3-vuotias puhuu niin hiljaa etten ikinä kuule mitä hän sanoo

Älä pyydä toistamaan vaan käyttäydy kuin ei olisi puhunut. Lapsilla on tarve tulla ymmärretyksi niin nostaa sitten äänentasoaan.

Työnnä oma korvasi hänen naamaansa kiinni. Sori, oli pakko:)

Vierailija kirjoitti:

Työnnä oma korvasi hänen naamaansa kiinni. Sori, oli pakko:)

Joo, tuota voisin kokeilla seuraavaksi. Ap

Täällä sama homma meneillään, vaikka äänentaso kävisi välillä kuinka korkealla, alkaa taas hiljainen puhe. Olen yrittänyt selittää etten oikeasti kuule mitä sanoo, mutta ei ole auttanut. Jossain vaiheessa se sitten välillä normalisoituu, kun huomaa ettei oikeen voi noteerata mitääm, kun ei saa selvää saati kuule. Ymmärrän yskän, tosi turhauttavaa se on :/

Opetapa hänet puhumaan kovempaa. Mene huoneen päähän ja laita hänet toiseen päähän ja käske laulaa joku lastenlaulu tai kertomaan, mitä teki tänään. Sitten komennat, että kovempaa, en kuule. Tätä joka päivä, kunnes alkaa puhua kunnolla.

Liian hiljaa puhuvaa aikuista ei kestä kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työnnä oma korvasi hänen naamaansa kiinni. Sori, oli pakko:)

Joo, tuota voisin kokeilla seuraavaksi. Ap

Jep:) minulla itsellänikin on hiljainen lapsi, ja joskus on tullut mietittyä että miten asiasta voi sanoa ettei aiheuta traumoja. Tuo ykkösen ignooraaminen. kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Ei ole kivaa aina sanoa että "häh mitä" myöskään. Jotenkin selvittiin ja aika on auttanut vähän. Nyt aikuisena hänet jo kuulee useimmiten.

Aika ihana.. Ole iloinen ettei huuda.

Voit sanoa nätisti. "kulta, äiti ei kuule, sanotko vähän lujempaa" Käsillä näytät iiisosti, tee asiasta hauska. Välillä kuiskuttelette salaisuuksia. Lapsi oppii leikin varjolla hiljaisen/kovan äänen.

Ehkä se on osa hänen persoonaa?

Treenatkaa äänenkäyttöä. Soittakaa musiikkia kovaa ja laulakaa mukana (oma ääni hukkuu taustaan), tai vaan laulakaa yhdessä suureen ääneen. Leikkikää leikkejä, joihin liittyy puhumista/hihkumista. Toisaalta jos äänen muodostaminen selkeästi ei ole ongelma, niin siinä tapauksessa kannattaa vain muiden viestien ohjeiden mukaan olla reagoimatta, jos puhe on liian hiljaista (sen sijaan että koko ajan pyytää toistamaan jos ei kuule).

Jotenkin tunnen sympatiaa lasta kohtaan, itselläni on aina ollut vaikeuksia äänenkäytössä ja pahimmat kokemukset on hetkistä, joissa koko ajan vain käsketään puhumaan kovempaa ja puhe lukkiutuu entistä enemmän. Jos ongelma jatkuu, kannattaa harkita yksittäistä käyntiä puheterapiassa hieman vanhempana, äänenkäyttö on kuitenkin opeteltavissa oleva taito siinä missä muutkin ja sen treenaamisesta voi olla paljon apua esimerkiksi koulussa. Iso vaikutus voi olla esimerkiksi sillä, miten paljon käyttää palleaa.

Tärkeintä on, ettet aiheuta lapsellesi traumoja asiasta. Kun olin lapsi, minun äitini moitti minua usein siitä, että puhuin hänen mielestään ihan liian hiljaa. Sitten, jos yritin puhua kovempaa, niin vastaus oli aina: ”Ei tarvitse huutaa!” Tästä minulle on jäänyt ikävä epävarmuus omaa äänenkäyttöäni kohtaan – minun on vaikea tunnistaa, kuinka kovalla äänellä puhun.

Oma lapseni on perinyt mieheltäni voimakkaan äänen. Hänet kuulee useimmiten oikein hyvin, mutta jos joskus on vaikeuksia saada selvää, niin sanon esim. ”Voitko puhua vähän kovempaa? Minun on vaikea kuulla muuten.” En siis koskaan sano, että lapsen äänessä olisi jotain vikaa.