Olen 32 enkä vieläkään kehtaa hankkia "ikuisia huonekaluja"

En tiedä, mistä tämä ajatus on minuun iskostunut. Siis ajatus siitä, että ei kannata ostaa kalliita huonekaluja tai astiastoja, yms., ennen kuin on asettunut aloilleen siihen "ikikotiin". Ei huonekaluissani tai kodissani (vuokra) mitään vikaa sinänsä ole, mutta en oikein ole koskaan tuntenut oloani kodikkaaksi missään. En koe olevani "kotona", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

En tiedä ratkeaisiko asia sillä, että ryhtyisin etsimään sitä omaa pesäkoloa tai sisustamaan kotiani siten, kuten haluan, vai onko kysymys jostain muusta.

Astiasto on tässä oikeastaan aika osuva esimerkki. Minulla ei koskaan ole ollut mitään tiettyä astiastoa, vaan astiastoni on sekava ja eriparinen. Se on pitkään haitannut minua, koska ilmeisesti arvotan yhteensopivan astiaston jonkinlaiseksi ihmisyyden mittariksi. Olen monesti ajatellut, että ryhdyn keräilemään jotain astiastoa, mutta en kuitenkaan löydä mitään sellaista, mistä voisin pitää vuosikausia. Iittalan monet astiastot ovat ihan kivoja, mutta tuskaisen ärsyttävän muotoisia. Taika-lautaset esimerkiksi ovat käytännössä levyjä. Raivostuttavaa. Teemat voivat olla ihan kivan värisiä, mutta niidenkin muoto ärsyttää. Ja sitten toisaalta en haluaisi ostaa pelkkää Ikeaakaan, koska ihmisyyden mittari, jne.

Missä iässä te hankitte pysyviä huonekaluja?