Kallis hypetetty meikkituote joka ei toiminut, jaa kokemuksia
Menen kesäkuussa pienimuotoisesti naimisiin, ja päätin panostaa meikkeihin nyt kun en mene ammattilaisen meikattavaksi. Olen tilaillut netistä yhtä sun toista primereista lähtien, osa vielä tulossa. Tilasin kicksistä kirkkaanpunaisen Macin huulipunan, n. 20 e, jota on hypetetty netissä ja joka on ihan kulttimaineessa.
Huulipuna ei levity erityisen nätisti eikä minusta eroa mitenkään halvemmista punista jota yleensä käytän. Ei pysy, ja leviää yli rajojen. Nyt jännittää meneekö muutkin yhtä huti ja mietin jo teenkö samoilla meikeillä kuin arkena, koska ainakin ne olen todennut ihan ok toimiviksi. Luulin vaan että kehutuilla tuotteilla tulisi jotenkin erityisen hehkeä morsian, mutta eipä sitten :D
Onko muilla sattunut vastaavia? Varoitellaan täällä toisiamme.
Minulle on nyt sitten tulossa uusi meikkipussin sisältö reilusti yli sadalla eurolla, tai sitten kallis opetus. Onneksi hääbudjetti on muuten pieni, mekkokin ihan perus kotelomekko...
Kommentit (452)
Vierailija kirjoitti:
Mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella, mikä tulikin jo sanottua. Noista ainakin omalla kohdalla voin sanoa että udpp toimii hyvin. Tykkäsin myös nyxin linerista,tosin ajan myötä se meni vähän suttuiseksi,mutta pysyi tosi hyvin ja oli helppo laittaa. Nyt käytössä sensain liner, joka on ihan huippu. Itse olen neljäkymppinen, joten luomissakin se jo vähän näkyy. Nuorempana oli paljon helpompaa meikata kun luometkin oli sileämmät.
Tästä tulikin mieleen 17-vuotiaana käytetyt ns tuhkimotipat eli pikakaunistajat. Mitähän mää kuvittelin niillä saavuttavani...
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti se, että jotain tuotetta "hypetetään" sosiaalisessa mediassa tarkoittaa vain sitä että tuotetta pyritään markkinoimaan. Mitään takuita tuotteen laadusta tai - mikä tärkeämpää - siitä että se sopii juuri sinulle, ei hypettäminen anna.
Ensiksi pitäisi siis hahmottaa se oma ihotyyppi ja muut ominaisuudet, sitten valita tuotteet harkittavaksi.
Tuotteita valitessa pitäisi myös miettiä mitkä ominaisuudet ovat tässä tapauksessa tärkeitä (häät ulkona, valokuvaus, yms.) -- kosmetiikkahan on nykyisin ns. täsmätuotteita tiettyyn rajattuun tarkoitukseen tai vaikutelmaan.
Aina valitessa kosmetiikkaa pitäisi kiinnittää myös huomio siihen miten turvallisia tuotteet ovat. Hajusteettomuus, turvalliset säilöntäaineet, allergisoivien ja ärsyttävien aineiden puuttuminen on tärkeää, samoin se, että on UV-suoja. Häätilanteessa varsinkin juodaan alkoholia, jännitetään, hikoillaan, ollaan kesällä päiväsaikaan auringossa, ollaan ympäristössä, jossa monilla on runsaasti hajustettuja tuotteita päällään, yms., se on siis tilanne jossa on helppo saada ärsytystä kosmetiikasta sekä ns. make-up malfunction.
Häämeikki kannattaa siis valita huolella, pitää simppelinä ja testata kerran pari ennen H-hetkeä.
Tähän haluan kommentoida sen verran, että vaikka vaikka esim meikkivoidepurkissa kuinka lukisi että sisältää uv-suojan, niin sen varaan ei voi kesällä laskea. Meikkivoidetta levitetään niin ohuelti, että sen uv-suoja ei riitä. Aina erikseen aurinkovoidetta.
Koko elämäni olin haaveillut ammatti- ihmisen tekemästä meikistä ja 4v sitten kun tyttäreni meni naimisiin, menin sellaiselle, sieltä suoraan häihin ja itkin autossa koko matkan kun näytin niin hirveältä, kuin halpa h... Itse olisin tehnyt nätimmän ja luonnollisemman meikin. Silloin olin 52v. ja kaikki rypyt korostuivat jonkun paksun tönkön alle ja täysin väärät ilolintuvärit; hiukset sentään osasivat laittaa nätisti. Ihan olisi hyvään ihoon riittänyt ripsien taivuttajat, kulmakynä, ripsiväri, RUSKEA kajali sinisiin silmiin ja huulipuna samansävyisellä rajauskynällä ja samasta puikosta vähän poskiin. Nyt kyllä naurattaa, mutta ei silloin. Ehkä vielä joskus... ;)
Tuotteiden laatu on tottakai tärkeää, mutta aivan yhtä tärkeää on osata käyttää niitä. Esim. kunnon pohjustus, tuotetta sopivasti - ei liikaa, oikeat välineet tuotteiden levitykseen jne. Eli kun harjoittelet rauhassa niin saat varmasti noilla aivan hyvän meikin aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bb voiteet. Kaikki liian oransseja, naama kiiltää ja auta armias jos hikoilet, sitä valuu silmiin niin kirvelee p erkeleesti.
Kokeile korealaista merkkejä, esim Missha. Ei ole oranssista tietoakaan.
Täältä myös ääni Misshan BB-voiteelle. Olen itse iholtani sarjaa haamu ja ainoastaan Misshalta löytyy tarpeeksi vaalea BB-voide, joka ei tuki ihohuokosia, eikä ole keltainen. Sopii herkälle iholleni. Yleensä edes kaikki herkän ihon tuotteet eivät sovi minulle. Just lensi roskiin herkälle iholle tehty kasvovesi, kun se kärvensi naamaa.
Misshan ripsivärit ovat myös hyviä eivätkä karise.
Japanissa ja Koreassa on erittäin, erittäin tärkeää näyttää hyvälle ja pysyä hyvännäköisenä töissä 16-18h ma-la. Sieltä saa kestäviä ja hyviä meikkituotteita. Helsingissä Triplassa on SOONSOON, joka myy korealaista kosmetiikkaa.
makkispakkis kirjoitti:
Tuotteiden laatu on tottakai tärkeää, mutta aivan yhtä tärkeää on osata käyttää niitä. Esim. kunnon pohjustus, tuotetta sopivasti - ei liikaa, oikeat välineet tuotteiden levitykseen jne. Eli kun harjoittelet rauhassa niin saat varmasti noilla aivan hyvän meikin aikaiseksi.
Lisään vielä, että kun tavaraahan pistetään naamaan päällekäin, niin tuotteet vaikuttavat myös toisiinsa. Esim. jokin meikkivoide ei toimi ollenkaan jonkun tietyn kasvovoiteen tai primerin kanssa.
Huonoja hypetettyjä:
- Nars Orgasm -poskipuna. Joitain vuosia sitten tätä hehkutettiin monessa paikassa. Huonoin poskipuna ikinä, joudun sutimaan tätä iholleni ihan älyttömästi, että puna mitenkään erottuu.
- Benefit They're real -ripsari. Omat pitkät, runsaat ja kaarevat ripseni muuttuvat tällä muutamaksi alaspäin törröttäväksi suoraksi ja koppuraiseksi tikuksi.
- Guerlain meteorites -pallopuuteri. Törkeän kallis eikä ainakaan minun ihoani tee yhtään hehkeämmän näköiseksi. Tosin tuoksuu hyvältä.
- Useimmat Lumenen luomivärit. Pigmenttiä ei nimeksikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä se koronan saaminen yhdeltä meikkaajalta olisi aika pieni riski. Teille ei sitten taida vieraita tulla yhtään?
Vihkiminen on ulkona, meidän vanhemmat on ainoat vieraat. Hääkuvat otetaan myös ulkona. Meikkaajat ym. on lähikontaktissa työnsä puolesta ja meikattavana ollessa ei voi käyttää maskia. Minusta se on turha riski. Hammaslääkärissä olen käynyt korona-aikaankin, mutta en missään kauneudenhoidossa tai kampaajalla.
Minusta tuntuisi aivan hirveältä tuoda korona töihin meikattavana olemisesta.
Ei siitä meikkauksesta koronaa saa. Meikkaaja itse käyttää kuitenkin maskia asiakastyössään.
Vierailija kirjoitti:
Huonoja hypetettyjä:
- Nars Orgasm -poskipuna. Joitain vuosia sitten tätä hehkutettiin monessa paikassa. Huonoin poskipuna ikinä, joudun sutimaan tätä iholleni ihan älyttömästi, että puna mitenkään erottuu.
- Benefit They're real -ripsari. Omat pitkät, runsaat ja kaarevat ripseni muuttuvat tällä muutamaksi alaspäin törröttäväksi suoraksi ja koppuraiseksi tikuksi.
- Guerlain meteorites -pallopuuteri. Törkeän kallis eikä ainakaan minun ihoani tee yhtään hehkeämmän näköiseksi. Tosin tuoksuu hyvältä.
- Useimmat Lumenen luomivärit. Pigmenttiä ei nimeksikään.
Mielestäni tuo Narsin poskipuna on kyllä erinomainen, oletko varma ettei ollut vanhentunut tuote? Voisi selittää sen miksi pigmentti puuttui.
Vierailija kirjoitti:
Koko elämäni olin haaveillut ammatti- ihmisen tekemästä meikistä ja 4v sitten kun tyttäreni meni naimisiin, menin sellaiselle, sieltä suoraan häihin ja itkin autossa koko matkan kun näytin niin hirveältä, kuin halpa h... Itse olisin tehnyt nätimmän ja luonnollisemman meikin. Silloin olin 52v. ja kaikki rypyt korostuivat jonkun paksun tönkön alle ja täysin väärät ilolintuvärit; hiukset sentään osasivat laittaa nätisti. Ihan olisi hyvään ihoon riittänyt ripsien taivuttajat, kulmakynä, ripsiväri, RUSKEA kajali sinisiin silmiin ja huulipuna samansävyisellä rajauskynällä ja samasta puikosta vähän poskiin. Nyt kyllä naurattaa, mutta ei silloin. Ehkä vielä joskus... ;)
Kuulostaa tosi kurjalta. Yleensä kyllä meikkaajan kanssa sovitaan etukäteen esim värisävyistä jne.
Tästä muistuu mieleen, kun äitini kävi useamman kerran samalla meikkaajalla, joka ei yksinkertaisesti osannut levittää ripsiväriä. Ripset jäi aivan olemattoman ja tönkön näköisiksi, ja äiti joutui joka kerta itse lisäämään ripsaria. Hirveä operaatio yrittää saada tikkusuorista ripsistä kauniit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset ap mene ammattilaisen meikattavaksi? Olisi tullut halvemmaksi kuin nuo summamutikassa tehdyt meikkiostot!
Korona. Olen töissä alalla jossa olisi todella, todella paha juttu tuoda korona töihin jonkun meikkisession vuoksi. Lisäksi aiemmin kun olen ollut meikattavana, en ole tykännyt lopputuloksesta. Minusta on kiva kokeilla eri meikkityylejä ja valita juhliin se, joka on itselleni luontevin. Ehkä meikkineuvonta vaikka etänä ammattilaisella olisi ollut fiksu ajatus.
Eli menette maistraatissa naimisiin kahdestaan ja kaikki tuo vaiva? Koronan saa tällä hetkellä yhtä varmasti kuin sait sen viime kesänä.
Laita ap maski hääpäivänä. Olet vastuullinen eikä tarvitse meikata kuin silmistä ylöspäin.
Hourglass mineral veil primer ja setting powder.
Tämä on ihana ketju, kiitos täyspäisen tulevan morsiamen, joka selvästi ymmärtää, että päivä prinsessana ei ole naimisiinmenon tärkein asia.
Toivotan sinulle onnea ja kaikkea hyvää, niin hääpäivääsi kuin sen jälkeiseen elämääsikin!
Punainen huulipuna sopii harvalle ja etenkään häihin.
Ysl:n valokynä ei mitenkään erikoinen ollut. Tosin en ole kummoinen meikkaaja joten vika saattoi olla käyttäjässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häämeikkiin tai mihinkään muuhunkaan meikkiin ei tule käyttää noin montaa highlighter/korostus tuotetta, ellet halua valokuvissa näyttää siltä, että iho kiiltelee.
Noin montaa pohjustustuottekaan ei tarvita.
Suosittelen lukemaan vaikka Meghanin häämeikkiartikkelit. Iho saa nyt näkyä. Jos kestä, käy solariumissa muutama kerta alle, tuo kaunista väriä. (Pari kertaa ei ole niin vaarallista)
Panosta ihonhoitoon myös ennen. Viikottaiset kuorinnan, naamiot ja hieronnat (katso ohjeita YouTube ym)
Ysl valokynän dupe on mielestäni Maybellinen peiteväri, se missä on pehmeä levitin. On kulttimaineessa, hinta 11€.
Nars orgasmi poskipunan dupe on Catrice merkin oil fusion poskipuna.
Meikinteossa paras ystäväsi on laadukas beautyblender, jota käytät joka tuotteen välissä! Ja Caudalien beauty Elixir suihke.
T. Kosmetologi/häämeikkaaja
Anteeksi, mutta millainen ammatti-ihminen suosittelee solariumia?? Suihkurusketus on keksitty mikäli väriä haluaa. Ei SOLARIUMIA IKINÄ!
Oikeesti, se kertaluontoinen käyminen ei todellakaan ole niin vaarallista mitä porukka aina kiljuu. Aurinko on vaarallisempi ja tuolla pihalla porukka kulkee silti onnessaan.
Ja millä perusteella aurinko on vaarallisempi? Ihan yhtä vaarallista on käräyttää itsensä solariumissa kuin auringossa. Ja auringossa moni kuitenkin suojautuu voiteella, hatulla jne. Solarium on suomalaiselle, vaalealle iholle todella haitallinen.
Missä ne kalliit meikkituotteet tässä keskustelussa on? Luettelette jotain markettiroskaa.
Vierailija kirjoitti:
Ysl:n valokynä ei mitenkään erikoinen ollut. Tosin en ole kummoinen meikkaaja joten vika saattoi olla käyttäjässä
Itse olen kuivaihoinen, 35+ ikäinen, minun silmänalusille Ysl:n kynä on aivan ylivertainen. Ei korosta juonteita eikä muutu kuivan ja epäluonnollisen näköiseksi, vaan sulautuu ihoon kauniisti. Ja olen siis kokeillut mooonia eri peiteaineita.
Toki jos silmänaluset ovat kovin tummat, niin silloin tässä ei luultavasti peittävyys riitä. Tästä kynästä on myös se peittävämpi versio, sitä en ole henk koht kokeillut.
Vierailija kirjoitti:
Tuotteet jotka tulleet:
mac huulipuna so chaud
urban decay all nighter kiinnityssuihke
Muita tuotteita tulossa:
nyx epic liner silmänrajaus tussi
urban decay primer potion silmämeikin pohjustus
benefit gimme brow kulmageeli
benefit porefessional meikinalusvoide
benefit roller lash mascara
thebalm bahama mama aurinkopuuteri
anastasia beverly hills irtopuuteri
thebalm nude dude luomiväri
meikkipussissa jo ennestään:
thebalm poskipuna ja bellapierre poskipuna
lumene hehkutipat
thebalm mary lou manizer korostuspuuteri
Onneksi säästin ostamalla tuotteita minikokoisina ja eri nettikauppojen alennusmyynneistä. Mietin jo nyt menikö liikaa rahaa, ennestäänkin meikkejä olisi ollut riittävästi, mutta tosiaan ajattelin että hääkuvaa varten ja muuten olisi kerrankin ihan huippumeikit.
aika heviä settiä häämeikkiin. Oletko ihan varma esim. tosta Macin kirkkaanpunaisesta huulipunasta? Toki se on nätti, mutta harvemmin morsiamella nähty. Joku nude lähellä huultesi omaa sävyä saattais olla parempi. Tuosta thebalmin Mary lou manizerista sanoisin, että on ainakin itsellä jäänyt tosi vähälle käytölle, jotenkin liian glitterinen meikäläisen makuun. Panosta ennemminkin pohjustukseen ja kosteutukseen ja siihen, että meikkisi väritys on harmoninen ja sopii omiin väreihisi, siis ihosi ja hiuksiesi sävyyn. Ja ripsarin pysyvyyteen kannattaa myös panostaa. Eikä liikaa high lightereita, aurinkopuuteria ym. bling-bling juttuja.
Mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella, mikä tulikin jo sanottua. Noista ainakin omalla kohdalla voin sanoa että udpp toimii hyvin. Tykkäsin myös nyxin linerista,tosin ajan myötä se meni vähän suttuiseksi,mutta pysyi tosi hyvin ja oli helppo laittaa. Nyt käytössä sensain liner, joka on ihan huippu. Itse olen neljäkymppinen, joten luomissakin se jo vähän näkyy. Nuorempana oli paljon helpompaa meikata kun luometkin oli sileämmät.