Miten pelastaa toivoton avioliitto (vaimona)?
Pariterapia ei ole vaihtoehto, kun miehen mielestä suhteessa ei ole mitään vikaa. Olen puhunut ja puhunut, mutta ei meillä mikään muutu ja olen itsekin syypää avioliiton nykyiseen tilaan. Ja toisaalta mies on luvannut tiettyjä asioita (mm. testosteronitasojen mittaus), joista hän ei ole pitänyt ollenkaan kiinni.
Tässä meidän "hyvässä" avioliitossa ei ole seksiä miehen haluttomuuden takia, vain vähän läheisyyttä, ei lainkaan yhteistä aikaa, miestä ei kiinnosta muut kuin omat asiat ja minusta taas on tullut kärttyisä, ylipainoinen noita-akka, joka on tyytymätön niin itseensä kuin koko elämäänsä.
Nämä ongelmat hautautuvat arjessa stressin ja kiireiden alle, mutta siellä ne kuplivat odottamassa ja kypsyvät kuin hyvä viini poksauttamaan avioliittomme karille viimeistään sitten, kun lapset muuttavat kotoa.
Olen itse kyllästynyt siihen, ettei minua arvosteta ja toisaalta siihen, että oma arvostus miestä kohtaan on pudonnut nollaan. Haluaisin olla hyvä vaimo ja haluaisin arvostaa ja haluta miestäni, mutta olen jo liiaksi katkeroitunut kaiken torjunnan ja itsestäänselvyytenä pitämisen vuoksi.
Olenkin ajatellut, että jätän hetkeksi koko miehen sivuun (siinähän se kämppiksenä menee kuten ennenkin) ja keskityn tekemään itsestäni taas onnellisen, olemaan hyvä äiti ja työntekijä sekä pitämään kodin kunnossa. Nuo teot eivät mene hukkaan sittenkään, vaikka meille tulisikin ero. Painonpudotusprojekti onkin lähtenyt hyvin käyntiin.
Mutta miten tässä lähtisi tuota miestä oikein lähestymään? On hirveän ristiriitainen olo, kun samaan aikaan haluaisi palvoa maata tuon miehen jalkojen alla ja saada hänet tuntemaan itsensä taas kuninkaaksi, kuten suhteemme ensimmäisinä vuosina. Mutta toisaalta vuodet ovat tuoneet mukana niin paljon katkeruutta ja pelkoa torjutuksi tulemisesta, ettei se ehkä olekaan enää niin yksinkertaista.
Vinkkejä, ajatuksia?
Kommentit (72)
Esittääkö mieskin vaatimuksia vaimolle? Vai pelkästään vaimo miehelle?
Juu sehän pelastaa kaiken, sivusuhde.
Parisuhdeterapia kannattaisi, vaikka lopputuloksena olisikin ero.
Laita miehesi koville ja vaadi sitä.
Ap saa olla ylipainoinen, kiukkuinen akka, mutta miehen ON haluttava häntä vaikka hormooneja syömällä, tai alkaa loppuelämän kestävä mykkäkoulu.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhdeterapia kannattaisi, vaikka lopputuloksena olisikin ero.
Laita miehesi koville ja vaadi sitä.
Ei se auta, kun toinen on sekaisin.
Tämä on taas niitä "rakasta sinä ensin!" -tapauksia...
Onko toi ketjuun tullut sekotyyppi ap:n mies? 😀😀
"MINÄ, MINÄ". Minun läskini, minun haluttavuuteni, minun tarpeeni palvoa maata jalkojen alla, minun egoni.
Tämä voisi olla melkein minun kirjoittama teksti. Minäkin päätin keskittyä itseni kehittämiseen ja hyvinvointiin. En kuitenkaan onnistunut siinä sikäli, että pinnan alla kuohui koko ajan. Ja siinä missä itse kehityin, aloin näkemään mieheni, no, kehittymättömänä ja se alkoi inhottaa. Vuosia olen puhunut. Tänään viimeksi mies sanoi, että nämä asiat ovat hänelle aivan uusia. Joopa joo. Toivon vielä, että tästä noustaisiin, mutta ero ei ole koskaan ollut näin lähellä.
Rakastu häneen uudelleen. Muistele, mihin alussa rakastuit. Kaikki on vieläkin tallessa hänessä ehkä muuttuneen ulkokuoren alla. Ihan, kuten sinäkin olet vielä sisimässäsi se nuorikko, joksi tahtoisit uudelleen tulla.
Katsokaa vanhoja valokuvia, muistelkaa ihania alkuaikoja.
Ei vaatimalla, vaan houkuttelemalla.
Ap:n kannattaisi katsoa peiliin - ja kiinnittää huomiota muuhunkin, kuin läskin määrään. Miettiä vähän sitä pääkopan/sydämen rehellisyyttä.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Rakastu häneen uudelleen. Muistele, mihin alussa rakastuit. Kaikki on vieläkin tallessa hänessä ehkä muuttuneen ulkokuoren alla. Ihan, kuten sinäkin olet vielä sisimässäsi se nuorikko, joksi tahtoisit uudelleen tulla.
Katsokaa vanhoja valokuvia, muistelkaa ihania alkuaikoja.
Ei vaatimalla, vaan houkuttelemalla.
Ap rakastaa vain itseään.
Jos ei ole lainkaan yhteistä aikaa, on luonnollista ettei ole seksiä/läheisyyttä/mitään yhteistä. Lähtekää siitä, että järjestätte aikaa. Ihan kalenterin kanssa varaatte toisillenne tapaamiset. Jos mies ei halua järjestää yhteistä aikaa, niin ongelma on aika lailla siinä.
Ap ei voi rakastaa suoraan. Hän tarvitsee välineen jota palvoa, ja josta peilata omaa rakastettavuuttaan. Jos väline on sekunda, arvostus on nolla!
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole lainkaan yhteistä aikaa, on luonnollista ettei ole seksiä/läheisyyttä/mitään yhteistä. Lähtekää siitä, että järjestätte aikaa. Ihan kalenterin kanssa varaatte toisillenne tapaamiset. Jos mies ei halua järjestää yhteistä aikaa, niin ongelma on aika lailla siinä.
Mutta kun mies ei suostu syömään testosteronia.
Olisin voinut kirjoittaa aloituksen, niin sanasta sanaan tuttua.
Olen päättänyt katsoa mitä tapahtuu, keskityn lapsiin, töihin, omiin harrastuksiin jne.
Ehkä mies herää tilanteeseen tai sitten ei. Yritin niin kauan ja kaikkea, ihan kuin Ap myös kertoo tehneensä.
Ehkä elämme täss kämppiksinä, tai joskus eroamme, ehkä jompikumpi tapaa toisen, ehkä löydämme toisemme uudelleen. Ehkä ja ehkä.
Tavallaan olen työntänyt koko lässähtäneen liiton ja koko miehen syrjemmälle ja laittanut muita asioita etualalle.
Jatkuva liiton pelastaminen ja omien tyydyttämättömien tarpeiden kanssa eläminen on työlästä ja raskasta. Nyt en enää tee liitolle sen enempää kuin mieskään ja omista tarpeistani vastaan itse. Loppu hoituu kyllä ajan kanssa tavalla tai toisella.
Tsemppiä Ap, toivon että löydät itsellesi sopivan ratkaisun asioihin.
Ratkaisu itsekeskeisyyteen: enemmän itsekeskeisyyttä. Totaalinen itsekkyys. UGH!
Ap on manipulatiivinen. Siis kiero.
Hyvin samantyyppinen tilanne täällä ap, samanlainen haluton pihtaava mies, joka ei arvosta. Olen alkanut epäillä, että hänellä saattaa olla jopa muita naisia.
Olen nyt vakavissani alkanut ajatella sivusuhdetta. Korona-aika rajoittaa tosin kenenkään uuden tapaamista, mutta kai sekin joskus loppuu. Olen ollut tosi masentunut ja liikunta on vähentynyt ja olen lohtusyönyt. Ei ole ollut syytä pitää huolta itsestä, kun olen tuntenut olevani niin huono ja ruma ja läski. Mies on siis nimitellytkin.
Mutta tämä uusi ajatus, että alkaisin katsella ympärilleni sillä silmällä, jos joku mies pitäisikin minua haluttavana ja haluaisi seksiä kanssani, on henkisesti melko piristävä. Voi olla että se tuo riittävästi motivaatiota alkaa laihduttaa ja kuntoillakin. Haluan joka tapauksessa vielä elämässäni tuntea itseni naiselliseksi ja haluttavaksi, vaikka kynnys olla uusien miesten kanssa myös kauhistuttaa, kun koen olevani niin ruma. Viimeisinä vuosina, kun vielä oli seksiä, mies halusi ehdottomasti, että mulla on aina vaatteet päällä, joten olen sisäistänyt olevani tosi inhottavan näköinen.
Neuvoisin sua eroamaan, mutten ole itsekään sitä tehnyt, joten en viitsi neuvoa. Jokainen arvioi tilanteensa itse. Jotain muutoksia kuitenkin toivon elämääsi.