Neuvokaa te mua, kun en itse osaa päättää mikä olisi parasta

Muutin lasten kanssa pikkukaupunkiin Ruotsin rajan välittömään läheisyyteen (rajalle 200 metriä). Syynä pk-seudun korkeat vuokrat. Muutenkin kaipasin elämänmuutosta ja uusia tuulia elämään. Alku uudessa kaupungissa oli shokki. Palvelut, liikenne ym. ovat täysin olemattomia verrattuna pk-seudun tarjontaan. Pimeys ja raaka talvi on jotain aivan erilaista kuin etelässä.

Kuitenkin alun vaikeuksien jälkeen alan pikkuhiljaa sopeutumaan tänne. Elämä on jollain tavalla helpompaa ja leppoisampaa, vaikka kaikki ei toimikaan mutkattomasti. Olen löytänyt täältä töitä (sijaisuuden), jossa ihan kohtuu palkkakin. Ruotsin puolelta tarjottiin erittäin hyväpalkkaista työtä heti jatkoksi. Lapset käyvät Ruotsin puolella koulua.

Ongelma on seuraavanlainen: lapset vihaavat olla täällä. Aluksi olivat innoissaan, mutta nyt kun aikaa on mennyt, he ovat kohdanneet realiteetit. Pikkukaupungin tarjonta tekemisen suhteen on olematonta/rajoitettua. He kaipaavat ison kaupungin elämää ja vanhoja kavereita. Ajanviettokulttuuri on täällä erilaista. He odottavat koko ajan että muutamme takaisin. Fakta on kuitenkin se, että totaali yh:na en tule taloudellisesti toimeen pk-seudulla. Elämä siellä on kituuttamista. Ruotsin puolella saisin hyvää palkkaa, lainan jopa omaan kotiin, auton jne. Kaikkea sellaista mitä en voisi pk-seudulla kuvitellakaan. On kuitenkin surkeaa katsoa masentuneita lapsia joilla ei koronan takia ole ollut sitä vähääkään tekemistä täällä. Ei uusia kavereitakaan, paitsi koulussa. Ihmiset ovat ikävä kyllä hyvin paljon omien perheidensä ja sukunsa kanssa, tutustuminen lasten kavereiden vanhempiin on vaikeaa. Sisäänpäinkääntyneisyys on silmiinpistävää. Olen muutenkin vähän ”epäilyttävä” etelästä tulleena yksinhuoltajana.

Mitä tekisitte?