Kaupan kassan tauot 2x12 min.
Kommentit (53)
Kun olin vartija tauko oli 20min. Paitsi jos päiväni oli yli 8h pitkä niin tauko oli 22,5 min. On tämä taukoilu duunareilla vaan tarkkaa!
On totta. Olen nuorena ollut kaupassa töissä. Ei kyllä sen kokemuksen jälkeen ollut mitään mielenkiintoa jäädä kyseiselle alalle.
Vanhemmat myyjät todella tarkkaan laskivat etten vain olisi sekuntiakaan liikaa tauolla. Oli ilmeisesti niin kiire päästä pois kassalta tuuraamasta. Olihan se yksi inhotuimmista työtehtävistä. Niin ja kassalla työskennellessä minun täytyi hoitaa samaan aikaan myös hyllytystä. Joskus iltavuoroissa ihmettelin, että on se kumma kuinka hyvin vanhempi työpari viihtyy aina useamman tunnin kaupan takahuoneessa. Mahtoi olla hitokseen hommia siellä, koska minä jouduin hoitamaan yhtä aikaa kassaa ja hyllytystä.
Tauoilla (12min.) minun odotettiin hoitavan työtehtäviä. Esim. jos pullonpal.automaattiin tuli jotain, niin minun täytyi se hoitaa. Ja taukominuutit juoksivat koko ajan.
Ei koskaan enää kauppaan töihin!
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei muuten liity tähän mutta kerron mielelläni..
Ensin olin töissä eräässä HOK:n Prismassa, jossa opin että saa olla omatoiminen. Sen jälkeen olin töissä eräässä Helsingin S-marketissa, kun pääsin Helsinkiin opiskelemaan. Kun ei ollut jonoa, lähdin omatoimisesti viemään koreja kassalta kohti sisäänkäyntiä, kuten olin Prismassa tottunut tekemään. Sitten kun palasin takaisin kassalle, puhelin soi, ja kassavastaava oli että "Mitä sä juuri teit?!" "Mihinkään et saa lähteä soittamatta minulle, et edes vessaan!"
Ok.. no mun perehdytys oli tyyliin " Ai , sä ootkin ollut vuoden Prismassa töissä, sama kassaohjelma, senkun töihin vaan!" Että en siis tiennyt näistä säännöistä.
Muutenkin kyseinen kassavastaava oli ärsyttävä suorastaan. Prisma oli paljon kivempi paikka olla töissä.
Tästä on yli 10 vuotta aikaa, enkä oo ollut kaupassa opiskeluajan jälkeen töissä.
Pikkupomosyndrooma yhdistettynä vaihdevuosiin ja katkeruuteen siitä, kun omat aikaisemma alaiset ovat päässeet elämässä eteenpäin opiskeluiden myötä = Kassavastaava helvetistä
Miten ne muilla aloilla sitten muka on??
Vierailija kirjoitti:
PAM on surkea liitto, koska on neuvotellut noin naurettavat tauot. Kaupan kassan työ on orjatyötä. Sitä tekee ihmiset vain pakon edessä. Ei sitä kukaan järkevä ihminen tee, rahasta sitä tehdään ja lyhyen aikaa. Kaupan työ on muutenkin ihan kuraa, on nähty ja koettu, ei kiitos.
Kaupan työ osastolla oli mahtavaa 2010-luvun alussa ainakin, voi toki siitä olla muuttunut. Vieläkin kaipaan sitä hyvää työporukkaa ja kivaa työtä. Aamu ja yövuorot oli kivoja mutta sitten olis pitänyt alkaa tehdä myös päivää ja iltaa ja samalla henkilökuntaedut vietiin pois niin ei ollut enää kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne muilla aloilla sitten muka on??
Meillä teollisuudessa päivätyössä työpäivä on 8,5 t josta tuo 30 min on palkaton ruokatauko. Lisäksi 2x10 min kahvitauot jotka meillä ainakin usein venyvät viidellä tai kymmenellä minuutilla.
Ja vessaan pääsee milloin tarttee mennä. Ei tartte ennakoida tai odottaa jalat ristissä jotain tauottajaa.
En ikinä vaihtaisi (ruoka)kauppaan töihin.
Joku aikaisemmin sanoi kuinka PAM on neuvotellut huiput iltavuorolisät. No ne ei todellakaan ole sitä, jos iltalisää saa vasta klo 18 eteenpäin. Teollisuudessa iltavuorolisä tulee jokaiselta tunnilta. Eli kun iltavuoro alkaa klo 14, niin iltalisä lähtee raksuttamaan heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on.
Ja tauolle on mentävä tasan silloin kun sen aika on, muuten jää pitämättä.
Mit jos vaikka kassalla on joku asiakas kesken kun tauko alkaa?
Asiakas palvellaan loppuun ja sitten tulee lennosta vaihto. Kyllä noita on välillä näkynyt. Tauottaja tulee kärkkymään kassalle ja vaihtavat paikkoja asiakkaiden välissä.
Kuka on vastuussa jos kassa ei täsmää?
Muistelin omia aikojani kaupan kassalla, siis lukion ekalla ja noin. Kassan työ oli tarkkaa mutta kivaa. Ensinnäkin piti muistaa kaikkien hintalaputtomien tuotteiden hinnat.
Tarjoukset piti myös tietää.
Nykyään kassat näyttää torkkuvan tuolillaan ja vetelevät viivakoodeja. Jos niiltä kysyy jotain voi olla varma ettei se tiedä.
Kassat eivät ilmeisesti osaa laskea.
Jos loppusumma on 50,10, annan kassalle satkun ja kymmenen senttiä ja se tuijottaa tyhjin silmin takaisin. Sit on väännettävä rautalankaa: voit antaa mulle viiskymppisen takaisin.
Vierailija kirjoitti:
6 tunnin päivässä, kyllä. Silloin ei kyllä naurata, jos työpäivä onkin vaan 5 tuntia 45 minuuttia. Itselläni oli joskus pomo, joka minulle tuollaisia vuoroja laittoi, onneksi työkaverit olivat mukavia, ja mahdollisuuksien mukaan päästivät minut pitämään toisen pikkutauon.
Mulla oli myös joskus toistuvasti näitä 5h45min kassavuoroja. Tuntuivat tosi raskailta.
Olen toimistossa, jossa teoriassa 2x10 min kahvitauko ja palkaton 30 min ruokatauko. Käytössä kahvitaukoja ei ehdi pitämään ja ruokailuun ehtii käyttämään max. 10 min.
Kaupassa kahvitauko oli 2x 10 min. Minulle olisi riittänyt 5 min mutta toiset sanoivat, että on pakko istua takahuoneessa se 10 min, muuten lyhenee tauot muiltakin.
Vierailija kirjoitti:
Voi pitää myös 20min kerralla 6h työpäivänä. Tauko alkaa kun lähdetään kassalta ja päättyy kun ollaan takaisin kassalla. Kassalla oleva voi käydä vessassa tarvittaessa taukojen välissä.
Isommissa liikkeissä tauko on kahden tunnin välein ja ruokatauko pidemmissä päivissä 20min, jos palkallinen. Palkattomana yleensä 30min.
Pienemmissä kaupoissa taukoja ei välttämättä kelloteta, kunhan työt tehdään ja joskus joustetaan esim lyhyempi tauko. Tämä kyllä vaatii hyvää henkeä.
Pikkukaupoissa on tauko silloin kun ei ole asiakkaita. Töissä kun ollaan usein yksin.
Päiväkodissa töissä. Yksi 10 minuutin tauko. Työpäivä 7 tuntia 39 minuuttia päivässä.
Minulla 7 tunnin työpäivässä yksi 10 min tauko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on.
Ja tauolle on mentävä tasan silloin kun sen aika on, muuten jää pitämättä.
No ne on lakisääteiset tauot. Kusella ja paskalla saa toki käydä sekä tamppoonin vaihdolla tarvittaessa!
Entäs työvuoro 9-18 yksin ja taukotilat eri kerroksessa? Tätäkin jaksoin monta vuotta. Ei päässyt koskaan vessaan heti kun oli tarvis. Ruokatauot jäi pitämättä useimpina päivinä ja vettä ei voinut hellepäivänä paljon juoda koska ei päässyt vessaan. Söin siinä asiakkaiden nähden jotain kuivaa ja pientä. Helppoa tuollainen pari taukoa 6h:ssa työpäivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pitää myös 20min kerralla 6h työpäivänä. Tauko alkaa kun lähdetään kassalta ja päättyy kun ollaan takaisin kassalla. Kassalla oleva voi käydä vessassa tarvittaessa taukojen välissä.
Isommissa liikkeissä tauko on kahden tunnin välein ja ruokatauko pidemmissä päivissä 20min, jos palkallinen. Palkattomana yleensä 30min.
Pienemmissä kaupoissa taukoja ei välttämättä kelloteta, kunhan työt tehdään ja joskus joustetaan esim lyhyempi tauko. Tämä kyllä vaatii hyvää henkeä.Pikkukaupoissa on tauko silloin kun ei ole asiakkaita. Töissä kun ollaan usein yksin.
Näin se käytännössä menee ja se hetki kun ei ole asiakkaita on yleensä se ensimmäinen tunti. Kenellä silloin on nälkä ja vessahätä kun just olet työpaikalle tullut? Ei ikinä enää yksintyöhön kauppaan.
Aika ruhtinaallista. Olin itse 4 vuotta töissä paikassa, jossa työskentelin yksin. Pidin taukoja, jos ehdin. Aika harvoin ehdin edes vessassa käydä, lounaasta puhumattakaan. Työpisteella piti olla koko ajan, vessaankin piti ottaa puhelin mukaan, jos vaikka asiakas sattuisi tulemaan työpisteelle sillä välin. Kiireisimpinä aikoina en saanut työkaveriakaan auttamaan, joten saatoin olla töissä jopa 10 h ilman ruokaa palvellen koko ajan asiakkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ne muilla aloilla sitten muka on??
Meillä teollisuudessa päivätyössä työpäivä on 8,5 t josta tuo 30 min on palkaton ruokatauko. Lisäksi 2x10 min kahvitauot jotka meillä ainakin usein venyvät viidellä tai kymmenellä minuutilla.
Ja vessaan pääsee milloin tarttee mennä. Ei tartte ennakoida tai odottaa jalat ristissä jotain tauottajaa.
En ikinä vaihtaisi (ruoka)kauppaan töihin.
Joku aikaisemmin sanoi kuinka PAM on neuvotellut huiput iltavuorolisät. No ne ei todellakaan ole sitä, jos iltalisää saa vasta klo 18 eteenpäin. Teollisuudessa iltavuorolisä tulee jokaiselta tunnilta. Eli kun iltavuoro alkaa klo 14, niin iltalisä lähtee raksuttamaan heti.
Meillä teollisuudessa on 2 x 12 minuuttia kahvitauko ja 30min ruokatauko (omaa aikaa). Iltalisät vuorotöissä koko vuoron, mutta jos työaika on jatkuva iltatyö niin iltalisä alkaa vasta klo 18.00.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
6 tunnin päivässä, kyllä. Silloin ei kyllä naurata, jos työpäivä onkin vaan 5 tuntia 45 minuuttia. Itselläni oli joskus pomo, joka minulle tuollaisia vuoroja laittoi, onneksi työkaverit olivat mukavia, ja mahdollisuuksien mukaan päästivät minut pitämään toisen pikkutauon.
Mulla oli myös joskus toistuvasti näitä 5h45min kassavuoroja. Tuntuivat tosi raskailta.
Eikö tuossa jo viivakoodit ala vilisemään silmissä ja piippaus kuulua vielä yölläkin korvissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta on.
Ja tauolle on mentävä tasan silloin kun sen aika on, muuten jää pitämättä.
Mit jos vaikka kassalla on joku asiakas kesken kun tauko alkaa?
Asiakas palvellaan loppuun ja sitten tulee lennosta vaihto. Kyllä noita on välillä näkynyt. Tauottaja tulee kärkkymään kassalle ja vaihtavat paikkoja asiakkaiden välissä.
Erikoisliikkeissä ei ole tauottajia. Ja omalla työpaikallanikin henkilöstö aivan minimissä. Kahvitauot jää vain pitämättä, jos olet asiakkaissa kiinni ja työkaverit myös. Sitten vain nopea pissalla käynti jossain välissä, jos on ihan pakko, ja jos sellainen rako tulee että pääset.
Ruokatunnille pääsy vaatiikin jo vähän röyhkeyttä. Kun olet saanut asiakkaan palveltua loppuun, ja seuraava olisi jo tulossa, ei auta muu kuin pahoitella ja sanoa, että kollega vapautuu tuosta kohta, pystytkö odottamaan ja sitten on vain häivyttävä paikalta. Tai yritettävä liueta paikalta ennen kuin seuraava asiakas huomaa, että olet vapaa.
Joskus joku asiakas rutisee paikalle jääneille myyjille, mutta siihen vain todetaan, että ihmisen on syötävä ja juotava, että jaksaa.
Että seuraavan kerran kuin näet "karkuun" juoksevan myyjän, muista, että sillä on todennäköisesti menossa pissat housun tai on pyörtymäisillään nälkään.
Joo 6 tunnin työpäivässä on kaksi lyhyttä taukoa. Tämä on ihan työaikalaissa.