Mietittekö paljon kuolemaa?
Mietittekö koskaan, että sinä itse ja minä itse ja kaikki, jotka kirjoittaa vauva-palstalle, kuolee joskus? Miten suhtaudutte siihen?
Kommentit (22)
Mietin kuolemaa usein. Myös sitä että vanhempani lähtevät ensin ja olen mielessäni arvuutellut kumpi lähtee ensin.
Mä evviiti miettii. Mä oon vähä niinku Epikuros.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko noin? Järkyttävä uutinen. Miksei hallitus tee mitään. Kaupan kassatyttöä ei näköjään kiinnosta.
Ai! Miksi sinä vaippapöksyinen siitä välität?
Olen tiedostanut tämän faktan! En sitä juurikaan mietiskele. Enkä aio päätäni sillä vaivata tulevaisuudessakaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko noin? Järkyttävä uutinen. Miksei hallitus tee mitään. Kaupan kassatyttöä ei näköjään kiinnosta.
Ai! Miksi sinä vaippapöksyinen siitä välität?
Kuolema on vaarallisempi ku koronaviirus. Luulis että hallitus suunnittelis jonka exitus-suunnitelman tämän ongelman ratkaisemiseksi.
Olen ollut lähes koko ikäni masentunut, aiemmin minulla ei ole ollut toimintakykyä, mutta nyt hoidon alla ollessa sitäkin on alkanut tulemaan, joten eiköhän tässä noin kymmenen vuoden sisällä ole aika laittaa tämä elämä pakettiin ja kääreeseen. Tiedän jo kuolintapani, en halua että minut löytää kukaan muu kuin viranomaiset ja asiasta tietää muut kuin perijät. Pitäisi tehdä testamenttikin.
Välillä joo. Etenkin nyt kun vanhempani ovat jo iäkkäitä. Tuntuu hurjalta ajatella, että ihmisiä, jotka ovat olleet elämässäni yli 40-vuotta ja ovat läheisiä ei ehkä 5-10 vuoden päästä enää ole, toki lähtö voi koittaa milloin vaan kenelle vaan. Tuntuu oudolta ajatella, että kaikki asiat mitä miettii, stressaa, tekee, yhtäkkiä vaan lakkaa yhtenä päivänä olemasta omalta kohdalta. Kaikki mennyt. Ja edelleenkään ei tietoa mitä sitten? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Netflixissä taisi olla tästä hyvä dokumenttisarja, missä oli tutkijoita ja rajatilakokemuksia yms. Nuorempana en uskonut mihinkään, mutta nyt olen enemmän kiinnostunut mahdollisuuksista mitä voisi olla? Kuitenkin sen näkee vasta sitten kun sen aika on.
En oikeastaan paljoa näitä kuitenkaan mieti. Varmaan vaan siksi, että on sen verran hektistä, ettei kerkeä pahemmin olla yksin omien ajatusten kanssa.
Kyllä mietin. Yritän tehdä jonkinlaista sopua sen kanssa, mikä ei tarkoita, että antautuisin sen edessä.
Taustalla vakava sairastuminen, joka sinänsä ei ollut ollenkaan niin kauhea kokemus kuin nuorena olin pelännyt. Ei kauhea lainkaan.
Olen jo nyt elänyt kahdeksan vuotta kauemmin kuin äitini, joka kuoli hyvin nuorena. Isäni eliniän saavutan vuoden päästä.
Kuolemisesta pitäisi tehdä laitonta.
Kuolema on harvoja varmoja asioita elämässä, en sitä suuremmin mieti koska se tulee kun on sen aika. Hyvän elämän jälkeen tulee hyvä kuolema,
https://dialogi.diak.fi/2020/12/08/death-cafe-kahvia-kakkua-ja-keskuste…
Vierailija kirjoitti:
Kuolemisesta pitäisi tehdä laitonta.
Hyvän elämän jälkeen tulee hyvä kuolema.
https://dialogi.diak.fi/2020/12/08/death-cafe-kahvia-kakkua-ja-keskuste…
Vierailija kirjoitti:
Kuolemisesta pitäisi tehdä laitonta.
Olen kuolemapositiivinen vaikka vastustan sitä. Lainsäädäntö ei voi estää kuolemaa mutta voi edistää sitä.
Ei paljo kiinnosta. Jumala tulee tämän yhteiskunnan hyvin pian
Onhan se kiinnostavaa. Uskon uudellensyntymiseen ja uskon, että ihminen voi syntyä myös eri planeetoille/ulottuvuuksiin.
En ajattele kuolemaa usein, mutta joskus se hiipii ajatuksiin. Mietin pelonsekaisesti miten se ehkä tapahtuu, ja miltä se tuntuu. Ja että tajuankohan mä sitten, että oikeesti nyt on se hetki, kun mä kuolen.
En itse usko, että kuoleman jälkeen tulee mitään. Ajattelen, että joissakin uskonnoissa puhe taivaasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä on keksitty helpottamaan ihmisten kuolemanpelkoa ja ajatusta siitä, että ei näkisi rakkaitaan enää koskaan. Nuo rajatilakokemukset voivat mahdollisesti liittyä aivotoimintaan (aivot tuottavat hallusinaatioita hapen vähentyessä), mutta kun aivotoiminta lakkaa noin 20 min kuluttua hengityksen loppumisesta, tulee täydellinen pimeys.
Minusta se on jotenkin rauhoittava ja levollinen ajatus. Aika loppuu ja tapahtuu niin kuin on tarkoitettu. Ajatus tuosta pitää vahvemmin kiinni elämässä ja antaa voimaa elää itsensä näköistä elämää ja olla tästä ainutkertaisesta elämästä kiitollinen. Kun rakkaitani on kuollut, en ole kokenut, että he olisivat poistuneet iäksi, vaan he kulkevat aina mukana ajatuksissa ja sydämessä. Läheisyyttä voi kokea myös läheisen kuoleman jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
En itse usko, että kuoleman jälkeen tulee mitään. Ajattelen, että joissakin uskonnoissa puhe taivaasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä on keksitty helpottamaan ihmisten kuolemanpelkoa ja ajatusta siitä, että ei näkisi rakkaitaan enää koskaan. Nuo rajatilakokemukset voivat mahdollisesti liittyä aivotoimintaan (aivot tuottavat hallusinaatioita hapen vähentyessä), mutta kun aivotoiminta lakkaa noin 20 min kuluttua hengityksen loppumisesta, tulee täydellinen pimeys.
Minusta se on jotenkin rauhoittava ja levollinen ajatus. Aika loppuu ja tapahtuu niin kuin on tarkoitettu. Ajatus tuosta pitää vahvemmin kiinni elämässä ja antaa voimaa elää itsensä näköistä elämää ja olla tästä ainutkertaisesta elämästä kiitollinen. Kun rakkaitani on kuollut, en ole kokenut, että he olisivat poistuneet iäksi, vaan he kulkevat aina mukana ajatuksissa ja sydämessä. Läheisyyttä voi kokea myös läheisen kuoleman jälkeen.
Mutta miten selität sen kun joku vainaja, lähiomainen on tullut unessa kertomaan jotakin, ja sitten huomaa, että se on totta (esim. minä olen tällä tavoin saanut tietää yhden tärkeän, meiltä eläviltä "hukassa" olleen avaimen paikan ja keskustellut syvällisiä).
Olisiko noin? Järkyttävä uutinen. Miksei hallitus tee mitään. Kaupan kassatyttöä ei näköjään kiinnosta.