Isovanhemmat jotka ”haluaa niin kovasti lapsenlapsia” mutta sit lapsenlapsi onkin evvk?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole törmännyt siihen, että noin räikeästi valehdeltaisiin. Ehkä minun kuplassani isovanhemmuutta ei vaan edes koeta niin kummoisena saavutuksena, että sillä kehuskeltaisiin ja teeskenneltäisiin.

Ok, omat vanhempani - molemmat äskettäin kuolleita - olivat iäkkäitä ja asuivat kaukana, joten eivät hekään ole lapsiani leikittäneet tai auttaneet lastenhoidossa, paitsi äiti silloin, kun olin synnyttämässä kuopusta.

Eivät he kumminkaan myöskään ole asiassa muille mitään teeskennelleet. 

Itse olisin onnesta soikea, jos lapseni saisi lapsia. Molemmat nyt parikymppisiä, mutta eivät seurustele. Todella mielelläni olisin apuna ja tukena, mutta voi olla, että kumpikaan ei koskaan edes perusta perhettä. Ei tulisi mieleenkään heitä painostaa lapsia hankkimaan. 

Voi se toki niinkin mennä, että voimat ja suhteet menevät. Eli isovanhempi luulee ehtivänsä ja

Kyllä näissä tapauksissa se mummokin osaa olla vaikea ja ehdoton ja astua varpaille! Koettu on! Jos oikeasti on sanottu, että asiaa x ei lapselle anneta, niin millään mummon oikeudella sitä ei sitten anneta ja piste. Miksi pitää vähätellä lasten vanhempia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole törmännyt siihen, että noin räikeästi valehdeltaisiin. Ehkä minun kuplassani isovanhemmuutta ei vaan edes koeta niin kummoisena saavutuksena, että sillä kehuskeltaisiin ja teeskenneltäisiin.

Ok, omat vanhempani - molemmat äskettäin kuolleita - olivat iäkkäitä ja asuivat kaukana, joten eivät hekään ole lapsiani leikittäneet tai auttaneet lastenhoidossa, paitsi äiti silloin, kun olin synnyttämässä kuopusta.

Eivät he kumminkaan myöskään ole asiassa muille mitään teeskennelleet. 

Itse olisin onnesta soikea, jos lapseni saisi lapsia. Molemmat nyt parikymppisiä, mutta eivät seurustele. Todella mielelläni olisin apuna ja tukena, mutta voi olla, että kumpikaan ei koskaan edes perusta perhettä. Ei tulisi mieleenkään heitä painostaa lapsia hankkimaan. 

Voi se toki niinkin mennä, että voimat ja suh

Tuo on tuota anoppi miniä meininkiä.  .iniä vaikka on ehdoton, vain valion sinistä maitoa ja saa raivon jos anopilla on arlan sinistä maitoa.   Semmostahan tuo näkyy olevan näissä keskusteluissa,  pelätään jos mummo on lapsille mieluisa, kateutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään ole isovanhempia kiinnostanut kummankaan puolelta, tosin minua ei häiritse, kun en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Kunpa osaisin ottaa näin rennosti asian! Mua se kylmyys ja ylenkatseinen piittaamattomuus loukkaa aivan valtavasti :(

Miksi ne isovanhemmat on sulle niin tärkeitä?  Miksi juuri ne?

Miksi juuri niitten läheisyyttä ja huolenpitoa niin kovasti haluaisit?  

Siksikö, että ne on ainoita ihmisiä maailmassa, joilta sun pitäisi omasta mielestäsi saada jotain?  Ja kun et saa, olet loukkaantunut.

Minun äitini ei koskaan hoitanut lapsiani, ei ainoatakaan kertaa. Kerran menimme hänen luokseen samaan aikaan, kun veljeni perhe oli siellä syömässä. Kun poikani 2v meni pöydän viereen katsomaan, olisiko pöydässä jotain hyvää, äitini hätisti hänet pois ja sähisi minulle, että hän ei tuollaiselle laumalle (minulla oli tuolloin 3 lasta) ala ruokaa laittaa! Kun jatkossa menimme luokseen, syötin lapset aina täpötäyteen ennen kyläilyä. Siitähän luonnollisesti seurasi kiukuttelu, kun teidän lapsille ei sitten mikään kelpaa.. Tämä oli äitini asenne lapsiini, joten apua ei sen paremmin pyydetty kuin annettukaan. Mutta se opetti kyllä suhtautumaan niin omiin lapsiin kuin lapsenlapsiinkin. Olen hoitanut lapsenlapsia aina, kun vaan suinkin olen kyennyt ja meillä onkin erittäin rakkaat ja lämpimät välit kanssaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään ole isovanhempia kiinnostanut kummankaan puolelta, tosin minua ei häiritse, kun en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Kunpa osaisin ottaa näin rennosti asian! Mua se kylmyys ja ylenkatseinen piittaamattomuus loukkaa aivan valtavasti :(

Miksi ne isovanhemmat on sulle niin tärkeitä?  Miksi juuri ne?

Miksi juuri niitten läheisyyttä ja huolenpitoa niin kovasti haluaisit?  

Siksikö, että ne on ainoita ihmisiä maailmassa, joilta sun pitäisi omasta mielestäsi saada jotain?  Ja kun et saa, olet loukkaantunut.

 

Oletko autisti vai jotenkin kylmä ihminen? Miksihän ihmiset haluavat isovanhempien apua tosiaan, miksi???

Tällaisia on.  Tiedän.  Jotka tulee vanhempiensa luo aina ja vain silloin, kun on jotain vailla.  

Ensin istutaan puhumattomana ja kuin vihaisena.  Kun kysyy, mikä sulla on, ei vastaa tai äyskähtää jotain.

Sitten alkaa selvittää miten paskaa kaikki on ja miten taas on joku sanonut jotain ja taas on mieli maassa ja masentaa eikä mikään kiinnosta.  Asettaa sanansa aina niin, että vanhemmat, äiti lähinnä, joutuu tuntemaan kuin syyllisyyttä.  Syyllisyyttä siitä, että on elämä edes jotenkin järjestyksessä.  Kun on elänyt niin, että ei ole taiposella tahallaan sotkenut asioitaan.  On ottanut miehen, joka käy töissä eikä ryyppää, on elänyt säästäen eikä tuhlaillen jne.  On pysynyt työpaikassaan, vaikkei se niin auvoista aina ole ollut, eikä lähtenyt samantien litomaan, kun siellä joku sanoo jotain väärää.  

Siitä pitäisi nyt sitten tuntea syyllisyyttä.

Lopputulema aina se, että tarvitsee rahaa johonkin, kun on taas joku juttu mennyt pieleen.  Aina joku iso lasku, jota ei pysty maksamaan, aina jotain rahanmenoa, eikä edes pientä.  Maksuja, jotka olisi olleet vältettävissä, jos olisi menetellyt viisaammin.  Mikään oppi ei ole mennyt perille koskaan. Aina valittu se väärä vaihtoehto.  

Ja sitten syyllinen on jollain lailla aina äiti ja isä.  On hoidettu lapsia niin, että jo korvista savu nousee, on avustettu ja kuljettu rinnalla, oltu aina paikalla kun pyydetään, autettu aina ja joka tilanteessa.  Hädän tullen oltu aina se viimeinen tuki.

Puolisoa ei ole valittu, sen on valinnut itse.  Lasten tekoon ei ole osaa eikä arpaa.  Asumismuotoon ei ole puututtu, opiskelut on valinnut itse, on vain rahoitettu ne, työpaikkaa ei ole järjestetty eikä ystäväpiiriä.  Miksi juuri ne on niitä asioita, joissa tuntuu, että ei ole käytetty järjen häivää?

Mihin helvettiin tässä vielä pitäisi venyä?

Onko isovanhempi -vaiheessakin vielä oltava kaikesta ikään kuin vastuullinen?  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään ole isovanhempia kiinnostanut kummankaan puolelta, tosin minua ei häiritse, kun en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Kunpa osaisin ottaa näin rennosti asian! Mua se kylmyys ja ylenkatseinen piittaamattomuus loukkaa aivan valtavasti :(

Miksi ne isovanhemmat on sulle niin tärkeitä?  Miksi juuri ne?

Miksi juuri niitten läheisyyttä ja huolenpitoa niin kovasti haluaisit?  

Siksikö, että ne on ainoita ihmisiä maailmassa, joilta sun pitäisi omasta mielestäsi saada jotain?  Ja kun et saa, olet loukkaantunut.

 

Voi apua, mikä kylmä ja julma kommentti!!!

 

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ei koskaan hoitanut lapsiani, ei ainoatakaan kertaa. Kerran menimme hänen luokseen samaan aikaan, kun veljeni perhe oli siellä syömässä. Kun poikani 2v meni pöydän viereen katsomaan, olisiko pöydässä jotain hyvää, äitini hätisti hänet pois ja sähisi minulle, että hän ei tuollaiselle laumalle (minulla oli tuolloin 3 lasta) ala ruokaa laittaa! Kun jatkossa menimme luokseen, syötin lapset aina täpötäyteen ennen kyläilyä. Siitähän luonnollisesti seurasi kiukuttelu, kun teidän lapsille ei sitten mikään kelpaa.. Tämä oli äitini asenne lapsiini, joten apua ei sen paremmin pyydetty kuin annettukaan. Mutta se opetti kyllä suhtautumaan niin omiin lapsiin kuin lapsenlapsiinkin. Olen hoitanut lapsenlapsia aina, kun vaan suinkin olen kyennyt ja meillä onkin erittäin rakkaat ja lämpimät välit kanssaan

Minun äitini oli samaa kaliiberia. Hänellä oli suosikkilapset ja suosikkilastenlapset. Kiva olla se musta lammas tai ettei sinun lapsille anneta asioita, vaan noille toisille. Mutta joo, en ole jatkanut sukupolvien ketjua, vaan suhtautunut kaikkiin lapsiini ja lastenlapsiini täysin tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole törmännyt siihen, että noin räikeästi valehdeltaisiin. Ehkä minun kuplassani isovanhemmuutta ei vaan edes koeta niin kummoisena saavutuksena, että sillä kehuskeltaisiin ja teeskenneltäisiin.

Ok, omat vanhempani - molemmat äskettäin kuolleita - olivat iäkkäitä ja asuivat kaukana, joten eivät hekään ole lapsiani leikittäneet tai auttaneet lastenhoidossa, paitsi äiti silloin, kun olin synnyttämässä kuopusta.

Eivät he kumminkaan myöskään ole asiassa muille mitään teeskennelleet. 

Itse olisin onnesta soikea, jos lapseni saisi lapsia. Molemmat nyt parikymppisiä, mutta eivät seurustele. Todella mielelläni olisin apuna ja tukena, mutta voi olla, että kumpikaan ei koskaan edes perusta perhettä. Ei tulisi mieleenkään heitä painostaa lapsia hankkimaan. 

Voi se toki niinkin mennä, että voimat ja suhteet menevät. Eli isovanhempi luulee ehtivänsä ja

Ymmärrän, että pienestä ei kannata mummolassa niuhottaa. Mutta entäs jos mummo herättää lapsen klo 5.00, koska mummo itse haluaa nousta silloin ylös? Lapsi on koko päivän väsynyt liian aikaisesta heräämisestä, mutta ei malta mennä päiväunille ja iltapäivä on varsinkin yhtä kiukuttelua ja kitinää väsymyksen vuoksi? Tai jos lapsi keksii sanoa päivän aikana monta kertaa, että on nälkä ja syö puolikkaan leivän, jotta pääsee syömään mummon antamia herkkuja useampaan kertaan? Minusta mummo saa hemmotellakin lasta, mutta joku roti sentään. Se kaatuu meidän vanhempien niskaan, kun me joudumme hoitamaan sen väsyneen lapsen kiukuttelut ja kärsimään siitä, kun lapsi on kunnon ruoan syömisen sijaan saanut mummon luona suklaata, keksejä ja jäätelöä.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia on.  Tiedän.  Jotka tulee vanhempiensa luo aina ja vain silloin, kun on jotain vailla.  

Ensin istutaan puhumattomana ja kuin vihaisena.  Kun kysyy, mikä sulla on, ei vastaa tai äyskähtää jotain.

Sitten alkaa selvittää miten paskaa kaikki on ja miten taas on joku sanonut jotain ja taas on mieli maassa ja masentaa eikä mikään kiinnosta.  Asettaa sanansa aina niin, että vanhemmat, äiti lähinnä, joutuu tuntemaan kuin syyllisyyttä.  Syyllisyyttä siitä, että on elämä edes jotenkin järjestyksessä.  Kun on elänyt niin, että ei ole taiposella tahallaan sotkenut asioitaan.  On ottanut miehen, joka käy töissä eikä ryyppää, on elänyt säästäen eikä tuhlaillen jne.  On pysynyt työpaikassaan, vaikkei se niin auvoista aina ole ollut, eikä lähtenyt samantien litomaan, kun siellä joku sanoo jotain väärää.  

Siitä pitäisi nyt sitten tuntea syyllisyyttä.

Oletko sairastuttanut lapsesi?

sitähän se juurikin on STATUS. monet alkaa vanhemmiksikin kun niin kuuluu vaan tehdä ja sama koskee isovanhempia jotka haluaa lapsenlapsia että voi kehuskella että "lapseni on menestynyt elämässä ja on jo omiakin lapsia eikä ole mikään luuseri jota pitää hävetä." 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia on.  Tiedän.  Jotka tulee vanhempiensa luo aina ja vain silloin, kun on jotain vailla.  

Ensin istutaan puhumattomana ja kuin vihaisena.  Kun kysyy, mikä sulla on, ei vastaa tai äyskähtää jotain.

Sitten alkaa selvittää miten paskaa kaikki on ja miten taas on joku sanonut jotain ja taas on mieli maassa ja masentaa eikä mikään kiinnosta.  Asettaa sanansa aina niin, että vanhemmat, äiti lähinnä, joutuu tuntemaan kuin syyllisyyttä.  Syyllisyyttä siitä, että on elämä edes jotenkin järjestyksessä.  Kun on elänyt niin, että ei ole taiposella tahallaan sotkenut asioitaan.  On ottanut miehen, joka käy töissä eikä ryyppää, on elänyt säästäen eikä tuhlaillen jne.  On pysynyt työpaikassaan, vaikkei se niin auvoista aina ole ollut, eikä lähtenyt samantien litomaan, kun siellä joku sanoo jotain väärää.  

Lapseni ei ole sairas.  Hän valitsee vain aina kumppanikseen kusipäitä.  Siksi hän on aina vaikeuksissa.  Käyttäisipä joskus järkeään.  

<

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään ole isovanhempia kiinnostanut kummankaan puolelta, tosin minua ei häiritse, kun en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä.

Kunpa osaisin ottaa näin rennosti asian! Mua se kylmyys ja ylenkatseinen piittaamattomuus loukkaa aivan valtavasti :(

Miksi ne isovanhemmat on sulle niin tärkeitä?  Miksi juuri ne?

Miksi juuri niitten läheisyyttä ja huolenpitoa niin kovasti haluaisit?  

Siksikö, että ne on ainoita ihmisiä maailmassa, joilta sun pitäisi omasta mielestäsi saada jotain?  Ja kun et saa, olet loukkaantunut.

 

Voi apua, mikä kylmä ja julma kommentti!!!

Minä en ole koskaan saanut mitään apua omilta vanhemmiltani.  Isä kuolikn, kun olin parikymppinen.  Äiti ei hoitanut lapsiani kuin äärimmäisessä hädässä ja silloinkin pitkin hampain.  Lapsen hoidosta piti hänelle vielä maksaa.  Hän ei ollut koskaan mihinkään tyytyväinen.  Hän katsoi aina olevansa se, joka oli saamapuolella, häntä piti auttaa ja hänen hyvinvoinnistaan huolehtia, ei toisinpäin.

Ei minulle tullut koskaan mieleenkään, että hän olisi se, jolta minun olisi pitänyt saada elämässäni apua yleensä missään asiassa.  Hän halusi elää omaa elämäänsä vailla vastuita ja soin sen hänelle.  Ei meillä huonot välit ollut, mutta ei hän mikään tukipilarini ollut.  

Siksi en ymmärrä sitä, että isovanhempien antamasta kaikinpuolisesta avusta pidetään niin kovasti kiinni.  Eikö se aiheuta paineita niille isovanhemmille, joista ei ole auttamaan, syystä sitten ihan mistä tahansa?

En ole mummo, mutta täti. Vauvat on ihania, mutta isommat lapset ei. Olen siis aina innoissani kun joku sisaruksista tai kavereista saa vauvan, mutta sitten kun ne kasvaa, niin minä kyllästyn. No, mulla ei ole lapsia tai lemmikkejä, niin mitäpä tuo haittaa.

Ei ikinä kannata tehdä lapsia toisten mieliksi. Ei vanhempien eikä puolison. On ihan sama mankuuko joku lapsenlapsia tai lapsia, se on oma päätös johon kannattaa lähteä vain jos tietää että pystyy lapset itse hoitamaan vaikka esim isovanhemmat eivät auta ollenkaan. Heillä ei ole siihen velvollisuutta, he ovat omat lapsensa jo hoitaneet.

On olemassa sekin mahdollisuus, että aidosti toivoisi lapsenlapsia, mutta sitten kun niitä on, ikä ja jaksaminen onkin tehnyt tepposet. Lasten seura on kuormittavaa, sen tietää jokainen vanhempi ja isovanhempi. Itse huomaan omasta äidistäni myös sen, että hän ei enää luota itseensä lasten hoidossa. Ja ymmärrän hyvin, siitä on jo kauan kun hänellä oli pieniä lapsia. Muutenkin vanhempani nauttivat koko ajan enemmän vain toistensa seurasta, hiljaiselosta. Heille sen ilomielin suon.

Minua hirvittää jotkut kaverini jotka ovat odottaneet vanhemmiltaan ilmaista lastenhoitoa ja pistäneet jopa välejä poikki kun vanhemmat haluavatkin elää omaa elämää omaan tyyliin. En oikein enää halua olla noiden kavereiden kanssa edes tekemisissä, kun inhottaa se vanhempien haukkuminen ja itsekkyys. Monella vanhemmat ovat vielä työelämässä, väsyneitä, ja silti pitäisi vielä pikkulapsirumbaan pystyä.

Vierailija kirjoitti:

sitähän se juurikin on STATUS. monet alkaa vanhemmiksikin kun niin kuuluu vaan tehdä ja sama koskee isovanhempia jotka haluaa lapsenlapsia että voi kehuskella että "lapseni on menestynyt elämässä ja on jo omiakin lapsia eikä ole mikään luuseri jota pitää hävetä." 

Tuohon en usko.  Ei enää nykypäivänä.  Ei nykynuoret niin tyhmiä ole, että alkavat vanhemmiksi vain sen takia, että niin kuluu tehdä.  

Vierailija kirjoitti:

Et kai sinä lapsia mummoa varten tehnyt (ainakaan toivottavasti)

Aina lapset tehdään itsekkäistä tarpeista. Siksi lapsilla on aina itsekkäät vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sitähän se juurikin on STATUS. monet alkaa vanhemmiksikin kun niin kuuluu vaan tehdä ja sama koskee isovanhempia jotka haluaa lapsenlapsia että voi kehuskella että "lapseni on menestynyt elämässä ja on jo omiakin lapsia eikä ole mikään luuseri jota pitää hävetä." 

Tuohon en usko.  Ei enää nykypäivänä.  Ei nykynuoret niin tyhmiä ole, että alkavat vanhemmiksi vain sen takia, että niin kuluu tehdä.  

Niin, onks täällä joku, joka on tehnyt lapsen tai lapsia ihan vaan sen takia, että niin kuuluisi tehdä ja että omat vanhemmat on siihen painostaneet?

Eikö omaa halua siihen ole ollut?  

Kun mulla on semmoinen kokemus jo näistä asioista, että kun nuoret alkaa seurustella, niin sille naispuoliselle varsinkin alkaa tulla se vauvakuume, mikä ei oikeastaan ole suunnatonta halua hoivata lasta, vaan tarve saada pysyvä asema sen miehen elämässä.

Tää kuulostaa aika kamalalta, mutta näin olen huomannut.  Se vauvasta puhuminen alkaa jossain vaiheessa ihan omasta halusta, tunnustakaa pois.  

Isovanhemmat muka painostaa, no ei painosta.  Se ei ole mitään painostamista, jos kysyy, että aiotteko tehdä lapsia joskus.  Se on vaan normaalia uteliaisuutta.  Kyllä ne kaveritkin  sitä kysyy, mutta niistä ei oleteta, että se olisi painostamista.