Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Juuri näin. Akateemisen perheen lapsena ap suorastaan alleviivaa sitä ettei kykene näkemään luokkataustan merkitystä muuta kuin omasta keskiluokkaisesta taustastaan peilaten. Kun se nimenomaan on iso juttu. Jos tausta on vaikka työväenluokkainen, ei se yliopisto ole itsestään selvyys. Vanhemmat eivät osaa siihen valmentaa tai tukea tai tehdä sellaisia valintoja koko lapsuuden ajan, että se mahdollistuisi. Jo nyt nähdään kouluissa alaluokilta asti eriytymistä luokkataustan mukaan. Duunareiden lapset ovat isoilla kaatoluokilla, jossa ovat myös kaikki integroidut erityisoppilaat. Koulutettujen lapset kansoittavat musiikkiluokkia ja muita erityisluokkia. Yliopistoon harva hakee, jos ei ole esimerkkiä siitä omassa lähipiirissä. Jos suvussa ei akateemisia ole näkynyt, sen ensimmäisen löytyminen on iso ponnistus. Ilman keskiluokkaista taustaa myös arvioidaan omat kyvyt tavallisesti alemmas kuin tarvitsee. Työskentelen itse lastensuojelussa ja olen huomannut, että vaikka taidot riittävät, niin lukioon ei mennä, valitaan se amis. Luokkatausta myös määrittää mitä yliopistossa opiskelee, jos sen luokkaretken lähtee tekemään. Helsinkiläinen humanisti ei yleensä ole työväenluokkataustainen tai tule maalta.

Ap ei ole akateemisesta perheestä. Tietyt ammatit eivät ole olleet sataa vuotta akateemista koulutusta vaativia. -ap

Opettajaperhe eikös ollut? Toki ehkä sitten ei ollut akateeminen, vaan vanhan opettajaseminaarin käynyt.

Mutta kyllä ainakin mun lapsuudessani pienellä paikkakunnalla opettajat, papit ym. olivat omaa piiriänsä ja juuri heidän lapsensa yliopistoihin menivät. Jotkut myös parempiin lukioihin kaupunkiin. Eli lasken kyllä heidät niihin, joiden tausta suosii yliopistoon menoa.

Olen vanha. Lapsuudessani oppikouluun menivät kaikki muut paitsi totaalisten sossutapausten lapset ja apukoululaiset. Yliopistoon lähtivät virkamiesten, yrittäjien ja maanviljelijöiden lapset eli oli ihan tavallista, että yliopistossa opiskelevan vanhemmat oli vaikka autoasentaja ja apuhoitaja.

Oppikoulu EI todellakaan ollut aikoinaan mikään normi ja ulos jäävät erikoistapauksia niin kuin näytät olettavan. Oppikoulu jäi aikoinaan monelta käymättä, osin esimerkin, opiskeluhalun tai rahapulan vuoksi. Viimeksi mainittu oli yleinen syy ainakin 50-60 luvuilla.

Tästä aloituksesta ja kommentoijista oikein huokuu se, että tullaan todellakin itse tukevasti keskiluokasta. :D

Nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme eräs tarkoitushan on häiventää luokkaeroja ja mahdollistaa akateeminen tutkinto köyhistäkin olosuhteista, jos vain kyvyt riittävät. Jos duunariperheitä nostetaan tarkoituksella esiin, on kai siinä hyvä piire lähinnä siinä ettei asia unohdu.

Se, että jotkut nuoret akateemiset elävät ökyasuntohaaveittensa yms. parissa on nykyajan oireilua puolestaan jostain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisille tämä ajatus sosiaaliluokista ja parempiin piireihin pääsemisestä tuntuu olevan todella tärkeä.

Mikään ei ole niin tärkeää kuin kirjoittaa mihin tahansa keskusteluketjuun yleistävä ja provosoiva mutuväittämä naisista. No, on tämä parempi kuin se yhtä tavallinen sukupuolinen härintäprovo.

Kyllä tuo edellinen on melkoisen oikeassa.

Naisethan täällä kerskuvat hyvin usein oppiarvoillaan. No, naispalstahan tämä onkin ja suomalaiset naiset omaavat heikon itsetunnon, joten...

Tässä on käynnissä keskustelu. Sinä tulet häiritsemään ja kiusaamaan. Elämäsi tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Millä alalla Ap:n mies on? Ihan kiinnostuksesta, kun aloituksessa viittaa omiin opettajavanhempiinsa ja opettajataustaansa. 

Ai jumankauta. Mikä tämän aloituksen pointti on. Duunariperheistä on noustu akateemisiksi jo iät ja ajat. Ei mitään uutta tuossa.

Sen sijaan, sellaiset uutisjutut, joissa joku kertoo tulleensa päteväksi tulkiksi ja kielenkääntäjäksi ihan omin päin ilman minkäänlaista ylioppilas- tai korkeakoulututkintoja, niin sopii olla epäileväinen. Olin kadunlakaisija, mutta sitten huomasin, että minulle jää vieraan kielen sanat tuosta vain mieleen, joten ryhdyinkin kielenkääntäjäksi, ja tällä hetkellä mulla menee hirvittävän hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tästä aloituksesta ja kommentoijista oikein huokuu se, että tullaan todellakin itse tukevasti keskiluokasta. :D

Mikä on keskiluokka? Tässä puhutaan, että täytyy olla akateeminen yms. Mites sitten hyvin toimeentulevat duunarit? Ovat yhä köyhällistöä? Entäpä pitkäaikaistyötön/pienipalkkainen akateeminen? Entä jos suku puolentutkija ei löydä töitä ja joutuu mäkkäriin, mikä hän on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Juuri näin. Ajatusta voi vähän laajentaa tästä professorien puhuttelusta siihen, miten yleensä puhutaan ihmisille, miten käyttäydytään missäkin tilanteessa. Olen duunariperheestä oleva maisteri ja minun on ollut todella vaikeaa jutella luontevasti muuten kuin ihan "vertaisteni" kanssa. Mitä ihmettä sanoa jollekin selvästi vanhemmalle ihmiselle, jotta pitää ystävällisesti sellaista small talkia yllä? Lapsuudessani en IKINÄ jutellut muiden kuin vanhempieni ja kavereideni kanssa. Edes sukulaisten kanssa minun ei oletettu puhuvan, vaan vanhemmat hoitivat sen puolen. Olin se ujo vähän säälittävä tyttö. Ajattelutapa oli vähän sellainen, että lapset ovat hyviä, kun ovat hiljaa. Äitini ihan suoraan ivasi kaverini (opettaja)perhettä, kun siellä KESKUSTELTIIN.

Sosiaalinen elämä oli sitä, että oltiin perheen kesken ja kerran kesässä ajettiin matka mökille (kahvit juotiin termarista taukopaikalla, ei menty mihinkään herranen aika), jossa tavattiin sukulaisia (joita äiti haukkui selän takana). Kerran viikossa käytiin kaupassa. Muistan, kun olin lukiossa ja olisiko ollut vanhojen päivänä menimme oikein ravintolaan syömään. Olin ihan järkyttynyt, kun saamani pihvi oli RAAKAA! Siis se oli medium, ihan tavallinen juttu. Itse asiassa en lapsena ja nuorena pitkään tiennyt, mikä on se sellainen "rafla", josta puhutaan. Kävin tosiaan vanhojen päivänä ekan kerran elämässäni ravintolassa. Onhan maailma muuttunut, eikä silloin kaikilla muillakaan elämä kovin vilkasta ollut, mutta kyllä siinä opettajaperheessä käytiin laskettelemassa Itävallassa, mikä kuulosti minusta ihan järkyttävältä. Että tästä tynnyristä ponnistetaan sitten muitta mutkitta akateemisen keskustelun ja seurustelun maailmaan luomaan suhteita ja verkostoitumaan. Ei mahdotonta, vaikeaa kyllä.

Sama kokemus minulla. Lapsuudessani juttelin oman perheeni lisäksi vain naapurin lasten kanssa ja ihan lähimpien sukulaisten kanssa. Joskus tavattiin muita ihmisiä, mutta ei koskaan kannustettu ja opetettu keskustelemaan, ujon lapsen annettiin olla ujossa kuplassaan. Nyt aikuisena elämänpiiri laajenneena näkee että keskiluokkaisten perheiden lapsia harvemmin kasvatetaan näin, vaan ujompiakin rohkaistaan pienestä asti keskustelemaan tavallista kohteliasta keskustelua vieraampien ihmisten kanssa. Minä olen joutunut opettelemaan tämän aikuisena, ja ei ole ollut helppo tie. Kesti todella pitkään aikuisuuteen ennen kuin edes käsitin että kyvyttömyyteni puhua ihmisille ei ole luonteenpiirre eikä ujous ole koko elämää määräävä tekijä, vaan sosiaalisia taitoja voi opetella. Vasta tästä lähti opettelun tie, joka on ollut raskas. Jos olisin osannut nuorempana verkostoitua paremmin, olisi elämä varmasti monella tapaa erilaista nyt vanhempana, olisi ura pidemmällä, ehkä enemmän ystäviä ja parisuhde.

Nykyään pärjään ihan normaalisti sosiaalisissa tilanteissa, mutta tässäpä yksi kertomus siitä miten lapsuuden opit tai niiden puute voi vaikuttaa elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Tästä aloituksesta ja kommentoijista oikein huokuu se, että tullaan todellakin itse tukevasti keskiluokasta. :D

Suurin osa ihmisistä on keskiluokkaa.

Velehtiessäni aikoja sitten (90-luvun lopulla) yliopistolla ei siellä ketään ainakaan luonnontieteissä kiinnostanut muiden asiat.

Tunsin useita ihmisiä enkä tiennyt heidän taustoistaan mitään, eikä niistä myöskään keskusteltu koskaan.

Ainoa mikä lähinnä tuli esille olis se, että onko joku "guru" oikeasti vai ei. Opiskelin siis tietojenkäsittelytiedettä.  Ihmisten kompetenssin kautta tuli esille oikeastaan ainostaan se, että kenestä tulee suurella todennäköisyydellä tutkija yms.

Laitoksella oli valinnainen tutkijankoulutusohjelma ja satuin sitten kerran laudatur-tason kurssille jossa lähes kaikki olivat sieltä. Silloin tuli oikeastaan niitä harvoja kertoja esille, että porukka oli oikeasti helvetin fiksua.  Mutta kukaan ei ollut ylimielinen tai mitään sellaista. Ihmiset vain laskareissa (= kotitehtävien tarkastustilaisuus) todella osasivat asioita ja olivat niistä kiinnostuneita.

Muistan kun sitten piti algoritmin analysoinnin yhteydessä laskea binäärilukuja jakokulmassa ja kävi ilmi, että kukaan ei enää muistanut edes miten jaetaan reaalilukuja kulmassa kuten ala-asteella on opetettu. Kaikilla oli sitten hauskaa kun tätä ihmeteltiin. Ja tässä olivat tosiaan kysymyksessä ihmiset jotka todella osasivat yliopistomatematiikkaa.

Se mikä luonnontieteissä on positiivista, on se ettei humanistinen paskapuhe mene läpi. Menet eteen ja selität asian taululla, tai käyt esim. koodin läpi videontykin kautta. Meillä assari lainasi laser-osoitintakin, että saattoi osoitella :)

Joko osaat tai sitten et. Ketään ei tuolla tasolla kiinnosta vaikka olisit pukeutunut kun pultsari tai että vanhempasi ovat duunari-alkoholisteja. Mitään humanistien poliittista kyttäystä yms. ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.

Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.

Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.

Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen akateemisesta perheestä ja aivan hukassa lentokentillä. Lapsuudessani ei myöskään käyty ravintoloissa. Ei tuo riipu duunariudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.

Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.

Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.

Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.

Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme eräs tarkoitushan on häiventää luokkaeroja ja mahdollistaa akateeminen tutkinto köyhistäkin olosuhteista, jos vain kyvyt riittävät. Jos duunariperheitä nostetaan tarkoituksella esiin, on kai siinä hyvä piire lähinnä siinä ettei asia unohdu.

Se, että jotkut nuoret akateemiset elävät ökyasuntohaaveittensa yms. parissa on nykyajan oireilua puolestaan jostain.

Oli. Hyvinvointivaltion romuttaminen alkoi jo 90-luvulla ja jatkuu. Sitä tukevat nämä höpinät siitä, että elämme tada-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa yhteiskuntaryhmien välisiä eroja ei ole. Ja päälle horinat siitä, miten pienviljelijäperheessä kasvanut vanhempikin kapusi oppikoulun kautta keskiluokkaan. Haloo, se aika meni jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen akateemisesta perheestä ja aivan hukassa lentokentillä. Lapsuudessani ei myöskään käyty ravintoloissa. Ei tuo riipu duunariudesta.

Tottakai on monenlaisia perheitä, on ollut rikkaita duunareita joilla on vilkas sosiaalinen elämä ja akateemisia joissa on toimittu toisella tavalla kuin akateemisissa perheissä yleensäkin. Kokemukseni oli ehekä enemmänkin kuvaus siitä millaisia haasteita on kun nousee kapeasta lapsuudesta verrattuna siihen millaista on elää nuorena aikuisena kun on saanut rikkaat opit lapsena, ihan siitä koulutustausta riippumatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.

Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.

Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.

Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.

Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?

Ylemmistä yhteiskuntaryhmistä tuleva maisteri pääsee paikalle, jossa tienaa enemmän. Duunaritaustasta tuleva on luullut, että hänkin pääsee, mutta joutuu toteamaan olleensa väärässä ja että duunarina hän olisi pärjännyt paremmin. Koulutuksella ei ole paskankankaan väliä, perhetausta ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen hyvinvointiyhteiskuntamme eräs tarkoitushan on häiventää luokkaeroja ja mahdollistaa akateeminen tutkinto köyhistäkin olosuhteista, jos vain kyvyt riittävät. Jos duunariperheitä nostetaan tarkoituksella esiin, on kai siinä hyvä piire lähinnä siinä ettei asia unohdu.

Se, että jotkut nuoret akateemiset elävät ökyasuntohaaveittensa yms. parissa on nykyajan oireilua puolestaan jostain.

Oli. Hyvinvointivaltion romuttaminen alkoi jo 90-luvulla ja jatkuu. Sitä tukevat nämä höpinät siitä, että elämme tada-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa yhteiskuntaryhmien välisiä eroja ei ole. Ja päälle horinat siitä, miten pienviljelijäperheessä kasvanut vanhempikin kapusi oppikoulun kautta keskiluokkaan. Haloo, se aika meni jo.

Nyt puhutaan hiukan eri asiasta. Ei kyse enää ole ammattien jakautumisesta akateemisiin ja duunareihin, vaan hyvinvointiyhteiskunnan eräiden osien vaarantumisesta. Jako on tällöin köyhät-rikkaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.

Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.

Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.

Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.

Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?

Eli nousu on lakannut. Duunarin lapsi ei enää pääse kiinni parempaan elämään opiskelemalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.