Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minulle myönnettiin työkyvyttömyyyseläke!!! Millainen prosessi sinun eläkkeen myöntäminen oli?

17.04.2021 |

Ensimmäisen kerran jouduin psyykkisten ongelmien takia sairaslomalle vuonna 2015 sitä jatkui vuoden ja vuonna 2016 lähtien olen ollut kuntoutustuella. Olen ollut kahdesti työkokeilussa jotka on epäonnistuneet ahdistuksen ja epäluuloisten ajatusten takia. Psykiatrian erikoissairaanhoito päättyi keväällä 2020 jossa sanottin etten tule pääsemään työkyvyttömyyseläkkeelle, korkeintaan osatyökykyeläkkeelle. Haettiin vain jatkoa kuntoutustukeen mutta ei eläkettä. Hoito siirrettiin tuolloin kunnalliselle puolelle jossa olen ollut nyt psykiatrian puolen hoidossa siitä asti. Kunnalisen puolen hoitajani oli sitä mieltä että saatan hyvinkin päästä eläkkeelle. Sanoi vielä että olisi ihme jos en pääsisi. Viime viikon keksiviikkona oli lääkärin aika ja haettiin eläkettä. Hoitaja vielä tsemppasi ja sanoi että lääkäri joka minua haastattelee on erikoistunut lausuntojen tekemiseen. Oli erikoistuva lääkäri. Katsoi muistilistasta mitä pitää kysyä ja minulla oli suuret epäilyt että näinköhän onnistuu eläkkeelle pääsy. Lääkäri yhtyi hoitajan näkemykseen että työkyvytönhän minä olen. Sain maanantaina lääkärin kirjoittaman todistuksen kopion itselleni ja sitä lukiessa ajattelin, että on ihme jos sillä lausunnolla eläke lohkeaa.

Tänä aamuna viiden jälkeen tuli omapostiin vakuutusyhtiön kirje ja olin varma että ei voi olla hyvä uutinen kun hakemus jätetty vasta viikko sitten keksiviikkona ja käsittelyaika 3kk. Yllätys oli suuri kun päätös oli myönteinen. Siirryn työkyvyttömyyseläkkeelle kesäkuun alusta alkaen.

Ei enää ikinä tappelua työkkärin kanssa. Ei hakemus rumbaa ja hätäilyä niiden kanssa. Saan olla vain kunnes jään vanhuuseläkkeelle. Olo on kuin lottovoittajalla. Voisiko paremmin enää ollakkaan? Oletko sinä kenties eläkkellä? Millainen prosessi se sinulla oli että pääsit eläkkeelle?

Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta

Kommentit (295)

Vierailija
221/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn töissä, vaikka kärsin valtavasta väsymyksestä, huimauksesta ja vatsaoireista. Teen vain toimistotöitä. Jos tulee virheitä niin asiakkaat kärsii.

Kun on lapsia niin ei uskalla huonoa oloa valittaa, teen myös kotityöt yksin.

Käyn vessassa vaikka 10 kertaa peräkkäin töissä. Nykyään ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle eikä moni viitsi edes yrittää. Asiakkaat sitten vaan odottaa, ei kannata lähteä asioitaan hoitamaan, jos on kiire. Nykyään työttömiä on myös kaikki työpaikat täynnä ja työtön laitetaan joka toinen vuosi uuteen työpaikkaan opettelemaan mikä pahentaa vatsaoireita, kun joutuu jännittämään ja sitten asiakkaat ihmettelee kun työntekijä ei osaa vastata, kun on vasta vähän aikaa ollut uudessa työpaikassa.

Ihan uskomatonta, että joku on ollut elämässään vain 1 tai 2 työpaikassa, eihän tuollainen ihminen voi tehdä edes cv:tä. Itselläni on keski-iässä cv : ssä jo 20 työpaikkaa eli ei mahdu yhdelle A 4 sivulle, tulee 2 sivua.

Vierailija
222/295 |

Jos olen 70- vuotiaaseen asti vatsa-oireiden ja kovan väsymyksen kanssa töissä, ehdin saada cv: seen vielä 15 työpaikkaa. Ainakin tiedän mitä monessa työpaikassa tehdään toimistotöitä esim. sairaalan osastosihteeri, kansalaisopiston toimisto jne. osaa paikoista en uskalla mainita ettei ihmiset tiedä että niissäkin on työttömiä palkkatuella töissä, voisi tulla haloo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mieluumkin tarp3ellisena oleminen jos vain saa tehdä voimarajojen puitteissq mielekästä työtä.. ja vapaus on hyvä vaihtelu sitten. Rajattomaan eläkkeeseen kyllästyy ja rahat ovat pienet. Sinnitteleva monisairaslainen, joka on onnellinen päästyään takaisin työelämään ainakin hetkeksi. Ehkä pidemmäksikin.,

Vierailija
224/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle ei oo kukaan ehdottanut että hakisin työkyvyttömyyseläkkettä vaikka lääkärin mielestä tilanne on toivoton. Mulla ei ole mielenterveysongelmista kyse vaan loukkasi tapaturmassa selkäni ja oikean käteni. Käsi meni aivan pirstaleiksi eikä sitä ole saatu kuntoon lukuisista leikkauksista huolimatta, roikkuu tuossa mukana kun kaikki pienikin liike on kivuliasta. Olen ollut kuntoutustuella yli 5v. Olisin valtavan helpottunut pysyvästä eläkkeestä juuri sen vuoksi että loppuisi se jatkuva stressi ja paperien lähettely ja ahdistus että myönnetäänkö jne. Sitä ei kukaan sellainen voi ymmärtää joka ei samassa tilanteessa ole ollut. En edes keksi mihin voisin enää mennä työkokeiluun, kokeilin olla toimistossa osa-aikaisesti mutta siitä ei tullut mitään, olin yksikätisenä järjettömän hidas.

Vierailija
225/295 |

Itse tykkäisin tehdä töitä jos ei olisi noita vatsaoireita, kovaa väsymystä ne. jne. nyt teen töitä, mutta jokainen työpäivä on täyttä helvettiä ja kärsimystä.

Fyysinen työ on kielletty, mutta noita toimistotöitä teen, vaikka oireilen pahasti. Sitten täytyy vaan sanoa asiakkaalle, että anteeksi mutta nyt täytyy mennä vessaan.

Vierailija
226/295 |

Ruokavaliostani on viljat, sokeri ja maitotuotteet jätetty pois, mutta vatsaoireet silti jatkuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asiakkaiden täytyy vaan ymmärtää, että nykyään töissä on ihmisiä, jotka on sairaita, ennen he olivat kotona työkyvyttömyyseläkkeellä. Eli ei voi odottaa nopeaa hyvää palvelua kaikilta työntekijöiltä. Keski-ikäisiltä ei ole myöskään ikinä otettu testejä onko adh:ta tai jotain muuta vaan he tahii työelämässä.

Vierailija
228/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei oo kukaan ehdottanut että hakisin työkyvyttömyyseläkkettä vaikka lääkärin mielestä tilanne on toivoton. Mulla ei ole mielenterveysongelmista kyse vaan loukkasi tapaturmassa selkäni ja oikean käteni. Käsi meni aivan pirstaleiksi eikä sitä ole saatu kuntoon lukuisista leikkauksista huolimatta, roikkuu tuossa mukana kun kaikki pienikin liike on kivuliasta. Olen ollut kuntoutustuella yli 5v. Olisin valtavan helpottunut pysyvästä eläkkeestä juuri sen vuoksi että loppuisi se jatkuva stressi ja paperien lähettely ja ahdistus että myönnetäänkö jne. Sitä ei kukaan sellainen voi ymmärtää joka ei samassa tilanteessa ole ollut. En edes keksi mihin voisin enää mennä työkokeiluun, kokeilin olla toimistossa osa-aikaisesti mutta siitä ei tullut mitään, olin yksikätisenä järjettömän hidas.

Siinä pitää itse olla aktiivinen. Kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke, eikö lääkäri ole kirjoittanut lausntoon, että haetaan pysyvää eläkettä? Mitä itse olet kirjoittanut hakemukseen? Onhan sinulla ollut hakemuksen liitteenä työtodistukset ja lausunnot työkokeiluista, joissa kerrotaan, että sinut on irtisanottu, koska et ole kyennyt tekemään työtäsi? Oletko päässyt Kelan kuntoutuskursseille?

Olen itse työkyvyttömyyseläkkeellä, joten siten asia on tuttu. Hakemuksen liitteeksi laitoin kaiken mahdollisen kuten työnantajalta pyytämäni tulosteen sairauspoissaoloista, koska niitä oli paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mieluumkin tarp3ellisena oleminen jos vain saa tehdä voimarajojen puitteissq mielekästä työtä.. ja vapaus on hyvä vaihtelu sitten. Rajattomaan eläkkeeseen kyllästyy ja rahat ovat pienet. Sinnitteleva monisairaslainen, joka on onnellinen päästyään takaisin työelämään ainakin hetkeksi. Ehkä pidemmäksikin.,

Itse tykkäisin tehdä töitä jos ei olisi noita vatsaoireita, kovaa väsymystä ne. jne. nyt teen töitä, mutta jokainen työpäivä on täyttä helvettiä ja kärsimystä.

Fyysinen työ on kielletty, mutta noita toimistotöitä teen, vaikka oireilen pahasti. Sitten täytyy vaan sanoa asiakkaalle, että anteeksi mutta nyt täytyy mennä vessaan.

Ruokavaliostani on viljat, sokeri ja maitotuotteet jätetty pois, mutta vatsaoireet silti jatkuu.

Syön lihatuotteita vain viikonloppuna, jolloin voin ravata vessassa vaikka 30 kertaa peräkkäin.

Ei ole rahaa matkustaa, mutta lentokoneet, linja-autot ja junat on vatsa-oireiselle painajaismaisia paikkoja, samoin teatterit ja elokuvateatteerit, työpaikan kokoukset.

Olen keski-ikäinen, mutta vatsaoireiden takia en enää ikinä mene elokuviin tai teatteriin. Ja aina saa jännittää, kun työkkäri laittaa uuteen työpaikkaan, että miten vessat on työpaikoilla sijoiteltu.

Vierailija
230/295 |

Myös se jos työpaikalla joku istuu takanani pahentaa oireilua, joudun ravaamaan vessassa useammin. Kokouksia en hanki kestää vatsaoireiden takia. Jos noita oireita ei olisi niin tykkäisin kokouksistakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mieluumkin tarp3ellisena oleminen jos vain saa tehdä voimarajojen puitteissq mielekästä työtä.. ja vapaus on hyvä vaihtelu sitten. Rajattomaan eläkkeeseen kyllästyy ja rahat ovat pienet. Sinnitteleva monisairaslainen, joka on onnellinen päästyään takaisin työelämään ainakin hetkeksi. Ehkä pidemmäksikin.,

Itse tykkäisin tehdä töitä jos ei olisi noita vatsaoireita, kovaa väsymystä ne. jne. nyt teen töitä, mutta jokainen työpäivä on täyttä helvettiä ja kärsimystä.

Fyysinen työ on kielletty, mutta noita toimistotöitä teen, vaikka oireilen pahasti. Sitten täytyy vaan sanoa asiakkaalle, että anteeksi mutta nyt täytyy mennä vessaan.

Ruokavaliostani on viljat, sokeri ja maitotuotteet jätetty pois, mutta vatsaoireet silti jatkuu.

Syön lihatuotteita vain viikonloppuna, jolloin voin ravata vessassa vaikka 30 kertaa peräkkäin.

Ei ole rahaa matkustaa, mutta lentokoneet, linja-autot ja junat on vatsa-oireiselle painajaismaisia paikkoja, samoin teatterit ja elokuvateatteerit, työpaikan kokoukset.

Olen keski-ikäinen, mutta vatsaoireiden takia en enää ikinä mene elokuviin tai teatteriin. Ja aina saa jännittää, kun työkkäri laittaa uuteen työpaikkaan, että miten vessat on työpaikoilla sijoiteltu.

Vessa asiaa ajatellen meillä on rakennusalalla tyhmiä suunnittelijoita ja arkkitehteja. Monen työpäivä on vessojen sijoittelun takia täyttä painajaista.

Vierailija
232/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työkyvyttömyyseläke myönnettiin 2019 yli 7 vuoden jälkeen burnoutista. 7 eri osastojaksoa, 3 psykoosia, kaksisuuntainen diagnoosi, ect hoitoja etc.. Eläke on onneksi 3450e/kk (brutto) vaikka se on n. 60% entisestä palkasta niin sen vuoksi vähintään kannattaa sinnitellä koska elatusvelvollisuus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
234/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse käyn töissä, vaikka kärsin valtavasta väsymyksestä, huimauksesta ja vatsaoireista. Teen vain toimistotöitä. Jos tulee virheitä niin asiakkaat kärsii.

Kun on lapsia niin ei uskalla huonoa oloa valittaa, teen myös kotityöt yksin.

Käyn vessassa vaikka 10 kertaa peräkkäin töissä. Nykyään ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle eikä moni viitsi edes yrittää. Asiakkaat sitten vaan odottaa, ei kannata lähteä asioitaan hoitamaan, jos on kiire. Nykyään työttömiä on myös kaikki työpaikat täynnä ja työtön laitetaan joka toinen vuosi uuteen työpaikkaan opettelemaan mikä pahentaa vatsaoireita, kun joutuu jännittämään ja sitten asiakkaat ihmettelee kun työntekijä ei osaa vastata, kun on vasta vähän aikaa ollut uudessa työpaikassa.

Ihan uskomatonta, että joku on ollut elämässään vain 1 tai 2 työpaikassa, eihän tuollainen ihminen voi tehdä edes cv:tä. Itselläni on keski-iässä cv : ssä jo 20 työpaikkaa eli ei mahdu yhdelle A 4 sivulle, tulee 2 sivua.

Joku voi olla 40 vuotta samassa työpaikassa, mutta se ei tarkoita, että hän on tehnyt koko ajan samaa hommaa. Varsinkin isoissa firmoissa on nykyään järjestetty hyvin työkierto, siinä ehtii tehdä vaikka jos mitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä yhtään ymmärrä mikä kohta tuossa on se syy iloon- syrjäytyä normaalielämästä laskemaan pennosia eläkeläisen statuksella. Valaiskaa mua ihmeessä

terv. kuusikymppinen parhaissa työvuosissaan

Et näköjään pysty käsittämään. Hän on jo aikaisemmin syrjäytynyt työelämästä. Edes puolikuntoinen ei saa töitä, silti pakko koko ajan yrittää. Ja on kokopäivä työtä pyöriä yhteiskunnan rattaissa. Eläke tuo vapautuksen ja voi oikeasti keskittyä paranemiseen tai siihen että siirtyy pikkuhiljaa takaisin työelämään. Se on jännä kuinka siellä yhteiskunnan rattaissa ei oikeasti pysty kuin pyörimään mukana. Se rasittaa kaikkia, mutta ei tuota kenellekään mitään. Jos se olisi jotain muuta kuin pelkkää muodollisuutta, niin se olisi hyvä. Nyt se kuulostaa paperilla hyvältä, mutta on käytön ja kallis.

Vierailija
236/295 |
17.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monessa työpaikassa saisi olla suojatyöpaikkoja. Niissä puolikuntoisiantöissä. Nyt sairas työihminen lisää toisten kuormitusta. Suojatyöpaikassa hänen työpanosta ei laskettaisi täytenä mukaan. Hän saisi itse määrätä milloin tulee töihin ja milloin on pois. Itselläni on tälläinen osa-aikatyö ja toimii hyvin. Olen joka viikko hoitanut enemmän kuin työnkuvaani kuuluu. Voin kuitenkin ihan hyvällä omalla tunnolla olla pois huonot päivät ja siksi teen paljon töitä hyvinä päivinä. Tavallaan teen työtä varastoon niitä huonoja päiviä varten.

Vierailija
237/295 |
18.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaaha

Vierailija
238/295 |
20.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hhhhhh

Vierailija
239/295 |
24.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä yhtään ymmärrä mikä kohta tuossa on se syy iloon- syrjäytyä normaalielämästä laskemaan pennosia eläkeläisen statuksella. Valaiskaa mua ihmeessä

terv. kuusikymppinen parhaissa työvuosissaan

Vierailija
240/295 |
24.07.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

TÖIHIN

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä yhdeksän