Karmein ryhmä johon olet kuulunut Facebookissa?
Kommentit (266)
Joku vhh-ruokavalioryhmä.
Ryhmän ylläpitäjä huomautteli jäsenten kommenteista vähän väliä, ei kukaan osannut kommentoida oikein. Sellainen tiukkapipoinen meininki.
Erosin ryhmästä pikavauhtia kun huomasin tuon.
Aika kamala ryhmä on keski-ikäisten ja sitä vanhempien miesten musiikkiryhmä, johon on pesiytynyt miehisestä huomiosta suunnattomasti nauttiva neljättäkymppiä käyvä naishenkilö. Hän postailee muutaman viikon välein itsestään kuvan, jossa etualalla on reittä, rintavakoa ja/tai peppua ja pikkuisen jotain ryhmän aiheeseenkin kuuluvaa. Sitten ei pariin päivään tapahdukaan mitään muuta kuin tuon kuvan peukuttelua ja kaksimielisiä kehuja, joista rouva käy välillä kiittelemässä, jottei postaus katoa liian nopeasti. Rouvalla on instat, tuubit ja nettisivut, mutta ne eivät riitä, kun FB:ssä saa käden käänteessä toistakymmentätuhatta uutta silmäparia.
Osa jäsenistä kritisoi sitä, että yhden ihmisen annetaan kaapata ryhmä asiaankuulumattomilla esityksillään, mutta osa taas peukuttaa silmät pystyssä. Ryhmän perustaja on nössö ja ylläpitäjät eivät oikein ota kantaa mihinkään. Muut asiaankuulumattomuudet kyllä saavat äkkilähdön, mutta tämä rouva on ja pysyy.
Jenkkiläinen kasvisruokaryhmä, joka lopulta muuttui vegaaniseksi niin ettei saanut enää laittaa kuvaa annoksesta jos siinä oli jotain eläinperäistä. Ei saakeli niitä raivovegaaneja, kaikki on murhaa! Mutta itsellä meni kuppi nurin kun siellä oli monen sadan kommentin keskustelu siitä voiko kissa olla vegaani. Suurin osa kommenteista haukkui ihan hirvein sanankääntein KAIKKI jotka syöttää kissoilleen lihaa, koska nykyään saa kyllä tasapainoista vegaaniruokaa kissoille! Ne pari jotka uskalsi sanoa että kyllä kissa on edelleen lihansyöjä, sai bannia trollaamisesta. Ihan uskomattoman vihaisia ihmisiä.
Ja olen itse myös vegaani.
Raudanpuute -ryhmä. Hetken jo luulin liittyneeni johonkin lahkoon. Kaikki siis ihan kaikki on oireita raudanpuutoksesta ja lääkärit on kaikki ihan perseestä kun ei ne tajua mitään.
Joku VHH tai ketoryhmä, jossa ei saanut edes mainita mitään hiilariasisältävää. Jos edes sivulauseessa mainitsit sanan porkkana niin yp poisti kommentit koska porkkanassa on hiilareita ja sitä ei saa mainita.
Oman kaupunginosani ryhmä. Jokainen keskustelu päätyy heti viimeistään kolmannessa kommentissa aloittajan haukkumiseksi ja riitelyksi, oli aihe ihan mikä tahansa.
En tajua miksi ihmiset ovat siellä jos heidän ainoa antinsa on riidellä. Ylläpitäjä ei puutu mihinkään niin että meno on ihan villiä.
No, eipä siellä paljon mitään enää olekaan kuin mainoksia.
Aktiivinen synnytys (tjsp): odotin esikoistani ja halusin valmistautua synnytykseen hyvin, mutta kun somefeediini ilmaantui "voimaannuttavia" tarinoita kohtuun kuolleista vauvoista totesin ettei ollut minua varten.
Imetyksen tuki: Imetykseen löytyi neuvoja joo, mutta 3 tai 5 - vuotiaan imetyksen hehkutus ei ollut mun juttu.
Fb merkkiryhmä: aivan kamala ylläpitäjä ainakin vielä muutama vuosi sitten, määrää kuka saa myydä ja mitä. Yritin siis myydä sääntöjen mukaista aitoa merkkituotetta, josta "palkittiin" potkaisemalla ryhmästä ulos ja myyntituote myös pois. Oletettiin ehkä feikiksi, mutta ei ollut feikki oli ulkomailta ostettu aito tuote kaupasta. No myöhemmin kävi kaupaksi aivan toisella nettimyyntisivustolla. Uskomatonta käytöstä, syynä oli selkeästi kateus. Uusia myyjiä rankaistaan potkaisemalla pois ja pidetään vain ne tutut ja kaverit kauppaamassa samoja tavaroita vuodesta toiseen, todella läpinäkyvää toimintaa, ei ihme jos ostajatkin puuttuu. Huonoja kokemuksia myös muilta nettikirppiksiltä, kiusaajia ja pilaostajia täynnä. Monet suhtautuvat niin kuin myyjät saisivat tyhjästä rahaa, postin hinnatkin usein laitetaan myyjän ahneuden syyksi. Pyydetään ihmeellisiä mittoja ja sitten hävitään ostamatta, joskus myös syytellään tyyliin "saisin tuon lähikirppikseltä eurolla!" no miksi eivät mene ostamaan lähikirppikseltä? halutaan tinkiä ja pidetään myyjiä älyttömän rikkaina, siis harrastemyyjiä pidetään rikkaina. Ihmettelen myös mammoja jotka laittoivat viestiä "ostaisin mutta täytyy laittaa vähäiset rahat kaurapuuroon" jos on aidosti niin köyhä, miksi sitten selata mitään myyntisivustoja ja miksi vaivautua ottamaan yhteyttä? oletetaan että myyjä tekee hyväntekeväisyyttä ja lahjoittaa ilmaiseksi, harrastemyyjältäkin voi jäädä se "kaurapaketti" ostamatta kun aikaa ja vaivaa menee turhiin yhteydenottoihin. Jotkut pilaostajat kohtelevat harrastemyyjiä kuin jotain ammattimyyjiä: tulisi antaa palautusoikeus, sovitusoikeus kuten kaupoissa yms. Kyse oli aina noin 20e tai alle tavaroista.
Kotiruokaryhmä. Odotin innostuneena saavani arkiruokiin kivoja ideoita. Mutta ryhmässä jyräsivät ne, jotka aamulla olivat kaataneet hirven ja sen käristelihaksi suikaloineet. Lihan hautuessa leivinuunissa, oheen pyöräytetään tuoreet sämpylät itse jauhetuista jauhoista, itse viljellyistä perunoista muusi puuhellalla ja syksyllä poimitut karpalot lisukkeeksi. Ja tottakai jälkiruuaksi lakkahyydyke. Tämä siis "arkiruokaa".
Sait antitykkäyksiä, kun kysyit, miten hauduttaa puuro induktioliedellä, koska puuhella. Antitykkäyksiä myös siitä, että mainitsin tupperin riisinkeittimen, koska valurautakattila ja puuhella. En olisi ikinä uskonut, että eroan kotiruokaryhmästä överihifistelyn vuoksi.
Pitäisikö perustaa arkiruokaryhmä, missä uskaltaisi mainita einesmaksalaatikon?
Meidän kylän ryhmä. Kytätään ja väijytään karanneita koiria ja vapaana kulkevia kissoja kun sitä omaa elämää ei ole. Kehuskellaan, kuka on bongannut ekana minkäkin linnun.
Mutsi vs faijat tai toisin päin. Joka päivä pitäisi läväyttää tissit tai perse ruutuun. Ja niitä tietenkin läväytellään ja kylvetään siinä tykkäysten euforiassa.
Jotenkin todella noloa ja mautonta omaan makuun.
Juttunsa kullakin..
Vierailija kirjoitti:
Meidän kylän ryhmä. Kytätään ja väijytään karanneita koiria ja vapaana kulkevia kissoja kun sitä omaa elämää ei ole. Kehuskellaan, kuka on bongannut ekana minkäkin linnun.
Mistä muusta siellä pitäisi keskustella? Tuota varten ne paikalliset ryhmät ovat.
Vierailija kirjoitti:
Joskus kuuluin johonkin englanninkieliseen tasa-arvoryhmään. Ylläpito vaihtui ja yhtäkkiä vaadittiin kaikkia valkoihoisia (tai ei-mustia) hakemaan uudelleen jäsenyyttä ja liittämään mukaan kopio henkilötodistuksesta todisteeksi ettei ole trollitili. Kysyminen miksi afrikkalaisamerikkalaisten ei tarvitse todistaa itseään sai aikaan haukkumisryöpyn.
Ryhmän aihepiiri ei liittynyt rotu- tai ihonväriasioihin vaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. No eipä tullut haettua takaisin...
Minulla on samantapaisia kokemuksia oikeamielisten ylilyönneistä. Kun rotuasiat eivät millään kuulu ryhmään ja silti niistä tulee näkyvin keskustelunaihe, ollaan absurdin rajalla. Eräässä amerikkalaisessa ryhmässä barrikadeille nousivat ensin aktivistit, jotka vouhottivat polvistumisesta ja valkoisista etuoikeutetuista. Näitä seurasivat kummalliset nöyristelijät tyyliin "I know nothing about that suffering but I am learning" ja päähäntaputtelijat, jotka kehuivat näitä nöyristelijöitä ja syyllistivät samalla siitä, että oli röyhkeää väittää, ettei tiennyt kärsimyksistä ja valheellista olla opettelevinaan, kun olisi pitänyt opetella jo kuusikymmenluvulla. Floyd oli jumala, joka oli jonkin aikaa myös ryhmän taustakuvana. Huomattavaa oli se, että kaikki tämä käytiin vitivalkoisten kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vain poikien äidit. Säännöllisin väliajoin kehoitetaan ilmiantamaan jos ryhmässä on tuttujasi joilla on tyttöjä 😂.
Harvinaisen syrjivä sekä omahyväinen ryhmä.
Kuuluin joskus Löydetyt kauppalaput -ryhmään, joka ei ollut erityisen karmea. Kyllästyin kuitenkin ihmisten käsialojen ja ostosten (ihan tavallisten elintarvikkeiden ja hyödykkeiden) pilkkaamiseen. Usein kommentit olivat tyyliä "Siis kuka muka ostaa jotain TOMAATTEJA... öhöhööö."
Naistenhuone 40+. Jos luulette, että naistenhuone on paha, tämä on vielä pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vain poikien äidit. Säännöllisin väliajoin kehoitetaan ilmiantamaan jos ryhmässä on tuttujasi joilla on tyttöjä 😂.
Oikeesti? Ajattelin, että kai sinne nyt voi kuulua kaikki kenellä on poika, vaikka olisi myös tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Naistenhuone 40+. Jos luulette, että naistenhuone on paha, tämä on vielä pahempaa.
Olen poistunut kummastakin ryhmästä. Naistenhuoneeseen mennessä jouduin jollekin jonotuslistalle, ja kun minut sitten hyväksyttiin, jäsenyyteni kesti noin kymmenen minuuttia. Ihme teiniapinameinkiä ja räävitöntä kieltä ja räävittömiä aiheita. Löysin sitten Naistenhuoneen 40+, jossa olin sinkkuna rivojen Raija-rouvien keskellä ällikällä lyötynä. Tuo teiniapinaryhmä on kyllä pahempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kylän ryhmä. Kytätään ja väijytään karanneita koiria ja vapaana kulkevia kissoja kun sitä omaa elämää ei ole. Kehuskellaan, kuka on bongannut ekana minkäkin linnun.
Mistä muusta siellä pitäisi keskustella? Tuota varten ne paikalliset ryhmät ovat.
Moi naapuri 😂😂😂😂😂😂
Voiko noita vaan seurata niin ettei fb-kaverit näe että seuraa? Tykkään lukea sekopäisten juttuja ja vänkäämistä.