Lue keskustelun säännöt.
Paha mieli perheeni takia
03.04.2021 |
Lapsille tuli riitaa, kun olivat luonani (asuvat isänsä kanssa) ja lasten isäkin oli meillä. Isompi halusi, että hänet viedään kotiin ja pienempi hoki, että kaikki vihaavat häntä.
En tajua, miten muilla on kivaa lastensa kanssa. Mun mielestä kaikki tekeminen ainakin on paljon paskempaa, kuin aikuisten kesken.
Ikinä ei tule tällälailla paha mieli, kun kokoonnutaan yhteiseen ajanviettoon. Mutta perheen kanssa aivan takuulla tunnet olevasi ihan paska äiti.
En sitten tiedä, oliko sillä 13-vuotiaalla yksin kotosalla kivempaa, koska sanoi, että olisi kait voinut täälläkin olla, kun soitin, mutta mies oli heti tottelemassa ja kärräämässä hänet kotiin, kun hän niin sitten halusi.
Nuorempi onneksi pääsi huonommuudentunteensa yli, kunnvakuutin, ettei tilanne johdu siitä, että hän olisi huono.
Kommentit (102)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä as-nuori kärsii kaikenlaisesta yhteisestä tekemisestä, etenkin nuorempien sisarustensa kanssa. Erilaiset sukulaistapaamiset onnistuvat, jos hän saa osallistua siten, että pääsee lähtemään pois heti kun haluaa (kävelee itse tai joku heittää autolla sovitusti kotiin). Kaikki tuntevat hänet, eikä tätä pidetä lainkaan huonona käyttäytymisenä. Hän osallistuu esim kahvitteluun ja sitten sanoo kiitokset juhlien järjestäjälle tai kyläilyperheelle ja lähtee. Ilman sen kummempaa draamaa. Hän osaa siis toimia "normaalisti" mutta se kuormittaa häntä rajusti. Ei ole kenenkään etu vaatia häneltä enempää kuin mihin hän pystyy, ja se, että hän saa tarvittaessa poistua paikalta on myös lisännyt hänen kuormittumisenkestoaan.
Perheneuvola (koko perheen voimin ja pelkästään vanhemmat +lapsi) ei ollut hyödyllistä, koska heillä ei ollut kokemusta as-lapsista.No, meillä ei ole diagnoosia. Ja en mä tässä muita ihmisiä mieti, että mitä he ajattelee tai miten he kokevat, vaan oman lapseni myöhempää elämää.
Miksei ole?
Siitä olisi hyötyä pojallesi.
Kuka sanoi, ettei olisi ollut lääkärillä? Erikoissairaanhoidossa on asiakkaana, mutta ei ole as-diagnoosia. Tai yksi lääkäri sanoi, että ”lapsuusiän autismi”, mutta sitten niissä papereissa taas lukee, että ”autismiepäily”. Eli kerran sai dg, sit se oli taas epäily. Eli ainakin ihan rajalla kulkee.
Ja millähän lailla munkin äiti luulee mua tukeneensa? Ei ole koskaan tukenut mitenkään riittävästi minua. Ainakaan siihen nähden, minkälaiset vaatimukset mua ahdisti ihan isän puolen suvunkin taholta. Ei siis mitään pahaa, vaan vaatimukset, jotka jokainen haluais täyttää, paitsi joku köyhä alaluokka.
Ap
Ja kyllä äitiitsekin ois mielellään ollut ”sillä tasolla”. Ja henki sellaisia vaatimuksia.
Ei teiniä enää kasvateta samalla tavalla kuin alle kouluikäisiä. Ne perheen yhteiset pääsiäisperinteetkin normaalisti aloitetaan pienten lasten kanssa ja leikki-ikäiset yleensä eniten innostuvat noista pääsiäisjuhlista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei teiniä enää kasvateta samalla tavalla kuin alle kouluikäisiä. Ne perheen yhteiset pääsiäisperinteetkin normaalisti aloitetaan pienten lasten kanssa ja leikki-ikäiset yleensä eniten innostuvat noista pääsiäisjuhlista.
Ei ole kyse mistään perinteistä, vaan yhdessätekemisestä herran jumala. Etkö osaa tehdä yhdessä lastesi kanssa mitään muuta, kuin vaippaiässä aloittamaasi?
Vierailija kirjoitti:
Ei teiniä enää kasvateta samalla tavalla kuin alle kouluikäisiä. Ne perheen yhteiset pääsiäisperinteetkin normaalisti aloitetaan pienten lasten kanssa ja leikki-ikäiset yleensä eniten innostuvat noista pääsiäisjuhlista.
Oliko sulla niin paska perhe, ettei yhdessä tekeminen ollut jossain tietyssä iässä kivaa? Mulla oli ainakin niin, että käytännössä aina olen ihan mielelläni viettänyt aikaa isäni seurassa. Pääsiäinen ei ole 13-vuotiaalle mikään kaverijuhla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi teiniä, joilla muitakin hankaluuksia kuin adhd. Lisäksi on neuronormaali, mutta tulinen esiteini. Ikinä ei olla eletty mitään perheidylliä! Ihan turhaa edes pyrkiä sellaiseen, saati esittää sellaista.
Kilahtamiset, alemmuuskompleksikohtaukset ja ahdistuskohtaukset on ihan perus. Silti rakastan elää ja olla juuri tämän perheen kanssa!
Ne huono mutsi -fiiliksetkin oli jossain vaiheessa ihan perus, mutta niihin auttoi äidin käymä psykoterapia :-) Ja eikö kaikki vanhemmat tunne välillä olevansa paskoja ja huonoja?
Meillä on ns. "ydinperhe". Voiko olla niin, että etävanhempi helposti lataa tapaamisiin suuria odotuksia, ja kun ne ei täyty, alkavat itsesyytökset?
Tällä meidän kokoonpanolla olisi kaikille kidutusta nähdä päivän-pari kerrallaan. Lapsille menee mihin tahansa normimuutokseen sopeutumisessa 2-7 päivää, oli kyseessä lomanalaku, koulunalku, vierailu jossain tai vieraiden tuleminen meille... Kahden päivän vierailu on siis vähintään neljän päivän kriisi (muutos ja muutos takaisin).
Olisiko ap ollut helpompaa, jos lasten isä olisi jäänyt kotiin? Lapset olisivat tukeutuneet vain sinuun ja tienneet, että nyt ei mennä heti isälle takaisin.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä asiasta olisi voinut jutella pojan kanssa eikä heti viedä kotiin.
Vaikka asperger niin häntäkin voi totuttaa olemaan epämukavuusalueella ihan kuin ketä tahansa muutakin ihmistä.
Se on hyvä tehdä jo lapsena. Täällä kun joku kirjoitti että itselläkin asperger-lapsi.
Eihän se diagnoosi sanele elämää täysin ja niin että kun lapsi ehdoton niin sitä totellaan koska diagnoosi.
Itsellä on autistinen 13-vuotias ja häntä on viety välillä epämukavuusalueelle.
On tehnyt todella hyvää.
Hän on lähes kuin kuka tahansa teini.Hyvä ap että teillä on turvaverkkoja ja olette jo avun piirissä.
Huomaat varmaan että sinullakin on pakkomielle samoin kuin pojallasi on tarve jankuttaa avaruusjutuusta?
Sinä jankutat vaan äidistäsi. Et pääse asiassa eteenpäin.
Sinuakin on raskasta kuunnella ihan samalla tavalla kuin sinun on raskasta kuunnella poikasi avaruusjuttuja.Onko teille ikinä ehdotettu mitään missä muuttaisitte hetkeksi jonnekin valvottuun ympäristöön jossa opeteltaisi vuorovaikutusta, yhdessä olemista ja arjen pyöritystä?
Oma koti tietysti pysyy. Noissa ollaan vaan tarpeen mukaan 1kk eteenpäin.
Eikä sekään mikään lasikoppi ole missä asutte mutta siellä saa päivittäin paljon ohjausta vanhemmuuteen ja myös lapset saa työkaluja käsitellä vaikeita asioita.Myös sopeutumisvalmennuskurssi (kela) voisi olla hyvä. Siellä saa vanhemmat vertaistukea ja luentojavalan ammattilaisilta.
Lapsille omaa kuntoutusta.
Tässä on erittäin hyviä neuvoja! Hyvä kirjoitus :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieman liikaa analysointia ap:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei teiniä enää kasvateta samalla tavalla kuin alle kouluikäisiä. Ne perheen yhteiset pääsiäisperinteetkin normaalisti aloitetaan pienten lasten kanssa ja leikki-ikäiset yleensä eniten innostuvat noista pääsiäisjuhlista.
Oliko sulla niin paska perhe, ettei yhdessä tekeminen ollut jossain tietyssä iässä kivaa? Mulla oli ainakin niin, että käytännössä aina olen ihan mielelläni viettänyt aikaa isäni seurassa. Pääsiäinen ei ole 13-vuotiaalle mikään kaverijuhla.
Ap
No, normaalit esiteinit ja teinit yleensä alkavat vieroksua perheen yhteistä aikaa. Se on tylsää, tyhmää, idioottimaista tai naurettavaa, riippuen teinistä. Jossain vaiheessa se sitten muuttuukin ihan kivaksi taas. Mutta on NORMAALIA, että perheen kanssa ei haluta viettää aikaa. On HARVINAISTA, että perheen kanssa AINA haluttaisiin viettää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap keskity nykyhetkeen äläkä siihen, mitä lapsesi ehkä mahdollisesti aikuine kasvatuksestaan ajattelee. turhaan kuormitat itseäsi tulevasta! Käsitykset as-lapsista ja kasvatuksesta ovat varmasti 10-20 vuoden päästä muuttuneet taas sen verran, että joka tapauksessa meitä kaikkia vanhempia kritisoidaan. Sinä teet tämänhetkisillä tiedoillasi parhaasi. Terv. 3-kuisena hoitoon mennyt, muovivaipoissa haudutettu ja appelsiinimehua litkinyt nykyajan äiti.
AS-lapsi on omalaatuisensa. Hän saattaa odottaa jotain tilaisuutta esim. juurikin etävanhempansa tapaamista tai ystäviensä tapaamista mutta sitten itse tapahtuma saattaa ollakin liikaa hänelle ja hän haluaa vetäytyä kesken kaiken tai kaivata lepoa.
Entä jos poikasi ei loukkaantunutkaan mistään vaan väsyi?
Onhan se melkoista tasapainottelua isälläkin, kun ei aina kasvattajana tiedä, milloin lasta painostaa osallistumaan liikaa ja milloin liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävintä siinä, jos lapsi aikuisena syyttäisi vanhempia kaikesta ei olisi edes se syyttely, vaan se, että joutuu silloin ajattelemaan, että lapsen elämä on pilalla.
ApTerve lapsi aina vanhempana aikuisena syyttää vanhempiaan, näin maailma toimii jos täältäkin luet viestejä niin kaikissa huokuu viha vanhempia kohtaan, siinä ei ole mitään pahaa niin tuleekin olla. Vanhemmat aiheuttavat lapsen suurimmat pettymykset.
Jaa. Mulla ei ole ollut mitään tarvetta syyttää isääni, vaikkei hän olekaan täydellinen. Syyttäminen kertoo mielestäni pahasta olosta ja se ei ole mielestäni terveen lapsen tai lapsuuden merkki. Toki hyväkin vanhempi on voinut satuttaa lasta, mutta pettymyksistä ei tarvitse vanhempia syyttää kenenkään, vaan satuttamisesta.
Ja siis lasta voi aikuisenakin satuttaa kovasti, jos alkaa tajuta, ettei se oma lapsuus ollutkaan kovin hyvä.
Mutta jos nyt sitten ei toimittaisi lasta satuttavasti (eli viedään hänet pois) niin hän sanoisi, että se, miten toimitiin, satutti myös, jos asioita ei saada selvitettyä jo, kun lapsi on pieni ts. lapsi.
Ap
Ihminen yleensä kasvaa aikuiseksi ja jättää vanhempansa rauhaan, alkaa elää omaa elämäänsä, vastaa itse omasta elämästään eikä syyttele muita elämänsä pilaamisesta. Vanhempien syyttely kylläkin kuuluu jokaisen nuoren kehitykseen mutta mieleltään terve ei jumiudu siihen loppuelämäkseen.
Ongelman ydin on mielestäni se, että et viihdy lastesi seurassa. Osaisitko jäljittää, mistä se johtuu? Oliko häiriöitä kun lapset oli vauvoja, stressiä, ylirasitusta, masennusta? Kiintymyssuhde rakentuu alusta alkaen, ja jos se on rakentunut löyhäksi, se alkaa ilmetä ennemmin tai myöhemmin.
Jos et viihdy lastesi kanssa eivätkä he sinun luonasi. kannattaisi yrittää yhdessä heidän kanssaan keksiä sellaista tekemistä, joka kaikkia kiinnostaisi. Mutta jos pystyt olemaan pahoittamatta mielesi siitä, että lapset etääntyvät kasvaessaan, niin voit hyvksyä tilanteen ja välit lapsiisi sellaisina kuin ne on. Ja itsesi sellaisena kuin olet. Tai lähteä sinne epämukavuusalueeelle.
Tässä täytyy huomioida se, että isä joutuu myöhemmin olemaan pojan kanssa ja mistä me tiedetään millainen sekasorto kotona sitten olisi koko illan tai kenties monta päivää, jos poika olisi kuormittunut liikaa. Emme myöskään tiedä, mitä ennen vierailulle lähtöä on tapahtunut. Kyllä mä ainakin autistisen poikani kanssa välillä jouduin joustamaan. Totta kai sosiaalisten tapahtumien opettelulle on aikansa ja paikkansa, mutta ehkä se ei ollut nyt.
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viisas vanhus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävintä siinä, jos lapsi aikuisena syyttäisi vanhempia kaikesta ei olisi edes se syyttely, vaan se, että joutuu silloin ajattelemaan, että lapsen elämä on pilalla.
ApTerve lapsi aina vanhempana aikuisena syyttää vanhempiaan, näin maailma toimii jos täältäkin luet viestejä niin kaikissa huokuu viha vanhempia kohtaan, siinä ei ole mitään pahaa niin tuleekin olla. Vanhemmat aiheuttavat lapsen suurimmat pettymykset.
Jaa. Mulla ei ole ollut mitään tarvetta syyttää isääni, vaikkei hän olekaan täydellinen. Syyttäminen kertoo mielestäni pahasta olosta ja se ei ole mielestäni terveen lapsen tai lapsuuden merkki. Toki hyväkin vanhempi on voinut satuttaa lasta, mutta pettymyksistä ei tarvitse vanhempia syyttää kenenkään, vaan satuttamisesta.
Ja siis lasta voi aikuisenakin satuttaa kovasti, jos alkaa tajuta, ettei se oma lapsuus ollutkaan kovin hyvä.
Mutta jos nyt sitten ei toimittaisi lasta satuttavasti (eli viedään hänet pois) niin hän sanoisi, että se, miten toimitiin, satutti myös, jos asioita ei saada selvitettyä jo, kun lapsi on pieni ts. lapsi.
ApIhminen yleensä kasvaa aikuiseksi ja jättää vanhempansa rauhaan, alkaa elää omaa elämäänsä, vastaa itse omasta elämästään eikä syyttele muita elämänsä pilaamisesta. Vanhempien syyttely kylläkin kuuluu jokaisen nuoren kehitykseen mutta mieleltään terve ei jumiudu siihen loppuelämäkseen.
Koitapa miettiä, jos jonkun nousukiidossa oleva ura katkeaisi työpaikkakiusaamiseen. En pitäisi sellaista ihmistä mitenkään mieleltään sairaana, jos hän pitäisi kiusaajaa siitä syystä huonontuneen elämänsä huonojen asioiden syypäänä. Mikäli kiusaamisesta aiheutuneita vahinkoja ei kukaan korjaisi, vaan syytettäisiin vain uhria siitä, että häntä kiusattiin. Tai oletettaisiin, että kiusaamista ei tapahtunut.
Mulla on sellainen tilanne.
Ap
Siis tuntuuko susta, että sun lapsi/lapset on katkaisseet urasi nousukiidon, ja koet samaa tunnetta kuin olisit tullut heidän taholtaan kiusatuksi?
Se on vähän voi-voi. Etsi vertaistukea. T: lapsensa omaishoitaja
Miksei ole?
Siitä olisi hyötyä pojallesi.