Lue keskustelun säännöt.
Jos joku ystävänne täyttää 40 ja hän on yhä lapseton, ajatteletteko, että hän pääsi pälkähästä kun ei saanut lapsia?
Kommentit (95)
Enemmänkin hiljaa säälivästi suhtaudun jos ei ole löytänyt parisuhdetta ja saanut lapsia. Tosin jos hän ei itse lapsia halua, niin sittenhän hänellä on kaikki mukavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se lapsen hankinta ja elättäminen tai kasvatus ole mikään ylivoimainen taski.
Tulee luonnostaan terveeltä aikuiselta ihmiseltä.
En edes koe että kyseessä on mikään valinta. Täysin luonnollinen siirtymä kuten hiusten kasvu.
En minä hiuksiltakaan kysele kasvusta. Lapset vain kasvaa jos on kasvaakseen.
Kasvoivat aikuisiksi siinä sivussa. Kykenisin huolehtimaan myös sairaasta ystävästä samalla tavoin tai vanhemmistani. Aikuiselle terveelle ihmiselle muiden huolehtimisessa ei ole mitään haastetta.
Nykyään on vain niin heikkoja ihmisiä. Ruokavaliosta ja elintavoista ilmeisesti kiinni.
Jos ei syö hyvin, ei liiku ja nukkuu huonosti, niin ei ihme jos ei jaksa edes itseään tai työssäkään käydä.
Ei sellainen jaksa edes kotiaan siivota tai olla kummoinen ystävä toiselle ihmiselle, puhumattakaan kumppanuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Enemmänkin hiljaa säälivästi suhtaudun jos ei ole löytänyt parisuhdetta ja saanut lapsia. Tosin jos hän ei itse lapsia halua, niin sittenhän hänellä on kaikki mukavasti.
defenssinä moni lihavakin sanoo että ei halua olla hyvässä kunnossa ja inhoaa liikuntaa.
Aina voi valehdella itselleen ja muille kiertäen todellisuuden.
Olen hyvin skeptinen ihmisestä, joka ei elä normaalia ihmisen elämän janaa.
Ihmiset ovat vuosisatoja eläneet tietyllä tavalla kuten eläimetkin siinä sivussa. Puhumattakaan kasvikunnasta, jotka siementävät joka vuosi uudestaan ja uudestaan.
Jos luonnon rytmistä mennään pois, niin olen aika skeptinen.
Tämä on länsimainen ilmiö ja samalaista oireilua näkee myös eläintarhoissa.
Siihen ei liity oma tahto tai päätös, vaan kyse on eliön stressistä.
Huono ympäristö aiheuttaa näitä yksilöitä jotka ei kykene yksinkertaisesti noudattamaan biorytmiään ja oireilevat myös psyykkisesti monilla eritavoilla ja sairauksilla.
Japani länsimaisista maista hienona malliesimerkkinä.
En ajattele. Joistain ihmisistä tiedän, että olisivat ehkä toivoneet lapsia ja heidän puolestaan harmittelen, jos ei lapsia ole kuulunut. Joistain taas ei oikein tiedä. Mutta eivät lapset ole mikään taakka tai kauhea asia niille jotka lapsia haluaa, joten miten ihmeessä lapsettomuus on "pälkähästä pääsemistä"? Nykyaikana voi kuitenkin aika vapaasti valita olla hankkimatta lapsia. Ehkä sitten jos ehkäisyä ei olisi keksitty, voisi ajatella noin.
En. Jos hän on ystävä niin varmaan on sen verran juteltu että tiedän onko lapsettomuus itse valittua vai pakosta. Jos on pakosta, tunnen myötätuntoa ja toivon että hän joko vielä saisi lapsen tai pääsisi ainakin yli lapsettomuuden surusta. Jos hän on taas itseni kaltainen vapaaehtoisesti itse lapsettomuutensa valinnut niin hänellähän on tässä asiassa kaikki hyvin.
(Ja ei, ei me useimmat kaduta lapsettomuutta. Esim
Itse olen niin erakkoluonne että jo parisuhde olisi mahdoton, saati lapset tai lapsenlapset. Haluan olla yksin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsen hankinta ja elättäminen tai kasvatus ole mikään ylivoimainen taski.
Tulee luonnostaan terveeltä aikuiselta ihmiseltä.
En edes koe että kyseessä on mikään valinta. Täysin luonnollinen siirtymä kuten hiusten kasvu.
En minä hiuksiltakaan kysele kasvusta. Lapset vain kasvaa jos on kasvaakseen.
Kasvoivat aikuisiksi siinä sivussa. Kykenisin huolehtimaan myös sairaasta ystävästä samalla tavoin tai vanhemmistani. Aikuiselle terveelle ihmiselle muiden huolehtimisessa ei ole mitään haastetta.
Nykyään on vain niin heikkoja ihmisiä. Ruokavaliosta ja elintavoista ilmeisesti kiinni.
Jos ei syö hyvin, ei liiku ja nukkuu huonosti, niin ei ihme jos ei jaksa edes itseään tai työssäkään käydä.
Ei sellainen jaksa edes kotiaan siivota tai olla kummoinen ystävä toiselle ihmiselle, puhumattakaan kumppanuudesta.
Tunnen paljon perheellisiä urheilullisia työssäkäyviä ihmisiä joiden jaksamiskyky on ihan yliluonnollisen ihmeellinen.
Ovat parasta a-luokkaa ja ilmeisestä syystä ovat myös lisääntyneetkin.
Itselle on jopa raskasta käydä töissä ja hankkia päivittäin sapuskaa. Välillä saatan vain polttaa tupakkaa kadun kulmalla ja nähdä nälkää. Katselen tympääntyneenä perheellisiä ja menen sisälle verhojen suojaan pelaamaan playstation vitosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.
Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.
Aivan turha sääliä. Olen oikein tyytyväinen omaan valintaani.
T: Lapsensa 42v ja 43v synnyttänyt
No, tämä onkin minun mielipide asiaan. Ite en jaksais enää pikkulapsiarkea joka päivä. Lapsissa ei ole mtään vikaa, mutta ihan älyttömästi hommaa ja nautin koko aika vaan enemmän siitä omasta ajasta mitä saan. Ja siitä, ettei tarvitse koko aika opettaa, neuvoa , ohjata , syöttää. Saa nukkua hyvin ja tehdä asioita ihan vaan itelleen , tai olla tekemättä.
Onneksi tein lapset nuorena. Jää paljon aikaa vielä vaikka mihin pelkästään miehen kanssa. Ja kyllä. Sain nuorenakin omaa aikaa välillä ja viettää nuoruutta vaikka olikin lapsia. Kiitos tukiverkkojen. Tässä iässä olisivat jo niin vanhoja, etteivät jaksaisi lapsia enää vahtia.
tämä on just tämä "aika aikaansa kutakin". Omalle kohdalle pieni lapsi tai vauva näin nelikymppisenä olisi hirvityskauhistus, toisin kuin kaverilleni joka löysi sopivan kumppanin lapsen tekoon kolmekymppisten jälkeen,, ja nyt 35-vuotiaana on lapsettomuushoidoissa. Veikkaan että hänelle se oma lapsi vaikka nelivitosena vasta olisi se unelmine täyttymys. Kun on itse jo elänyt jonkun elämänvaiheen, eli nähty ja koettu, ei siihen koe halua palata enää. Koska lapsentekoaika on ihmisellä kuitenkin montakymmentä vuotta, on ihan luonnollista että samanikäisistä toinen voi olla mummo, ja toinen odottaa esikoistaan. Ei siitä tarvitse kenenkään loukkaantua tai tuntea itseään vähemmän ihmiseksi että kun itse vasta aloittelee lapsipuuhat, on toinen jo elänyt sen vaiheen alusta loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Jos hän on ystävä niin varmaan on sen verran juteltu että tiedän onko lapsettomuus itse valittua vai pakosta. Jos on pakosta, tunnen myötätuntoa ja toivon että hän joko vielä saisi lapsen tai pääsisi ainakin yli lapsettomuuden surusta. Jos hän on taas itseni kaltainen vapaaehtoisesti itse lapsettomuutensa valinnut niin hänellähän on tässä asiassa kaikki hyvin.
(Ja ei, ei me useimmat kaduta lapsettomuutta. Esim
Itse olen niin erakkoluonne että jo parisuhde olisi mahdoton, saati lapset tai lapsenlapset. Haluan olla yksin.)
Mitenhän susta tuli erakkoluonne.
Kamala kohtalo ja olet ilmeisesti tottunut tuohon kohtaloosi.
Tykkäät nykyään siitä ja kestät itseäs eräällä tavalla sosiaalisesti vammautuneena.
Kyllä joillain on kova kohtalo elämässään.
Muista että et sinä ole sellainen. Sinusta tuli sellainen ja se on dramaattista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Älä nyt takerru kahteen sanaan. Aivan yhtä hyvin voin sanoa, että minä olen "jäänyt paitsi" lapsettomasta loppuelämästä, kun olen lapsia hankkinut. T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
En takertunut mihinkään, enkä puhunut omasta näkökulmastani tai sinun näkökulmastasi. Puhuin LASTEN näkökulmasta, jota pitäisi kanssa miettiä. Ei lastenteko voi olla mikään projekti pelkästään lähtien vanhemman intresseistä, tai jos on, niin aika itsekästä kyllä niitä lapsia ajatellen monessakin tapauksessa.
Tässä ketjussa lastenhankinnasta tai lapsettomuudesta on puhuttu "pälkähästä pääsemisenä", eli vahvasti vanhemman näkökulmasta. Lainaamasi viestin pointti oli lyhyesti se, että ihminen ei voi samanaikaisesti hankkia lasta ja jäädä lapsettomaksi, joten väistämättä tulee kokeneeksi vain yhdenlaisen elämänpolun. Jos on tyytyväinen perusluonne, tuskin tuntee tarvetta katua kummassakaan tapauksessa ja jos on sinut valintansa kanssa voi keskustella asiasta kiihkottomasti, myös eri tavoin valinneiden kanssa. Uskoisin myös, että yleisesti ottaen ihmisten on erittäin vaikea myöntää muille katuvansa näinkin isoa ratkaisua, oli valinta sitten lapsettomuus tai vanhemmuus. Ja miksi pitäisikään, jokainen tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa.
Ja sitten on kaikki ne muut, jotka eivät kuulu tuohon sinun kuplaasi eli eivät ole kokeneet tätä lapsiasiaa isona valintana... on vain tultu vanhemmaksi tai jääty lapsettomaksi. Aika suuri osa porukasta siis.
Maailma ei ole niin yksinkertainen kuin luulet.
Ne ihmiset sitten tuskin jaksavat vääntää tällaisissa ketjuissa, eikös juu. ;)
Olet koko ajan puhunut tässä yhden sellaisen kanssa, ja ihan todennäköistä että muitakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän lapsista, vaikken heitä itselleni haluakaan. Heissä on aitoa oppisen iloa ja onnistumisen riemua. He eivät ole kyynisiä, kuten useimmat aikuiset ovat. Lapsien kasvamista ja kehittymistä lähipiirissäni omaksi itsekseen on jännittävää vierestä seurata. Siinä 2 vuoden jälkeen heillä alkaa olemaan selviä omia luonteenpiirteitä.
Lapsettomuus on itselläni harkittu ja vapaaehtoinen päätös, jota lähipiirissäni edes vanhempani ei ole kyseenalaistaneet - sukumme on erakkoitumaan päin, joten kuihdumme sukupolvesta toiseen - kukaan meistä ei ole kovin sosiaalinen. Olisi vähän hassua, jos joku vapaaehtoisen lapsettomuuden vuoksi säälisi minua :D Lähinnä se ajatus huvittaisi.
Koenko pääseväni helpommalla? - kyllä, muttei se tarkoita, että elämäni olisi lapsiperhettä parempaa vaan se on erilaista. Olen tyytyväinen ja niin tuntuvat olevat ystäväperheetkin nyt vauvavuosien jälkeen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
Höpöhöpö. Olen kohta 50- vuotias eikä edelleenkään kaduta lapsettomuus.
Tuo lainaamasi henkilö on varmaan saanut kuulla velahehkutusta kun hänen lapsensa olivat pieniä, iin hän nyt sitten toivoisi kostonhimoissaan että vela katuisi sitä ettei lapsia halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattele. Ystäväni olisi halunnut lapsia mutta ei niitä saanut ja hän selvästi kadehtii minua, kun alan saada lapsenlapsia, tämä on parasta aikaa, kun lapset ovat omillaan ja ovat onnellisesti naimisissa eikä heistä tarvitse huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavan ainoa (aikuinen) lapsi sai äskettäin pitkän vankeustuomion. Olen miettinyt hänen tilannetta ja hajamielisenä selasin keskusteluja ja eksyin tähän ketjuun. En tiedä oonko vähän syvissä vesissä tai jotain, mutta miten tämä kuulostaa niin naiivilta tämä koko keskustelu.
Tuttava tosiaan on tämän ikäinen suunnilleen kun tässä puhutaan. Oman ikäisiinsä verrattuna hänen elämä kyllä on aika lailla palasina, sen verran tiedän (verrattuna sekä lapsettomiin että lapsiperheisiin tai aikuistenkin lasten vanhempiin). Oma ystäväpiirinsäkin vähän on kaventunut tän seurauksena. Kaikenlaista voi sattua, ei ne lapset aina onnea tuo...
Rakastamiseen kuuluu aina menettämisen riski. Itse olen ajatellut että minulle jää tärkeiden henkilöiden kanssa vietetty aika ikuiseen muistiin, ja he ovat aina olemassa sydämessäni, ja olen tullut sellaiseksi henkilöksi mitä olen suuresti heidän vaikutuksestaan. Tämä koskee myös omia lapsia, vaikka he sattuisivat kuolemaan ennen minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.
Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.
Aivan turha sääliä. Olen oikein tyytyväinen omaan valintaani.
T: Lapsensa 42v ja 43v synnyttänyt
No, tämä onkin minun mielipide asiaan. Ite en jaksais enää pikkulapsiarkea joka päivä. Lapsissa ei ole mtään vikaa, mutta ihan älyttömästi hommaa ja nautin koko aika vaan enemmän siitä omasta ajasta mitä saan. Ja siitä, ettei tarvitse koko aika opettaa, neuvoa , ohjata , syöttää. Saa nukkua hyvin ja tehdä asioita ihan vaan itelleen , tai olla tekemättä.
Onneksi tein lapset nuorena. Jää paljon aikaa vielä vaikka mihin pelkästään miehen kanssa. Ja kyllä. Sain nuorenakin omaa aikaa välillä ja viettää nuoruutta vaikka olikin lapsia. Kiitos tukiverkkojen. Tässä iässä olisivat jo niin vanhoja, etteivät jaksaisi lapsia enää vahtia.
tämä on just tämä "aika aikaansa kutakin". Omalle kohdalle pieni lapsi tai vauva näin nelikymppisenä olisi hirvityskauhistus, toisin kuin kaverilleni joka löysi sopivan kumppanin lapsen tekoon kolmekymppisten jälkeen,, ja nyt 35-vuotiaana on lapsettomuushoidoissa. Veikkaan että hänelle se oma lapsi vaikka nelivitosena vasta olisi se unelmine täyttymys. Kun on itse jo elänyt jonkun elämänvaiheen, eli nähty ja koettu, ei siihen koe halua palata enää. Koska lapsentekoaika on ihmisellä kuitenkin montakymmentä vuotta, on ihan luonnollista että samanikäisistä toinen voi olla mummo, ja toinen odottaa esikoistaan. Ei siitä tarvitse kenenkään loukkaantua tai tuntea itseään vähemmän ihmiseksi että kun itse vasta aloittelee lapsipuuhat, on toinen jo elänyt sen vaiheen alusta loppuun.
Kyllä se on just niin. Kun on sen pikkulapsivaiheen elänyt ja saanut lapset jo isommiksi, helposti tuntuu ettei jaksaisi semmoista enää. Minusta tuntuu sille jo nyt, vaikka olen vasta himpun päälle kolmekymppinen ja lapset alkaa olla kouluiässä. En enää jaksaisi aloittaa alusta! Mutta sitten taas ne, jotka eivät ole sitä vaihetta vielä eläneet läpi, jaksavat sen varmasti hyvin tässä iässä. Eikä siinä ole vertailukohtaakaan, jos saa ekan lapsensa nelikymppisenä niin ei voi tietää miten hyvin tai huonosti olisi nuorempana jaksanut! Tai jos saa lapsensa jo nuorena, ei voi tietää millaista olisi saada lapset vasta nelikymppisenä. Yleensä nekin, jotka saa lapsia nuorena ja vielä iltatähden vanhempana jaksaa nekin ihan hyvin. Ihminen on sillä tavalla sopeutuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivon tavallaan että olisin yhtä rohkea.
Eikö omenapuu ollutkaan rohkea kun syksyllä omenoi niin runsaasti?
Omenapuissakin on yksilöitä jotka ei kykene tuottamaan hedelmiä. Tai tarvitsevat oikeanlaisen vastapuun pölytykseen.
Kyllä mun tapa ajatella on että lapseton ihminen valehtelee itselleen asiasta ja on oikeastaan viallinen, kun ei lisäänny. Viallinen eliö. Vika on joko sattumusten summa tai psyykkinen sairaus, joka heikentää mahdollisuuksia.
Aika paljon talousasiat ja ostovoimakin vaikuttaa ihmisten lisääntymishaluihin ja pariutumiseenkin.
Olen jo 46, ja ajattelen itsestäni, että pääsin pälkähästä kun ei ole lapsia. Viime vuosina tungettelevimmatkin sukulaiset on jo lakanneet vihjailemasta biologisesta kellosta. Elämäni on oikein hyvää nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa. Nauttikoon jokainen äiti lapsistaan, minä nautin lapsettomuudestani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavan ainoa (aikuinen) lapsi sai äskettäin pitkän vankeustuomion. Olen miettinyt hänen tilannetta ja hajamielisenä selasin keskusteluja ja eksyin tähän ketjuun. En tiedä oonko vähän syvissä vesissä tai jotain, mutta miten tämä kuulostaa niin naiivilta tämä koko keskustelu.
Tuttava tosiaan on tämän ikäinen suunnilleen kun tässä puhutaan. Oman ikäisiinsä verrattuna hänen elämä kyllä on aika lailla palasina, sen verran tiedän (verrattuna sekä lapsettomiin että lapsiperheisiin tai aikuistenkin lasten vanhempiin). Oma ystäväpiirinsäkin vähän on kaventunut tän seurauksena. Kaikenlaista voi sattua, ei ne lapset aina onnea tuo...
Rakastamiseen kuuluu aina menettämisen riski. Itse olen ajatellut että minulle jää tärkeiden henkilöiden kanssa vietetty aika ikuiseen muistiin, ja he ovat aina olemassa sydämessäni, ja olen tullut sellaiseksi henkilöksi mitä olen suuresti heidän vaikutuksestaan. Tämä koskee myös omia lapsia, vaikka he sattuisivat kuolemaan ennen minua.
No mutta täsmälleen samoin voi sanoa lapsettomistakin ihmisistä. Ne tärkeät henkilöt voi ihan hyvin olla muita kuin omia lapsia.
Kyllä mulla tulee ensimmäisenä mieleen että hukattu elämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmänkin hiljaa säälivästi suhtaudun jos ei ole löytänyt parisuhdetta ja saanut lapsia. Tosin jos hän ei itse lapsia halua, niin sittenhän hänellä on kaikki mukavasti.
defenssinä moni lihavakin sanoo että ei halua olla hyvässä kunnossa ja inhoaa liikuntaa.
Aina voi valehdella itselleen ja muille kiertäen todellisuuden.
Olen hyvin skeptinen ihmisestä, joka ei elä normaalia ihmisen elämän janaa.
Ihmiset ovat vuosisatoja eläneet tietyllä tavalla kuten eläimetkin siinä sivussa. Puhumattakaan kasvikunnasta, jotka siementävät joka vuosi uudestaan ja uudestaan.
Jos luonnon rytmistä mennään pois, niin olen aika skeptinen.
Tämä on länsimainen ilmiö ja samalaista oireilua näkee myös eläintarhoissa.
Siihen ei liity oma tahto tai päätös, vaan kyse on eliön stressistä.
Huono ympäristö aiheuttaa näitä yksilöitä jotka ei kykene yksinkertaisesti noudattamaan biorytmiään ja oireilevat myös psyykkisesti monilla eritavoilla ja sairauksilla.
Japani länsimaisista maista hienona malliesimerkkinä.
Esim. antiikin egyptissä noin yksi yhdestätoista miehestä lisääntyi. Eikä luku ollut sota-aikoinakaan kummoinen. Nykyään puolet 37- vuotiasta miehistä on lapsettomia. Se maailma missä suurinpiirein kaikki tekevät samat jutu on pelkkää fantasiaa.
Kyllä vähän säälin, mutta en toki sitä hänelle sano. Minä odottelen jo lapsenlapsia lähivuosina, hän jää niistäkin paitsi.