Kallis hypetetty meikkituote joka ei toiminut, jaa kokemuksia
Menen kesäkuussa pienimuotoisesti naimisiin, ja päätin panostaa meikkeihin nyt kun en mene ammattilaisen meikattavaksi. Olen tilaillut netistä yhtä sun toista primereista lähtien, osa vielä tulossa. Tilasin kicksistä kirkkaanpunaisen Macin huulipunan, n. 20 e, jota on hypetetty netissä ja joka on ihan kulttimaineessa.
Huulipuna ei levity erityisen nätisti eikä minusta eroa mitenkään halvemmista punista jota yleensä käytän. Ei pysy, ja leviää yli rajojen. Nyt jännittää meneekö muutkin yhtä huti ja mietin jo teenkö samoilla meikeillä kuin arkena, koska ainakin ne olen todennut ihan ok toimiviksi. Luulin vaan että kehutuilla tuotteilla tulisi jotenkin erityisen hehkeä morsian, mutta eipä sitten :D
Onko muilla sattunut vastaavia? Varoitellaan täällä toisiamme.
Minulle on nyt sitten tulossa uusi meikkipussin sisältö reilusti yli sadalla eurolla, tai sitten kallis opetus. Onneksi hääbudjetti on muuten pieni, mekkokin ihan perus kotelomekko...
Kommentit (452)
Minustakin YSL kulttivalokynä oli täysin hyödytön kapistus. Paljon parempia tuotteita löytyy edullisistakin, kuten Maybelline Erase joku, jossa on levityssieni päässä.
Kehuttu Diorshow Iconic oli mielestäni todella huono. Ei lähtenyt ripsistä helposti ja tulos oli täysin mitäänsanomaton. Joku Maybellinen mikä tahansa ripsari hakkaa kyllä mennen tullen kalliimmat ripsivärit.
Nykyään mineraalimeikit ovat paljon kehittyneempiä ja meikkivoiteita on nestemäisiäkin. Esimerkiksi BareMineralsin Complexion rescue on aivan loistava kuivalle iholle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun mineraalimeikit olivat suurinta hittiä ikinä, minäkin kokeilin vaikka mitä merkkiä ja tilasin ulkomailta. Ne eivät vaan sovi kuivalle iholle ja lisäksi huomasin kerran työmatkalla, että on olemassa minuakin kalpeampia ihmisiä, sillä Lily Lolon Porcelain sai minut näyttämään zombielta vessan peilissä.
Menin itse kanssa mukaan tähän trendiin ja näin jälkikäteen ajateltuna hirvittää. Siitä on tosin jo reippaasti yli 10v ja ne oli niitä ensimmäisiä mineraalimeikkejä. Onneksi olin silloin vielä nuori, joten ääripaksu, huonosti levittynyt, kuiva, kalpea pakkelikerros naamalla ei näyttänyt yhtä huonolta kuin se nyt näyttäisi :D
Vierailija kirjoitti:
Punainen huulipuna sopii harvalle ja etenkään häihin.
Punainen huulipuna sopii kaikille, kunhan sävy on oikea. Miksi morsiamen huulipunan pitäisi olla aina se tylsä nude?
Valokynä ja peitevoide ovat eri asioita, ei niitä kannata vertailla. Maybellinen ripsareista en ole vakuuttunut, parhaat tähän mennessä ovat olleet YSL:n Mascara effet faux cils ja Too Facedin Better than sex.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin YSL kulttivalokynä oli täysin hyödytön kapistus. Paljon parempia tuotteita löytyy edullisistakin, kuten Maybelline Erase joku, jossa on levityssieni päässä.
Kehuttu Diorshow Iconic oli mielestäni todella huono. Ei lähtenyt ripsistä helposti ja tulos oli täysin mitäänsanomaton. Joku Maybellinen mikä tahansa ripsari hakkaa kyllä mennen tullen kalliimmat ripsivärit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tää ei ole meikkituote mutta aikanaan haksahdin ostamaan etanavoidetta naamalle, olisko ollut Baba de caracol ja hintaa joku 59 euroa. Sen piti uudistaa ja nuorentaa ihoa. Sain kauhean kutisevan ihottuman.
Itsekin meinasin ostaa jotain etanavoidetta, mutta onneksi googletin ihmisten kokemuksia. Aika monelle aiheuttaa jonkun reaktion.
Nyrkkisääntönä: ei koskaan mitään uutta juuri ennen tärkeää tapahtumaa. Koskee meikkien lisäksi kulma- ja ripsi kestovärjäyksiä ja myös kuorintoja, retinoleja jne. Aina on mahdollista, että iho reagoi jollain tavalla. Jos haluaa että ammattilainen tekee meikin, kannattaa sopia koemeikki ennen tärkeää päivää, jotta pääsee näkemään lopputuloksen ja testaamaan sen sopivuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni olin haaveillut ammatti- ihmisen tekemästä meikistä ja 4v sitten kun tyttäreni meni naimisiin, menin sellaiselle, sieltä suoraan häihin ja itkin autossa koko matkan kun näytin niin hirveältä, kuin halpa h... Itse olisin tehnyt nätimmän ja luonnollisemman meikin. Silloin olin 52v. ja kaikki rypyt korostuivat jonkun paksun tönkön alle ja täysin väärät ilolintuvärit; hiukset sentään osasivat laittaa nätisti. Ihan olisi hyvään ihoon riittänyt ripsien taivuttajat, kulmakynä, ripsiväri, RUSKEA kajali sinisiin silmiin ja huulipuna samansävyisellä rajauskynällä ja samasta puikosta vähän poskiin. Nyt kyllä naurattaa, mutta ei silloin. Ehkä vielä joskus... ;)
Ei hyvää päivää. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut, paitsi että minä olin se morsian ja luojan kiitos kyse oli meikkikokeilusta. Olin parikymppinen ja hyväihoinen. Minulle vedettiin paksu kerros tuhtia joeblascoa koko kasvoihin, niin että näytin ihan muumiolta. Siihen vielä huonosti levitetty tärisevä musta nesterajaus yläluomelle, tönköt ripset, kuumetautisen poskipunapläntit ja veripunainen huulipuna joka sai ihan keskikokoiset huuleni muuttumaan kahdeksi ohueksi vampyyrimummoviiruksi.
Muistan kun kävelin veljeni kyytin meikkauksesta, ja näin miten hän yritti keksiä jotain sanottavaa. Menin kotiin, pesin kasvoni ja meikkasin itse itseni häihin.
Kaverin häissä vähän sama juttu. Hän pohti ja souti ja huopasi kahden meikkaajan välillä pitkään ja sitten viime hetkellä valitsi toisen. En tiedä tehtiinkö mitään koemeikkiä ikinä. Mustat, paksut, tönköt rajaukset eikä mitenkään nätisti siten, että rajaus olisi vedetty ulkokulmassa ylöspäin, jotta kohottaa katsetta, vaan alaspäin. Räikeän punainen huulimeikki, joka ei sopinut yhtään. En viitsinyt sanoa mitään, kun en halunnut pahoittaa toisen mieltä enkä tiedä oliko itse siihen tyytyväinen. Hän näyttää omassa meikissä ja jopa kokonaan ilman meikkiä paljon kauniimmalta.
Vierailija kirjoitti:
Valokynä ja peitevoide ovat eri asioita, ei niitä kannata vertailla. Maybellinen ripsareista en ole vakuuttunut, parhaat tähän mennessä ovat olleet YSL:n Mascara effet faux cils ja Too Facedin Better than sex.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin YSL kulttivalokynä oli täysin hyödytön kapistus. Paljon parempia tuotteita löytyy edullisistakin, kuten Maybelline Erase joku, jossa on levityssieni päässä.
Kehuttu Diorshow Iconic oli mielestäni todella huono. Ei lähtenyt ripsistä helposti ja tulos oli täysin mitäänsanomaton. Joku Maybellinen mikä tahansa ripsari hakkaa kyllä mennen tullen kalliimmat ripsivärit.
Tuo Ysl:n valokynä toimii sellaiselle henkilölle, jolle ei ole tummat silmänaluset. Eli jos kaipaa vaan pientä kirkastusta niin toimii ainakin itselläni kuin unelma. Mikään varsinainen peiteaine se ei ole, joten siksi minunkin mielestä sen vertaaminen Maybellinen eraze peitevoiteeseen on hassua.
Sain lahjaks Kardashianin poskipunan, joka hajosi atomeiksi ilman, että olis edes tippunut mihinkään. Roskiin meni.
En kyllä käyttäis eahaani noiden roskaan.
Onneks oli lahja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valokynä ja peitevoide ovat eri asioita, ei niitä kannata vertailla. Maybellinen ripsareista en ole vakuuttunut, parhaat tähän mennessä ovat olleet YSL:n Mascara effet faux cils ja Too Facedin Better than sex.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin YSL kulttivalokynä oli täysin hyödytön kapistus. Paljon parempia tuotteita löytyy edullisistakin, kuten Maybelline Erase joku, jossa on levityssieni päässä.
Kehuttu Diorshow Iconic oli mielestäni todella huono. Ei lähtenyt ripsistä helposti ja tulos oli täysin mitäänsanomaton. Joku Maybellinen mikä tahansa ripsari hakkaa kyllä mennen tullen kalliimmat ripsivärit.
Tuo Ysl:n valokynä toimii sellaiselle henkilölle, jolle ei ole tummat silmänaluset. Eli jos kaipaa vaan pientä kirkastusta niin toimii ainakin itselläni kuin unelma. Mikään varsinainen peiteaine se ei ole, joten siksi minunkin mielestä sen vertaaminen Maybellinen eraze peitevoiteeseen on hassua.
No vali vali helvetin kaikkitietäjä.
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni olin haaveillut ammatti- ihmisen tekemästä meikistä ja 4v sitten kun tyttäreni meni naimisiin, menin sellaiselle, sieltä suoraan häihin ja itkin autossa koko matkan kun näytin niin hirveältä, kuin halpa h... Itse olisin tehnyt nätimmän ja luonnollisemman meikin. Silloin olin 52v. ja kaikki rypyt korostuivat jonkun paksun tönkön alle ja täysin väärät ilolintuvärit; hiukset sentään osasivat laittaa nätisti. Ihan olisi hyvään ihoon riittänyt ripsien taivuttajat, kulmakynä, ripsiväri, RUSKEA kajali sinisiin silmiin ja huulipuna samansävyisellä rajauskynällä ja samasta puikosta vähän poskiin. Nyt kyllä naurattaa, mutta ei silloin. Ehkä vielä joskus... ;)
Voi ei! Mää pystyn samaistumaan tuohon että koko elämän on haaveillut jostakin, mulla on varmaan sama ollut sen suhteen, että jo pikkutyttönä ajattelin äitiä ja mummoa katsellessa että sitten aikuisena minullakin on oikea hieno huulipuna ym. Elämä ei sitten mennytkään ihan tasaisesti - olin nuorena vuosia huonossa suhteessa hulttion kanssa jota elätin pienellä palkallani. Sen suhteen jälkeen opiskelin paremman ammatin ja sain vakituisen, hyvän työn. Nyt hyvä mieskin löytyi.
Mitä jos pitäisit vaikka syntymäpäivän kunniaksi ns. prinsessapäivän - pari ystävää mukaan, hyvä meikki ja valokuvaus ja kivaa tekemistä? Otat itsellesi kauniin muiston :)
Aloittaja, vaikutat ihanalta ihmiseltä. Kaikkea hyvää niin hääpäivääsi kuin loppuelämääsi! <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valokynä ja peitevoide ovat eri asioita, ei niitä kannata vertailla. Maybellinen ripsareista en ole vakuuttunut, parhaat tähän mennessä ovat olleet YSL:n Mascara effet faux cils ja Too Facedin Better than sex.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin YSL kulttivalokynä oli täysin hyödytön kapistus. Paljon parempia tuotteita löytyy edullisistakin, kuten Maybelline Erase joku, jossa on levityssieni päässä.
Kehuttu Diorshow Iconic oli mielestäni todella huono. Ei lähtenyt ripsistä helposti ja tulos oli täysin mitäänsanomaton. Joku Maybellinen mikä tahansa ripsari hakkaa kyllä mennen tullen kalliimmat ripsivärit.
Tuo Ysl:n valokynä toimii sellaiselle henkilölle, jolle ei ole tummat silmänaluset. Eli jos kaipaa vaan pientä kirkastusta niin toimii ainakin itselläni kuin unelma. Mikään varsinainen peiteaine se ei ole, joten siksi minunkin mielestä sen vertaaminen Maybellinen eraze peitevoiteeseen on hassua.
No vali vali helvetin kaikkitietäjä.
Minusta ainakin on kiva lukea ihmisten vinkkejä, kosmetiikka on kuitenkin aika kallista. Ei ole aina helppoa löytää juuri sellaisia tuotteita, jotka toimii omiin tarpeisiin parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se koronan saaminen yhdeltä meikkaajalta olisi aika pieni riski. Teille ei sitten taida vieraita tulla yhtään?
Vihkiminen on ulkona, meidän vanhemmat on ainoat vieraat. Hääkuvat otetaan myös ulkona. Meikkaajat ym. on lähikontaktissa työnsä puolesta ja meikattavana ollessa ei voi käyttää maskia. Minusta se on turha riski. Hammaslääkärissä olen käynyt korona-aikaankin, mutta en missään kauneudenhoidossa tai kampaajalla.
Minusta tuntuisi aivan hirveältä tuoda korona töihin meikattavana olemisesta.
Ei siitä meikkauksesta koronaa saa. Meikkaaja itse käyttää kuitenkin maskia asiakastyössään.
Maskinkin kanssa pitää olla turvavälit.
Muru tuotteet en tykännyt yhtään ja niin moni kehuu. Hyi haisevat järkyttävälle ja tahmaamat eivätkä toimi ja ovat kalliita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap mene ammattilaisen meikattavaksi? Olisi tullut halvemmaksi kuin nuo summamutikassa tehdyt meikkiostot!
Korona. Olen töissä alalla jossa olisi todella, todella paha juttu tuoda korona töihin jonkun meikkisession vuoksi. Lisäksi aiemmin kun olen ollut meikattavana, en ole tykännyt lopputuloksesta. Minusta on kiva kokeilla eri meikkityylejä ja valita juhliin se, joka on itselleni luontevin. Ehkä meikkineuvonta vaikka etänä ammattilaisella olisi ollut fiksu ajatus.
Eli menette maistraatissa naimisiin kahdestaan ja kaikki tuo vaiva? Koronan saa tällä hetkellä yhtä varmasti kuin sait sen viime kesänä.
Laita ap maski hääpäivänä. Olet vastuullinen eikä tarvitse meikata kuin silmistä ylöspäin.
Ulkohäissä en näe tarpeelliseksi. Kun mennään meille syömään, syödään eri tiloissa.
Nyx Glow hohtomeikkivoide: kerääntyi ihohuokosiin rumasti, ei toiminut minulla kokeilin kahta eri sävyä mutta ei toiminut. Maybellinen ja essencen (ei vedenkestävät) kaikki ripsivärit valuvat silmieni alle ainakin talvella ilmankosteuden takia, käytän nykyään vain vedenkestäviä sen takia. Kuitenkin noita hehkutetaan kaikilla eri sivuilla ja blogeissa, etenkin niitä ei vedenkestäviä hehkutetaan minulla ei toimi. Diorin kajaalikynän teroitin oli kuraa, siitä hävisi merkki ajan kuluessa oli kuin mikä tahansa kynänteroitin. Suurin osa itseruskettavista haisee vauvankakkavaipalle, taisi olla ainakin ennen dove.
En ole koskaan ymmärtänyt hypeä YSL:n valokynän ympärillä. Ei korosta mitään, ei toimi myöskään peiteaineena. Tuote täysin vailla funktiota.
Toinen täysin surkea tuote oli juuri ostamani Cliniquen Even Better Glow meikkivoide. Sen pitäisi olla kevyen peittävä ja hehkuva, mutta sanoisin sen olevan täysin peittämätön, eikä yhtään hehkuva. Minulla on hyvä iho ja kaipaisin vain pientä tasoitus punaisuuteen, mutta tämä meikkivoide oli ihan bläh, meh edes siihen.
Kolmas huono ostos oli It Cosmeticsin ripsiväri. Kuivuu nopeasti ja tekee ne klassiset paksut tönköt ”hämähäkinjalat”.
Vierailija kirjoitti:
Huonoja hypetettyjä:
- Nars Orgasm -poskipuna. Joitain vuosia sitten tätä hehkutettiin monessa paikassa. Huonoin poskipuna ikinä, joudun sutimaan tätä iholleni ihan älyttömästi, että puna mitenkään erottuu.
- Benefit They're real -ripsari. Omat pitkät, runsaat ja kaarevat ripseni muuttuvat tällä muutamaksi alaspäin törröttäväksi suoraksi ja koppuraiseksi tikuksi.
- Guerlain meteorites -pallopuuteri. Törkeän kallis eikä ainakaan minun ihoani tee yhtään hehkeämmän näköiseksi. Tosin tuoksuu hyvältä.
- Useimmat Lumenen luomivärit. Pigmenttiä ei nimeksikään.
Kiitos. Oon joskus haaveillut tuosta Narsin poskipunasta. Muistan lukeneeni siitä jo lukioaikana, eli ilmeisesti ei mitenkään uusi tuote tai sitten muistan väärin.
Pidän muuten escadan hajuvesistä mutta ne ovat niin voimakkaita niistä tulee päänsärky, en osta enää.
Monet korealaiset etanatuotteet on aivan loistavia, mutta kaikki ei tietenkään kaikille käy, ja allergioita voi olla. Esimerkiksi Cosrxin etanahoitovesi on huippu, halpa ja toimiva.