"Kasi on hyvä numero", jankutetaan lapsen yläkoulussa ysillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen filosofian maisteri, toimittajakoulun käynyt, enkä selviäisi nykylukion äidinkielestä.

Meidän peruskoulun äidinkielen opettaja taas sanoi, että äidinkielen vaatimustasoa pitää jatkuvasti peruskoulussa ja lukiossa laskea kun oppilaiden taso on niin huono. 12 vuotta sitten, jolloin minä kirjoitin, oli kuulemma ihan eri tilanne. Olen erityisluokanopettajana itse.

Ei ole totta. Mulla on ysiluokkalainen ja abi. Ysiluokkalainen väänsi sellaisen kirjaesitelmän jonka minä tein lukiossa viiden hengen ryhmätyönä ja nyt vääntää tutkielmaa, jonka itse tein yliopistossa kandivaiheessa.

Abin kirjallisuustyöt on olleet koko lukion ajan järkyttävän vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni viesti voisi olla oman äitini kirjoittama. Ei kelvannut kasi enkä aluksi lapsena osannut kyseenalaistaa sitä. Sitten huomasin, että todistuksen alareunassa oli numerot selitettyinä ja kasin kohdalla luki "hyvä". Tivasin äidiltä miksi hyvä ei riitä, äiti vastasi että koska olen lahjakas ja pystyisin saamaan paremman numeron jos näkisin enemmän vaivaa. Näistä väännettiin vaikka kuinka, vieläkin inhottaa muistella, haittasi meidän välejä paljon kun äiti piti koulunkäynnistäni niin paljon meteliä. Periaatteessa äiti toki oli oikeassa. En nähnyt koulussa mitenkään mahdottoman paljon vaivaa ja olisin pystynyt parempaankin. En vain vieläkään, tänä päivänäkään, ymmärrä miksi se olisi muka ollut niin tärkeää. Ei vaan kiinnostanut. Painostuksesta huolimatta pidin pääni ja pysyin suunnilleen tasaisena kasin oppilaana koko peruskoulun ja päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8,6. Koska kyseessä oli nimenomaan keskiarvo, tuohon mahtui todella monta kokeesta saatua kasia ja jopa jokunen seiska, mitä äitini ei tuntunut käsittävän millään. Pääsin toivomaani lukioon täpärästi, mutta olisin kelpuuttanut hyvin muitakin. Oikeastaan nyt harmittaa etten mennyt selvästi matalamman ka-rajan kakkosvaihtoehtooni, koska se oli lähempänä ja siellä oli kuulemma porukalla hyvä henki. Miksiköhän pidin niin itsestäänselvänä että pitää yrittää niin hyvään kouluun kuin pääsee? Lukiossa sama kasin suoriutuminen jatkui ja kirjoitin ihan ok. Ensimmäinen kerta kun panokseni ei riittänytkään mihinkään oli yliopiston pääsykokeet. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että pääsyokeissa se kasin tasoinen suoritus ei riitä mihinkään ja yllätyin. Seuraaviin pääsykokeisiin olin valmistautunut paremmin ja pääsin sisään toivomaani paikkaan. Nyt kun opiskeltava aihe oikeasti kiinnostaa, minulla on nelosen keskiarvo enkä koe opiskelua työlääksi. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja elämä ok, mitä nyt kärsinyt vähän masennuksesta kun jouduin niin pitkään lapsena ja nuorena ihmettelemään miksi en kelpaa ja vääntämään äidin kanssa joka yritti viilata minusta täydellistä. Ja yksi syy miksi en yrittänyt aivan parastani oli se, että vaistosin etten olisi kelvannut sittenkään. Kasista kysyttiin miksi ei ysiä, ysistä kysyttiin miksi ei kymppiä. Kympin jälkeen ei ehkä olisi enää kysytty mitään kouluun liittyen, mutta sitten olisi löytynyt jokin muu puute jota olisi pitänyt lähteä korjailemaan.

Niin että voisiko joku täällä olevista perustella minulle, miksi olisi pitänyt saada vähintään ysejä koko koulu ja miksi olisi pitänyt yrittää aivan parasta koko ajan? Luulen että suurin osa näistä teidän kasin lapsistanne on samanlaisia kuin minä ja tulevat pärjäämään elämässä ihan niin hyvin kuin itse kokevat tarpeelliseksi.

Ei tässä puhuta siitä että vaadittaisiin mahdottomia tyhmiltä lapsilta vaan aiitä, että koulu ei kannusta yrittämään.

Ja todellisuus on se että Helsingissä ei sillä sinun kasin tasollasi pääse kunnon lukioon. Se on fakta jolle kukaan ei halua tehdä mitään. Silloin sen kanssa on pakko elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se hyvä numero, vaikka lapsiaan loppuun palamaan ajavat vanhemmat näkisivät asian miten.

Samaa mieltä. Omassa aineessani (äidinkieli ja kirjallisuus) luokkien keskiarvot ovat 7 - 8 välillä (usein lähempänä seiskaa), joten kasi on jo keskiarvon yläpäässä. 

Olet surkea opettaja.

Ei hän ole surkea opettaja. Älykkyys menee gaussin käyrällä ja 7 on siinä juuri keskitasolla, mitä käytännössä isoin massa oppilaista edustaa. Siitten kun samalla oppilas vähän tsemppaa niin päästään kasiin, mikä on hyvä numero isolle massalle. 

Näin se menee. Opetin myös äidinkieltä vielä pari vuotta sitten ennen alanvaihtoa. Suurimmalla osalla numerot olivat tuota 7-8 opettajasta riippumatta. Äidinkielessä on useita opettajia, joten helppo vertailla. Olemme siis ilmeisesti kaikki surkeita.

Jos oppilaan essee on tällainen:

TYKKÄÄN MOPOISTA JA VIRITÄN NIITÄ

Niin ei siitä oikein ysiä voi antaa.

Kyllä tuostakin esseestä saa asiapitoisen, jos osaa kirjoittaa ja ymmärtää aiheen. Tytär ajaa mopolla. Varmaankin pitää siitä, mutta ei viritä niitä. Äidinkieli 10.

Tuossa oli siis se koko essee. Aiheessa ei ole mitään vikaa, monta mopoesseetä olen arvioinut. Yhden virkkeen essee ei ole essee.

Yksi virke voi kuitenkin olla kaunokirjallinen mestariteos: runo tai mietelause, josta saadaan palkintoja. Ja ruutuaikaa keskusteluohjelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni viesti voisi olla oman äitini kirjoittama. Ei kelvannut kasi enkä aluksi lapsena osannut kyseenalaistaa sitä. Sitten huomasin, että todistuksen alareunassa oli numerot selitettyinä ja kasin kohdalla luki "hyvä". Tivasin äidiltä miksi hyvä ei riitä, äiti vastasi että koska olen lahjakas ja pystyisin saamaan paremman numeron jos näkisin enemmän vaivaa. Näistä väännettiin vaikka kuinka, vieläkin inhottaa muistella, haittasi meidän välejä paljon kun äiti piti koulunkäynnistäni niin paljon meteliä. Periaatteessa äiti toki oli oikeassa. En nähnyt koulussa mitenkään mahdottoman paljon vaivaa ja olisin pystynyt parempaankin. En vain vieläkään, tänä päivänäkään, ymmärrä miksi se olisi muka ollut niin tärkeää. Ei vaan kiinnostanut. Painostuksesta huolimatta pidin pääni ja pysyin suunnilleen tasaisena kasin oppilaana koko peruskoulun ja päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8,6. Koska kyseessä oli nimenomaan keskiarvo, tuohon mahtui todella monta kokeesta saatua kasia ja jopa jokunen seiska, mitä äitini ei tuntunut käsittävän millään. Pääsin toivomaani lukioon täpärästi, mutta olisin kelpuuttanut hyvin muitakin. Oikeastaan nyt harmittaa etten mennyt selvästi matalamman ka-rajan kakkosvaihtoehtooni, koska se oli lähempänä ja siellä oli kuulemma porukalla hyvä henki. Miksiköhän pidin niin itsestäänselvänä että pitää yrittää niin hyvään kouluun kuin pääsee? Lukiossa sama kasin suoriutuminen jatkui ja kirjoitin ihan ok. Ensimmäinen kerta kun panokseni ei riittänytkään mihinkään oli yliopiston pääsykokeet. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että pääsyokeissa se kasin tasoinen suoritus ei riitä mihinkään ja yllätyin. Seuraaviin pääsykokeisiin olin valmistautunut paremmin ja pääsin sisään toivomaani paikkaan. Nyt kun opiskeltava aihe oikeasti kiinnostaa, minulla on nelosen keskiarvo enkä koe opiskelua työlääksi. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja elämä ok, mitä nyt kärsinyt vähän masennuksesta kun jouduin niin pitkään lapsena ja nuorena ihmettelemään miksi en kelpaa ja vääntämään äidin kanssa joka yritti viilata minusta täydellistä. Ja yksi syy miksi en yrittänyt aivan parastani oli se, että vaistosin etten olisi kelvannut sittenkään. Kasista kysyttiin miksi ei ysiä, ysistä kysyttiin miksi ei kymppiä. Kympin jälkeen ei ehkä olisi enää kysytty mitään kouluun liittyen, mutta sitten olisi löytynyt jokin muu puute jota olisi pitänyt lähteä korjailemaan.

Niin että voisiko joku täällä olevista perustella minulle, miksi olisi pitänyt saada vähintään ysejä koko koulu ja miksi olisi pitänyt yrittää aivan parasta koko ajan? Luulen että suurin osa näistä teidän kasin lapsistanne on samanlaisia kuin minä ja tulevat pärjäämään elämässä ihan niin hyvin kuin itse kokevat tarpeelliseksi.

Ei tässä puhuta siitä että vaadittaisiin mahdottomia tyhmiltä lapsilta vaan aiitä, että koulu ei kannusta yrittämään.

Ja todellisuus on se että Helsingissä ei sillä sinun kasin tasollasi pääse kunnon lukioon. Se on fakta jolle kukaan ei halua tehdä mitään. Silloin sen kanssa on pakko elää.

Siis miten ei pääse kunnon lukioon? Keskiarvoko sen määrittää automaattisesti mikä on hyvä lukio ja mikä on huono?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni viesti voisi olla oman äitini kirjoittama. Ei kelvannut kasi enkä aluksi lapsena osannut kyseenalaistaa sitä. Sitten huomasin, että todistuksen alareunassa oli numerot selitettyinä ja kasin kohdalla luki "hyvä". Tivasin äidiltä miksi hyvä ei riitä, äiti vastasi että koska olen lahjakas ja pystyisin saamaan paremman numeron jos näkisin enemmän vaivaa. Näistä väännettiin vaikka kuinka, vieläkin inhottaa muistella, haittasi meidän välejä paljon kun äiti piti koulunkäynnistäni niin paljon meteliä. Periaatteessa äiti toki oli oikeassa. En nähnyt koulussa mitenkään mahdottoman paljon vaivaa ja olisin pystynyt parempaankin. En vain vieläkään, tänä päivänäkään, ymmärrä miksi se olisi muka ollut niin tärkeää. Ei vaan kiinnostanut. Painostuksesta huolimatta pidin pääni ja pysyin suunnilleen tasaisena kasin oppilaana koko peruskoulun ja päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8,6. Koska kyseessä oli nimenomaan keskiarvo, tuohon mahtui todella monta kokeesta saatua kasia ja jopa jokunen seiska, mitä äitini ei tuntunut käsittävän millään. Pääsin toivomaani lukioon täpärästi, mutta olisin kelpuuttanut hyvin muitakin. Oikeastaan nyt harmittaa etten mennyt selvästi matalamman ka-rajan kakkosvaihtoehtooni, koska se oli lähempänä ja siellä oli kuulemma porukalla hyvä henki. Miksiköhän pidin niin itsestäänselvänä että pitää yrittää niin hyvään kouluun kuin pääsee? Lukiossa sama kasin suoriutuminen jatkui ja kirjoitin ihan ok. Ensimmäinen kerta kun panokseni ei riittänytkään mihinkään oli yliopiston pääsykokeet. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että pääsyokeissa se kasin tasoinen suoritus ei riitä mihinkään ja yllätyin. Seuraaviin pääsykokeisiin olin valmistautunut paremmin ja pääsin sisään toivomaani paikkaan. Nyt kun opiskeltava aihe oikeasti kiinnostaa, minulla on nelosen keskiarvo enkä koe opiskelua työlääksi. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja elämä ok, mitä nyt kärsinyt vähän masennuksesta kun jouduin niin pitkään lapsena ja nuorena ihmettelemään miksi en kelpaa ja vääntämään äidin kanssa joka yritti viilata minusta täydellistä. Ja yksi syy miksi en yrittänyt aivan parastani oli se, että vaistosin etten olisi kelvannut sittenkään. Kasista kysyttiin miksi ei ysiä, ysistä kysyttiin miksi ei kymppiä. Kympin jälkeen ei ehkä olisi enää kysytty mitään kouluun liittyen, mutta sitten olisi löytynyt jokin muu puute jota olisi pitänyt lähteä korjailemaan.

Niin että voisiko joku täällä olevista perustella minulle, miksi olisi pitänyt saada vähintään ysejä koko koulu ja miksi olisi pitänyt yrittää aivan parasta koko ajan? Luulen että suurin osa näistä teidän kasin lapsistanne on samanlaisia kuin minä ja tulevat pärjäämään elämässä ihan niin hyvin kuin itse kokevat tarpeelliseksi.

Ei tässä puhuta siitä että vaadittaisiin mahdottomia tyhmiltä lapsilta vaan aiitä, että koulu ei kannusta yrittämään.

Ja todellisuus on se että Helsingissä ei sillä sinun kasin tasollasi pääse kunnon lukioon. Se on fakta jolle kukaan ei halua tehdä mitään. Silloin sen kanssa on pakko elää.

Siis miten ei pääse kunnon lukioon? Keskiarvoko sen määrittää automaattisesti mikä on hyvä lukio ja mikä on huono?

Kyllä. Täällä on vain ysin ja yli lukioita ja sitten muutama kaupungin rupulukio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama Tampereella. Koeta siinä sitten lapselle selittää, että kasi on varmaan hyvä numero, muttei kuitenkaan niin hyvä, että kasin todistuksella oman kaupungin lukioon pääsisi.

Meillä maksetaan lapsille koulumenestyksestä selvää rahaa. Kasi-alkuisista "no bonus". Lisäksi en vaadi parasta suoritusta, mutta parhaan viidenneksen joukossa pitää olla.

Juniorilla oli vaikeuksia pitää ysi-alkuista tasoa yläasteelle siirtymisen jälkeen mutta nyt alkaa palautua sinne ysin päälle. Tämä aika näkyi myös "bonuksissa".

Tytöllä ns kovan luokan tiedelukiossa taso jokseenkin pitänyt yläasteeseen nähden. Parissa aineessa selvää takapakkia, parissa selkeää edistymistä (pitkä matikka ja A2-saksa!). Kummasti juniorikan motivoi hänen säännöllinen ylimääräinen kassavirta.

Ei mitään sisäistä kipinää hyviin numeroihin?

nauran tuolle edelliselle, tulee vaan lapselle paineita

heh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama Tampereella. Koeta siinä sitten lapselle selittää, että kasi on varmaan hyvä numero, muttei kuitenkaan niin hyvä, että kasin todistuksella oman kaupungin lukioon pääsisi.

Meillä maksetaan lapsille koulumenestyksestä selvää rahaa. Kasi-alkuisista "no bonus". Lisäksi en vaadi parasta suoritusta, mutta parhaan viidenneksen joukossa pitää olla.

Juniorilla oli vaikeuksia pitää ysi-alkuista tasoa yläasteelle siirtymisen jälkeen mutta nyt alkaa palautua sinne ysin päälle. Tämä aika näkyi myös "bonuksissa".

Tytöllä ns kovan luokan tiedelukiossa taso jokseenkin pitänyt yläasteeseen nähden. Parissa aineessa selvää takapakkia, parissa selkeää edistymistä (pitkä matikka ja A2-saksa!). Kummasti juniorikan motivoi hänen säännöllinen ylimääräinen kassavirta.

maksoin ysistä ja kympistä mutta piti summaa alentaa kun tuli tiheään niitä ysejä ja kymppejä. En sen kummemmin painostanut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avasin tämän keskustelun kuvitellen, että suurin osa on sanonut AP:lle kasin yksinkertaisesti olevan hyvä numero. That's it ja keskustelu hiipuu. Mutta ei, täällä jauhetaan siitä, miten kasin oppilaat ovat työttömiä ja syrjäytyneitä aikuisina, laiskoja alisuorittajia ja mitä vielä. Ei olisi pitänyt yllättyä, sillä oma äitini oli samanlainen, ja suurimmaksi osaksi kiitettäviä numeroita onnekseni sainkin yläasteella. Jos en joskus saanut, äiti hermostui ja syytteli.

Lukiossa sitten masennuin vakavasti, osittain äidin luomien paineiden takia, mutta masennukseen oli muitakin syitä. Silloin numerotkin tippuivat kasiin ja jopa seiskaan, lintsasin koulusta, en saanut nukuttua jne. Enpä silti päätynyt syrjäytyneeksi luuseriksi. Parin vuoden hoidon ja elpymisen se vaati, mutta masennuksesta rimpuilin eroon. Hain ja pääsin yliopistoon, valmistuin sieltä hyvin arvosanoin ja sain koulutustani vastaavan työpaikan. 

Sääliksi käy jokaista teiniä, joka joutuu kuuntelemaan samaa äidin painostusta kuin minä aikoinani jouduin. Tuollainen äärimmäiseen suorituskeskeisyyteen painostaminen ei tee hyvää lapsen mielelle.

Ei äidit tätä tilannetta ole luoneet, vaan poliitikot ja viranomaiset.

Kyllä ne nimenomaan on hullut vanhemmat jotka painostaa ja panikoituu ja raivoaa sitten opettajille.

Tilanne ei ole äitien syytä. Kyllä tää on ihan poliittisesti ja virkamiestasolla luotu paska.

  turha sitä on opettajalle raivota jos lapsi saa kokeista 7-8. 

öh

Meillä maksetaan lapsille koulumenestyksestä selvää rahaa. Kasi-alkuisista "no bonus". Lisäksi en vaadi parasta suoritusta, mutta parhaan viidenneksen joukossa pitää olla.

Juniorilla oli vaikeuksia pitää ysi-alkuista tasoa yläasteelle siirtymisen jälkeen mutta nyt alkaa palautua sinne ysin päälle. Tämä aika näkyi myös "bonuksissa".

Tytöllä ns kovan luokan tiedelukiossa taso jokseenkin pitänyt yläasteeseen nähden. Parissa aineessa selvää takapakkia, parissa selkeää edistymistä (pitkä matikka ja A2-saksa!). Kummasti juniorikan motivoi hänen säännöllinen ylimääräinen kassavirta.[/quote]

Meinaatko jatkaa tuota maksamista kun lapset lähtevät jatko-opintoihin?

Vierailija kirjoitti:

Meillä maksetaan lapsille koulumenestyksestä selvää rahaa. Kasi-alkuisista "no bonus". Lisäksi en vaadi parasta suoritusta, mutta parhaan viidenneksen joukossa pitää olla.

Juniorilla oli vaikeuksia pitää ysi-alkuista tasoa yläasteelle siirtymisen jälkeen mutta nyt alkaa palautua sinne ysin päälle. Tämä aika näkyi myös "bonuksissa".

Tytöllä ns kovan luokan tiedelukiossa taso jokseenkin pitänyt yläasteeseen nähden. Parissa aineessa selvää takapakkia, parissa selkeää edistymistä (pitkä matikka ja A2-saksa!). Kummasti juniorikan motivoi hänen säännöllinen ylimääräinen kassavirta.

Meinaatko jatkaa tuota maksamista kun lapset lähtevät jatko-opintoihin? missä on tiedelukio? 

missä on tiedelukio? 

Yläasteen tiedelinja on Aurinkolahdessa. 

Vieläkö empaattinen lääkäri ja "piällikkö" ovat linjoilla?

-Kuliksen neitsytpoju

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni viesti voisi olla oman äitini kirjoittama. Ei kelvannut kasi enkä aluksi lapsena osannut kyseenalaistaa sitä. Sitten huomasin, että todistuksen alareunassa oli numerot selitettyinä ja kasin kohdalla luki "hyvä". Tivasin äidiltä miksi hyvä ei riitä, äiti vastasi että koska olen lahjakas ja pystyisin saamaan paremman numeron jos näkisin enemmän vaivaa. Näistä väännettiin vaikka kuinka, vieläkin inhottaa muistella, haittasi meidän välejä paljon kun äiti piti koulunkäynnistäni niin paljon meteliä. Periaatteessa äiti toki oli oikeassa. En nähnyt koulussa mitenkään mahdottoman paljon vaivaa ja olisin pystynyt parempaankin. En vain vieläkään, tänä päivänäkään, ymmärrä miksi se olisi muka ollut niin tärkeää. Ei vaan kiinnostanut. Painostuksesta huolimatta pidin pääni ja pysyin suunnilleen tasaisena kasin oppilaana koko peruskoulun ja päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8,6. Koska kyseessä oli nimenomaan keskiarvo, tuohon mahtui todella monta kokeesta saatua kasia ja jopa jokunen seiska, mitä äitini ei tuntunut käsittävän millään. Pääsin toivomaani lukioon täpärästi, mutta olisin kelpuuttanut hyvin muitakin. Oikeastaan nyt harmittaa etten mennyt selvästi matalamman ka-rajan kakkosvaihtoehtooni, koska se oli lähempänä ja siellä oli kuulemma porukalla hyvä henki. Miksiköhän pidin niin itsestäänselvänä että pitää yrittää niin hyvään kouluun kuin pääsee? Lukiossa sama kasin suoriutuminen jatkui ja kirjoitin ihan ok. Ensimmäinen kerta kun panokseni ei riittänytkään mihinkään oli yliopiston pääsykokeet. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että pääsyokeissa se kasin tasoinen suoritus ei riitä mihinkään ja yllätyin. Seuraaviin pääsykokeisiin olin valmistautunut paremmin ja pääsin sisään toivomaani paikkaan. Nyt kun opiskeltava aihe oikeasti kiinnostaa, minulla on nelosen keskiarvo enkä koe opiskelua työlääksi. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja elämä ok, mitä nyt kärsinyt vähän masennuksesta kun jouduin niin pitkään lapsena ja nuorena ihmettelemään miksi en kelpaa ja vääntämään äidin kanssa joka yritti viilata minusta täydellistä. Ja yksi syy miksi en yrittänyt aivan parastani oli se, että vaistosin etten olisi kelvannut sittenkään. Kasista kysyttiin miksi ei ysiä, ysistä kysyttiin miksi ei kymppiä. Kympin jälkeen ei ehkä olisi enää kysytty mitään kouluun liittyen, mutta sitten olisi löytynyt jokin muu puute jota olisi pitänyt lähteä korjailemaan.

Niin että voisiko joku täällä olevista perustella minulle, miksi olisi pitänyt saada vähintään ysejä koko koulu ja miksi olisi pitänyt yrittää aivan parasta koko ajan? Luulen että suurin osa näistä teidän kasin lapsistanne on samanlaisia kuin minä ja tulevat pärjäämään elämässä ihan niin hyvin kuin itse kokevat tarpeelliseksi.

Minä vaadin lapselta, että hän tekee koulussa parhaansa. Kotiläksyt, tuntiaktiivisuus ja kokeisiin luku. En halua, että selvästi älykäs ja lahjakas lapsi alisuoriutuu. Kokeisiin lukematta arvosanat olisivat 8, nyt pienellä valmistautumisella enemmän 10 kuin 9. Yliopistoaikoina (tavoiteltu ala, kaikki niitä 10 oppilaita, useimmilla 6L pitkällä matikalla, siis 90-luvulla opiskeltiin) opinnoissa uupuivat ne, jotka eivät olleet oppineet opiskelemaan ja tekemään töitä koulussa. Siis ne, jotka pärjäsivät älyllään ja lahjakkuudellaan lukiossa ja peruskoulussa lukematta ja ponnistelematta. Viimeistään uupuivat työelämässä.

Opetussuunnitelma on laadittu ”hyvän arvosanan kahdeksan” osaamisen määrittelyyn. Ei se oli mikään helsinkiläisten juttu. Eikä se oli helsinkiläisten peruskoulujenkaan vika, jos vanhemmat eivät osaa arvostaa lapsensa saamaa arvosanaa 8 sen takia, että halutun lukioiden keskiarvo ovat nousseet.

Mitäpäs niin kuin peruskoulun pitäisi tehdä? Voivotella, että kylläpä on huono tuo sinun numerosi samaan aikaan, kun oppilas on tehnyt kaikkensa arvosanan eteen??

Vierailija kirjoitti:

Opetussuunnitelma on laadittu ”hyvän arvosanan kahdeksan” osaamisen määrittelyyn. Ei se oli mikään helsinkiläisten juttu. Eikä se oli helsinkiläisten peruskoulujenkaan vika, jos vanhemmat eivät osaa arvostaa lapsensa saamaa arvosanaa 8 sen takia, että halutun lukioiden keskiarvo ovat nousseet.

Mitäpäs niin kuin peruskoulun pitäisi tehdä? Voivotella, että kylläpä on huono tuo sinun numerosi samaan aikaan, kun oppilas on tehnyt kaikkensa arvosanan eteen??

Lukutaito… muuten nolaa itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Sama ärsyttää. Kasi voi olla jollekin hyvä numero, mutta meidän fiksulle pojalle se ei ole hyvä numero. Se kasi tarkoittaa että ei ole lukenut ja on tehnyt kokeen hutaisemalla.

Tuota, pitäisikö sinun sitten ehkäpä vanhempana tehdä asialle jotain? Vai oletatko, että lapsesi opettaja tulee iltaisin kotiin katsomaan, onko teidän fiksu janipetterinne nyt lukenut läksynsä vai pelaillu kännykällään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä moni viesti voisi olla oman äitini kirjoittama. Ei kelvannut kasi enkä aluksi lapsena osannut kyseenalaistaa sitä. Sitten huomasin, että todistuksen alareunassa oli numerot selitettyinä ja kasin kohdalla luki "hyvä". Tivasin äidiltä miksi hyvä ei riitä, äiti vastasi että koska olen lahjakas ja pystyisin saamaan paremman numeron jos näkisin enemmän vaivaa. Näistä väännettiin vaikka kuinka, vieläkin inhottaa muistella, haittasi meidän välejä paljon kun äiti piti koulunkäynnistäni niin paljon meteliä. Periaatteessa äiti toki oli oikeassa. En nähnyt koulussa mitenkään mahdottoman paljon vaivaa ja olisin pystynyt parempaankin. En vain vieläkään, tänä päivänäkään, ymmärrä miksi se olisi muka ollut niin tärkeää. Ei vaan kiinnostanut. Painostuksesta huolimatta pidin pääni ja pysyin suunnilleen tasaisena kasin oppilaana koko peruskoulun ja päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8,6. Koska kyseessä oli nimenomaan keskiarvo, tuohon mahtui todella monta kokeesta saatua kasia ja jopa jokunen seiska, mitä äitini ei tuntunut käsittävän millään. Pääsin toivomaani lukioon täpärästi, mutta olisin kelpuuttanut hyvin muitakin. Oikeastaan nyt harmittaa etten mennyt selvästi matalamman ka-rajan kakkosvaihtoehtooni, koska se oli lähempänä ja siellä oli kuulemma porukalla hyvä henki. Miksiköhän pidin niin itsestäänselvänä että pitää yrittää niin hyvään kouluun kuin pääsee? Lukiossa sama kasin suoriutuminen jatkui ja kirjoitin ihan ok. Ensimmäinen kerta kun panokseni ei riittänytkään mihinkään oli yliopiston pääsykokeet. Kukaan ei ollut kertonut minulle, että pääsyokeissa se kasin tasoinen suoritus ei riitä mihinkään ja yllätyin. Seuraaviin pääsykokeisiin olin valmistautunut paremmin ja pääsin sisään toivomaani paikkaan. Nyt kun opiskeltava aihe oikeasti kiinnostaa, minulla on nelosen keskiarvo enkä koe opiskelua työlääksi. Tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja elämä ok, mitä nyt kärsinyt vähän masennuksesta kun jouduin niin pitkään lapsena ja nuorena ihmettelemään miksi en kelpaa ja vääntämään äidin kanssa joka yritti viilata minusta täydellistä. Ja yksi syy miksi en yrittänyt aivan parastani oli se, että vaistosin etten olisi kelvannut sittenkään. Kasista kysyttiin miksi ei ysiä, ysistä kysyttiin miksi ei kymppiä. Kympin jälkeen ei ehkä olisi enää kysytty mitään kouluun liittyen, mutta sitten olisi löytynyt jokin muu puute jota olisi pitänyt lähteä korjailemaan.

Niin että voisiko joku täällä olevista perustella minulle, miksi olisi pitänyt saada vähintään ysejä koko koulu ja miksi olisi pitänyt yrittää aivan parasta koko ajan? Luulen että suurin osa näistä teidän kasin lapsistanne on samanlaisia kuin minä ja tulevat pärjäämään elämässä ihan niin hyvin kuin itse kokevat tarpeelliseksi.

Minä vaadin lapselta, että hän tekee koulussa parhaansa. Kotiläksyt, tuntiaktiivisuus ja kokeisiin luku. En halua, että selvästi älykäs ja lahjakas lapsi alisuoriutuu. Kokeisiin lukematta arvosanat olisivat 8, nyt pienellä valmistautumisella enemmän 10 kuin 9. Yliopistoaikoina (tavoiteltu ala, kaikki niitä 10 oppilaita, useimmilla 6L pitkällä matikalla, siis 90-luvulla opiskeltiin) opinnoissa uupuivat ne, jotka eivät olleet oppineet opiskelemaan ja tekemään töitä koulussa. Siis ne, jotka pärjäsivät älyllään ja lahjakkuudellaan lukiossa ja peruskoulussa lukematta ja ponnistelematta. Viimeistään uupuivat työelämässä.

Höpsistä. Kyllä ne, jotka olivat joutuneet jo yläkoulussa tekemään kovasti töitä kiitettävien eteen, väsyivät lukiossa ja yliopistossa, kun vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet työntekoon.

Me laiskurit, jotka vedimme laulellen laudaturit, jouduimme ehkä yliopistossa opettelemaan opiskelua, mutta varsinaisen jaksamisen kanssa ei ollut ongelmia, toisin kuin näillä jo lukiossa itsensä väsyttäneillä.