Opettajat, onko mielestänne inkluusio onnistunut?
Kun onhan kunnan varmistettava että sen palvelut sopivat myös vammaisille.
Mikä olisi mielestänne oikea tapa taata vammaisille samat palvelut kuin muillekin?
Kommentit (84)
On turha kuvitella, että tässä tilanteessa opetussuunnitelmien sisältö olisi keskeinen, jos 17 oppilaan ryhmästä, yksi (1) oppilas on ns.normaali ja muilla eriasteisia tunne-elämän ja kognition vaikeuksia. On yksinkertaisesti ajateltava niin, että jos oppilas ei pysty eikä kykene, niin se on hyväksyttävä. Ei tukea riitä millään kaikille, se on mahdottomuus. Lukutaito ja kirjoitustaito ovat heikentyneet niin, ettei osalla ole mitään kykyä lukea tai kirjoittaa yläkoulussa järjellistä tekstiä edes yhtä A4. Ei opettajien vika ole tämä systeemi järkyttävän täyteen pumpattuine opetussuunnitelmineen, jatkuva projektihördelli jne. Koulu on nykyään valovuoden päästä rauhallisesta ja tasapainoisesta työpaikasta henkilökunnalle ja raihallisesta ja tasapainoisesta oppimisympäristöstö oppilaille! Rehtorit ovat enemmän imagon kiillotukseen keskittyneitä toimitusjohtajia kuin oman työpaikkansa arjessa tukena olevia esihenkilöitä. Tilanne tulee jossain vaiheessa kriisiytymään vielä kunnolla! Odotan sitä, kun ns. normaalien lasten vahemmat kieltäytyvät laittamasta lapsiaan nykyiseen linkoon. Poliitikot eivät piittaa koulusta vielä pätkääkään mutta tulisiko liikettä kriisin jälkeenkään?
Vastaan:ei, inkluusio ei ole onnistunut. Kuten varmaan muistakin vastauksista kävi selville.
Onpa mielenkiintosta nähdä, miten käy kun arviointiin tulevat nyt tarkemmat määritteet eri numeroille.
Alkaa sitten pikku hiljaa paljastua suomalaisen koulumaailman karuus. Tukea ei anneta, vaan pelkkiä diagnooseja.
Yksi ope ja yli 20 teiniä, mukana useita tehostetun tuen oppilaita, muutama käytöshäiriöinen ja psyykkisesti oireileva. Ei toimi millään tasolla. Peruskoulu on rikki.
Vierailija kirjoitti:
Onpa mielenkiintosta nähdä, miten käy kun arviointiin tulevat nyt tarkemmat määritteet eri numeroille.
Alkaa sitten pikku hiljaa paljastua suomalaisen koulumaailman karuus. Tukea ei anneta, vaan pelkkiä diagnooseja.
Jos mitään tekemättömille annetaan edelleen vitonen, että päästään eroon, ei mikään muutu nykymenoon verrattuna. Kriteerejähän voidaan tulkita niin ja näin täysin opettajasta riippuen, katsooko sormien läpi. Arvioinneissa on usean numeron erot oppilaitosten välillä ja jopa osin sisälläkin riippuen opettajasta. Kyllä usein on huonannut alakoulun nuneroissa, että ne on annettu ihan kannustusmielessä ja yläkoulussa ne korjautuvat realistisemmiksi.
Jos olisi mahdollista, toivoisin lapseni pääsevän pienryhmään koulutaipaleen alkaessa ensi syksynä. Se ei taida olla mahdollista. Tuntuu pahalta ajatella, että autistinen ja osittain myös liikunnallisesti rajoittunut lapseni joutuu isoon luokkaan, jossa on usein vain yksi aikuinen paikalla. Tuleeko hänestä kiusattu? Pysyykö hän "kärryillä" opetuksessa? Kotoa saa kyllä tukea, mutta siirtymä turvalliseksi koetusta eskarista noin 25 oppilaan ryhmään tuntuu aivan kauhealta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa mielenkiintosta nähdä, miten käy kun arviointiin tulevat nyt tarkemmat määritteet eri numeroille.
Alkaa sitten pikku hiljaa paljastua suomalaisen koulumaailman karuus. Tukea ei anneta, vaan pelkkiä diagnooseja.
Jos mitään tekemättömille annetaan edelleen vitonen, että päästään eroon, ei mikään muutu nykymenoon verrattuna. Kriteerejähän voidaan tulkita niin ja näin täysin opettajasta riippuen, katsooko sormien läpi. Arvioinneissa on usean numeron erot oppilaitosten välillä ja jopa osin sisälläkin riippuen opettajasta. Kyllä usein on huonannut alakoulun nuneroissa, että ne on annettu ihan kannustusmielessä ja yläkoulussa ne korjautuvat realistisemmiksi.
Nelosen antaminen on nykyään niin suuri byrokraattinen prosessi, etten ainakaan itse siihen helpolla lähde. Täytyy antaa siitä varoituksia useita, koittaa olla yhteydessä vahempiin (jotka eivät aina vastaa viesteihin), keskustella asiasta useissa eri kokouksissa ja kirjoittaa niistä muistioita ja raportteja.
Yhden nelosen antaminen voi pahimmillaan tarkoittaa kymmenien tuntien palkatonta työtä, jossa saa vielä vanhemmilta haukut ja huorittelut kaupan päälle.
Siksi niitä vitosia jaellaan niillekin, joilla ei ole edes siihen vaadittavia tietoja/taitoja.

Normi pienryhmätoimintaa on joka päivä, tässä kyse varmaan siitä että koko ryhmän koko pieni, esim 12 nykyisen 23 sijaan? Pienryhmässä usein avustaja, normiryhmässä ei. Joskus hyvinä vanhoina aikoina pienryhmissä oli oma varhaiserityisopettaja, nykyään yhdellä VEOlla kontollaan vähintään 6päiväkotia joiden välissä sukkuiloi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Eskarissa ei ole kolmea aikuista per ryhmä. Siksihän siitä tehtiin kaksivuotinen. Ettei tarvitse 5-vuotiaiden ryhmiin palkata niin montaa aikuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa mielenkiintosta nähdä, miten käy kun arviointiin tulevat nyt tarkemmat määritteet eri numeroille.
Alkaa sitten pikku hiljaa paljastua suomalaisen koulumaailman karuus. Tukea ei anneta, vaan pelkkiä diagnooseja.
Jos mitään tekemättömille annetaan edelleen vitonen, että päästään eroon, ei mikään muutu nykymenoon verrattuna. Kriteerejähän voidaan tulkita niin ja näin täysin opettajasta riippuen, katsooko sormien läpi. Arvioinneissa on usean numeron erot oppilaitosten välillä ja jopa osin sisälläkin riippuen opettajasta. Kyllä usein on huonannut alakoulun nuneroissa, että ne on annettu ihan kannustusmielessä ja yläkoulussa ne korjautuvat realistisemmiksi.
Nelosen antaminen on nykyään niin suuri byrokraattinen prosessi, etten ainakaan itse siihen helpolla lähde. Täytyy antaa siitä varoituksia useita, koittaa olla yhteydessä vahempiin (jotka eivät aina vastaa viesteihin), keskustella asiasta useissa eri kokouksissa ja kirjoittaa niistä muistioita ja raportteja.
Yhden nelosen antaminen voi pahimmillaan tarkoittaa kymmenien tuntien palkatonta työtä, jossa saa vielä vanhemmilta haukut ja huorittelut kaupan päälle.
Siksi niitä vitosia jaellaan niillekin, joilla ei ole edes siihen vaadittavia tietoja/taitoja.
Jep. Minä otan oppilaita välitunneilla ja omalla ajalla luokkaan tekemään tehtäviä niin, että saadaan se vitonen kasaan. Tukiopetus olisi tähän oikea keino, mutta tukiopetukseen ei enää ole resursseja.
Nelosta en laita, ellei oppilas ole ollut lähes kokonaan pois tunneilta. Silloin byrokratian hoitaminen on nopeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Eskarissa ei ole kolmea aikuista per ryhmä. Siksihän siitä tehtiin kaksivuotinen. Ettei tarvitse 5-vuotiaiden ryhmiin palkata niin montaa aikuista.
Eihän se ole vasta kuin kokeilu.
Ei ole. Se voisi onnistua, jos opetusryhmien koko olisi 10 - korkeintaan 15 lasta ja luokassa olisi 2-3 aikuista, joista mielellään kahdella opettajan pätevyys.
Kun tilanne on se, että luokkien koot on +25 ja yksi aikuinen, niin ei ole onnistunut kokeilu.
Samalla päteviä opettajia työttöminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Mikä kolme aikuista? Mulla ei ole ikinä mahdollisuutta saada edes ohjaajaa, kun opetan reaaliainetta. Yksin olen ja vastuulla 22 oppilasta keskimäärin. Joka luokassa 1-2 erityisen tuen oppilasta, 3-4 tehostetun tuen oppilasta. Menen kylmästi keskimääräistä tahtia, jotta suurin osa pysyy mukana. Heikot putoavat automaattisesti.
Käyvät sitten ennen koetta pari kertaa ohjaajan kanssa kertaamassa kokeeseen.
Tekevät sitten suullisen kokeen minulle, koska eivät pysty kirjoittamaan.
Ope

Niin. Toimiihan tuo ehkä 1.5 tuntia aamupäivällä, mutta sitten tulee opettajien suunnitteluajat lakisääteiset tauot ja kohta lähteekin aamuvuoro pois töistä. Puhumattakaan verkostopalaverista, joka käynnistyy teamssissa klo 9:30 ja kestää tunnin. Mut hei, onhan tuossa toki puoli tuntia. Se menee siirtymiseen ulkoa sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Mikä kolme aikuista? Mulla ei ole ikinä mahdollisuutta saada edes ohjaajaa, kun opetan reaaliainetta. Yksin olen ja vastuulla 22 oppilasta keskimäärin. Joka luokassa 1-2 erityisen tuen oppilasta, 3-4 tehostetun tuen oppilasta. Menen kylmästi keskimääräistä tahtia, jotta suurin osa pysyy mukana. Heikot putoavat automaattisesti.
Käyvät sitten ennen koetta pari kertaa ohjaajan kanssa kertaamassa kokeeseen.
Tekevät sitten suullisen kokeen minulle, koska eivät pysty kirjoittamaan.Ope
Kuudesta kuuteen pitää olla talo auki, ei sitä yhden opettajan voimilla onneksi vielä kai tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Eskarissa ei ole kolmea aikuista per ryhmä. Siksihän siitä tehtiin kaksivuotinen. Ettei tarvitse 5-vuotiaiden ryhmiin palkata niin montaa aikuista.
Eihän se ole vasta kuin kokeilu.
Hassua vaan, että tällaisia ihmiskokeita tehdään, eikä ole mitään suunnitelmaa mahdollisten virheiden varalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Kai joka ryhmässä voi toimia pienryhmät? Kolme aikuista niin kolme pienryhmää toimii samaan aikaan. Ei se sen vaikeampaa ole.
Mikä kolme aikuista? Mulla ei ole ikinä mahdollisuutta saada edes ohjaajaa, kun opetan reaaliainetta. Yksin olen ja vastuulla 22 oppilasta keskimäärin. Joka luokassa 1-2 erityisen tuen oppilasta, 3-4 tehostetun tuen oppilasta. Menen kylmästi keskimääräistä tahtia, jotta suurin osa pysyy mukana. Heikot putoavat automaattisesti.
Käyvät sitten ennen koetta pari kertaa ohjaajan kanssa kertaamassa kokeeseen.
Tekevät sitten suullisen kokeen minulle, koska eivät pysty kirjoittamaan.Ope
Haloo aineope, ehkei 5 vuotiasta ja 15 vuotiasta oikein voi verrata keskenään. Sehän se vielä puuttuisi että jäisi yksin parinkymmenen 3-5 vuotiaan kanssa.
Ei hitto, inkluusiopilotti.
Katastrofeja ei kai ollut vielä tarpeeksi.
Jätetään lapset ja nuoret ilman opetusta ja aikuisten tukea.