Onko lihava ravitsemusterapeutti uskottava?
Isäni on sairaalassa, ja hän kertoi että ravitsemusterapeutti oli käynyt puhumassa ravitsemuksesta. Isälleni tehty suolioperaatio. Oli puhunut terveellisestä ruokavaliosta jne. Lopussa olin kertonut ylipainosta jne. Isäni oli kysynyt lopussa ns. vitsinä, että toimiikohan nämä ohjeet kun teillä terapeutti näyttää olevan ainakin 30kg ylipainoa. Isäni on eläkkeelle jäänyt terveyskeskuslääkäri. Tämä terapeutti oli suuttunut ja lähtenyt niskaa nakellen huoneesta.
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Ulkonäköön keskittyvissä ammateissa asiantuntijan uskottavuus kieltämättä kärsii, jos hän itse ei ole ulkoisesti siellä päinkään, mihin asiantuntijana toisia ohjaa. Tällaisia ammatteja ovat ravitsemusterapeutin lisäksi ainakin mallien rekrytoija, personal trainer ja kauneuskirurgi, eli kauneusleikkauksiin keskittynyt plastiikkakirurgi.
Selkeästi on todettu, että päihdetyössä kokemusasiantuntijuus on arvossaan. Uskottavin on siis päihdetyöntekijä, joka on kuntoutunut ex-alkoholisti tai nähnyt lapsuudessaanperheessään alkoholismin lähietäisyydeltä. En sano, etteivätkö muut voisi olla hyviä päihdetyöntekijöitä, mutta ainakaan he eivät voisi väittää tietävänsä, miltä päihdeasiakkaasta tuntuu.
Kaikissa ammateissa ei tietenkään tarvitse olla itse mallikappale. Voisin hyvin uskoa kätilöä, joka ei ole itse synnyttänyt tai lääkäriä, joka ei ole sairastanut kaikkia sairauksia, joita hoitaa. Kutsumus tai jokin henkilökohtainen kärsitty kokemus ei ole mikään autuaaksitekevä ammattitaidon mittari, vaikka se voisikin olla kimmoke hakeutua alalle.
Miksi mielestäsi päihdetöntekijällä pitää olla omakohtaista kokemusta mutta kätilöllä ei ? Tämä on yleinen käsitys hoitotyöstä, ollakseen hyvä hoitaja pitää olla omakohtaista kokemusta, miksi? Ei hoitotyö ole mitään ah-niin-empaattista kokemusten vaihtoa, vaan tutkittun tietoon perustuvien hoitomuotojen toteuttamista.
Olen suuhygienisti. Poltan, käytän alkoholia reilusti yli riskirajan ja olen ylipainoinen. Napostelen jatkuvasti, puhdistan hammasvälit noin kerran viikkoon. Helvetin hyvä olen silti työssäni

Synnytys on kertaluonteinen tapahtuma, ei näitä voi mitenkään verrata toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Olen suuhygienisti. Poltan, käytän alkoholia reilusti yli riskirajan ja olen ylipainoinen. Napostelen jatkuvasti, puhdistan hammasvälit noin kerran viikkoon. Helvetin hyvä olen silti työssäni
Sulla kuitenkin siistin näköiset hampaat suussa?
Olen tavannut silmälääkärin, jolla oli silmälasit!! Pöyristyttävää
Vierailija kirjoitti:
Kovin naiivia ajattelumallia täällä. Ei tullut mieleen, että on myös sairauksia, jotka aiheuttavat ylipainoa? Vaikka söisi kuinka oppikirjan mukaisesti, ei siis automaattisesti ole hoikka.
Joo ja näitä sairauksia nykypäivänä piisaa... niin ja ne geenit!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suuhygienisti. Poltan, käytän alkoholia reilusti yli riskirajan ja olen ylipainoinen. Napostelen jatkuvasti, puhdistan hammasvälit noin kerran viikkoon. Helvetin hyvä olen silti työssäni
Sulla kuitenkin siistin näköiset hampaat suussa?
On joo, käynyt hammastsägä ja oon saanut nätin suoran valkosen rivin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla ainoastaan kirjaviisas. Kovasti opiskellut. Mutta kokemus ja sitä kautta minusta aito osaaminen puuttuu.
Apu saattaa jäädä pinnalliseksi.Uskon, että päihdeongelmista kärsivät saavat parhaan avun niistä, joilla ollut omia kokemuksia.
Tupakan poltosta on helppo saarnata, jos et ole itse polttanut.Voihan hoikka ihminenkin olla vain kirjaviisas ja kokemuksia vailla.
Eivät lääkäritkään ole sairastaneet niitä tauteja, joita he potilailta hoitavat.
Hammaslääkärillä ei milloinkaan ollut hammassärkyä, mutta silti hän ymmärtää missä vika piilee, kun potilas oireensa kertoo ja tutkii asian.
Nuoria vastavalmistuneita kätilöitä on töissä, vaikka eivät ole koskaan itse synnyttäneet.
Tai miesgynejä tai -kätilöitä...
Kävin joskus fysioterapeutilla, joka topakkana kehotti minua laihduttamaan (ylipainoa n.7kg). Hän itse hengitti raskaasti ja oli reippaasti n. 20kg ylipainoinen. Nyökkäilin vain, mutta kyllähän se huvitti jälkikäteen.
Ravitsemusterapeutti opastaa muitakin ihmisiä kuin laihduttajia.
Meni ravitsemusterapeuttia tapaamaan, kun lapsellani oli juuri todettu vilja-allergia. En todellakaan olettanut, että se ravitsemusterapeutti olisi ikinä eläessään itse noudattanut viljatonta ruokavaliota. Sain häneltä kuitenkin hyviä neuvoja siihen, millä voin korvata viljatuotteet lapseni ruokavaliossa.
Jos ravitsemusterapeutin pitäisi noudattaa itse kaikkia niitä ruokavalioita, joita hän asiakkailleen suosittelee, hän ei voisi oikeasti syödä yhtään mitään.
Terveydenhoidossa on paljon ylipainoa, sossutyöntekijät tupakoi ym.
Ravitsemusterapeutti nimeltä Virpi, ei näyttänyt kovin notkealta.
Ap. Olipa isäsi tahditon. Lukenut ääliö, jolla ei sydämensivistystä ole päässyt kertymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäsi on idiootti.
Lihavuus ei mitenkään vähennä ravitsemusterapeutin ammattitaitoa. Ei tarvitse elää kuten saarnaa.
Kyllä jos esiintyy ns. asiantuntijana niin kyllä se ulkonäkö tuossa tapauksessa on "käyntikortti" ja todistus ammattitaidosta.
Jos ravitsemusterapeutti on yhtä leveä kuin pitkäkin, niin miksi ihmeessä seuraisin hänen neuvojaan? Hänen tietotaidoillaan lihoisi itsekin porsaaksi tai saisi syömishäiriön tai pakonomaisia ahmimishäiriöitä, niin kuin hänellä itsellään ilmeisesti on.
En menisi kampaajallekaan, jonka hiukset on kuiva eloton hamppukasa tai hammaslääkärille, jonka oma purukalusto on kellanruskea ja henki haisee tunkiolle.
Eihän kysymys ole siitä, että opit olisivat väärät vaan siitä, ettei ravitsemusterapeutti itse noudata niitä oppeja!
Huonoa käytöstä isältä. Asiallinen pitää olla!!
Harvinaisen tyhmä ja sivivtymätön lääkäri isä. Onko edes lääkäri jos tuollaisia möläyttelee??
Ylipaino ja lihavuus johtuu monista tekijöistä esim. monista erilaisista geneettisistä ja perinnöllisistä sairauksista. Useat aineenvaihduntasairaudet, kortisonilääkitys esim. reumaan, jne. jne. aiheuttavat tahatonta lihomista. Myös hormonimuutokset - ja puutteet aiheuttavat ylipainoa.
Etsikää netistä oikeaa tietoa esim. terveyskirjasto. fi, tiedätte enemmän, luulette vähemmän.
Suunnilleen yhtä uskottava on kuin tri Irvi Kaikkonen isosta sairaalasta.
Minulle on pullukka lääkäri saarnannut terveellisestä ruokavaliosta. Olen normipainoinen.
Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon...
Törkeä lääkärimies! En menisi ikinä tuollaisen vastaanotolle, jos noin törppö!
Kyllähän se uskottavuutta vie sanomalta, jos sen sanoja on pyylevä. Siitä huolimatta tämän näytelmän pääkonna on isäsi, ap.
Ettei vaan isäsi olisi tällainen vanhan ajan lääkäri, joilla on jumaluuskompleksi, katsovat aina muita terveydenhuollon ammattilaisia alaspäin, eivätkä edes halua kuulla uusinta tietoa asioista, etenkään jos se tulee muulta kuin lääkäriltä.