Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Turhaa ylikorostamista, ei tää oo mikään Amerikka, missä toi vois ollakin eri juttu.

Ilmainen koulutus takaa sen, että kenestä tahansa voi tulla korkeastikoulutettu, jos vaan motivaatiota löytyy.

Mutta mitä osaatte?

Kyllähän sillä on merkitystä, millaista esimerkkiä näkee kotona tai sukulaisissa tai hyvän ystävän kotona tms ja saisi joltain aikuiselta kannustusta pyrkiä eteen päin. 

Molemmissa suvuissani ollaan fiksuja, pärjääviä, hyvin toimeentulevia ja kunnollisia, mutta silti vain murto-osa on valinnut akateemiset opinnot ja suurin osa tasoa yrittäjä, koodari tms. asiantuntija ilman akateemisia opintoja. 

Itselleni oli tärkeä päästä tienaamaan rahaa mahdollisimman pian, joten valitsin amk:n korkeakoulun sijaan. Ällän paperit ja lukion ka 9,4. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teillä keskiluokasta ponnistavilla on niin hurja tarve tulla dissaamaan meidän työväenluokkataustaisten elämää ja kokemuksia? Ettehän te niistä mitään tiedä.

Koska te olette meitä alempana. Varsin monen ihmisen koko elämä on pyhitetty siihen, että voisi nousta arvojärjestyksessä ylemmäksi. Esimerkkinä ei sitä gugguuta ostella lapselle kuosien takia...

Yhteiskuntaluokissa ei ole kyse paremmuusjärjestyksestä vaan erilaisista tavoista elää elämäänsä, jäsentää maailmaa ja arvottaa sitä. Gugguun ostajat eivät muuten ole työväenluokkaisia, vaan yleensä alle sen.

Yhteiskuntaluokissa nimenomaan on kyse paremmuusjärjestyksestä.

Minulla meni pitkään ennen kuin ymmärsin tämän. Itse olen koulutetusta perheestä, mutta ajattelin sen merkitsevän ihan vain sitä, että satumme tykkäämään opiskelusta ja "älyllisestä" tekemisestä. Viimeistään AV:lla opin, että akateemisuus onkin luokka-asia ja arvon mitta.

Hankin akateemisen koulutuksen maamme ykkösyliopistossa (näin tosiaan pikku-Suomen mittakaavassa), vaikka vanhempani eivät ole edes ylioppilaita, eivät kyllä perinteisessä mielessä duunareitakaan. Elämä on periaatteessa mahdollistanut keskiluokkaisen elämän ja aivan mukavasti menee. Mutta olen kiivaasti kieltäytynyt perinteisestä keskiluokkaisesta elämästä, koska se vaan on ihan hirvittävän tylsää. Siis ensinnäkin ne kulissit ja toiseksi se omistusasunnosta mesoaminen. Tylsää! Itse mielummin matkustan, kerään kokemuksia, sivistän itseäni ja näin. Teen mielenkiintoisia töitä ja olen vapaa. Jääköön jäykistelevä keskiluokkaisuus muille. Ja omasta taustastani olen todella kiitollinen, tekee oikeasti pahaa kun on tavannut ns. vanhaa keskiluokkaa ja huomaa miten kapea-alaisesti siinä porukassa ajatellaan. Voisi kuvitella, että olisi nimenomaan sivistystä ymmärtää asioita laajemmin, mutta ei... Ja lisäksi koen, että keskiluokkaisilla on paljon kapeammat mahdollisuudet toteuttaa itseään, on ns. "pakko" valita joku lakimiehen ura, vaikka oikeasti haluaisi vaikkapa sairaanhoitajaksi tai kuvataiteijaksi, mutta ei käy, kun meidän suvussa on aina ollut näitä umpitylsiä lakimiehiä ja lääkäreitä... Keskiluokkainen elämä tukahduttaa ja vähän tyhmistääkin jossain kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Hankin akateemisen koulutuksen maamme ykkösyliopistossa (näin tosiaan pikku-Suomen mittakaavassa), vaikka vanhempani eivät ole edes ylioppilaita, eivät kyllä perinteisessä mielessä duunareitakaan. Elämä on periaatteessa mahdollistanut keskiluokkaisen elämän ja aivan mukavasti menee. Mutta olen kiivaasti kieltäytynyt perinteisestä keskiluokkaisesta elämästä, koska se vaan on ihan hirvittävän tylsää. Siis ensinnäkin ne kulissit ja toiseksi se omistusasunnosta mesoaminen. Tylsää! Itse mielummin matkustan, kerään kokemuksia, sivistän itseäni ja näin. Teen mielenkiintoisia töitä ja olen vapaa. Jääköön jäykistelevä keskiluokkaisuus muille. Ja omasta taustastani olen todella kiitollinen, tekee oikeasti pahaa kun on tavannut ns. vanhaa keskiluokkaa ja huomaa miten kapea-alaisesti siinä porukassa ajatellaan. Voisi kuvitella, että olisi nimenomaan sivistystä ymmärtää asioita laajemmin, mutta ei... Ja lisäksi koen, että keskiluokkaisilla on paljon kapeammat mahdollisuudet toteuttaa itseään, on ns. "pakko" valita joku lakimiehen ura, vaikka oikeasti haluaisi vaikkapa sairaanhoitajaksi tai kuvataiteijaksi, mutta ei käy, kun meidän suvussa on aina ollut näitä umpitylsiä lakimiehiä ja lääkäreitä... Keskiluokkainen elämä tukahduttaa ja vähän tyhmistääkin jossain kohtaa.

Omistusasuminen ja matkustelu eivät yleensä ole toisiaan poissulkevia asioita keskiluokassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hankin akateemisen koulutuksen maamme ykkösyliopistossa (näin tosiaan pikku-Suomen mittakaavassa), vaikka vanhempani eivät ole edes ylioppilaita, eivät kyllä perinteisessä mielessä duunareitakaan. Elämä on periaatteessa mahdollistanut keskiluokkaisen elämän ja aivan mukavasti menee. Mutta olen kiivaasti kieltäytynyt perinteisestä keskiluokkaisesta elämästä, koska se vaan on ihan hirvittävän tylsää. Siis ensinnäkin ne kulissit ja toiseksi se omistusasunnosta mesoaminen. Tylsää! Itse mielummin matkustan, kerään kokemuksia, sivistän itseäni ja näin. Teen mielenkiintoisia töitä ja olen vapaa. Jääköön jäykistelevä keskiluokkaisuus muille. Ja omasta taustastani olen todella kiitollinen, tekee oikeasti pahaa kun on tavannut ns. vanhaa keskiluokkaa ja huomaa miten kapea-alaisesti siinä porukassa ajatellaan. Voisi kuvitella, että olisi nimenomaan sivistystä ymmärtää asioita laajemmin, mutta ei... Ja lisäksi koen, että keskiluokkaisilla on paljon kapeammat mahdollisuudet toteuttaa itseään, on ns. "pakko" valita joku lakimiehen ura, vaikka oikeasti haluaisi vaikkapa sairaanhoitajaksi tai kuvataiteijaksi, mutta ei käy, kun meidän suvussa on aina ollut näitä umpitylsiä lakimiehiä ja lääkäreitä... Keskiluokkainen elämä tukahduttaa ja vähän tyhmistääkin jossain kohtaa.

Omistusasuminen ja matkustelu eivät yleensä ole toisiaan poissulkevia asioita keskiluokassa.

Totta, samalla keskiluokassa on hirveä hinku hankkia mahdollisimman kallis asunto, koska se on heille status ja tämä puolestaan vaatii isoa palkkaa, koska keskiluokka perinteisesti hankkii asiansa palkkatuloilla (toisin kuin yläluokka, jossa vanhaa varallisuutta) ja sehän tietää pitkiä päiviä töissä ja työ on myös hirvittävän tärkeä statusasia, sille halutaan antaa kaikki. Ja tämä kaikki on pois vapaudesta ja mm. matkustamisesta.

Suomessa duunareiden ja akateemisten välinen ero on kapeampi kuin miltei missä tahansa muussa maassa. Ensinnäkin Suomesta puuttuu edes semi-elitistisiä yliopistoja, on aivan eri asia opiskella HY:ssä tai Harvardissa. Ja toisaalta useiden sukupolvien pituisia akateemisia sukuja on vähän, käytännössä suurin osa akateemisista perheistä on toisen tai korkeintaan kolmannen sukupolven akateemisia perheitä. 

Mä oon oman sukuni ensimmäisen polven akateemisen tutkinnon suorittanut. Hassua sinänsä, sillä kaikki sisarukseni ja serkkuni ovat suorittaneet yliopistotutkinnon. Mutta kukaan meistä ei ole tuntenut erityistä alemmuudentuntoa, ettei vanhemmat ole sähköasentajia tai kylmäkköjä ihmeellisempiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.

Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.

Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.

Ei aivan näin.

Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.

Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.

Ja nämä periytyy.

Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.

Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.

Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.

Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.

Osaatko avata henkistä tukea tarkemmin? Miten se näkyy toiminnassasi? Koetko olevasi muita ihmisiä arvokkaampi tai kyvykkäämpi tuosta syystä?

En ole tuo jolta kysyt, mutta duunaritaustaisena ymmärrän, mistä hän tulee. Voi kokea olevansa YHTÄ hyvä ja arvokas kuin kuka tahansa. Ylpeys suvun tilasta ja siitä mitä esi-isät ovat tehneet.

Kannattaa tuntea historiaa. Työläislapset ovat olleet punikkien kakaroita, ja heitä ei esim ole huolittu töihin tai urheiluseuroihin tämän takia. Ihmisiä on otettu virkoihin puoluekirjan perusteella. Vaikka tämä ei näkyisi enää tänään, itsetunnossa se näkyy, siinä voiko olla ylpeä ja yhtä arvokas kenen tahansa silmissä. Kaikki eivät ole olleet. Riittää, että isovanhemmat ja näiden vanhemmat ovat eläneet sitä todellisuutta, ja kasvattaneet omat lapsensa sillä maailmankuvalla.

En ole mikään asiantuntija, mutta mietin tätä duunarien punikkitaustaa. Kun muutettiin maalta kaupunkeihin, suuri osa maalaistalojen kasvateista alkoi duunareiksi, mutta kuinkahan moni ajatteli vasemmistolaisesti? Esim. omat vanhempani ovat juuri näitä juuriltaan reväistyjä maaseudun lapsia, jotka ovat tehneet kouluttamattomina duunarihommia ja käsittääkseni ovat olleet varsin Keskustalaisia. Heille kaikki vasemmistolaisuus on ollut halveksittavaa. En siis tiedä, mutta mietin vain, kuinkahan yleistä tämä on? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.

Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.

Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.

Ei aivan näin.

Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.

Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.

Ja nämä periytyy.

Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.

Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.

Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.

Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.

Osaatko avata henkistä tukea tarkemmin? Miten se näkyy toiminnassasi? Koetko olevasi muita ihmisiä arvokkaampi tai kyvykkäämpi tuosta syystä?

En ole tuo jolta kysyt, mutta duunaritaustaisena ymmärrän, mistä hän tulee. Voi kokea olevansa YHTÄ hyvä ja arvokas kuin kuka tahansa. Ylpeys suvun tilasta ja siitä mitä esi-isät ovat tehneet.

Kannattaa tuntea historiaa. Työläislapset ovat olleet punikkien kakaroita, ja heitä ei esim ole huolittu töihin tai urheiluseuroihin tämän takia. Ihmisiä on otettu virkoihin puoluekirjan perusteella. Vaikka tämä ei näkyisi enää tänään, itsetunnossa se näkyy, siinä voiko olla ylpeä ja yhtä arvokas kenen tahansa silmissä. Kaikki eivät ole olleet. Riittää, että isovanhemmat ja näiden vanhemmat ovat eläneet sitä todellisuutta, ja kasvattaneet omat lapsensa sillä maailmankuvalla.

En ole mikään asiantuntija, mutta mietin tätä duunarien punikkitaustaa. Kun muutettiin maalta kaupunkeihin, suuri osa maalaistalojen kasvateista alkoi duunareiksi, mutta kuinkahan moni ajatteli vasemmistolaisesti? Esim. omat vanhempani ovat juuri näitä juuriltaan reväistyjä maaseudun lapsia, jotka ovat tehneet kouluttamattomina duunarihommia ja käsittääkseni ovat olleet varsin Keskustalaisia. Heille kaikki vasemmistolaisuus on ollut halveksittavaa. En siis tiedä, mutta mietin vain, kuinkahan yleistä tämä on? 

Lapsuuden kotini on vankan keskustalainen sukutila. Isän veljistä toinen on DI ja mielipiteiltään äärikokoomuslainen toinen opistoinsinööri ja töissä paperitehtaalla ja vankka sdpn kannattaja. Itse ja omat sisarukset olemme akateemisesti koulutettuja kaikki, enkä pysty sanomaan heidän puoluekantaansa. Todennäköisesti ovat itseni tavoin sitoutumattomia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi teillä keskiluokasta ponnistavilla on niin hurja tarve tulla dissaamaan meidän työväenluokkataustaisten elämää ja kokemuksia? Ettehän te niistä mitään tiedä.

Ei tietenkään dissata, vaan sitä, miten te kerrotte miten akateemisissa perheissä on asia tehty =  eli ketjun mukaan kannustettu, valmennettu, ohjattu, maksettu kaikki, käyty jossain oopperassa ja tiedetty miten yliopistolla käyttäydytään (???!), syöty rapuja ja kaviaaria, saadaan varmaan opiskelu- ja työpaikatkin tiskin alta kun mutsi käy pääsykokeissa jne.

Kerro kokemuksistasi mutta älä kerro mitä muiden kotona tapahtui ja miten paljon helpompaa oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.

Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.

Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.

Ei aivan näin.

Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.

Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.

Ja nämä periytyy.

Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.

Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.

Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.

Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.

Hei aivan mahtavaa! Kaivan heti sukuraamatun ja mummin parsiman pöytäliinan esiin niin eiköhän tämä työttömyys ja työelämän ikärasismi helpota! Hopeat on jo myyty. Sukulaisten rustaamat taulut ovat roikkuneet seinällä jo aikapäivät mutta ne pirulaiset nyt eivät siirtäneetkään positiivista energiaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa ikäluokkaa Raisan kanssa ja valmistunut kauppiksesta KTM:ksi. Ainakaan kaupallisella alalla ei ollut mitään erottelua akateemisten perheiden ja ei-akateemisten perheiden lasten välillä. Olen tosin itse akateemisesti koulutettujen vanhempien lapsi, joten en ole koskaan kriisiytynyt asian kanssa. Toisaalta samaa alaa opiskelleen puolisoni vanhemmat ovat ns ”duunaritaustaisia” eikä hän ole asiaa kriiseillyt koskaan.

Voisiko tämä olla jotenkin alasidonnainen asia? Humanistisella puolella kenties arvostetaan enemmän akateemisuutta ja tiettyjä akateemisia perinteitä, kun taas kaupallisella alalla on vallalla enemmän ”jokainen on oman onnensa seppä”- mentaliteetti?

"Olen valkoinen enkä ole huomannut, että rasismia olisi olemassa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri. 

Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he. 

Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin. 

Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.

Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?

Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.

Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.

Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.

Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.

Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.

Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.

Siis aivan kammottavaa. Tunnen noin 200 sulavaa ja puheliasta kansanihmistä, jotka ovat kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa. Aihe kuin aihe, ei tietenkään mistään Aristoteleksesta mutta ei juttele kukaan muukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.

Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.

Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.

Ei aivan näin.

Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.

Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.

Ja nämä periytyy.

Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.

Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.

Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.

Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.

Hei aivan mahtavaa! Kaivan heti sukuraamatun ja mummin parsiman pöytäliinan esiin niin eiköhän tämä työttömyys ja työelämän ikärasismi helpota! Hopeat on jo myyty. Sukulaisten rustaamat taulut ovat roikkuneet seinällä jo aikapäivät mutta ne pirulaiset nyt eivät siirtäneetkään positiivista energiaa elämääni.

Kirjoituksesi kertoo sinusta ja taustaksi enemmän kuin arvaatkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri. 

Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he. 

Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin. 

Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.

Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?

Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.

Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.

Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.

Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.

Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.

Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.

Siis aivan kammottavaa. Tunnen noin 200 sulavaa ja puheliasta kansanihmistä, jotka ovat kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa. Aihe kuin aihe, ei tietenkään mistään Aristoteleksesta mutta ei juttele kukaan muukaan.

Kyllä minä voisin hänestäkin jutella. Tunnen monia akateemisia, jotka kykenevät samaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri. 

Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he. 

Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin. 

Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.

Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?

Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.

Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.

Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.

Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.

Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.

Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.

Ja lisään vielä: alkuperäinen väittämä oli että yhteiskuntaluokka näkyy ihmisestä aina. Minkä hiton takia tähän vedetään aina ne ääripäät, eli joku kymmenennen polven lääkäri-kirjailija-säveltäjä-sivistyssuvun vesa ja toisaalta joku asuntovaunussa asunut ramman juopon yh:n lapsi?

Joka kerta kun yrittää saada siltä väliltä olevien ihmisten eroja esiin, niin ei onnistu. Kun suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä joiden suvuissa ja perheissä on liukuva sarja kaikenlaisia ihmisiä, niin koulutukseltaan, ammatiltaan kuin tulotasoltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.

Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.

Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.

Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.

Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.

Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.

Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.

Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.

Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48

Minulla näkemys yliopisto-opinnoista oli, että aina sieltä johonkin valmistuu ja vaikeinta on vain päästä sisään. Tällaisia vinkkejä jakeli auliisti mm. maatalon emäntänä toiminut mummoni :) Katselin vain niitä paperisia vihkoja missä kerrottiin eri aineiden oppisisällöt ja milloin opetus järjestetään. "Opiskelijoilla on vapaa sivuaineoikeus, eikä erikoisempiakaan aineyhdistelmiä kannata väheksyä." Tämä virke oli minun opon tuntini. Haahuilin syvällisesti yhteiskuntatieteellisessä ja humanistisessa tiedekunnassa ja olin ihan pihalla. MITÄÄN realismia ei ollut.

Ihana ❤️ voi mä niin samaistun!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla ei näytä olevan yhtään luokan lukutaitoa. Se on vähän tabu, tai ei niin vähänkään. Lisäksi kun eletään ja opiskellaan ja pariudutaan niin tiukasti sen oman luokan sisällä kuplassa, ajatellaan, että tällaista se nyt on kaikilla, tämä nyt on sitä suomalaista tavallista elämää.

Tämä. Harva avioituu oikeasti kovin eri taustaisen kanssa. Ja maalla ja pikkukaupungeissahan isoja eroja ei tule edes eteen.

Ei niitä taustoja kovin paljoa ole. Parin sukupolven takaa suurin osa on ollut maan- tai pienviljelijöitä ja heidän vanhempansa lisäksi piikoja, renkejä, torppareita tai korkeintaan kaupunkien työläisiä, joita olemme edelleenkin henkisesti, mutta mitä se haittaa.

Ei aivan näin.

Oli tutkimus, että on sukuja, joissa on oltu talonomistajia monta sukupolvea, sitten taas sukuja, jossa ei ole omistettu, vaan on oltu niitä renkejä ja sitten tehtaantyöläisiä.

Kaupunkilaiselle kuulostaa, että ihan sama, mutta toisella on sukutalo, talonpoikaiskalusteet, ja metsää mitä myydä, ja lapsille perintönä mökkitontit, toisella on vaatteet päällä ja vaatimaton kalustus, ja lapselle perintönä, että ole kova työmies.

Ja nämä periytyy.

Maaseudun maanviljelijä omistaa tilansa, ei hän ole duunari eikä renki.

Sinällään totta tämäkin. Kaupunkiin aikanaan työläiseksi muuttaneen torpparin jälkeläinen ei ole vieläkään ehkä henkisesti oikein mistään kotoisin verrattuna niihin, jolla suku on viljellyt maata samalla paikalla sukupolvi toisensa jälkeen.

Viimeistään pääkaupunkiseudulle muuttaessa tuo kuitenkin menettää merkitystään. Ei siellä juuri kukaan taida pahemmin keneltäkään enää kysellä oletteko te niitä Rääkkylän Koivistoja yms.

Mutta se tausta toimii henkisenä tukena itselle myös pääkaupunkiseudulle muutettaessa vaikkei ehkä näy muille. Itselläni on kotona myös edellisten sukupolvien valmistamia käsitöitä. Isoäidin serkun maalaamia tauluja, sukuraamattu 1700-luvun alusta jne.

Hei aivan mahtavaa! Kaivan heti sukuraamatun ja mummin parsiman pöytäliinan esiin niin eiköhän tämä työttömyys ja työelämän ikärasismi helpota! Hopeat on jo myyty. Sukulaisten rustaamat taulut ovat roikkuneet seinällä jo aikapäivät mutta ne pirulaiset nyt eivät siirtäneetkään positiivista energiaa elämääni.

Kirjoituksesi kertoo sinusta ja taustaksi enemmän kuin arvaatkaan.

Kerro ihmeessä, laita vaikka noin 5-10 kohtaa.  Kerron sitten menikö lähellekään. Ihan rohkeasti vaan faktoideja tiskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen meidän suvun ensimmäinen yliopistosta päässyt molemmilla puolilla sukua. Serkut ovat valinneet ammattikorkean, tai alemman ammatillisen tutkinnon. Pikkuveljeni on myös yo:n käynyt insinööri. 

Tämä ei ole millään tavalla muuttanut suhdettani serkkuihin, vanhempiin eikä muihinkaan sukulaisiin. En ole siirtynyt johonkin jetset-piireihin valmistumisen myötä. En ole edes parempituloinen kuin he. 

Outo kärjistys, tietysti jotkut ihmiset ovat heti koppavia kun saavuttavat jotain, ja kaikki vanhat kaverit menevät vaihtoon, kun nyt ollaan hienoa väkeä. Mutta pitää olla vähän paska tyyppi, että ajattelisi niin. 

Aina välillä ihmettelen, että onko se oikeasti noin vaikeaa ymmärtää, mistä on kyse. Ei ole kyse itsetunnosta, yksilöstä, luonteesta, koppavuudesta tai sen puutteesta... Vaan erilaisesta elämäntavasta, mausta, arvostuksista.AAARGH.

Onko vaikea ymmärtää, että kaikki ihmiset ei ole kuvittelemallasi tavalla luokiteltavissa lokeroihin?

Useimmat ihmiset solahtavat yhteiskuntaluokkiin hyvin helposti. Merkittävin kriteeri kun on, mihin ihminen itse tuntee kuuluvansa.

Eli kyse on samanlaisesta identiteettihötöstä kuin kaikki muukin nykyään. Sukupuolikin on tunne.

Jos koen olevani yläluokkaa, olen sitä. Jos koen olevani huono-osainen, olen sitä riippumatta mistään reaalimaailman asiasta.

Et sinä ole. Yhteiskuntaluokka näkyy sinusta aina, halusit tai et.

Miten se näkyy? Ja huomaa, että nyt ei sitten puhuta 40-luvun luokkastereotypioilla. Muista myös perheet joissa esim. vanhemmat eri koulutustasoilta ja perhetaustoista ja tulotasoilta.

Se näkyy siitä miten kannat itsesi, miten suhtaudut muihin ihmisiin ympärilläsi ja miten ja mistä puhut. Annan esimerkin. Sukuuni naitiin uusi sulho. En tiennyt tämän taustasta mitään, mutta näin hänet ensimmäisen kerran sukujuhlilla. Oma sukuni on työväenluokkaa. Tuo nuori mies erottui välittömästi. Ei sillä, että hänen yllään oli meikäläisten kuukausipalkan hintaiset vaatteet, mutta käytöstavoillaan. Nuoreksi mieheksi hän oli sulavakäytöksinen ja kuin kotonaan. Hän keskusteli sivistyneesti ja oppineesti aiheesta kuin aiheesta. Tiedän nyt, että hän on ylempää keskiluokkaa. Papalla on miljoonaomaisuus ja akateemisia sukupolvia on useita takana.

Siis aivan kammottavaa. Tunnen noin 200 sulavaa ja puheliasta kansanihmistä, jotka ovat kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa. Aihe kuin aihe, ei tietenkään mistään Aristoteleksesta mutta ei juttele kukaan muukaan.

Kyllä minä voisin hänestäkin jutella. Tunnen monia akateemisia, jotka kykenevät samaan.

Tunnen satoja akateemisia ja väitän ehkä muutama osaa keskustella muulla kuin pubivisatasolla kyseisestä hepusta.