Miksi sinusta ei olisi mielenterveystyöhän?

Opiskelin mielenterveys- ja päihdehoitajaksi. Yhdessä työvuorossa hoidettava yritti kuristaa minut. Moni asumisyksikössä oleva mt-/päihdeongelmainen kulkee päivisin kaupungeilla eikä varmastikaan moni arvaisi että aihetta olla varuillaan kun ulkoisesti kaikkea väestöstä poikkeavaa ei erota.

Sittemmin perustin perheen ja omien lasteni turvallisuuden vuoksi en halua enää työskennellä hullujen ja narkkarien parissa.

Ärsyynnyn ihmisten elämänhallinnattomuudesta ja oman elämänsä sössimisestä kerta toisensa jälkeen. En olisi siis kovin hyvä tukija enkä auttaja. Varmasti ”asiakas” aistii, jos auttaja tuntee turhaumusta ja vastenmielisyyttä ja tuomitsee.

En osaisi samastua potilaisiin, olisin juuri niitä jotka kehottaa masennuksesta kärsivää ryhdistäytymään ja lähtemään lenkille. Ihailen että jotkut tuota työtä jaksaa tehdä niin minun ei tarvitse.

Hankalat potilaat jotka mielenterveyssyistä haukkuisi hoidon, perheensä, minut, tahtoisi vaihtaa hoitajaa ja lääkäriä, tekisivät valituksia potilasvakuutuskeskukseen ja asennoituisivat hyökkäävästi minuun. Lähettäisivät 20 vaativaa tekstiviestiä yön aikana ja soittaisivat 15 kertaa ruokataukoni aikana. Oksentaisivat pahaa oloaan vihaisina ja jokainen hyväntahtoinen neuvoni olisi heidän mielestä loukkaava. Noi veisi mehut, ja viekin monelta mielenterveyshoitajalta. Olen seurannut läheltä vaikken itse alalla olekaan.

Itselläni on niin paljon omia mielenterveysongelmia, etten uskoisi kestäväni työssä. Minua kyllä kiinnostaa psykologia, mutta en tekisi sitä työkseni.

Koska olisin liian ratkaisukeskeinen. Ei homma toimi niin että käskyttäisi että nyt teet niin ja niin ja lemppaat sen ja sen ihmissuhteen ja alat huolehtia itsestäsi, mutta siihen kuitenkin sortuisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä terapiaa ja sitä miten joku voi kuvitella että vieras ihminen voi ratkaista toisen ongelmat. Kyllä jokainen tietää mistä ne ongelmat johtuu, pitää vain itse miettiä niihin ratkaisuja. Eri asia jonkun onnettomuuskriisin puinti, saa puhua ja käydä läpi juuri siitä tapauksesta, mutta huono lapsuus tai muu menneisyyden juttu, niin miksi avata haavoja ja piehtaroida niissä.

Voisiko olla, että kaipaa juurikin kannustusta ja tukea, jos on niitä ilman jäänyt. Ratkaisujen tekoa myös helpottaa, jos saa keskustella niistä jonkun kanssa.

Mut eihän terapeutit keskustele, ne vain kuuntelee.

Itselle tuollainen olisi kammottavaa. Ujona ja hiljaisena joutuisin väkisin pitämään monologia terapeutin nyökytellessä, ja jos terapia ei edistyisi, niin terapeutti nostaisi kädet pystyyn 😅

Esimerkiksi eikö joissain terapioissa ole tuoli selin terapeuttiin päin ja siinä sitten tulisi höpötellä terapeutille 🤔 Mitä sitten, jos ei ole kovin puhelias 😀

Vierailija kirjoitti:

Koska olisin liian ratkaisukeskeinen. Ei homma toimi niin että käskyttäisi että nyt teet niin ja niin ja lemppaat sen ja sen ihmissuhteen ja alat huolehtia itsestäsi, mutta siihen kuitenkin sortuisin.

Just tämä, esim joku perheväkivaltatapaus. Sanoisin että mitä näet tuossa miehessä, haluatko pilata lasten elämän jäämällä jne.

En tiedä. Ei ole koulutusta. Kai minä muuten voisinkin sitä tehdä kun on hieman omaa kokemustakin.

maltti on valttia

Toimin perinnässä ja hyvin monilla soittajilla on mt-ongelmia. Yritän ymmärtää ja tukea heitä, mutta minulla ei ole koulutusta potilaiden hoitamiseen.

Olen liian herkkä. Tulisin itse hulluksi.

Oma yliempaattisuus olisi vain haitaksi työssä jossa tarvitaan hyviä hermoja ja vahvaa luonnetta.

Vierailija kirjoitti:

Olen sairaanhoitaja ja käynyt opintoihin kuuluvat psykan harjoittelut. Psykan puoli kiinnosti kovasti, mutta harjoittelussa totesin että en ole oikein keskustelevaa sorttia. Olen äärimmäisen hyvä kuuntelija, mutta oon huono viemään keskustelua eteen päin ja esittämään hyviä kysymyksiä, jotka rohkaisisi asiakasta puhumaan. Olen itse hieman ujo ja varautunut, joten mietin aina tosi tarkkaan mitä suustani päästän ja mitä kehtaan kysyä. Toki tämäkin on hyvä ominaisuus, ettei herkälle ja herkässä tilassa olevalle ihmiselle töksäytä mitä sattuu, mutta liika on liikaa. :D Minun kanssa kävisi niin, että istuttais asiakkaan kanssa tuppisuina molemmat kiusaantueen hiljaisuuden vallitessa. :D

Löysin vahvuuteni kirurgian puolelta vuodeosastotyöstä, jossa korostuu enemmän tekeminen toki potilaan kuuntelun ja vuorovaikutuksen ohella.

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä. Pidän vahvuutenani vahvaa aikuisuutta, en lähde mukaan autettavan tunnemyrskyyn vaan pyrin etsimään mikä on ongelma ja kuinka siihen löydetään ratkaisu.

Työkseni en sitä kuitenkaan haluaisi tehdä, liian kuormittavaa joka päivä kohdata ongelmia.

Kyllä minusta vaan oli, vaikka en olisi nuorena niin voinut kuvitellakaan. Nyt olen jo pian 20v tehnyt töitä psykalla.

Kyllä se minulle sopii. Olen neljän laudaturin ylioppilas, joten pääsen helposti läpi yliopiston/ammattikorkeakoulun sisäänpääsykokeista. Eihän siellä hakijoita paljon haastatella, vaan opintopaikat menee jakoon ihan kylmästi koetulosten perusteella.  

Liian kiltti olisin siihen työhön . 

Koska en kestäis mt-potilaita yhtään. Sanoisin niille että lopeta tuo pelleily, esität vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä palstakin on jo liikaa.

Todellakin! Kilahtaisin jos joku sekopää alkaisi solvaamaan minua ilman mitään syytä.

En todellakaan sovi alalle.

Vierailija kirjoitti:

Hankalat potilaat jotka mielenterveyssyistä haukkuisi hoidon, perheensä, minut, tahtoisi vaihtaa hoitajaa ja lääkäriä, tekisivät valituksia potilasvakuutuskeskukseen ja asennoituisivat hyökkäävästi minuun. Lähettäisivät 20 vaativaa tekstiviestiä yön aikana ja soittaisivat 15 kertaa ruokataukoni aikana. Oksentaisivat pahaa oloaan vihaisina ja jokainen hyväntahtoinen neuvoni olisi heidän mielestä loukkaava. Noi veisi mehut, ja viekin monelta mielenterveyshoitajalta. Olen seurannut läheltä vaikken itse alalla olekaan.

Tuota se arki juuri on. T: sosiaalityöntekijä