Kallis hypetetty meikkituote joka ei toiminut, jaa kokemuksia
Menen kesäkuussa pienimuotoisesti naimisiin, ja päätin panostaa meikkeihin nyt kun en mene ammattilaisen meikattavaksi. Olen tilaillut netistä yhtä sun toista primereista lähtien, osa vielä tulossa. Tilasin kicksistä kirkkaanpunaisen Macin huulipunan, n. 20 e, jota on hypetetty netissä ja joka on ihan kulttimaineessa.
Huulipuna ei levity erityisen nätisti eikä minusta eroa mitenkään halvemmista punista jota yleensä käytän. Ei pysy, ja leviää yli rajojen. Nyt jännittää meneekö muutkin yhtä huti ja mietin jo teenkö samoilla meikeillä kuin arkena, koska ainakin ne olen todennut ihan ok toimiviksi. Luulin vaan että kehutuilla tuotteilla tulisi jotenkin erityisen hehkeä morsian, mutta eipä sitten :D
Onko muilla sattunut vastaavia? Varoitellaan täällä toisiamme.
Minulle on nyt sitten tulossa uusi meikkipussin sisältö reilusti yli sadalla eurolla, tai sitten kallis opetus. Onneksi hääbudjetti on muuten pieni, mekkokin ihan perus kotelomekko...
Kommentit (452)
YSL:n valokynä. Joskus kauan sitten sitä hypetettiin ja pidettiin ihan kulttituotteena. Hankin oikein tuplapakkauksen, kun oli hyvä tarjous. Ihan surkea tuote. Ei tehnyt oikeastaan mitään.
Whamisan kallis hypetetty kasvovesi. Luontaistuote, mutta kilometrin pituinen inci-lista. Sillä varmistetaan, että löytyy mahdollisimman monelle joku epäsopiva ainesosa, jolle on yliherkkä. Minä sain sitä kasvoille laitettuani kihelmöivän punaisen naaman. Roskiin meni lähes koko pullo.
Vierailija kirjoitti:
Urban Decay All Nighter Setting Spray. Ei pidä meikkejä paikoillaan eikä varsinkaan koko yötä. Ihan turha tuote
Jep. En tiedä tuliko mulle joku maanantaikappale, mutta en saa tuotetta tasaisesti kasvoille vaan pullosta tulee epämääräisiä ruiskauksia sinne tänne, osa pisaroista on tosi isoja joten tosi vaikea käyttää.
Vierailija kirjoitti:
MACin kovasti kehuttu meikkipuuteri. Harkitsin ostamista pitkään, mutta pettymys oli suuri: kallis hinta, onneton ja tunkkainen peittävyys ja kaiken lisäksi tuote tukki vielä ihohuokosetkin, eli sain finnejä. Edelleen ottaa päähän.
Studio Fix? Mulla sama kokemus. Tukki ja tuli finnejä.
Myös IT cosmeticsin bb-voide oli pettymys. Mulla oli vieläpä se Matte -versio. Ei toiminut vaan iho tursusi rasvaisena.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Ei kallis, mutta takavuosina hypetetty BB-voide ei toiminut minulle. Olen todella valkoihoinen ja kaikki sävyt oli minulle liian tummia. Petyin kovasti, sillä odotukset tuotetta kohtaan oli kovat. Lopputulos ei todellakaan ollut "kuin toinen iho" mitä sitä niin mainostettiin. Minusta tuote on aivan samalla tavalla tunkkainen ja ikävänhajuinen kuin kaikki meikkivoiteet, joita en myöskään käytä. CC-voiteeseen, joka tuli BB:n jälkeen markkinoille, en enää haksahtanut, en ole koittanut enkä aiokaan.
Kaikki bb- ja cc-voiteet on vain markkinointia. Aina on ollut enemmän ja vähemmän peittäviä meikkivoiteiteita.
Mikä näissä muka on uutta? Cc on peittävämpää, bb kevyempää. Ei mitään uutta auringon alla.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Tästä on aikaa eikä koko tuote taida olla enää edes markkinoilla, mutta joskus 2000-luvun loppupuolella ostin L'Orealin mineraalipuuterin. Se levittyi ihan hyvin ja näytti ihan hyvältä, mutta heti kun vähänkin hikoilin, alkoi aivan hillitön kutina! Hankasin kasvoni lähes verille keskellä kaupunkia!
Saattoi olla myös allerginen reaktio, mutta en ole ikinä saanut allergista reaktiota mistään, en ruoasta enkä tuotteista.
Sama kokemus tästä tuotteesta. Sehän oli lähes pelkkää talkkia, ei aito mineraalipuuteri. Aidot mineraalipuuterit ei ikinä sisällä talkkia. Talkki pistelee ja kutittaa iholla ja sitä on usein halvoissa puutereissa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Urban Decayn silmämeikinpohjustaja ei itselleni ollut mikään ihmeellinen tuote. Piti luomivärit ihan ok-lailla, mutta silti vähän kerääntyi luomivakoon pitkän päivän lopussa. Pelkkä peitevoide ei itselleni pohjustajaksi riitä, kun on niin rasvoittuvat luomet, joten pitää olla ytyä pohjustusainetta. Noin kuuden euron Wet and Wild Photo Focus -pohjustaja taas on suosikkini, olin hieman epäileväinen toimivuudesta, mutta tämä toimii itselläni oikeasti paremmin kuin tuo yli 20 euron Urban Decay. Suosittelen muitakin rasvoittuvat luomet omistavia kokeilemaan, ei ollenkaan pahan hintainen ja saa esim. Prismoista.
Saako tätä enää mistään? Paras primer ikinä. Ostan useita kerralla, jos löydän jostain. Nyt en ole noin vuoteen nähnyt näitä enää missään. Onko kellään vinkata mistä saisi? Vain netistäkö?
🇺🇦🇮🇱
Vähän ohis, mutta liittyy meikkausongelmiin: pintakuivalle iholleni käänteentekevää oli, kun aloin kerrostaa kasvovettä aamuin illoin. Yleensä 4 kerrosta tai tarvittaessa enemmänkin, sivellen ja taputellen, päälle seerumi ja sitten silmänymp.voide ja kasvovoide.
Meikkivoiteen valinta on aina ollut ongelma ja kun ei edes auta, että kerran löytää sopivan, kun iho muuttuu iän myötä. Aiemmin käytin peittävämpiä meikkivoiteita ja koitin käyttää primeriakin, mutta esim. Benefit Porefessional primer (tai onko se enemmänkin huokosiin tarkoitettu täsmätuote?) ei toiminut minkään kanssa, vaan tuntui vain keräävän meikkivoiteen uurteisiin. Jätin sitten vuosiksi primerit kokonaan väliin, kunnes tajusin, että iho on muuttunut niin, että meikkivoiteen on oltava joku ihan kevyt tai melkein ei ollenkaan. Kokeilin sitten kylkiäiseksi saatua Estee Lauderin primeria, joka oli kesäisen päivettyneellä iholla niin kiva, etten tarvinnut meikkivoidetta ollenkaan, vähän vaan meikkipuuteria sipaisin nenänpieliin, silmänalusiin ja muihin kriittisiin kohtiin. Se oli kuitenkin vähän liian hohtava mun makuun, joten ostin testiin jonkun Maybellinen kympin tuubin mattaprimeria, joka onkin osoittautunut vähintään hintansa arvoiseksi. Päälle ei tarvitse juuri mitään tai sitten riittää joku ihan ohut meikkivoide (tällä hetkellä testissä Lumene Glow - ei ehkä ihan suosikkini, etsintä jatkuu).
Sanoisin, että tärkeintä on kuitenkin ollut hyvä kosteutus pohjalla, koska sen ansiosta kaikki levittyy tasaisemmin.
Erborian CC.
Ei peittänyt mitään, ei tee ihosta hehkuvaa, lisäksi muuttuu kasvoilla oranssiksi päivän mittaan. Isot odotukset ja hirveä pettymys.
Nämäkin on vaan niin makuasioita, että mistä kukin tykkää ja mikä kenellekin sopii. Itsekin tykkään tuosta poskipunasta. Samoin kun mielestäni erittäin hyvä ripsiväri on Maybellinen Sky high, josta taas joku täällä ei tykännyt yhtään. Näin nämä vaan menee. Hassua oikeastaan.