Mikä sinua auttoi OIKEASTI kovaan stressiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä.

Kun stressaajalle kasataan työpäivän perään ohjelmaa, niin hän ei koskaan pääse suorittamisesta. Työpäivää seuraa vapaa-ajan suorittaminen. Ei se silloin tue työpäivästä toipumista, vaan ainoastaan pahentaa tilannetta.

Pitäisi löytää ne juurisyyt, miksi stressaaja niin kovasti suorittaa ja kokee oman arvostuksensa tulevan siitä, miten hyvin suorittaa. Terapiaa ja sitä kautta ymmärtämistä, miksi kokee, että pitää suorittaa, ja sitä kautta oppia kokemaan arvostusta muualta kuin siitä extra-hyvin suoriutumisesta (olen hyvä, vaikken aina yrittäisi olla niin täydellinen).

Aina ei pelkkä terapia auta. Joskus pitäisi myös puuttua niihin syihin. Ihan riippumatta siitä onko stressin syy töissä vai jossain muualla.

Minulla on autistinen lapsi, eikä hänen opettajansa tykkää siitä että hän käyttäytyy koulussa autistisella tavalla 🤦

En oikein tiedä miten siihen asiaan voi kotoa vaikuttaa, eikä tiedä opettajakaan. Lasuja hän kyllä tekee aina kun lapsen oireilu menee siihen pisteeseen ettei koulussa käyminen onnistu millään tavalla.

Opettaja on saanut apua ja neuvoja mm. sairaalakoulusta. Välillä on tilanne saatu jopa helpottumaan kun hän on noudattanut saamiaan neuvoja. Mutta hän jostain syystä ajattelee aina tilanteen helpottuessa, että "nyt se autismi parani ja voidaan unohtaa tukitoimet". Sitten kun oireilu alkaa uudestaan niin hän tekee taas lasuja ja vaatii kotikäyntiä 😨

Oikeasti paras apu olisi pysyvät tukitoimet siellä missä ongelmat syntyvät. Kotona lapsi saa tukea niin paljon, että saa purettua siitä iltaisin ison osan koulupäivän kuormituksesta. Mutta ei se pitkälle riitä kun koulun kuormitus alkaa seuraavana päivänä taas uudestaan.

On oikeasti helppo uskoa tutkimuksiin, joiden mukaan autististen lasten vanhemmilla on stressitasot yhtä korkealla kuin taisteluihin osallistuneilla sotilailla.

Kyse ei ole edes siitä, että lapsi olisi vaikea, vaan siitä että yhteiskunnan vaatimukset ovat järjettömät. Ei se autismi parane vaikka lapselle tai perheelle esitettäisiin kuinka tiukkoja vaatimuksia tai uhkauksia hyvänsä.

Sellainen tilanne, jossa ihmiseltä vaaditaan mahdottomia, on stressaava ja pysyy stressaavana vaikka kuinka saisi terapiaa.

Kukaan ei voi pyydystää yksisarvista eikä opi lentämään ilman siipiä vaikka kuinka vaadittaisiin. Ei töissä eikä kotona.

Tää menee jo aiheen ulkopuolelle, mutta silläkin uhalla. Voiko olla, että opettaja tekee niitä lasuja, jotta lapsi pääsisi sairaalakouluun? Jos hänellä ei ole pitkäaikaisia resursseja käytettävissään siinä koulussa missä lapsi on.

Oikeasti ainoa asia joka auttoi oli se että otin loparit töistä. Senkin jälkeen kesti varmaan vuoden päivät ennenkuin se stressin muistijälki alkoi haalistua aivoissa ja aloin päästä ns. normaaliin olotilaan. Valitettavasti tämä ei tietenkään ole useimmille mahdollista mutta itseäni mikään muu ei olisi auttanut, ei tv-illat, naposteltavat tai luonnossa lenkkeily. Työasiat pyörivät koko ajan mielessä ja pelkäsin joka päivä että mistähän vuosien takaisesta virheestä tai puuttuvasta muistiosta joku pomo keksii taas tänäänkin kehittää elämää suuremman katastrofin jota repostellaan ja makustellaan loputtomiin. Nyt olen onnellinen ja laihtunutkin 20 kiloa, elämä maistuu taas.

Jotkut työpaikat vaan ovat niin hanurista ettei niitten aiheuttamaa stressiä selätä muu kuin lopputilin ottaminen.

Mökillä olo, matkat ja lopulta muutto ulkomaille.

Vaihda työpaikkaa (ennen kuin saat jonkun kamalan sairauden ja koko elämä mene pilalle), vaikka kevyempään työnkuvaan pienemmällä palkalla. Verotus on pienempi silloin. Tai saikulle 50% ja 50% töissä. Siitä saa kuulema täyden palkan jos osaa lääkärissä näyttää surkealta ja saat jonkun B todistuksen masennuksesta jne.

Mutta itse samassa tilanteessa vaihtaisin mahd pian työpaikkaa tai tekisin lapsen (3 vuoden vapaa ja mahis ettiä uusi työpaikka tai kouluttautua).

Tai saikulle 50% (100% palkalla) ja opiskelisin stressittömän (itsenäisemmän) ammatin.

Mutta tärkeintä on muistaa kun mieli on kuormittinut, kevennä mieltä kuormittamalla kroppaa eli mikä tahansa fyysinen toiminta (maalaus, kutominen, ompelu, työväenopiston kurssit jne ohjatut jumpat). Sama pätee töisin päin. Eli kun kroppa kuormittinut, kuormita mieltä. Eli paikoillaan vaikka opiskele jotain uutta.

Uiminen uimahallissa, kevyt saunominen.

Suorittaja suorittaa myös vapaa aikaa. Et pysty ikinä rentoutumaan. Lähde huonosta parisuhteesta. Arvosta itseäsi. Usein suorittajia hyväksikäytetään tahattomasti monelta eri suunnalta. Ole vähemmän tunnollinen. Tee huonommin. Ota tavoitteeksi tehdä huonommin. Niin muutkin tekee, silloin ei stressaannu kun ei kiinnosta mikään. Kannattaa hakeutua työhön mikä ei juurikaan innosta tai kiinnosta, silloin osaa olla tarpeeksi etäällä työstä eikä siitä ota stressiä.

Meillä on vain yksi elämä. Älä tuhlaa sitä stressaamalla ja raatamalla koko hereillä olo aika pienellä palkalla. Yritä löytää kivempi työ! Palkalla ei silloin niin väliä.

Nimim. Kokemusta on

Raskas työ vaatii raskaat huvit. Itse käyn Thaimaassa neljästi vuodessa. Vaimolle menee läpi työreissuina. Tyttö tai pari kainolaan viikoksi ja stressi unohtuu.

Työpaikan vaihto auttoi minua.

Sä et pääse stressistä jos et jätä työtäsi. Hyväksy tämä.

Onko viisasta pysyä työssä, joka pilaa elämäsi? Onko työsi terveytesi uhrauksen arvoinen? Helposti stressaantuvalle ei käy stressaava työ. Se kannattaa tiedostaa syvällisesti ja etsiä itselleen sopivampi työ.

Ganja

Kävely. Joko ihan hiljaisuudessati äänikirjaa kuunnellen.

Meditaatio.

Työn ja vapaa-ajan selkeä erottelu. Otin erillisen työpuhelimen. Kotitoimisto on olohuoneessa kaapissa. Avaan aamulla kaapin ja laitan työt esille. Noin kahdeksan tunnin päästä luen työmailit, sitten teen seuraavan päivän työlistan. Sen jälkeen siivoan työt kokonaan sinne kaappiin ja sammutan työpuhelimen. Joka päivä sama rutiini. Työlistan tekeminen auttaa ja se, että työ fyysisesti laitetaan pois näkyvistä. Sitten kävelylle tai jooga + meditaatio. Näin työt jää pois mielestä loppu illaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työ on pelkkää työtä. Jos ihmishengistä ei ole kyse niin ainakaan minua ei kiinnosta pätkääkään mokaanko vai en. Teen parhaani ja se saa riittää.

Heikoille vinkkinä että opamox auttaa ja vielä heikommille kunnon annostus diapamia blokkaa kyllä kaiken stressin.

ei tuommosia enää määrätä oikeestaan kellekkään.

Mä sain opamoxit vieläpä Alko-taustalla. Pitää vaan lääkärille ihan suoraan valehdella niin hirvittävä tarina, että suostuu ne lääkkeet kirjoittaa....

Ehdottomasti CBD öljy.

Myös tuttavani lopetti tämän ansiosta tupakoinnin sekä mielialalääkkeet.

Kannattaa tutustua! Luojan kiitos valmisteelle.

No mullakin ainut mikä siis ihan oikeasti on auttanut, on pössyttely. Varaa laatuaikaa itsellesi, hyvää ruokaa, juomaa, karkkia, sipsiä ja käy saunassa tai kylpemässä, polta möyhyt ja sit vaan chillaat tv:n edessä ajattelematta mitään järkevää käytännössä. Siihen päälle hyvät yöunet, ne tulee bonuksena. Ja seuraavana päivänä heräät uuteen päivään virkeänä ja jaksat ihan normaalisti tehdä asioita. Tätä ei saa toistaa liian usein. 

Kovaan työstressiin auttoi minulla irtisanoutuminen.

Matkustaminen pois suomesta

Voi voi! Vastaukset ( en lukenut jokaista)ovat niin "last season". Ja paras on maksumuurin takana.

Mutta ehdottomasti; ei alkoholia!

https://ursusprogram.fi/stressi-ja-resilienssi-verkkovalmennus/

Voi voi! Vastaukset ( en lukenut jokaista)ovat niin "last season". Ja paras on maksumuurin takana.

Mutta ehdottomasti; ei alkoholia!

Viime vuonna kärsin itse tosi pahasta burnoutista viisi kuukautta. En pystynyt nukkumaan ja kärsin jatkuvasta sydämen tykytyksestä. Unilääkkeistä ei ollut apua. Aivot kävivät jatkuvalla ylikierroksella ja tunsin oikeasti, että kuolen. Kokeilin kaikkia mahdollisia rentoutumiskeinoja: liikuntaa, rentoja kävelylenkkejä, hierontaa, meditointia/joogaa.. Mutta mistään ei ollut apua. En pystynyt lopettamaan ajatusten ja stressin jatkuvaa kierrettä.

Jossain vaiheessa jokin vain klikkasi aivoissani, että minun on osattava antaa asioiden olla, tai muuten ihan oikeasti terveyteni vaurioituu lopullisesti (pitkäänhän tämä ajatus jo itsessään loi lisää stressiä). Mitä minulla sitten on enää jäljellä? Olin toki näin aiemminkin yrittänyt ajatella, muttei se oloon auttanut. En oikein osaa edes sanoa, miten tuo "klikkaus" lopulta tapahtui. Se kuitenkin oli pelastukseni, enkä sen jälkeen ole edes jämähtänyt stressaamaan oikein mitään, vaikka stressaavia tilanteita on ollut rutkasti.

Yksi konkreettinen vinkki, jonka osaan työstressiin antaa, on muistuttaa itseä siitä, mistä saa palkkaa. Saanko palkkaa siitä, että yön pikkutunteina vatvon jotain työasiaa? Myös se karu fakta on helpottanut itseäni, ettei stressini oikeasti kiinnosta ketään muuta. Vain itse siitä kärsin. Miksi siis kiusata itseään lopulta itse luodulla tunteella?

Valitettavasti joudun rehellisesti sanomaan että päihteet. Pyysin apua kun oli pahin tilanne päällä, näytettiin ovea terapiassa. Että joo, rehellisyys maan perii, niin varmaan, enemmän kuraa tuli niskaan kun olin rehellinen