Lue keskustelun säännöt.
Jos joku ystävänne täyttää 40 ja hän on yhä lapseton, ajatteletteko, että hän pääsi pälkähästä kun ei saanut lapsia?
Kommentit (95)
Oma asiansa. Miksi siihen pitäisi ottaa kantaa? Aivan sairas aloitus taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikä se takaa yhtään mitään tietynlaista tulevaisuutta vaikka niitä lapsia olisi. Ei omat vanhemmat kiinnosta kaikkia eikä näinollen ole mitään intoa viihdyttää, auttaa tai hoitaa heitä vaikka olisivat kuinka vanhoja ja raihnaisia.
Juuri näin. Lapsi saattaa aikuisena asua vaikka toisella puolella maailmaa. Tai sitten on tosiaan syystä tai toisesta kykenemätön/haluton auttamaan vanhempaansa. Kehitysmaissa enemmänkin taitaa tuo ajattelu olla vielä vallalla, että lapset tehdään oman vanhuuden turvaajiksi, mutta eipä täällä Suomessa oikein.
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
Olen 55, enkä ole vielä tajunnut. Toivottavasti elämäsi on ollut ja tulee olemaan yhtä täydellistä kuin minunkin. Vanhana sitten tuhlaan tarvittaessa rahani hoitajiin.
Vierailija kirjoitti:
Älä turhaan sääli vapaehtoisesti perheen perustamatta jättäneitä. Valitsisin yhä vuoden vankilassa mielummin, kuin vuoden perheen äitinä.
Todella hyvin sanoit. En ole koskaan ajatellut tuota noin, mutta allekirjoitan!!
Ajattelen että mahtaa olla surullinen tulevaisuus ☹️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei, lähinnä tunnen sääliä heidän puolestaan. Varsinkin kun en tunne ketään kuka sisimmässään olisi halunnut jäädä perheettömäksi,
Voi luoja mitä potaskaa. Osaat lukea ajatuksia ja kaikki surevat mielessään perheettömyyttä? Laajenna elinpiiriäsi.
En ajattele. Kun joku täyttää vuosia, ei ole tullut mieleen ajatella hänen lapsilukuaan tai lapsettomuuttaan. Ainoastaan jos tiedän, että hänelle olisi ollut tärkeä tavoite saada lapsia ja ei olisi onnistunut, silloin tulisi varmaan mieleen, että nyt se on myöhäistä ja olisin pahoillani hänen puolestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Älä nyt takerru kahteen sanaan. Aivan yhtä hyvin voin sanoa, että minä olen "jäänyt paitsi" lapsettomasta loppuelämästä, kun olen lapsia hankkinut. T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
En takertunut mihinkään, enkä puhunut omasta näkökulmastani tai sinun näkökulmastasi. Puhuin LASTEN näkökulmasta, jota pitäisi kanssa miettiä. Ei lastenteko voi olla mikään projekti pelkästään lähtien vanhemman intresseistä, tai jos on, niin aika itsekästä kyllä niitä lapsia ajatellen monessakin tapauksessa.
Tässä ketjussa lastenhankinnasta tai lapsettomuudesta on puhuttu "pälkähästä pääsemisenä", eli vahvasti vanhemman näkökulmasta. Lainaamasi viestin pointti oli lyhyesti se, että ihminen ei voi samanaikaisesti hankkia lasta ja jäädä lapsettomaksi, joten väistämättä tulee kokeneeksi vain yhdenlaisen elämänpolun. Jos on tyytyväinen perusluonne, tuskin tuntee tarvetta katua kummassakaan tapauksessa ja jos on sinut valintansa kanssa voi keskustella asiasta kiihkottomasti, myös eri tavoin valinneiden kanssa. Uskoisin myös, että yleisesti ottaen ihmisten on erittäin vaikea myöntää muille katuvansa näinkin isoa ratkaisua, oli valinta sitten lapsettomuus tai vanhemmuus. Ja miksi pitäisikään, jokainen tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma valinta. Ite yli 40v ja vielä noin 7v vuotta kun nuorinkin on 18v. Kyllä odotan jo sitä aikaa, että saa elää elämäänsä vapaammin ja vailla jatkuvia ohjattavia, wilam viestejä, teiniangstia.
Säälin niitä, jotak tekee lapset 40v korvilla. Varsinkin niitä, jotka on uusintakierroksella, uudessa suhteessa ja alottaa kaiken alusta. Puistattava ajatus.
Aivan turha sääliä. Olen oikein tyytyväinen omaan valintaani.
T: Lapsensa 42v ja 43v synnyttänyt
No, tämä onkin minun mielipide asiaan. Ite en jaksais enää pikkulapsiarkea joka päivä. Lapsissa ei ole mtään vikaa, mutta ihan älyttömästi hommaa ja nautin koko aika vaan enemmän siitä omasta ajasta mitä saan. Ja siitä, ettei tarvitse koko aika opettaa, neuvoa , ohjata , syöttää. Saa nukkua hyvin ja tehdä asioita ihan vaan itelleen , tai olla tekemättä.
Onneksi tein lapset nuorena. Jää paljon aikaa vielä vaikka mihin pelkästään miehen kanssa. Ja kyllä. Sain nuorenakin omaa aikaa välillä ja viettää nuoruutta vaikka olikin lapsia. Kiitos tukiverkkojen. Tässä iässä olisivat jo niin vanhoja, etteivät jaksaisi lapsia enää vahtia.
Vaikutat todella ärsyttävältä ja melko yksinkertaiselta ihmiseltä.
Ad hominem.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavan ainoa (aikuinen) lapsi sai äskettäin pitkän vankeustuomion. Olen miettinyt hänen tilannetta ja hajamielisenä selasin keskusteluja ja eksyin tähän ketjuun. En tiedä oonko vähän syvissä vesissä tai jotain, mutta miten tämä kuulostaa niin naiivilta tämä koko keskustelu.
Tuttava tosiaan on tämän ikäinen suunnilleen kun tässä puhutaan. Oman ikäisiinsä verrattuna hänen elämä kyllä on aika lailla palasina, sen verran tiedän (verrattuna sekä lapsettomiin että lapsiperheisiin tai aikuistenkin lasten vanhempiin). Oma ystäväpiirinsäkin vähän on kaventunut tän seurauksena. Kaikenlaista voi sattua, ei ne lapset aina onnea tuo...
Vierailija kirjoitti:
Tuttavan ainoa (aikuinen) lapsi sai äskettäin pitkän vankeustuomion. Olen miettinyt hänen tilannetta ja hajamielisenä selasin keskusteluja ja eksyin tähän ketjuun. En tiedä oonko vähän syvissä vesissä tai jotain, mutta miten tämä kuulostaa niin naiivilta tämä koko keskustelu.
Tuttava tosiaan on tämän ikäinen suunnilleen kun tässä puhutaan. Oman ikäisiinsä verrattuna hänen elämä kyllä on aika lailla palasina, sen verran tiedän (verrattuna sekä lapsettomiin että lapsiperheisiin tai aikuistenkin lasten vanhempiin). Oma ystäväpiirinsäkin vähän on kaventunut tän seurauksena. Kaikenlaista voi sattua, ei ne lapset aina onnea tuo...
Lapsi ei aina tuo onnea, kuten ei lapsettomuuskaan. Voimia tuttavallesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki pitävät lapsetonta itsekkäänä.
Ei todellakaan. Jokaisen ihmisen oma päätös - jos se on oma päätös. Kunnioita ihmisten päätöksiä, ja mikä minä olen sanomaan, mikä on hyvä toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Älä nyt takerru kahteen sanaan. Aivan yhtä hyvin voin sanoa, että minä olen "jäänyt paitsi" lapsettomasta loppuelämästä, kun olen lapsia hankkinut. T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
En takertunut mihinkään, enkä puhunut omasta näkökulmastani tai sinun näkökulmastasi. Puhuin LASTEN näkökulmasta, jota pitäisi kanssa miettiä. Ei lastenteko voi olla mikään projekti pelkästään lähtien vanhemman intresseistä, tai jos on, niin aika itsekästä kyllä niitä lapsia ajatellen monessakin tapauksessa.
Tässä ketjussa lastenhankinnasta tai lapsettomuudesta on puhuttu "pälkähästä pääsemisenä", eli vahvasti vanhemman näkökulmasta. Lainaamasi viestin pointti oli lyhyesti se, että ihminen ei voi samanaikaisesti hankkia lasta ja jäädä lapsettomaksi, joten väistämättä tulee kokeneeksi vain yhdenlaisen elämänpolun. Jos on tyytyväinen perusluonne, tuskin tuntee tarvetta katua kummassakaan tapauksessa ja jos on sinut valintansa kanssa voi keskustella asiasta kiihkottomasti, myös eri tavoin valinneiden kanssa. Uskoisin myös, että yleisesti ottaen ihmisten on erittäin vaikea myöntää muille katuvansa näinkin isoa ratkaisua, oli valinta sitten lapsettomuus tai vanhemmuus. Ja miksi pitäisikään, jokainen tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa.
Ja sitten on kaikki ne muut, jotka eivät kuulu tuohon sinun kuplaasi eli eivät ole kokeneet tätä lapsiasiaa isona valintana... on vain tultu vanhemmaksi tai jääty lapsettomaksi. Aika suuri osa porukasta siis.
Maailma ei ole niin yksinkertainen kuin luulet.
Toivon tavallaan että olisin yhtä rohkea.
Vähän sama kuin että joku jäi hankkimatta toisen asteen koulutuksen syystä tuntemattomasta.
Tai että joku ei ollut koskaan elämänsä aikana poistunut Suomen rajojen sisältä minnekään syystä tuntemattomasta.
En oikein jaksa uskoa omaan tahtoon. Aina voi selitellä että en halunnut tai en viitsinyt koska.
Todellisuudessa asiat mitä elämässä koemme ei ole meistä hirveästi kiinni.
Kyse on siitä mille hammasrattaalle ja mihin aikaan astumme. Ratas siirtää meidät uusille rattaille ja jokaisella hampaalla on jotain uutta josta pääsee uudelle.
Lopulta voimme vain selitellä mistä asiat johtuu ja miksi kävi näin.
Totuutta emme voi oikeastaan tietää.
Siksi en ajattele että hän pääsi helpolla. Ajattelen että millainen vanhempi hän olisi ollut.
Varmasti samalainen kuin kaikki vanhemmat ennen häntä oli ihmiskunnan historiassa.
Ei kummempi vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Toivon tavallaan että olisin yhtä rohkea.
Eikö omenapuu ollutkaan rohkea kun syksyllä omenoi niin runsaasti?
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen ihan sen mukaan, mitä hän itse haluaa. Jos olisi halunnut lapsia, muttei saanut, niin olisin pahoillaan hänen puolestaan. Jos hän esim. olisi velvollisuudentuntoinen ihminen, joka pitää huolta omista ikääntyvistä vanhemmistaan (tai vaikka sairastuneesta kumppanistaan), niin miksi ihmeessä hehkuttaisin ääneen, kuinka hänen elämänsä on huoletonta?
Täällä on kyllä lapsellisia kommentoijia, jos ajatus siitä, että lapsettomuus tarkoittaa automaattisesti huoletonta elämää. Ehkä se viittaa itsekkäisiin ihmisiin, jotka eivät välitä vanhemmistaan tai kenestäkään muusta kuin itsestään.
Juuri näin. Tätä asennetta olen itsekin saanut osakseni: itsekäs, empatiakyvytön uraohjus. Enpä ole viitsinyt kertoa, että vuosia meni kaikki aika, rahat ja voimat auttaessa psyykkisesti sairasta sisarustani ja hänen lapsiaan ja, että nyt suunnittelen muuttavani sairaan vanhan vanhempani luo, jotta hänen ei tarvitse mennä vanhainkotiin. Tämä on hänen suurin toiveensa.
Oman typeryytensä ihminen minulle osoittaa, jos leimaa minut lapsettomuuden vuoksi tietynlaiseksi. Olen vapaaehtoisesti lapseton, lapsia en enää saa enkä kadu lapsettomuuttani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Tulee tajuamaan virheensä vasta kun on liian myöhäistä. :(
75-v. lapseton "mummi" täällä. Ei ole koskaan kaduttanut. Lapsettomia ystäviänikään ei ole kaduttanut. Onko tuo kaduttaminen vähän urbaanilegenda?
Sanoisin, että molempi parempi. Lapseton ei tiedä, mistä jää paitsi, joten voi elää onnellisena katumatta. Lapsia hankkinut taas tuskin katuu omia lapsiaan eikä voi kuvitellakaan elämää ilman heitä.
Aika yksinkertaistavaa. Monen velan olen kuullut sanovan, että oma elämäntapa/persoonallisuus/terveydentila vain ei ole sellaisia, että edes pystyisi ajattelemaan hankkivansa lapsia. Tai jos hankkisi, tämä olisi huono sekä vanhemmalle että lapselle. Näitä kun kuuntelee, ja katsoo samalla mikä määrä lapsilla on pahoinvointia tässä maassa, niin melkein kuulostaa näiden velojen ajattelu vastuullisemmalta kuin nämä yleistävät ajatukset siitä, että kaikkien pitäisi kokea vanhemmuus, ettei "jää jostain paitsi". Kysykää vaikka kaikilta näiltä huonosti voivilta lapsilta... heistä on varmaan kiva ollut olla vanhemman elämänsisältöä lisäävä "projekti".
Älä nyt takerru kahteen sanaan. Aivan yhtä hyvin voin sanoa, että minä olen "jäänyt paitsi" lapsettomasta loppuelämästä, kun olen lapsia hankkinut. T. Lainaamasi viestin kirjoittaja
En takertunut mihinkään, enkä puhunut omasta näkökulmastani tai sinun näkökulmastasi. Puhuin LASTEN näkökulmasta, jota pitäisi kanssa miettiä. Ei lastenteko voi olla mikään projekti pelkästään lähtien vanhemman intresseistä, tai jos on, niin aika itsekästä kyllä niitä lapsia ajatellen monessakin tapauksessa.
Tässä ketjussa lastenhankinnasta tai lapsettomuudesta on puhuttu "pälkähästä pääsemisenä", eli vahvasti vanhemman näkökulmasta. Lainaamasi viestin pointti oli lyhyesti se, että ihminen ei voi samanaikaisesti hankkia lasta ja jäädä lapsettomaksi, joten väistämättä tulee kokeneeksi vain yhdenlaisen elämänpolun. Jos on tyytyväinen perusluonne, tuskin tuntee tarvetta katua kummassakaan tapauksessa ja jos on sinut valintansa kanssa voi keskustella asiasta kiihkottomasti, myös eri tavoin valinneiden kanssa. Uskoisin myös, että yleisesti ottaen ihmisten on erittäin vaikea myöntää muille katuvansa näinkin isoa ratkaisua, oli valinta sitten lapsettomuus tai vanhemmuus. Ja miksi pitäisikään, jokainen tekee omat valintansa ja elää niiden kanssa.
Ja sitten on kaikki ne muut, jotka eivät kuulu tuohon sinun kuplaasi eli eivät ole kokeneet tätä lapsiasiaa isona valintana... on vain tultu vanhemmaksi tai jääty lapsettomaksi. Aika suuri osa porukasta siis.
Maailma ei ole niin yksinkertainen kuin luulet.
Ne ihmiset sitten tuskin jaksavat vääntää tällaisissa ketjuissa, eikös juu. ;)
Vaikutat todella ärsyttävältä ja melko yksinkertaiselta ihmiseltä.