilanne / työkyvyttömyys pysyy samana, mutta toisessa saat apua ja toisessa et.)
____
Saat apua = eläke
Et saa apua = olet omillasi (0€)
____
Saat apua = iloa / kiitollisuutta (= sinun "työkyvyttömyyttä juhlitaan", "juhlii lorvintaa", "iloitse sairaudesta")
Et saa apua = surua (= kommentoimasi "kyhjöttää kylmissään kotikuusen oksien alla")
____
Ohis
Tämä.
Ei kai kukaan ole väittänyt, että "kukaan iloitsee sairaudesta"!
Iloitaan avusta, rahallisen helpotuksen tuojasta eli eläkkeestä.
Jos on vakavasti sairas, mitä on ilo? Helpotus eläkkeestä ehkä tai huojennus käytännön asioihin, mutta ilo?
Eikös tuossa kerrotu mitä se ilo on!
Se on sitä, kun saa apua.
Ei sitä, että on sairas. Ei kai kukaan siitä voi olla iloinen!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa aikoihin eletty, jos työkyvyttömyyttä juhlitaan!
Tällaistako se nykyään on. Että suomalaisetkin juhlii lorvintaa.
Ikävää jos olette sairaita tai on huono sietokyky, mutta ei kai kukaan iloitse sairaudesta???Jos sinulta palaa talo ja kaikki omaisuus siinä mukana, niin kyllä sinäkin tunnet kiitollisuutta, kun pääset yöksi jonnekin lämpimään ja saat peiton lämmikkeeksi. Toinen vaihtoehto olisi kyhjöttää kylmissään kotikuusen oksien alla.
Ei liity aiheeseen mitenkään. Ei sitten mitenkään.
Kyllä liittyy.
____
Saat peiton = saat eläkkeen
Kyhjötät kotikuusen alla = heitetään kadulle / ei eläkettä
(Molemminssa tilanne / työkyvyttömyys pysyy samana, mutta toisessa saat apua ja toisessa et.)
____
Saat apua = eläke
Et saa apua = olet omillasi (0€)
____
Saat apua = iloa / kiitollisuutta (= sinun "työkyvyttömyyttä juhlitaan", "juhlii lorvintaa", "iloitse sairaudesta")
Et saa apua = surua (= kommentoimasi "kyhjöttää kylmissään kotikuusen oksien alla")
____
Ohis
Se, että pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle ei ole lainkaan sama kuin iloita sairaudesta. kukaan ei iloitse sairaudestaan, vaan siitä, ettei kroonisesti sairaana joudu pakkoräpeltämään jotain.
Eikös tuossa niin sanottu!
Kun saat apua olet iloinen, kiitollinen.
En väitänyt, että sairausdesta ollaan iloisia vaan AVUSTA.
Tämä edellinen kirjoittaja väitti että se olisi sama kuin "työkyvyttömyyttä juhlitaan", "juhlii lorvintaa", "iloitse sairaudesta.
(Luetunymmärtäminen ei ole vahvuuksiasi.)
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Olisin tietenkin jatkanut töissä, ellen olisi sairastunut. Kun kuitenkin kohdallani näin ikävästi kävi, mutustelen minäkin pullaa vaikka keskellä yötä. Nukun pitkään ja taas mutustelen pullaa. Tee sä nyt niitä töitäs, ettet saa potkuja.