Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minulle myönnettiin työkyvyttömyyyseläke!!! Millainen prosessi sinun eläkkeen myöntäminen oli?

17.04.2021 |

Ensimmäisen kerran jouduin psyykkisten ongelmien takia sairaslomalle vuonna 2015 sitä jatkui vuoden ja vuonna 2016 lähtien olen ollut kuntoutustuella. Olen ollut kahdesti työkokeilussa jotka on epäonnistuneet ahdistuksen ja epäluuloisten ajatusten takia. Psykiatrian erikoissairaanhoito päättyi keväällä 2020 jossa sanottin etten tule pääsemään työkyvyttömyyseläkkeelle, korkeintaan osatyökykyeläkkeelle. Haettiin vain jatkoa kuntoutustukeen mutta ei eläkettä. Hoito siirrettiin tuolloin kunnalliselle puolelle jossa olen ollut nyt psykiatrian puolen hoidossa siitä asti. Kunnalisen puolen hoitajani oli sitä mieltä että saatan hyvinkin päästä eläkkeelle. Sanoi vielä että olisi ihme jos en pääsisi. Viime viikon keksiviikkona oli lääkärin aika ja haettiin eläkettä. Hoitaja vielä tsemppasi ja sanoi että lääkäri joka minua haastattelee on erikoistunut lausuntojen tekemiseen. Oli erikoistuva lääkäri. Katsoi muistilistasta mitä pitää kysyä ja minulla oli suuret epäilyt että näinköhän onnistuu eläkkeelle pääsy. Lääkäri yhtyi hoitajan näkemykseen että työkyvytönhän minä olen. Sain maanantaina lääkärin kirjoittaman todistuksen kopion itselleni ja sitä lukiessa ajattelin, että on ihme jos sillä lausunnolla eläke lohkeaa.

Tänä aamuna viiden jälkeen tuli omapostiin vakuutusyhtiön kirje ja olin varma että ei voi olla hyvä uutinen kun hakemus jätetty vasta viikko sitten keksiviikkona ja käsittelyaika 3kk. Yllätys oli suuri kun päätös oli myönteinen. Siirryn työkyvyttömyyseläkkeelle kesäkuun alusta alkaen.

Ei enää ikinä tappelua työkkärin kanssa. Ei hakemus rumbaa ja hätäilyä niiden kanssa. Saan olla vain kunnes jään vanhuuseläkkeelle. Olo on kuin lottovoittajalla. Voisiko paremmin enää ollakkaan? Oletko sinä kenties eläkkellä? Millainen prosessi se sinulla oli että pääsit eläkkeelle?

Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta

Kommentit (295)

Vierailija
261/295 |
20.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työkyvyttömyyseläke on liian alhainen. Ei tuolla reilulla 800 eurolla pärjää kun vuokrat, ruuat, muu eläminen ja lääkkeet maksaa niin paljon. Leipäjono kutsuu monia köyhiä. Työkyvyttömyyseläkkeen pitäisi olla yli tuhat euroa.

Siihen tulee eläkkeensaajan asumituki päälle 

Vierailija
262/295 |
20.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin vähän neuvoja. Kyseessä on nuori as- henkilö, joka ei ole pystynyt opiskelemaan eikä menemään töihin. Tällä hetkellä on sinänsä onnekas, että asuu vanhempiensa luona kotonaan, ja he elättävät lastaan (ja ihan vapaaehtoisesti). Tulevaisuus pitäisi kuitenkin jotenkin turvata, sillä jos jompi kumpi vanhemmista kuolee, tulee toiselle tiukkaa elättää itsensä ja tämä nuori.

Mistä tällaisessa tilanteessa pitäisi lähteä liikkeelle - tällä hetkellä ei ole mitään hoitokontaktia (viimeinen katkesi, kun nuori joutui lopettamaan lukion kesken). Etsivä nuorisotyö? Terveyskeskus?

Hän tarvitsee lähetteen neuropsykiatrialle koska on nepsy ja siellä sitten miettivät sairaslomaa ja kuntoutusta. 300 päivää pitää olla sairaslomalla siitä sairaudesta mistä hakee eläkkeelle ja sitten saa oikeuden kuntotustukeen ja jos kuntoutustuella ei ihmeen kaupalla toivu työkuntoon niin eläke tulee jossain vaiheessa pysyväksi. Sitäin pitää erikseen hakea. Pitäisi mennä jo noilla tiedoilla aika nopeasti prosessi läpi koska henkilö ei ole itsekseen toimeen tuleva. Kun sinne neuropsykalle menee niin sanoo, että eläke on tavoite prosessilla eikä haahuilu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
263/295 |
30.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

1 vuosi sairaslomaa ja 2 vuotta kuntoutustuella sitten pysyvä eläke reilu 3100€/kk

Taitetun indeksin pitäisi korottaa eläkettä n. 7% kun eläkkeen korotus on 80% kiinni inflaatiosta ja 20% palkankorotuksista joten odotellaan sitä tosin ei sekään riitä nyky inflaatioon 7,9%

Vierailija
264/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on käytössä Facebook ja haluat keskustella tk eläkkeestä ja kuntoutustuesta niin liity mukaan ryhmäämme. Työkyvyttömyyseläke ryhmä on tarkoitettu kaikille jotka ovat päässeet eläkkeelle tai kuntoutustuelle. Millaista on elämä eläkkeellä? Kuinka saada aika kulumaan? Kuntoutustuen hakeminen on oma prosessinsa. Keskustelua siitä. Vinkkejä ja vertaistukea. Perustettu 1.6.2021

Löydät ryhmän hakemalla sitä Facebookissa hakusanalla työkyvyttömyyseläke. Facebookin ainoa aihetta käsittelevä suomenkielinen ryhmä. Tervetuloa mukaan.

Eipä löytynyt.

Vierailija
265/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko vielä nuori, alle nelikymppinen? Minusta nuorena eläkkeelle jääminen on jo ajatuksenakin ihan kauhea. Haluan olla hyödyksi, tehdä oman osuuteni tässä elämässä. Herätä aamulla...ei mitään tekemistä/ei mihinkään lähtöä...huh,huh....

Vierailija
266/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pari vuotta kesti prosessi, mutta nyt olen onnellisena eläkkeellä. Työssä oleminen tai koulujen käyminen ei vaan kiinnostuanut, joten nykytilanne on idaalinen.

Kuinkahan monella onkaan samat syyt eläköitymisees eli

1.TYÖNTEKO EI KIINNOSTA

2.OPISKELEMINEN EI KIINNOSTA

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
267/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuntoutustuella olen ollut vuodesta 2017 tai 2018. Elättelen toiveita töihin palaamisesta, mutta ei taida onnistua.

Vierailija
268/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko vielä nuori, alle nelikymppinen? Minusta nuorena eläkkeelle jääminen on jo ajatuksenakin ihan kauhea. Haluan olla hyödyksi, tehdä oman osuuteni tässä elämässä. Herätä aamulla...ei mitään tekemistä/ei mihinkään lähtöä...huh,huh....

Mä taas haluaisin tienata hyvin, mutta jouduin eläkkeelle päälle 30-vuotiaana. Fyysinen vaiva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
269/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenterveydellisiä ongelmia vuodesta 2010, eikä vieläkään ole tärpännyt.

Vierailija
270/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertokaa vinkkejä, miten työkyvyttömyyseläkkeelle pääsee ilman, että joutuu popsimaan "lääke" pillereitä? Olen vielä varsin nuori noin nelikymppinen, mutta ei enää huvita työt tai mikään. Työkyvyttömyyseläke on suurempi muutenkin, niin sekin olisi iloinen asia minulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
271/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen ollut kuntoutustuella mt-syistä välillä 2002-2011 ja uudelleen vuodesta 2014 ja jatkuu edelleen. Koskahan joku alkaa puhumaan pysyvästä eläkkeestä

Vierailija
272/295 |
08.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen neljättä vuotta kuntoutustuella ja todellakin haluaisin eläkkeelle. Joka vuosi hirveä pelko ja monen kuukauden ahdistus siitä, että hyväksytäänkö kuntoutustuelle jatkoaikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
273/295 |
09.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rohkaisevaa lukea.

Itsellä trauma- ja työuupumustausta, masennus, ahdistus, unettomuus, ptsreaktio, 10 vuotta olen saikulla ollut. Välillä fyysisiä sairauksia mm. syöpä. Välillä työttömänä välillä ammatillisessa kuntoutuksessa. Terapiat käyty eikä ne auttanut. Nyt käyn psykologilla mikä on turhauttavaa sillä tiedän että se ei minua auta.

Fyysiset sairaudet ja syöpähoidot ovat vieneet fyysisen kuntoni ja minusta ei enää ole töihin, hyvä että arjesta selviän. Pitäisi varmaan psykiatrin ja psykologini kanssa ottaa puheeksi eläkkeelle hakeutuminen. Nykyinen psykiatrini on loistava kirjoittamaan lausuntoja toisin kuin edellinen joka kahdella lauseella kirjoitti vain jotain todella mitäänsanomatonta. Jopa Kela viimeksi katsoi että ei suosittele ammatillista kuntoutusta kun olen  liian huonokuntoinen.

Jossain vaiheessa haaveilin palaavani pitämääni työhön edes osaaikaeläkkeellä mutta nyt tiedän että ei minusta ole siihen. Myös sairaudet ja vastoinkäymiset ja ihmisten kiusaaminen ovat muovanneet luonnettani, vihaan ihmisiä ja haluan haistattaa heille peet ja sehän ei asiakaspalveluammatissa sovi.

Kyllä tuolla eläkkeen saa. Kun kela torppaa niin menee läpi vakuutusyhtiössä. Ota puheeksi ja pyydä eläkelausunto. Ei ne sitä ilman pyyntöä tee. Sinun pitää ilmaista että et pysty tulemaan työkykyiseksi ja haluat lopullisen ratkaisun.

Tilanteeni on edelleen sama. Olen ottanut nyt asian esille mutta hoitava tahoni oli epävarma miten edetään. Olisiko kenelläkään vinkkiä miten asiaa saada vireille, mitä tarvitaan? Onko nykyisin jotain työkykytutkimuksia?

Vierailija
274/295 |
09.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olin kelan maksamassa kuntoutustutkimuksessa, jonka järjesti kuntoutusfirma. Tutkimus oli ryhmämuotoista tuohon aikaan ja kesti 3 viikkoa, siellä selkeni diagnoosi oireilulleni. Kelalta sain heti kuntoutustukea putkeen 9 vuotta, jonka jälkeen eläke muuttui pysyväksi. Sitä ennen elin noin 8 vuotta toimeentulotuella ja osallistuin erilaisiin aktivointeihin, kuten kuntouttava työtoiminta, opiskelu, työharjoittelu ja kuntoutuskurssi. Pitää varmaan olla näyttöä eläkkeen saamiseksi, ettei aktivoinnit kovin luonnistu. Mielenterveys diagnoosilla kuntoutustukea aikoinaan hain. Varmaan yksityisen puolen terveydenhuollon puolella hoitopolut ja diagnoosin saanti kulkee jouhevammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
275/295 |
09.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rohkaisevaa lukea.

Itsellä trauma- ja työuupumustausta, masennus, ahdistus, unettomuus, ptsreaktio, 10 vuotta olen saikulla ollut. Välillä fyysisiä sairauksia mm. syöpä. Välillä työttömänä välillä ammatillisessa kuntoutuksessa. Terapiat käyty eikä ne auttanut. Nyt käyn psykologilla mikä on turhauttavaa sillä tiedän että se ei minua auta.

Fyysiset sairaudet ja syöpähoidot ovat vieneet fyysisen kuntoni ja minusta ei enää ole töihin, hyvä että arjesta selviän. Pitäisi varmaan psykiatrin ja psykologini kanssa ottaa puheeksi eläkkeelle hakeutuminen. Nykyinen psykiatrini on loistava kirjoittamaan lausuntoja toisin kuin edellinen joka kahdella lauseella kirjoitti vain jotain todella mitäänsanomatonta. Jopa Kela viimeksi katsoi että ei suosittele ammatillista kuntoutusta kun olen  liian huonokuntoinen.

Jossain vaiheessa haaveilin palaavani pitämääni työhön edes osaaikaeläkkeellä mutta nyt tiedän että ei minusta ole siihen. Myös sairaudet ja vastoinkäymiset ja ihmisten kiusaaminen ovat muovanneet luonnettani, vihaan ihmisiä ja haluan haistattaa heille peet ja sehän ei asiakaspalveluammatissa sovi.

Kyllä tuolla eläkkeen saa. Kun kela torppaa niin menee läpi vakuutusyhtiössä. Ota puheeksi ja pyydä eläkelausunto. Ei ne sitä ilman pyyntöä tee. Sinun pitää ilmaista että et pysty tulemaan työkykyiseksi ja haluat lopullisen ratkaisun.

Tilanteeni on edelleen sama. Olen ottanut nyt asian esille mutta hoitava tahoni oli epävarma miten edetään. Olisiko kenelläkään vinkkiä miten asiaa saada vireille, mitä tarvitaan? Onko nykyisin jotain työkykytutkimuksia?

Miten voi olla noin epäpätevä hoitava taho, vaikea uskoa. Lääkärille aika ja pyydä lausunto eläkettä varten.

Vierailija
276/295 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikinä ei ole aika kulunut näin nopeasti kuin eläkkeellä ollessa (aika kuluu mielestäni liiankin nopeasti)

En ymmärrä ihmisiä jotka sanovat että aika ei kulu jos ei käy töissä?

En ymmärrä miksi ihmiset haluavat että aika kuluu nopeasti onko heillä siis kiire hautaan?

En ymmärrä ihmisiä jotka eivät saa aikaansa kulumaan muuta kuin töissä niin miksi he sitten pitävät viikonloppuvapaita tai vuosilomia jos aika ei kulu kuin töissä?

Työpäivän jälkeen iskisi paniikki kun aika ei kulu kun joutuu olemaan vapaalla, katselee kelloa alkaisi jo äkkiä se työpäivä koska aika ei kulu.

Vierailija
277/295 |
22.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisi ehkä siis mennä töihin jotta aika hidastuisi ja vitutus kasvaisi.

Tosin kun ei tee töitä ei ole työvitutusta eikä maistu viinakaan enää.

Vierailija
278/295 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep jep

Vierailija
279/295 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikeasti työkyvytön ei tänne romaaneja kirjoita. Ole edes hiljaa ja teeskele sairasta.

Vierailija
280/295 |
23.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teeskentele sairasta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme kahdeksan