"Kasi on hyvä numero", jankutetaan lapsen yläkoulussa ysillä

Mitä sitten pitäisi sanoa? Olet luuseri jos et saa joka aineesta kymppiä? 

Huono numero olisi minusta joku 6. 

Vierailija kirjoitti:

Kasi on hyvä numero. Seiskan ja kasin oppilaat tätä maailmaa pyörittää. Ysin oppilaista tulee lääkäreitä, juristeja ja muita ylempiä asiantuntijoita. Kympin oppilaista tulee tutkijat ja proffat. Seiska-kasit taas juuri sitä porukkaa mitä istuu yritysten ja politiikan johdossa. Vitos-kutoset on usein suorittavan työn tekijöitä; auton korjaajia ja koulunkäyntiavustajia.

Tälleen karkeesti.

No ei se nyt ihan noin mene. Yliopistossa erikoistutaan tiettyyn alaan. Itsellä ainakin vaikutti vain kielten numerot, kun hain englantia lukemaan. Ei joku matikan arvosana lukion ekalta, joka oli 7. Järjestään oli mulla kielet 10 ja luonnontieteet yms 8, liikunta ja käsityö 7. Ei niitä muiden aineiden arvosanoja katsottu ollenkaan. 

Olenko sitten kympin opiskelija vai kasin? Joka tapauksessa teen nyt asiantuntijatyötä.

Autonkorjaajatkin koulutetaan amiksessa, johon ei välttämättä pääse, jos on oikein huono todistus. Pitää mennä kymppiluokalle paikkailemaan. Sinne on aika paljon hakijoita, tietysti asuinkunnasta riippuen. 

Voiko vitosen papereilla olla koulunkäyntiavustaja? Luulisi että jos oma koulu on mennyt niin metsään, niin ei pääsisi avustamaan ketään.  

Arvosanoihin vaikuttaa myös opettaja. Käytännössä kaikki saivat meillä uskonnosta 9-10, koska oli niin helppoa. Sen sijaan biologian ja kemian opettaja oli tiukkis, jolta 8 oli jo tosi hyvä numero. Sen eteen piti tehdä töitä. Mahtoiko tulla kymppiä kenellekään? 

Vitosen papereilla pääsee nykyään vain sossun elätiksi. Kyllä ne suorittavatkin työt tehdään paremmilla todistuksilla. 

Jos valmistuu mutta saa kaikessa vitosen, kannattaa mennä suoraan Kelan toimistoon ja tehdä hakemus. 

Ainoa järkevä hetki mitata osaamista yo- kirjoitukset, numerot ennen sitä on niin satunnaiset. Peruskoulunumerot eivät anna oikeaa kuvaa numeroista, sillä eri kouluissa kriteerit on niin suuret.

Tuttava kehui aikanaan, kuinka fiksu hänen tyttärensä on kun sai peruskoulusta 9,8 ka päättötodistuksen. En viitsinyt sanoa mitään, mutta tiesin että hän oli käynyt huonoa koulua. Sitten kun tyttö siirtyi ”eliittilukioiden”, niin numerot tippuivat kuin lehmän häntä. Laaja matikka piti vaihtaa lyhyeen, fysiikka jättää kesken ja lopulta arvosanat tasoa M.

Ironisinta on, että kun yliopistoon pääsee, niin yo-arvosanoilla ei tee mitään. Kun hakee töihin, niinyliopistonumeroilla ei ole väliä ja kun haluaa edetä uralla, niin lopulta yo-tutkinnollakaan ei ole juurikaan merkitystä.

Jos ei peruskoulussa vielä lukeminen kiinnosta, voi aivan hyvin mennä amikseen ja sitä kautta lukioon, joku yhteistutkinto, eikö? Voin olla aivan pihalla tästä, mutta korjatkaa jos olen väärässä.

Näin jälkikäteen ajatellen, olisi minunkin kannattanut mennä ensin johonkin ammattiinjohtavaan kouluun, nyt olen työtön maisteri.

Miksi täällä aina haukutaan koulutettuja, mutta kuitenkin kun on kyse omasta lapsesta, on lukio tärkein ja ainoa vaihtoehto? Eikä mikä tahansa lukio, vaan kunnan paras. Lukio, jonne pääsee keskitason oppilaat, on nähtävästi automaattisesti huono, ja vieläpä toisella puolella kuntaa!

Eliittilukioissa saa solmittua erilaisia verkostoja kuin rupulukioissa. Haluatko lapsesi esiintyvän asiantuntijana mediassa vai Poliisit-ohjelmassa naama blurrattuna?

Vierailija kirjoitti:

Eliittilukioissa saa solmittua erilaisia verkostoja kuin rupulukioissa. Haluatko lapsesi esiintyvän asiantuntijana mediassa vai Poliisit-ohjelmassa naama blurrattuna?

Bullllshit noista suhteista mitä tulee ennen työelämään. Yksikn lukio, RUK tai opiskeluaikaisista kontakteista ei ole missään vaiheessa edistänyt etenemistäni, ihan siksi että järjestäen en halua pitää yhteyttä menneisyyteen.

Siitä huolimatta tienaan viisinumeroisesti / kk. Siksi, että erinäisten episodien seurauksen jäänyt muistiin jeppenä joka "ei kumarra kuvia eikä titteleitä, ei itke turhista eikä jää tuleen makaamaan". Mm nykyiseen ronskipalkkaiseen minut headhuntautti sellainen heppu jonka kanssa olin ollut 15 vuotta sitten tekemisissä (hän oli asiakkaana) ja silloin totesi että "siinäpä jeppe jonka haluan joskus omaan porukkaani". Kyllä, suhteita mutta työelämän suoritusten myötä eikä suinkaan "sosiaalisesti hyvä tyyppi" jossain epämääräisessä kaffittelusaunottelu-porukoissa.

Mun kampaaja on Vesalasta. Hän sanoi että suurin osa koulukavereista on kuollut, narkkareita, alkoholisteja tai muuten syrjäytyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni koko systeemi jolla lapset koulutetaan on jotenkin vanhentunut ja ollaa jämähdetty johonkin kinkeriaikaan. Ihan kaikkien ei tarvitsisi opiskella samaan aikaan kaikkea välttämättä.

Kyllä. Kun kaikkea nykyään tehostetaan, niin tuo koulusysteemi ei kyllä vaikuta kovin tehokkaalta. Ykslöllisyys, erilaiset polut elämässä, työelämän ja opiskelun sovittaminen jo aikasin yhteen voisi tehdä paljon tehokkaammin.

Juuri tätähän ammattikouluissa tehdään ja sitten kaikki itkee jossain palstoilla että ei ole opetusta! Ja että nuoret ei pärjää kun koulussa ei ole selkeää struktuuria.

Vierailija kirjoitti:

 Itse kävin lukioni 80-luvun lopulla ja nyt sitten omat lapset käyneet juuri lukiota. Ja kun katson sitä oman ajattelun, analyysin ja kriittisyyden vaatimusta joka nykylukiossa on niin olen täysin varma että emme olisi aikanaan suoriutuneet vastaavasta ainakaan paremmin. En muista että omana lukioaikana olisi pitänyt juurikaan analysoida mitään. Ainakirjoitus oli sellaista hyvin vapaata kirjoittamista jonkun otsikon pohjalta ja lukuaineet kirjasta pänttäämistä. Nyt pitää osata analysoida mainoksia, erilaisia tekstityylejä, käyttää ja lainata laajoja aineistoja jne.

Osasimme aikanaan ehkä mekaanisesti lukea ja kirjoittaa vähän paremmin mutta ei se ajattelu kyllä ollut yhtään sen korkeammalla tasolla. 

Tässä oli hyvin kiteytettynä se, mitä itsekin olen ajatellut.

Minä olen filosofian maisteri, toimittajakoulun käynyt, enkä selviäisi nykylukion äidinkielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eliittilukioissa saa solmittua erilaisia verkostoja kuin rupulukioissa. Haluatko lapsesi esiintyvän asiantuntijana mediassa vai Poliisit-ohjelmassa naama blurrattuna?

Bullllshit noista suhteista mitä tulee ennen työelämään. Yksikn lukio, RUK tai opiskeluaikaisista kontakteista ei ole missään vaiheessa edistänyt etenemistäni, ihan siksi että järjestäen en halua pitää yhteyttä menneisyyteen.

Siitä huolimatta tienaan viisinumeroisesti / kk. Siksi, että erinäisten episodien seurauksen jäänyt muistiin jeppenä joka "ei kumarra kuvia eikä titteleitä, ei itke turhista eikä jää tuleen makaamaan". Mm nykyiseen ronskipalkkaiseen minut headhuntautti sellainen heppu jonka kanssa olin ollut 15 vuotta sitten tekemisissä (hän oli asiakkaana) ja silloin totesi että "siinäpä jeppe jonka haluan joskus omaan porukkaani". Kyllä, suhteita mutta työelämän suoritusten myötä eikä suinkaan "sosiaalisesti hyvä tyyppi" jossain epämääräisessä kaffittelusaunottelu-porukoissa.

Itse olen saanut kaikki paremmat työpaikkani juuri kaffittelukaljottelukavereiden kautta. Kukin tyylillään.

Vierailija kirjoitti:

Mä teen mielenterveyspalveluita nuorisoikäisille. Meidän palvelut menevät niille oppilaille, jotka ovat koulumenestyksessään jakauman hännät. 9-10 oppilaista pojilla on erityisen paljon autismin kirjoa, puutteellisia sosiaalisia taitoja, syrjäytymisuhkaa. Tytöillä syömishäiriötä, uupumista, ahdistuneisuutta. 5-6 oppilailla tarkkaavuuden -ja keskittymisenpulmaa, oman toiminnanohjauksen ongelmia, käytöshäiriötä, päihteilyä, masennusta. 7-8 oppilaita meillä on tosi vähän. 

Omat lapseni ovat 9-10 oppilaita yläkoululaisia. Tyttö ja poika. Lisäksi meillä on vauva. Yläkoululaiset onnellisia, tasapainoisia, reippaita, liikunnallisia, kavereita löytyy jne. Tekevät tehtävänsä hyvin. Mutta tässä ketjussa ja tällä palstalla olen huomannut, että kauhea viha tuntuu olevan hyvin pärjääviä oppilaita kohtaan. Joskus opettajillakin (jos ovat nuo kirjoittajat oikeasti opettajia). Palstan viesti tuntuu olevan, että oppilas kiitettävällä tasolla on mielenterveyspotilas. Haloo nyt!! Kyllä ihan peruslahjakas ihminen pystyy saamaan peruskoulussa tai lukiossa ysejä ja kymppejä ja silti elämäänkin. Olen itse ihan normiälyinen ihminen, en luultavasti mitenkään lahjakas (ei ole testattu). Olen silti suoriutunut yliopistosta arvostetulta alalta, saanut kouluajan kiitettäviä arvosanoja, harrastanut, minulla on ollut kavereita jne. Pidin paljon koulunkäynnistä ja olen ahkera.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta miten lapsia painostetaan suorittamaan yhä enemmän ja enemmän kunnes tulee burnout

Koulutukseen panostaminen on tärkein ja hienoin asia mitä me voimme varakkaana länsimaana antaa kasvaville lapsillemme ja heidän kehittyville aivoilleen. Ei ole sairasta vaatia lapsia keskittymään siihen ainoaan asiaan millä oikeasti on merkitystä eli opiskeleminen, tavoitteiden asettaminen, itsensä kehittäminen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen koulussa käymisen avulla :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Itse kävin lukioni 80-luvun lopulla ja nyt sitten omat lapset käyneet juuri lukiota. Ja kun katson sitä oman ajattelun, analyysin ja kriittisyyden vaatimusta joka nykylukiossa on niin olen täysin varma että emme olisi aikanaan suoriutuneet vastaavasta ainakaan paremmin. En muista että omana lukioaikana olisi pitänyt juurikaan analysoida mitään. Ainakirjoitus oli sellaista hyvin vapaata kirjoittamista jonkun otsikon pohjalta ja lukuaineet kirjasta pänttäämistä. Nyt pitää osata analysoida mainoksia, erilaisia tekstityylejä, käyttää ja lainata laajoja aineistoja jne.

Osasimme aikanaan ehkä mekaanisesti lukea ja kirjoittaa vähän paremmin mutta ei se ajattelu kyllä ollut yhtään sen korkeammalla tasolla. 

Tässä oli hyvin kiteytettynä se, mitä itsekin olen ajatellut.

Täällä kolmas samoilla ajatuksilla. Kyllä on koulumaailma muuttunut omista ajoistani. Hienosti aloittelija kuvasikin, miten esimerkiksi ainekirjoitus meidän aikana oli ylioppilaskirjoituksissa hyvin vapaata kirjoittamista otsikosta. Taisi joku aineistokin olla toisessa äikän kokeessa, mutta muistaakseni näistä kokeista parempi arvosana valikoitui ylioppilastutkinnon arvosanaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa järkevä hetki mitata osaamista yo- kirjoitukset, numerot ennen sitä on niin satunnaiset. Peruskoulunumerot eivät anna oikeaa kuvaa numeroista, sillä eri kouluissa kriteerit on niin suuret.

Tuttava kehui aikanaan, kuinka fiksu hänen tyttärensä on kun sai peruskoulusta 9,8 ka päättötodistuksen. En viitsinyt sanoa mitään, mutta tiesin että hän oli käynyt huonoa koulua. Sitten kun tyttö siirtyi ”eliittilukioiden”, niin numerot tippuivat kuin lehmän häntä. Laaja matikka piti vaihtaa lyhyeen, fysiikka jättää kesken ja lopulta arvosanat tasoa M.

Ironisinta on, että kun yliopistoon pääsee, niin yo-arvosanoilla ei tee mitään. Kun hakee töihin, niinyliopistonumeroilla ei ole väliä ja kun haluaa edetä uralla, niin lopulta yo-tutkinnollakaan ei ole juurikaan merkitystä.

Mitä tarkoittaa ”eri kouluissa kriteerit on niin suuret”? Lisäksi sinua on tainnut jäädä harmittamaan sukulaistytön koulumenestys. Niin suomalaista. Ei hänelle lopultakaan huonosti käynyt, jos arvosanat M tasoa. Yleensä jos pärjää peruskoulussa, pärjää myös lukiossa. Kaikkeen voivat tietysti vaikuttaa yksilölliset syyt. Jos vaikka lukioaikana sattuu nuorelle jotain ikävää, ei koulussakaan tietenkään mene parhaalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen filosofian maisteri, toimittajakoulun käynyt, enkä selviäisi nykylukion äidinkielestä.

Meidän peruskoulun äidinkielen opettaja taas sanoi, että äidinkielen vaatimustasoa pitää jatkuvasti peruskoulussa ja lukiossa laskea kun oppilaiden taso on niin huono. 12 vuotta sitten, jolloin minä kirjoitin, oli kuulemma ihan eri tilanne. Olen erityisluokanopettajana itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eliittilukioissa saa solmittua erilaisia verkostoja kuin rupulukioissa. Haluatko lapsesi esiintyvän asiantuntijana mediassa vai Poliisit-ohjelmassa naama blurrattuna?

Bullllshit noista suhteista mitä tulee ennen työelämään. Yksikn lukio, RUK tai opiskeluaikaisista kontakteista ei ole missään vaiheessa edistänyt etenemistäni, ihan siksi että järjestäen en halua pitää yhteyttä menneisyyteen.

Siitä huolimatta tienaan viisinumeroisesti / kk. Siksi, että erinäisten episodien seurauksen jäänyt muistiin jeppenä joka "ei kumarra kuvia eikä titteleitä, ei itke turhista eikä jää tuleen makaamaan". Mm nykyiseen ronskipalkkaiseen minut headhuntautti sellainen heppu jonka kanssa olin ollut 15 vuotta sitten tekemisissä (hän oli asiakkaana) ja silloin totesi että "siinäpä jeppe jonka haluan joskus omaan porukkaani". Kyllä, suhteita mutta työelämän suoritusten myötä eikä suinkaan "sosiaalisesti hyvä tyyppi" jossain epämääräisessä kaffittelusaunottelu-porukoissa.

Itse olen saanut kaikki paremmat työpaikkani juuri kaffittelukaljottelukavereiden kautta. Kukin tyylillään.

Ai. Minä taas olen sanonut "outona tyyppinä" eli melkein aina ketään tuntematta haastattelussa "olen täällä siksi, että te haluatte kovan luokan osaajaa. Mutta jos haluatte hyvän tyypin, voidaan lopettaa tähän paikkaan pöydän ympärillä olevien ajantuhlaus".

7/8 haastattelussa toiminut ja saanut paikan.

Täällä moni viesti voisi olla oman äitini kirjoittama. Ei kelvannut kasi enkä aluksi lapsena osannut kyseenalaistaa sitä. Sitten huomasin, että todistuksen alareunassa oli numerot selitettyinä ja kasin kohdalla luki "hyvä". Tivasin äidiltä miksi hyvä ei riitä, äiti vastasi että koska olen lahjakas ja pystyisin saamaan paremman numeron jos näkisin enemmän vaivaa. Näistä väännettiin vaikka kuinka, vieläkin inhottaa muistella, haittasi meidän välejä paljon kun äiti piti koulunkäynnistäni niin paljon meteliä. Periaatteessa äiti toki oli oikeassa. En nähnyt koulussa mitenkään mahdottoman paljon vaivaa ja olisin pystynyt parempaankin. En vain vieläkään, tänä päivänäkään, ymmärrä miksi se olisi muka ollut niin tärkeää. Ei vaan kiinnostanut. Painostuksesta huolimatta pidin pääni ja pysyin suunnilleen tasaisena kasin oppilaana koko peruskoulun ja päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8,6. Koska kyseessä oli nimenomaan keskiarvo, tuohon mahtui todella monta kokeesta saatua kasia ja jopa jokunen seiska, mitä äitini ei tuntunut käsittävän millään. Pääsin toivomaani lukioon täpärästi, mutta olisin kelpuuttanut hyvin muitakin. Oikeastaan nyt harmittaa etten mennyt selvästi matalamman ka-rajan kakkosvaihtoehtooni, koska se oli lähempänä ja siellä oli kuulemma porukalla hyvä henki. Miksiköhän pidin niin itsestäänselvänä että pitää yrittää niin hyvään kouluun kuin pääsee? Lukiossa sama kasin suoriutuminen jatkui ja kirjoitin ihan ok. Ensimmäinen kerta kun panokseni ei riittänytkään mihinkään oli yliopiston pääsykokeet. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että pääsyokeissa se kasin tasoinen suoritus ei riitä mihinkään ja yllätyin. Seuraaviin pääsykokeisiin olin valmistautunut paremmin ja pääsin sisään toivomaani paikkaan. Nyt kun opiskeltava aihe oikeasti kiinnostaa, minulla on nelosen keskiarvo enkä koe opiskelua työlääksi. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja elämä ok, mitä nyt kärsinyt vähän masennuksesta kun jouduin niin pitkään lapsena ja nuorena ihmettelemään miksi en kelpaa ja vääntämään äidin kanssa joka yritti viilata minusta täydellistä. Ja yksi syy miksi en yrittänyt aivan parastani oli se, että vaistosin etten olisi kelvannut sittenkään. Kasista kysyttiin miksi ei ysiä, ysistä kysyttiin miksi ei kymppiä. Kympin jälkeen ei ehkä olisi enää kysytty mitään kouluun liittyen, mutta sitten olisi löytynyt jokin muu puute jota olisi pitänyt lähteä korjailemaan.

Niin että voisiko joku täällä olevista perustella minulle, miksi olisi pitänyt saada vähintään ysejä koko koulu ja miksi olisi pitänyt yrittää aivan parasta koko ajan? Luulen että suurin osa näistä teidän kasin lapsistanne on samanlaisia kuin minä ja tulevat pärjäämään elämässä ihan niin hyvin kuin itse kokevat tarpeelliseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätäkin ketjua kun lukee ei tarvitse ihmetellä miksi Suomi on täynnä psyykkisesti rikki olevia nuoria sekä aikuisia.

Moni niistä on juuri syrjäytyneitä kasin poikia, jotka eivät viitsineet pinnistellä, kun opettajakin sanoi, ettei tarvitse.

Tässä 9 oppilas jolta vaadittiin aina vaan enemmän ja enemmän lukiossa tuli romahdus, en enää jaksanut, kirjoitin C paperit ja nyt AMK:ssa.

Olisi ehkä toisenlainen suhtautuminen arvosanoihin ja tukeminen opiskelussa auttanut enemmän.