Lue keskustelun säännöt.
Jos joku ystävänne täyttää 40 ja hän on yhä lapseton, ajatteletteko, että hän pääsi pälkähästä kun ei saanut lapsia?
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.
Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.
Aivan turha sääliä. Olen oikein tyytyväinen omaan valintaani.
T: Lapsensa 42v ja 43v synnyttänyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.
Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.
Minä taas hieman säälin tai oikeammin kummeksun heitä, jotka uskovat vakaasti siihen, että lapsi(a) tehdään aina silloin kuin vain itselle parhaiten sopii ja käy, kun omasta kalenterista on löytynyt sopiva aika.
Jos joku saa lapsensa vaikka sitten 40 vuotiaana, niin fine. Ei se, että joku saa lapsen "vasta" 40 vuotiaana tai vanhemapana tarkoita sitä, ettei olisi mahd. ollut halukas ja mahd yrittänyt saada lapsen jo vuosia aiemmin. Luonto, kohtalo, mikä lie vaan ei ole mahdollistanut lapsen saantia aiemmin.
Se vähän yksinkertaisempi mies
En, oletan vain et joko valitsi itse tai ei ole saanut lapaia halusta ja yrityksestä huolimatta. Itse lukeudun jälkimmäiseen. Adoptiokaan ei ole yksinkertaista. Olen kumminkin hänen "puolella", oli se surua tai iloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
En ole mitään mieltä. Hänellä on oma elämänsä ja minulla omani. Itse olen 40-vuotias ja lapseni ovat melkein teini-ikäisiä. Minulle perheeni on ehdottomasti paras asia elämässäni, josta olen onnellinen joka päivä. Ystäväni on eri ihminen ja hänellä on eri elämä lapsineen tai ilman lapsia.
Toivon, että ystäväni saavat elämäänsä asioita, joista ovat onnellisia. Muuten heidän valintansa eivät kuulu minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta on, jos saa lapset niin nuorena, että "rasittava" pikkulapsiaika on ohi ennen kuin itsekään on edes 40 v. Isojen lasten nelikymppisenä äitinä on mahtavaa. Elämä on vapaata ja helppoa (lasten osalta), mutta elämässäni on nuo ihanat kauniit tyttäreni. Tiedostan toki, että läheskään kaikilla ei parikymppisenä ole kumppania, jonka kanssa kannattaisi lisääntyä, taloudellinen tilanne ei ole hyvä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.
Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.
Aivan turha sääliä. Olen oikein tyytyväinen omaan valintaani.
T: Lapsensa 42v ja 43v synnyttänyt
No, tämä onkin minun mielipide asiaan. Ite en jaksais enää pikkulapsiarkea joka päivä. Lapsissa ei ole mtään vikaa, mutta ihan älyttömästi hommaa ja nautin koko aika vaan enemmän siitä omasta ajasta mitä saan. Ja siitä, ettei tarvitse koko aika opettaa, neuvoa , ohjata , syöttää. Saa nukkua hyvin ja tehdä asioita ihan vaan itelleen , tai olla tekemättä.
Onneksi tein lapset nuorena. Jää paljon aikaa vielä vaikka mihin pelkästään miehen kanssa. Ja kyllä. Sain nuorenakin omaa aikaa välillä ja viettää nuoruutta vaikka olikin lapsia. Kiitos tukiverkkojen. Tässä iässä olisivat jo niin vanhoja, etteivät jaksaisi lapsia enää vahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ainoa lapsi on muuttanut pois jo kotoa kun olen 40 joten olenhan mäkin siinä vaiheessa päässyt pälkähästä.
Eli en jäänyt myöskään mistään ns. paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Älä nyt takerru kahteen sanaan. Aivan yhtä hyvin voin sanoa, että minä olen "jäänyt paitsi" lapsettomasta loppuelämästä, kun olen lapsia hankkinut. T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
Milloin se 'liian myöhäinen' tulee.... olen 68v, ja eipä ole kaduttanut, ei hetkeäkään.
Ihmeen sitkeästi elää yhä ajatus, että muka tooooodella harva katuu lapsien tekoa. Yhtälailla sitä kadutaan siitä ei vain ole sopivaa puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Älä nyt takerru kahteen sanaan. Aivan yhtä hyvin voin sanoa, että minä olen "jäänyt paitsi" lapsettomasta loppuelämästä, kun olen lapsia hankkinut. T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
En takertunut mihinkään, enkä puhunut omasta näkökulmastani tai sinun näkökulmastasi. Puhuin LASTEN näkökulmasta, jota pitäisi kanssa miettiä. Ei lastenteko voi olla mikään projekti pelkästään lähtien vanhemman intresseistä, tai jos on, niin aika itsekästä kyllä niitä lapsia ajatellen monessakin tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
Höpöhöpö. Olen kohta 50- vuotias eikä edelleenkään kaduta lapsettomuus.
Eikä se takaa yhtään mitään tietynlaista tulevaisuutta vaikka niitä lapsia olisi. Ei omat vanhemmat kiinnosta kaikkia eikä näinollen ole mitään intoa viihdyttää, auttaa tai hoitaa heitä vaikka olisivat kuinka vanhoja ja raihnaisia.
Vierailija kirjoitti:
Parasta on, jos saa lapset niin nuorena, että "rasittava" pikkulapsiaika on ohi ennen kuin itsekään on edes 40 v. Isojen lasten nelikymppisenä äitinä on mahtavaa. Elämä on vapaata ja helppoa (lasten osalta), mutta elämässäni on nuo ihanat kauniit tyttäreni. Tiedostan toki, että läheskään kaikilla ei parikymppisenä ole kumppania, jonka kanssa kannattaisi lisääntyä, taloudellinen tilanne ei ole hyvä jne.
Parasta näemmä sinulle, ei parasta kaikille.
Pienituloisen elämä ei koskaan ole huoletonta.
Älä turhaan sääli vapaehtoisesti perheen perustamatta jättäneitä. Valitsisin yhä vuoden vankilassa mielummin, kuin vuoden perheen äitinä.
Itselläni on kyllä lapsia enkä minä ensimmäisenä luetteloisi kaikkea vaivaa, mitä perheellisyyteen tai parisuhteeseen tai minkään ihmissuhteen eteen saa nähdä. Kai mulla on kivikautinen asenne, nykyaikana ei sosiaalisia tarpeita tunneta. Tarkoitin, että nyt 40-vuotias olisi elänyt jo sen työläimmän vaiheen eli pikkilapsivaiheen. Tosin omasta mielestäni sekin oli palkitsevaa ja onnellista. Ajattelen niin, että perustyytymättömän ihmisen on turha kuvitella, että lapsi tekee hänet onnelliseksi. Elämäänsä tyytyväinen, joka saa toivomansa lapset tuskin sitä ottaa yhtä raskaasti kuin vauva-palstalaiset.