Oletko asunut kumppanin kanssa saman katon alla ennen naimisiinmenoa?

en meillä ei ollut edes asuntoa kun menimme naimisiin, molemmat asuivat soluhuoneessa eri osoitteessa

Tietysti olen, en osta sikaa säkissä.

Vastakysymys: miten asia kuuluu mitenkään vanhemmille?

Olen, ja asun vieläkin. Takana 20 yhteistä vuotta, eikä vieläkään olla naimisissa

Miltä vuosikymmeneltä kirjoittelet? Eiköhän suurin osa ole asunut vuosia yhdessä ennen kuin naimisiin on menneet.

Joo. Ei olla menossa naimisiin koskaan.

Joo, otettiin yhteinen asuntolainakin jopa ennen kihloja. Silti päästiin naimisiin.

Vanhemmillehan asia ei kuulu eivätkä he mitään siihen sanoneet.

9 vuotta asuttiin, eipä siihen vanhemmilla ole mitään sanomista mitä aikuiset ihmiset tekevät. 

Vierailija kirjoitti:

Vastakysymys: miten asia kuuluu mitenkään vanhemmille?

Vanhempien tehtävä on tärkeä siinä, että heidän jälkikasvustaan kasvaa vanhurskas taivaantaimi, eikä tämä taimi joudu ohdakkeiden sekaan.

Mies muutti luokseni kokonaan parin kuukauden päästä seurustelun alkamisesta. Periaatteessa hän asui luonani ensimmäisestä päivästä lähtien. Olimme yhdessä neljä vuotta ennen kuin menimme naimisiin.

Emme kyselleet vanhemmiltamme mielipidettä asiaan.

Pakko olla provo, tai joku uskonlahkolainen. Se nyt pitäisi olla lakisääteistä, että tulevan, suunnitellun puolison kanssa pitäisi elää esim. puoli vuotta yhdessä, ennen kuin saisi mennä naimisiin.

Vähän kuin käänteinen avioero. Avioliittokokeilu. En onneksi tiedä yhtään nuorta, joka olisi avioitunut suinpäin.

Säästyttäisiin monelta harmita, kun tiiviissä yhteisasumisessa näkisi kumppanin hyvät ja pahat puolet paljon paremmin kuin seurustelusuhteessa. 

Hyvä isä, kuka käyttää enää sanaa sovelias. Siis tällaisen asian yhteydessä. 1960-luvulla puhuttiin soveliaisuudesta, häveliäisyydestä, susipareista ja avioliiton ulkopuolisista lapsista, jopa äpäristä. Kysykääpä nykynuorisolta sanojen merkitystä, eivät tasan tarkaan tiedä, elleivät ole mustavalkoisten Suomifilmien suurkuluttajia, mitä tuskin ovat.

Miksi edes vaivauduin kirjoittamaan tätä.

Olisin ollut kauhuissani, jos omat kolme poikaani olisivat rynnänneet avioliittoihin ilman, että olisivat asuneet ensin avopulisoidensa kanssa yhdessä. Se ei olisi ollut soveliasta.

Vierailija kirjoitti:

Joo, otettiin yhteinen asuntolainakin jopa ennen kihloja. Silti päästiin naimisiin.

Vanhemmillehan asia ei kuulu eivätkä he mitään siihen sanoneet.

Muuten ihan jees, mutta onko tämänkin kirjoittaja ajatuksiltaan vanha, vai oikeasti vanha.

Kuinka mini menee kihloihin, sen vanhanaikaisessa merkityksessä? Juridista merkitystähän kihlauksella ei ole ollut,mitä, 50 vuoteen tai jotain. Jotkut vanhat mummot, 80-vuotta, saattavat puhua avioliittolupauksesta, eli kihlauksesta.

Siis pääsitte naimisiin, vaikka teillä oli velkaa, siis riitti rahat häihin, vai?

Vai niin kuin Suomi-elokuvissa, oli onnellinen loppu ja ihmiset pääsivät naimisiin, etteivät jääneet halveksituiksi vanhoiksipojiksi ja vanhoiksipiioiksi. Miten joku Pääsee naimisiin, onko se itse tarkoitus elämässä. 

Jos kirjoittaja on joku 60-luvulla syntynyt, niin hienoa, on muuten omannut aikaansa edellä olleet vanhemmat. Vielä tuolloin vanhemmat yrittivät kovasti puuttua nuorten elämään. Ei sopinut olla avoliitossa ja lasten piti syntyä avioliitossa. Mummot jopa kyttäsivät, että lapsi syntyi varmasti yli yhdeksän kuukauden päästä vihkaisemisesta, muuten alkoivat juorut kiertää.

Kyllä kohta kolme vuotta ollaan yhdessä asusteltu. Naimisiin menemme parin vuoden sisään. Mummoni 90v. on harmitellut sitä, että hänen nuoruudessaan avoliitot olivat paheksuttuja. Olisi vissiin tehnyt vähän erilaisen valinnan aviomiehen kohdalla, jos olisi tiennyt mitä se arki tulee vaarin kanssa olemaan...

Anni Polvan kirjoissa päästiin naimisiin.Elävässä elämässä ne naiset jotka eivät muuten meinanneet päästä, hankkivat miesuhrin, hankkiutuivat raskaaksi ja sitten pääsivät.

Olen, oli soveliasta molempien vanhempien mielestä 🙄

Yhdessä yli 30 vuotta, joista naimisissa 23 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastakysymys: miten asia kuuluu mitenkään vanhemmille?

Vanhempien tehtävä on tärkeä siinä, että heidän jälkikasvustaan kasvaa vanhurskas taivaantaimi, eikä tämä taimi joudu ohdakkeiden sekaan.

Susiparina elellään yhä 15 v jälkeenkin ja kasvatellaan seuraavaa ohdakkeiden sukupolvea.

Minulla oli melkein ensitreffit alttarilla. Olimme olleet 3kk naimisissa kun muutimme yhteen. Ennen naimisiin menoa olimme tunteneet 7kk. Kihloihin mentiin kuukauden tuttavuuden jälkeen. "Seurustelu" oli sitä ja tätä, koska ennen naimisiin menoa asuttiin eri kaupungeissa, suurimman osan ajasta eri puolilla Suomea. Eli muutin yhteen käytännöllisetsi katsoen vieraan miehen kanssa. Kuitenkin yhteiselämää kesti lähes 35v, hänen kuolemaansa saakka. Tuo alku oli tuollaista olosuhteiden pakosta. 

Ei olisi tullut mieleenkään mennä naimisiin ennen yhteenmuuttoa, enkä tunne ketään omasta ikäluokasta joka olisi tehnyt niin. Ja luulen, että jos olisin ollut menossa ensin naimisiin, vanhemmat olisivat ihmetelleet sitä.

Seuraavaksi varmaan kysytään; oletko malttanut elää sinkkuna, jos sinusta eron ottanut ja jättänyt ei ole vielä kuollut?

No oltais menty naimisiin jos ei olisi tapahtunut muita juttuja. Ei kaikki mene ikinä . Muistaakseni uudessa testamentissa on kohtia yhdessä asumisesta ,aviopari kohdat on erikseen ja johtajille eri säännöt . Yhdessä voi asua ilman avioliittoa ihan hyvin .