Opettajat, onko mielestänne inkluusio onnistunut?
Kun onhan kunnan varmistettava että sen palvelut sopivat myös vammaisille.
Mikä olisi mielestänne oikea tapa taata vammaisille samat palvelut kuin muillekin?
Kommentit (84)
En ole yli kymmeneen vuoteen enää pystynyt opettamaan opetussuunitelman mukaisia sisältöjä oppilailleni.
Etäopetuksessa ovat erityisopoijoiden vanhemmat koko ajan helisemässä, kun heidän lapsensa ei ymmärrä. Pidin kiinni työajoista, eli en lähtenyt vapaa-ajalla opettamaan heitä.
Koulupäivät on selviytymistä, suunnitelmia eri tilanteisiin oltava aina useita ja tosi usein hommat vaan menee pieleen. Luokkakoot isompia kuin ikinä, suomen opettamiseen tarvitseville ei tarpeeksi aikaa ja hyvinkin erityistarpeiset pitäis saada solahtamaan joukkoon. Ei useinkaan onnistu kovin hyvin. Ulospäin yritetään tietty esittää että onnistuu mutta totuus jo vuosia ollut ihan toinen.
Kuulisinpa edes yhden positiivisen näkökulman inkluusiosta, mutta ilmeisesti siitä ei ole mitään hyvää sanottavaa..
Tovoisin, että saisin lähettää vanhemmille videoita tuntien kulusta. Ehkä sitten kukaan ei enää ihmettelisi, että miksi oma lapsi ei 45 minuutin aikana saanut paljoa huomiota.
Luokkaan tuleminen ja pulpettien ääreen rauhoittuminen vie noin 5 min. Opetettavalle asialle käytän noin 10 minuuttia. Jää puoli tuntia aikaa opettaa sama asia niille, jotka eivät osaa suomea tai ovat esim. kuulo- tai näkövammaisia. Jos joku häiriköi, voi se viedä koko ajan.
Luokasta ei saa poistaa häiriköivää nuorta, koska hänelle ei ole valvontaa luokan ulkopuolella.
On aivan naurettavaa, että luullaan yhden vuoden riittävän suomen kielen oppimiseen yläkoulussa. Sen jälkeen oppilaalle isketään reppuun kasa kirjoja, joista pitäisi lukea kokeisiin.
Itse olen antanut "armovitosia" joskus vain siksi, että tiedän oppilaan yrittäneen parhaansa. Harmi, ettei hänelle haluttu antaa tukea riittävästi.
Näkövammaisten kanssa olen koittanut toimia niin, että sanoitan älytaululla olevia asioita mahdollisimman paljon. Joskus laitan toiset oppilaat tekemään sen. Se kyllä tarkoittaa sitä, että asioissa edetään hitaammin.
Halvemmaksi tulisi yhteiskunnalle, jos erityistä tukea tarvitseville olisi omat luokkansa. Nyt täytyy monilla olla henkilökohtaiset avustajat ja tulkit paikalla koko ajan.
Ja vielä tulkeista: minulla on opetusvastuu, mutta en tietenkään voi ymmärtää, mitä tulkki kertoo lapselle/nuorelle.
Kokeissa sitten usein nähdään, ettei tulkinkaan avulla ole opetettavaa asiaa ymmärretty.
Enkä minä voi asialle mitään.
Iso hatunnosto opettajille!
Missään muussa ammatissa ei vaadita huipputuloksia niin pienillä reusrsseilla.
Meillä on ihana, utelias ja reipas yläkoululainen, jolla on ADHD. Etäopetuksessa on täytynyt jäädä itse puolikkaalle töistä. Opettajat jaksavat etsiä aina uusia tapoja selittää asiat. Olemme kiitollisia.
Koulunkäynninohjaajankin näkökulmasta ei ole toimiva tämä nyky systeemi. Luokassa voi olla montakin erityisen tuen oppilasta ja käytännössä opetus keskeytyy vähän väliä. Näiden oppilaiden on vaikea pysyä muiden tahdissa..monen heistä on esim.vaikea ymmärtää isossa ryhmässä ohjeet. Monesti sitten jakaudutaan pienempiin ryhmiin ja siellä pienemmästä ryhmässä hommat sujuu paljon paremmin. Nämä oppilaat ovat itsekkin sitä mieltä että pienessä ryhmässä työskentely mukavampaa. Harmi vaan ettei meidänkään koulussa virallisia pienryhmiä ole ollenkaan.. ajatuksena on että kaikki pystyy siellä isossa luokassa olemaan diagnooseista tai tasoeroista huolimatta :/
Hyvin huomasi myös etäkoulu aikaan,että se oli tosi vaikeaa osalle näistä lapsista/nuorista! Muutamat oli kyllä koulussa normaalisti (erityinen tuki)..sekin vaati omat järjestelynsä. Eli osan opettajista ja ohjaajista oli oltava siellä lähiopetuksessa ja ne opet hoiti sitten etäkoulua siinä samaan aikaan..huh huh..
Koulunkäynninohjaajat ovat kultaakin kalliimpia opetustyön kannalta. Etäopetuksessa tosin on ollut vaikea antaa ohjeistusta siihen, miten toivoisin heidän tukevan eri oppilaita. Täytyy suunnitella tunnit niin, että on Powerpointit koko luokalle ja sitten erikseen niille, jotka tarvitsevat erityistä tukea. Ohjaajien kanssa vierähtää usein tunti työpäivän jälkeen, kun keskustellaan oppilaiden tilanteista.
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista päätellen kolkuttelemme kohta 30-luvun portteja.
Et taida olla käytännön opetustyössä. Jos opettaisit varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa, ymmärtäisit kommentit. Kyse ei ole hitaampien oppijoiden ihmisarvon vähättelemisestä vaan siitä, että jokainen empatiaan kykenevä opettaja kärsii itse, kun näkee lapsen kärsivän, mutta ei pysty auttamaan riittävästi. Inkluusiossa erityisen tuen oppilaat kärsivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista päätellen kolkuttelemme kohta 30-luvun portteja.
Et taida olla käytännön opetustyössä. Jos opettaisit varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa, ymmärtäisit kommentit. Kyse ei ole hitaampien oppijoiden ihmisarvon vähättelemisestä vaan siitä, että jokainen empatiaan kykenevä opettaja kärsii itse, kun näkee lapsen kärsivän, mutta ei pysty auttamaan riittävästi. Inkluusiossa erityisen tuen oppilaat kärsivät.
Onko ne opetussuunnitelmat sitten realistisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista päätellen kolkuttelemme kohta 30-luvun portteja.
Et taida olla käytännön opetustyössä. Jos opettaisit varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa, ymmärtäisit kommentit. Kyse ei ole hitaampien oppijoiden ihmisarvon vähättelemisestä vaan siitä, että jokainen empatiaan kykenevä opettaja kärsii itse, kun näkee lapsen kärsivän, mutta ei pysty auttamaan riittävästi. Inkluusiossa erityisen tuen oppilaat kärsivät.
Ja kärsivät kaikki muutkin oppilaat. Itsellä tuli pala kurkkuun, kun kolme oppilasta kysyivät, saisiko mennä käytävälle opiskelemaan. Että olisi työrauha ja saisi edetä nopeasti tehtävissä. En voinut heitä sinne päästää, koska koronan takia käytävillä ei saa oleskella.
Olen antanut luvan käyttää tunneilla kuulokkeita, jotta voi kuunnella itselle sopivaa, oppimista tukevaa musiikkia. Olen myös luonut ja jakanut oppilaille soittolistan, jossa on mielestäni opiskeluun sopivaa musiikkia.
45 minuutin tunnilla on aikaa yksilöiden kohtaamiseen noin 1min/oppilas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista päätellen kolkuttelemme kohta 30-luvun portteja.
Et taida olla käytännön opetustyössä. Jos opettaisit varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa, ymmärtäisit kommentit. Kyse ei ole hitaampien oppijoiden ihmisarvon vähättelemisestä vaan siitä, että jokainen empatiaan kykenevä opettaja kärsii itse, kun näkee lapsen kärsivän, mutta ei pysty auttamaan riittävästi. Inkluusiossa erityisen tuen oppilaat kärsivät.
Onko ne opetussuunnitelmat sitten realistisia?
Eivät ole. Mutta opettajat eivät niitä pääse laatimaan.
Opetan kieliä yläkoulussa ja meidän koulumme on mukana inkluusiopilotissa, jossa pienluokat purettiin kokonaan. Sanalla sanoen tämä on ollut katastrofi. Saan joillekin tunneille resurssiksi erityisopettajan, ohjaajia meillä ei ole yläkoulussa lainkaan. Erityisopettajan kaikki aika menee siihen, että hän yrittää saada inkluusio-oppilaita rauhoittumaan sen verran, että muiden oppiminen ei häiriintyisi aivan kohtuuttomasti.
Ruotsin osalta tilanne on pahin, sillä B-ruotsi on jaettu tasoryhmiin. Otin alemman ryhmän, johon tulivat tietenkin kaikki inkluusio-oppilaat sekä ne, jotka ovat olleet aina perusopetuksessa, mutta joilla on silti oppimisen haasteita. 21 oppilaan ryhmässä on 6 oppilasta, joilla ei ole taustalla inkluusiota tai minkäänlaisia tuen papereita.
Tunnit ovat todella haastavia. Opetustuokio voi kestää maksimissaan viisi minuuttia kerrallaan, ja tehtäviä vain harva saa edistymään itsenäisesti lainkaan eli kierrän jatkuvasti luokassa auttamassa, mutta aika tietenkin loppuu aina kesken. Jos ajattelee, että autan oppitunnilla vaikka viittätoista oppilasta edes kaksi minuuttia kutakin, niin se vie tunnista jo kaksi kolmasosaa. Oikeastaan enemmänkin, koska tunnin aloittamiseen ja päättämiseen menee aikaa, joka ei ole opetuksellista. Lisäksi kesken tunnin täytyy pitää kurinpalautusta usein, että tilanne ei riistäydy käsistä.
En näe, miten tämä inkluusio on eduksi kenellekään. Myös oppilaat kysyvät jatkuvasti, miksi eivät pääse enää pienryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Inkluusio varhaiskasvatuksessa on katastrofi.
Juuri näin! Tökeryyden huippu on se että pienryhmät on käytännössä ajattu alas varhaiskasvatuksessa mutta voi olla että lapset pääsevät erityiskouluun tai pienluokalle koulussa. Päiväkodissa tuhlataan ensimmäiset tärkeät vuodet ylisuurissa ryhmissä ja jokainen tietää että normikoulunkävijää ei lapsesta tule mutta normipäiväkotiryhmässä vietetään 6 vuotta.
Kyllä on ihme että nykyistä rakennetta ei saada purettua,täysi susi se on!
Tekisipä joku iso mediataho kyselyn alan ammattilaisille ja nostaisi kissan pöydälle suuren yleisön tietoon niin että tästä täysin toimimattomasta järjestelmästä luovuttaisiin.
Julkisuudessa on toki jo koulumaailman puolelta asiaa sovittuihin...mutta täysin varhaiskasvatuksen näkökulma unohdettuja. Tällöin saa sellaisen kuvan että ongelmat tulleet vasta koulussa...vaikka kyllä ne on jo päiväkodissa havaittu.
Vierailija kirjoitti:
Opetan kieliä yläkoulussa ja meidän koulumme on mukana inkluusiopilotissa, jossa pienluokat purettiin kokonaan. Sanalla sanoen tämä on ollut katastrofi. Saan joillekin tunneille resurssiksi erityisopettajan, ohjaajia meillä ei ole yläkoulussa lainkaan. Erityisopettajan kaikki aika menee siihen, että hän yrittää saada inkluusio-oppilaita rauhoittumaan sen verran, että muiden oppiminen ei häiriintyisi aivan kohtuuttomasti.
Ruotsin osalta tilanne on pahin, sillä B-ruotsi on jaettu tasoryhmiin. Otin alemman ryhmän, johon tulivat tietenkin kaikki inkluusio-oppilaat sekä ne, jotka ovat olleet aina perusopetuksessa, mutta joilla on silti oppimisen haasteita. 21 oppilaan ryhmässä on 6 oppilasta, joilla ei ole taustalla inkluusiota tai minkäänlaisia tuen papereita.
Tunnit ovat todella haastavia. Opetustuokio voi kestää maksimissaan viisi minuuttia kerrallaan, ja tehtäviä vain harva saa edistymään itsenäisesti lainkaan eli kierrän jatkuvasti luokassa auttamassa, mutta aika tietenkin loppuu aina kesken. Jos ajattelee, että autan oppitunnilla vaikka viittätoista oppilasta edes kaksi minuuttia kutakin, niin se vie tunnista jo kaksi kolmasosaa. Oikeastaan enemmänkin, koska tunnin aloittamiseen ja päättämiseen menee aikaa, joka ei ole opetuksellista. Lisäksi kesken tunnin täytyy pitää kurinpalautusta usein, että tilanne ei riistäydy käsistä.
En näe, miten tämä inkluusio on eduksi kenellekään. Myös oppilaat kysyvät jatkuvasti, miksi eivät pääse enää pienryhmään.
Meilläkin oppilaat itse kyselevät, miksei voisi olla pienryhmiä. Harmittaa, kun ei voi edes päästää asiallisesti opiskelevia nuoria enää käytävätiloihin. Kaikki on pakotettu liian isoihin ryhmiin, joissa ns. kurinpitoon menee helposti kolmasosa ajasta.
Huhuh, en voi olla muuta kuin kiitollinen että sain itse käydä peruskouluni 90-luvun vaihteessa. Silloin koululaitos oli vielä ihan vain koulu eikä kaiken maailman ideologioiden toteuttamisareena. Oli erityisluokat sun muut, joilla pysyi kuri ja järjestys yllä. Eri tasoisesti vammaisia ei todellakaan laitettu samaan opetusryhmään "normaalien" kanssa jne. Kysyttiinkö näiltä inklusoitavilta muuten mielipidettä asiaan ennen kuin uudistus toteutettiin?? Ei varmasti kysytty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommenteista päätellen kolkuttelemme kohta 30-luvun portteja.
Et taida olla käytännön opetustyössä. Jos opettaisit varhaiskasvatuksessa tai peruskoulussa, ymmärtäisit kommentit. Kyse ei ole hitaampien oppijoiden ihmisarvon vähättelemisestä vaan siitä, että jokainen empatiaan kykenevä opettaja kärsii itse, kun näkee lapsen kärsivän, mutta ei pysty auttamaan riittävästi. Inkluusiossa erityisen tuen oppilaat kärsivät.
Onko ne opetussuunnitelmat sitten realistisia?
Eivät ole. Mutta opettajat eivät niitä pääse laatimaan.
Eikä myöskään varhaiskasvattajien näkemyksiä ole kyselty kaksivuotisesta eskarissa...onnea vaan siihen soppaan!
Nää on kyllä uskomattomia nämä "asiantuntijat", jotka perustaa kokemuksensa kertomuksiinsa omasta perheestään... Ymmärtäisin, jos olisi kyse kokemusasiantuntijasta, mutta kun ei ole.