Minkäikäisenä leikkiminen pitäisi lopettaa?

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei lapset leiki.

Se eika käytetään hyödyllisesti opiskelemiseen.

Jouduttiin ottamaan vanhempi lapsi kotiopetukseen, ala-asteella hommat meni kavereitten kanssa leikkimiseksi, parempi että ei ole mitään kavereita sotkemassa tulevaisuuden suunnitelmia jotka meillä on.

Onneksi teillä ei oikeasti ole lapsia. Kerroit vain sairaan lapsivihafantasiasi tuollaisessa muodossa. 

Suuri osa alle 60 vuotiaista leikkii kännyköillä. Moniko räplääjistä tarvitsee kokoajan todellisuudessa tuijottaa ja räpeltää kännykkäänsä ? Kovasti paljon on pisniksiä

Ikääntyessä mielikuvitus heikkenee ja sitten leikit loppuvat. Kannattaa sitä mielikuvitustakin ylläpitää, joten ei sitä leikkimistä kannata lopettaa jonkin säännön takia.

12v

Ei leikkimistä tarvitse lopettaa koskaan, kunhan ymmärtää mielikuvituksen ja todellisuuden eron. Lapselle voi jotenkin hienovaraisesti kyllä ilmaista, että leikkiminen nukeilla alkaa hänen iässään olla suht harvinaista, ettei hän järkyty jos joku ikätoveri nauraa sitä.

Itse luen satukirjoja joskus, vaikka olen nelikymppinen, sekä haaveilen. Haaveilu on yhdenlaista leikkiä, kun siinä liikutaan mielikuvitusmaailmassa.

Mä katson nyt Miraculous - Lady bug & Cat Noir

-sarjaa. Lapsille suunnattu sarja, mutta itsekin tykkään kanssa katsoa tätä.

M28

Muistaisin, että vielä kuudennella rakentelin joskus legoilla ja saatoin barbeillakin leikkiä pikku siskon seuraksi. Legoilla rakentelusta luopuminen oli itselleni kaikkein surullisinta, koska rakastin suunnitella taloja, rakennelmia, kaupunkeja jne. Ei legoilla muutenkaan varsinaisesti leikitty, vaan rakenneltiin. Mutta ei sitä vain sitten tietyn iän jälkeen enää kehdannut. Meillä eivät tosin vanhemmat onneksi koskaan nolanneet mistään "lapsellisuudesta* tms.

Muutenkin joskus harmittaa sivusta seuraten joidenkin vanhempien liika "kasvatuksellinen" huomauttelu: "Muistetaanpa nyt Tytti, että ollaan hiljaa. Puhutaanpa hiljaa." Siis 10 minuutin välein. Totta kai lapsi korottaa ääntään innostuessaan. Ja lapsi oppii kyllä puhumaan vanhempien mallista (tämä on kaikkein keskeisintä) pikku hiljaa hiljaa. Mutta aivan jatkuva yhdestä asiasta huomauttelu jättää aivan varmasti tietyn viallisuuden tunteen, kun jo sivusta kuunnellen tekee mieli sanoa, että montako ilosta hihkuvaa aikuista tunnet? Että vähän vähempikin ankeutus riittäisi.

Mä pääsin kummiksi 15 vuotiaana ja olin innoissani kun sain leikkiä kummilapsen kanssa ihan ilman kenenkään ihmettelyä. Oman lapsen sain sitten vasta 28 vuotiaana.

No ehkä se vaunuissa ulos vieminen ei oikein ok, mutta jos sisällä leikkii niin ei siinä kai mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli pehmoeläimiä vielä yläasteellakin.

Mulla on rakkaimmat pehmot edelleen olemassa. :D vaikka olen yli 30v.

Joo niin minullakin. Toinen on vielä vähän minua vanhempi.

-45v

Vaikka tää ehkä onkin provo, niin musta on hirveän surullista, että aikuisista oikeasti löytyy ihmisiä, jotka ajattelee että esim. kutosluokkalaisen leikkiminen on noloa. Leikkiminen ei ole koskaan noloa, noloa on se että pitää lapsenmielisyyttä nolona.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka tää ehkä onkin provo, niin musta on hirveän surullista, että aikuisista oikeasti löytyy ihmisiä, jotka ajattelee että esim. kutosluokkalaisen leikkiminen on noloa. Leikkiminen ei ole koskaan noloa, noloa on se että pitää lapsenmielisyyttä nolona.

Mistäköhän nolouskin on saanut juurensa?

Eikös sekin ole asenteesta kiinni tunteeko sitä noloutta vai ei?

Ymmärrän nyt teinejä, kun pitää olla niin vakuuttavia, mutta muuten yleisesti ottaen nolous on mielestäni turhaa. Ehkä muutama nolon aihettakin on, mutta liikaa mielestäni yleistetään sitä.

Meillä lapset lopettivat leikkimisen joskus 4 luokalla.

Mutta eivät enää millään vauvanukeilla silloin leikkineet ne loppui joskus 5 vuotiiana.

Vanhempi leikki petseillä ja nuorempi legoilla.

Mutta toki sitten ulkona välitunneilla vielä 6lk:lla hyppivät hyppynarua menivät hippaa yms nuorempien kanssa.

Nyt vanhempi 19 v ja nuorempi 17

Vierailija kirjoitti:

Muistaisin, että vielä kuudennella rakentelin joskus legoilla ja saatoin barbeillakin leikkiä pikku siskon seuraksi. Legoilla rakentelusta luopuminen oli itselleni kaikkein surullisinta, koska rakastin suunnitella taloja, rakennelmia, kaupunkeja jne. Ei legoilla muutenkaan varsinaisesti leikitty, vaan rakenneltiin. Mutta ei sitä vain sitten tietyn iän jälkeen enää kehdannut. Meillä eivät tosin vanhemmat onneksi koskaan nolanneet mistään "lapsellisuudesta* tms.

Muutenkin joskus harmittaa sivusta seuraten joidenkin vanhempien liika "kasvatuksellinen" huomauttelu: "Muistetaanpa nyt Tytti, että ollaan hiljaa. Puhutaanpa hiljaa." Siis 10 minuutin välein. Totta kai lapsi korottaa ääntään innostuessaan. Ja lapsi oppii kyllä puhumaan vanhempien mallista (tämä on kaikkein keskeisintä) pikku hiljaa hiljaa. Mutta aivan jatkuva yhdestä asiasta huomauttelu jättää aivan varmasti tietyn viallisuuden tunteen, kun jo sivusta kuunnellen tekee mieli sanoa, että montako ilosta hihkuvaa aikuista tunnet? Että vähän vähempikin ankeutus riittäisi.

Mä itse siirryin legoista pelamaan simssissiä ja minecraftia rakastan rakennella ja se on todella hauskaa vaikka vain virtuualisesti pelaan edelleen vaikka olen 23

Itse olen 22v ja pehmoleluilla leikin vieläkin. Käsittelen vaikeita asioita ja tunteita sillä tavalla. Minua painostettiin lopettamaan yläasteella ja siitä tuli häpeä, mutta nykyinen kihlattu on hyväksynyt asian hyvin.

Kyllä pidettiin omituisena tyttöä, joka leikki nukeilla vielä 13-14 vuotiaana. Ikäisensä pitivät.

Tyttö leikkii 13-vuotiaana. En tiedä tietääkö kaverit. Kotona ja pihalla. Tänne ei kaverit näe pihallekaan.

Larppaaminen ja pöytäroolipelit ovat ehkä yleisin aikuisten versio leikkimisestä. Ja nehän on täysin normaalia toimintaa. Mielikuvituksen käyttäminen on hyvää aivojumppaa.

Mun tekis välillä vieläkin mieli leikkiä barbeilla :D niiden pukeminen ja stailaaminen oli niin hauskaa. t. 25v.

Itselläni ei ole mitään leikkimistä vastaan, mutta tämä kiusaamiskulttuuri mietityttää, kun puhutaan varttuneemman leikkimisestä.

Mainitsin tästä jo aikaisemmin yhdessä kommentissa ja kehotin pitämään salassa leikkimistään kiusaamisen takia. Sitten dislikeä pukkasi pari kappaletta.

Mitä pahaa ajatusmallissani on?

Ajattelin vain, ettei tulisi kiusatuksi.