Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat jotka ”haluaa niin kovasti lapsenlapsia” mutta sit lapsenlapsi onkin evvk?
01.04.2021 |
Onko siis mummojen/pappojen keskuudessa isovanhempana olo joku status? Eli halutaan olla isovanhempi ja kehuskella muille?
Itselleni on käynyt näin ja tunnen erittäin monta muutakin joille sama juttu kävi. Eli isovanhemmat mankui lapsenlapsia ja niin odotti niitä - ja into tyssäsi ristiäisiin.
Mun vanhemmat ei lainkaan tapaa lapsiani, hyvä jos kerta vuoteen soittavat, siinä kaikki. Eivät ole ikinä leikkineet niiden kanssa eivätkä tulleet esim synttäreille. Eivät muista ikiä, nimet ehkä just ja just ja nuorinta eivät ole koskaan nähneet ja on jo 2v.
Kun siis ilmiselvästi on niin että tippaakaan ei kiinnosta niin mistä se ”into” sitten johtuu?
Epäilen että se on vertaisryhmän paine tai status. Vaikka vanhempani eivät ikinä käy niin mankuvat kuvia lapsista. Kuulin sitten kaukaisemmalta sukulaiselta että valehtelevat korvat heiluen että ”koko ajan hoidetaan ja autetaan tyttären perhettä”. Ikinä eivät ole aittaneet :)
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma että tämä asia - joskin se on vaiettu tabu - on yksi syy syntyvyyden romahtamisessa.
Omien vanhempien aikaan oli helppo olla vanhempi kun apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli aivan itsestäänselvä että isovanhemmat auttoi.
Nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuosisatoihin tai -tuhansiin on se tilanne että sukupolvien ketju on poikki. Ei kaikilta, mutta erittäin monelta. Isovanhemmat kieltäytyy auttamasta eivätkä viitsi edes teeskennellä kiinnostunutta.Omasta puolestani sanon vaan sen että mua ainakin loukkaa se että ei viitsitä yhtään pitää yhteyttä tai käydä edes ristiäisissä. Isovanhemmat eivät edes soittele.
Muistan tämän sitten siinä vaiheessa kun he alkavat mankumaan vanhuudenapua.Todellakin on. Meille ei ainakaan hankita yhtään enempää lasta koska on nähty että matalan kynnyksen apua ei ole saatavana mistään.
Tää on niin totta. Virheellinen luulo on olemassa että lapsiperheille on apua, mutta ei todellakaan ole. Lasu-asiakkaille on muttei normaalille perheelle.
En saanut kotiapua tilanteessa missä en voinut liikkua, eli jouduin ryömimään lattialla. Pyysin kotiapua, neuvola vastasi että ei ole teille, soittakaa isovanhemmille. No ne isovanhemmat ei auta kun on sellainen periaate että ketään eivät ala auttamaan. Niinpä hoidin monta viikkoa vauvan ja taaperon sisällä ja kakkapyllyjä en voinut pestä. Mies ulkoilutti vasta kun tuli töistä.
Tuolloin epätoivoisena soitin äidilleni enkö ikinä tule unohtamaan mitä hän sanoi: kylmän kalsealla äänellä että ”niin, jokainen hoitakoon omat ongelmansa”.
Tuollainen sattuu sydämeen silloin kun on oikeasti hätä ja avuntarpeessa. Ilman apua jäin (silloinkin).Avuttomuuden huippu on sellainen henkilö, joka kyllä osaa tilata kotiin pizzan, mutta ei siivoojaa ja lastenhoitajaa. Suomi on täynnä yrityksiä, joista tullaan avuksesi 40-60 e/h korvauksella. Miksi yhteiskunnan pitää maksaa perheille kaikki, jopa takamuksen pyyhkiminen.
Enää tarvitaan se 40-60e/h ylimääräistä joka lapsiperheeseen (meillä ei ole palkka edes yhteensä tuota tunnilta) ja kaikki lapsiperheiden ongelmat ovat selätetyt.
Oletko niitä, joilla kampaaja tai autonkatsastus ei maksa mitään, koska yhteiskunnan kuuluu maksaa kaikki lapsiperheen kulut, hoitaa maksutta lapset ja tarjota parisuhdelomia?
En, mutta näihin menoihin osaan varautua etukäteen. Toisin kuin äkilliseen jalan katkeamiseen, jonka ajaksi luulin saavani lapsiperheille tarkoitettua apua (kun sellaista kerran mainostetaan yhteiskunnan taholta olevan), mutta en saakaan, koska en ole ongelmavanhempi.
Jos on täysipäinen puoliso, jonka jalat eivät ole katkenneet, ei tarvitse yhteiskunnan apua.
Omat vanhempamme kuitenkin tällaista apua saivat. Ilmaiseksi muistaakseni vieläpä. Lapsiperheiden kotiapu ajettiin alas vasta 90-luvun lamassa.
No eivät kyllä saaneet. Äitini oli 80-luvulla töissä kunnalla kodinhoitajana, ja hän on kertonut että apua saivat vanhukset, vammaiset, päihdeongelmaiset yksinhuoltajat. "Tavalliset" lapsiperheet eivät saaneet mitään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitään apua en saanut vanhemmiltani kotoa pois muutettua 19-vuotiaana. En rahaa, en mitään. Itse oli pärjättävä.
Nyt lapsenlapsia ei hoideta, kun "omat lapset on jo hoidettu ", parasta oli kun yksinhuoltajana äitiyslomalla kaipailin seuraa, niin kommentoitiin, että liian usein kävin, jaksavat max kerran viikkoon, ei kahdesti. Apua en silloin pyytänyt, aikuista seuraa vain. Kotipalvelusta sain lopulta pariksi kuukaudeksi apua, että sain väsymystä nukuttua pois. Sitä kommentoitiin, että itse oli yksin pärjännyt ilman apua, ei häntä kukaan auttanut. No mummo hoiti meitä, muistan kyllä. Ja usein hoitikin. Pääsi tanssimaankin ja uuden miehen löytämään.
Myöhemminkin lapset otettu yökylään max kerran vuodessa ja juuri silloin, kun siitä olisi minulle mahdollisimman vähän hyötyä ja tunnin varoitusajalla juuri silloin, kun mummoa miellyttää. Silloin kun pyydän apua väsymyksen vuoksi tai muuten, ei toki käy. Enää en anna. Enkä jaksa käydä. Vanhainkotiin en ole tulossa käymään. Ei kiinnosta. Tämä oli tässä.
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.
Niinpä. keski-ikäiset Karenit toistensa lapsia haukkuvat ja kasvatustapoja arvostelevat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma että tämä asia - joskin se on vaiettu tabu - on yksi syy syntyvyyden romahtamisessa.
Omien vanhempien aikaan oli helppo olla vanhempi kun apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli aivan itsestäänselvä että isovanhemmat auttoi.
Nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuosisatoihin tai -tuhansiin on se tilanne että sukupolvien ketju on poikki. Ei kaikilta, mutta erittäin monelta. Isovanhemmat kieltäytyy auttamasta eivätkä viitsi edes teeskennellä kiinnostunutta.Omasta puolestani sanon vaan sen että mua ainakin loukkaa se että ei viitsitä yhtään pitää yhteyttä tai käydä edes ristiäisissä. Isovanhemmat eivät edes soittele.
Muistan tämän sitten siinä vaiheessa kun he alkavat mankumaan vanhuudenapua.??? Oletan, että kirjoittaja on 30-40-vuotias, joten otan kantaa tähän lausumaan. Olen siis tuon ikäisten äiti, ja ihmettelen tuota vahvennetussa tekstissä mainittua. Miten niin apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli itsestäänselvää, että isovanhemmat auttoi?? Voisitko hieman avata? Meille ei kyllä tarjottu apua mistään suunnasta ja isovanhemmat olivat työelämässä, eivätkä siten voineet yleensä olla helpottamassa meidän elämäämme. Itse vielä olemme sukupolvea, joka ei kehdannut pyytää apua, kuin aivan hätätilanteissa (esim. synnyttämään mennessä vanhemman lapsen hoitoon). Ensimmäisen kerran avioliittomme aikana olin mieheni kanssa yhdessä "ulkona" , eli ravintolassa syömässä, kun juhlistimme 10-vuotishääpäiväämme. Silloin anoppi tuli hoitamaan lapsiamme illaksi. Eli se siitä itsestäänselvyydestä, että isovanhemmat olivat aina auttamassa.
Omasta kokemuksesta tiedämme, että lapsiperheen arki on rankkaa ja olemmekin halunneet auttaa omien lasten perheitä kaikin mahdollisin tavoin. Lastenlapsia hoidetaan tarpeen mukaan, harrastukset on maksettu ja harrastuksiin on kuljetettu. Nyt tosin tuntuu, että mitä enemmän auttaa, sitä enemmän vaaditaan. Miniä on turpa rullalla, jos ei olla joka hetki valmiudessa hyppäämään hänen vaatimustensa mukaan. Tekisi mieli sanoa, että hoida mukulas, mutta ihan lastenlasten takia haluamme jatkaa entiseen malliin.
Tämän kaiken lisäksi meidän ikäisillämme on vielä omat iäkkäät vanhemmat huolehdittavana.
Olen yli 40 ja omat vanhemmat siis 40-luvun lopulla syntyneitä. En sano että _kaikilla_oli niin mutta mun vanhemmat sai apua molempien vanhemmilta, molempien sisaruksilta, omilta serkuiltaan, sisarusten lapset (vanhempia) tulivat piikomaan, kodinhoitajan sai joka yskäisyyn ja automaattisesti synnytyksen jälkeen. Ne vanhempani sai päivittäistä apua, siis ihan koko ajan tauotta.
Kyllä mä edelleen sanon että niiden oli ihan helkkarin HELPPOA olla vanhempia kun toistakymmentä auttajaa palveli koko ajan.Me emme ole saaneet apua koskaan mistään sekuntiakaan. Emmekä mitään normaalia ”välittämistä”, eli vierailuita, soittelua, kyläilyä, kiinnostusta. Itse on pitänyt jaksaa sairaana ja uupuneena ja ihan kaikissa tilanteissa. Näin se toki onkin jos lapsia tekee. Mutta edelleen sanon että mun on ollut sata kertaa VAIKEAMPAA olla vanhempi kun mitään apua ei saatu eikä saada koskaan.
Mun vanhemmat siis on näitä suoraan avun kieltäneitä (emme auta sitten koskaan vaikka mikä hätä olisi jne)
Semmoinen selitys tällä kertaa. Sama stoori kuin noin 97 kertaa (kyllä,olen laskenut) palstalla aiemmin kerrottuna. Kerta kerralta Stina-Susanna panee hieman paremmaksi.
Tällä kertaa kielen käyttö pysyi kurissa, varmaankin ennustukseni ansiosta ;DDDDDDDDDDD
Lopeta jo, ole kiltti.
Vierailija kirjoitti:
Miksei vaan voi laittaa välejä poikki täysin kylmiin ja piittaamattomiin ”isovanhempiin”? Eikö sen teeskentely ole kuluttavaa että mukamas kaikki on kunnossa, vaikkei ole?
Varmasti suurella osalla on aika iso kynnys välien varsinaiseen katkaisuun, mutta neuvoisin itsekin ainakin ottamaan etäisyyttä. Sekin on varsin surullinen tilanne, mutta kannattaa ottaa huomioon myös oma hyvinvointi; jos jatkuvasti on pahaa mieltä, niin eihän siinä tekemisissä olossa mitään järkeä ole.
Itse olen päätynyt ottamaan etäisyyttä, koska olemme perheen kanssa päätyneet tilanteeseen jossa itse emme sekunninkaan apua saa mutta isovanhemmat itse on taas milloin mitäkin vailla ja asiat ilmoitetaankin tyylillä "Saisitte tulla tekemään asian x".
En ole kehdannut sanoa, että ei tulla, kun ette tekään meitä auta. Ollaan muuten kieltäydytty. Mutta siis kyllähän tuo pännii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitään apua en saanut vanhemmiltani kotoa pois muutettua 19-vuotiaana. En rahaa, en mitään. Itse oli pärjättävä.
Nyt lapsenlapsia ei hoideta, kun "omat lapset on jo hoidettu ", parasta oli kun yksinhuoltajana äitiyslomalla kaipailin seuraa, niin kommentoitiin, että liian usein kävin, jaksavat max kerran viikkoon, ei kahdesti. Apua en silloin pyytänyt, aikuista seuraa vain. Kotipalvelusta sain lopulta pariksi kuukaudeksi apua, että sain väsymystä nukuttua pois. Sitä kommentoitiin, että itse oli yksin pärjännyt ilman apua, ei häntä kukaan auttanut. No mummo hoiti meitä, muistan kyllä. Ja usein hoitikin. Pääsi tanssimaankin ja uuden miehen löytämään.
Myöhemminkin lapset otettu yökylään max kerran vuodessa ja juuri silloin, kun siitä olisi minulle mahdollisimman vähän hyötyä ja tunnin varoitusajalla juuri silloin, kun mummoa miellyttää. Silloin kun pyydän apua väsymyksen vuoksi tai muuten, ei toki käy. Enää en anna. Enkä jaksa käydä. Vanhainkotiin en ole tulossa käymään. Ei kiinnosta. Tämä oli tässä.
Puolustuskyvytön Äiti ei edes halua kaltoinkohtelevaa tytärtään vierailulle. On hoitajia kieltänyt päästämään huoneeseen. Koko ikänsä on saanut kärsiä tyttärensä väkivaltaisuudesta ja taloudellisesta hyväksikäytöstä.
Testamentti on jo onneksi tehty yleishyödylliselle taholle ja hautajaiset järjestetty etukäteen (ilman kutsua tyttärelle).
Sehän tässä on se sivujuonne että usein nuo tuollaiset itsekkään kuspää-isovanhemmat ok jotenkin narsistisia/luonnevikaisia ja istuttaneet jo lapsena siihen aikuiseen lapseen SYYLLISYYDEN. Mulla ainakin tuo syyllisyydentunto (vaikken ole tehnyt mitään väärä, päin vastoin, ollut aina kuuliainen ja kiltti) on paha ongelma. Siis sillä lailla ongelma että syyllisyydentunnon takia suojelen vanhempiani, lähettelen niitä kuvia, en kehtaa käräyttää niiden valheita, mumisen ja nyökkäilen kun joku selittää miten paljon ne vanhemmat auttaa jne.
En tiedä saako kukaan tästä kiinni mitä ajan takaa?
Kun tekis mieli huutaa ääneen että ne on paskat välinpitämättömät vanhemmat jotka valehtelee suuna päänä, ikinä eivät ole lapsistamme välittäneet saati hoitaneet, vaikka niin joka paikassa valehtelevat!
Tuo valehtelu ottaa eniten hermoon. Mulla on vahva oikeudentaju (johtunee vanhempieni väärinkäytöksistä ja valehtelusta) ja siksi sapettaa että ne kehtaa sepittää noita tarinoitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.
Suomi on lapsivihamielinen maa. Täällä lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. He eivät saa liikkua julkisilla paikoilla. He eivät saa syödä julkisilla paikoilla. Heillä ei ole ihmisoikeuksia. Heitä ei suojata yleisvaaralliseksi luokitellulta taudilta. Heidän terveydellään ei ole mitään väliä, vaikka kawasakintautia ja longcovidia esiintyy lapsillakin. Lapsia ei arvosta kukaan ja siksi niitä harva enää tekeekään.
Ei meilläkään ole isovanhempia kiinnostanut kummankaan puolelta, tosin minua ei häiritse, kun en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.
Suomi on lapsivihamielinen maa. Täällä lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. He eivät saa liikkua julkisilla paikoilla. He eivät saa syödä julkisilla paikoilla. Heillä ei ole ihmisoikeuksia. Heitä ei suojata yleisvaaralliseksi luokitellulta taudilta. Heidän terveydellään ei ole mitään väliä, vaikka kawasakintautia ja longcovidia esiintyy lapsillakin. Lapsia ei arvosta kukaan ja siksi niitä harva enää tekeekään.
Tällä lailla ajatteleva kansakunta ajaa itsensä tuhoon. Tarttis varmaan tehdä jotain?
Vierailija kirjoitti:
Ei meilläkään ole isovanhempia kiinnostanut kummankaan puolelta, tosin minua ei häiritse, kun en jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Kunpa osaisin ottaa näin rennosti asian! Mua se kylmyys ja ylenkatseinen piittaamattomuus loukkaa aivan valtavasti :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.
Suomi on lapsivihamielinen maa. Täällä lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. He eivät saa liikkua julkisilla paikoilla. He eivät saa syödä julkisilla paikoilla. Heillä ei ole ihmisoikeuksia. Heitä ei suojata yleisvaaralliseksi luokitellulta taudilta. Heidän terveydellään ei ole mitään väliä, vaikka kawasakintautia ja longcovidia esiintyy lapsillakin. Lapsia ei arvosta kukaan ja siksi niitä harva enää tekeekään.
Tällä lailla ajatteleva kansakunta ajaa itsensä tuhoon. Tarttis varmaan tehdä jotain?
Itse en ajattele näin, vaan päättäjät ajattelevat, ja julkisessa keskustelussa se on nähtävissä selvästi. Tämä harmittaa minua äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Sehän tässä on se sivujuonne että usein nuo tuollaiset itsekkään kuspää-isovanhemmat ok jotenkin narsistisia/luonnevikaisia ja istuttaneet jo lapsena siihen aikuiseen lapseen SYYLLISYYDEN. Mulla ainakin tuo syyllisyydentunto (vaikken ole tehnyt mitään väärä, päin vastoin, ollut aina kuuliainen ja kiltti) on paha ongelma. Siis sillä lailla ongelma että syyllisyydentunnon takia suojelen vanhempiani, lähettelen niitä kuvia, en kehtaa käräyttää niiden valheita, mumisen ja nyökkäilen kun joku selittää miten paljon ne vanhemmat auttaa jne.
En tiedä saako kukaan tästä kiinni mitä ajan takaa?
Kun tekis mieli huutaa ääneen että ne on paskat välinpitämättömät vanhemmat jotka valehtelee suuna päänä, ikinä eivät ole lapsistamme välittäneet saati hoitaneet, vaikka niin joka paikassa valehtelevat!
Tuo valehtelu ottaa eniten hermoon. Mulla on vahva oikeudentaju (johtunee vanhempieni väärinkäytöksistä ja valehtelusta) ja siksi sapettaa että ne kehtaa sepittää noita tarinoitaan.
Meillä sama tilanne tyttären kanssa. Potkii ja repii hiuksista aina tilaisuuden tullen. Eläke pitäisi siirtää suoraan lyhentämättömänä hänen tililleen (tai mieluummin käteen).
Ei kuulema itse ole pyytänyt maailmaan syntyä.
Naapurit ja sukulaiset sitten ihastelevat, miten aikuinen tytär huolehtii vanhemmistaan.
Tietäisivät vaan. Usein pidämme oven lukossa, mutta aina hän jotenkin onnistuu avaimen saamaan.
Isänsä kanssa olemme monesti itkeneet missä vaiheessa kasvatus meni pieleen.
Oikeasti joku vaan voi olla paha jo syntyessään, siis psykopaattinen. Tavallaan syyntakeeton, koska eihän aivorakenteelleen mitään voi.
Tarinoita kyllä osaa sepittää, monia olettekin täällä päässeet lukemaan.
Vain aika armahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.
Suomi on lapsivihamielinen maa. Täällä lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. He eivät saa liikkua julkisilla paikoilla. He eivät saa syödä julkisilla paikoilla. Heillä ei ole ihmisoikeuksia. Heitä ei suojata yleisvaaralliseksi luokitellulta taudilta. Heidän terveydellään ei ole mitään väliä, vaikka kawasakintautia ja longcovidia esiintyy lapsillakin. Lapsia ei arvosta kukaan ja siksi niitä harva enää tekeekään.
Tällä lailla ajatteleva kansakunta ajaa itsensä tuhoon. Tarttis varmaan tehdä jotain?
Pietarin trolli kannustaa ruplaputleria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.
Suomi on lapsivihamielinen maa. Täällä lapset eivät saa näkyä eikä kuulua. He eivät saa liikkua julkisilla paikoilla. He eivät saa syödä julkisilla paikoilla. Heillä ei ole ihmisoikeuksia. Heitä ei suojata yleisvaaralliseksi luokitellulta taudilta. Heidän terveydellään ei ole mitään väliä, vaikka kawasakintautia ja longcovidia esiintyy lapsillakin. Lapsia ei arvosta kukaan ja siksi niitä harva enää tekeekään.
En ole kyllä itse kokenut asiaa ihan näinkään, mutta on totta, että osin asenteissa on kyllä korjaamisen varaa. Voi myös olla, että jossain paikoissa tai piireissä nuo asenteet korostuvat.
On varmasti myös totta, että asenteet vaikuttavat syntyvyyteen, samoin tämä nykyajan trendi että isovanhemmat ei välttämättä halua olla isovanhempia lainkaan, paitsi valokuvien kautta.
Onneksi tästä voidaan oppia jotain. Nykyvanhemmat, jotka eivät saa apua isovanhemmilta, voivat toimia toisin omien lastensa perheiden kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Sehän tässä on se sivujuonne että usein nuo tuollaiset itsekkään kuspää-isovanhemmat ok jotenkin narsistisia/luonnevikaisia ja istuttaneet jo lapsena siihen aikuiseen lapseen SYYLLISYYDEN. Mulla ainakin tuo syyllisyydentunto (vaikken ole tehnyt mitään väärä, päin vastoin, ollut aina kuuliainen ja kiltti) on paha ongelma. Siis sillä lailla ongelma että syyllisyydentunnon takia suojelen vanhempiani, lähettelen niitä kuvia, en kehtaa käräyttää niiden valheita, mumisen ja nyökkäilen kun joku selittää miten paljon ne vanhemmat auttaa jne.
En tiedä saako kukaan tästä kiinni mitä ajan takaa?
Kun tekis mieli huutaa ääneen että ne on paskat välinpitämättömät vanhemmat jotka valehtelee suuna päänä, ikinä eivät ole lapsistamme välittäneet saati hoitaneet, vaikka niin joka paikassa valehtelevat!
Tuo valehtelu ottaa eniten hermoon. Mulla on vahva oikeudentaju (johtunee vanhempieni väärinkäytöksistä ja valehtelusta) ja siksi sapettaa että ne kehtaa sepittää noita tarinoitaan.
En halua missään nimessä mitätöidä kenenkään kokemuksia tästä, joten pyydän jo etukäteen anteeksi jos yhtään loukkaan. Ei ole tarkoitus.
Tulee vaan mieleen, että onko jossain näissä asioissa kyse jonkinlaisista näkemyseroistakin? Että isovanhemmat vaikka tekevät jotakin ihan normaalia, esim. tullessaan käymään pitävät vauvaa sylissä että vanhemmat saavat käytyä vessassa - ja tämän he sitten kokevat niin, että kylläpä tulikin autettua paljon. Jotain tämän tyylistä. Että se katsomus on jotenkin niin erilainen, ettei edes ymmärretä ajatella asiaa toisin.
En tarkoita nyt juuri sinua, jonka viestin perään vastasin, mutta olisiko kellään näkemystä siihen että voisiko osassa tapauksia olla kyse tästäkin?
Tietty se ei tilanteen hankaluutta poista, koska todennäköisesti asian tiedostaminen ei muuta mitään.
Jotenkin vaikeaa uskoa että tuollaisisia ihmisiä on olemassa. Todella surullista. Meillä ongelma on ihan päinvastainen kun ei meinata millään saada rauhaa isovanhemmilta ja esim. uusia vaatteita tyrkytetään sitä tahtia että monet päätyvät käyttämättöminä kierrätykseen
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin vaikeaa uskoa että tuollaisisia ihmisiä on olemassa. Todella surullista. Meillä ongelma on ihan päinvastainen kun ei meinata millään saada rauhaa isovanhemmilta ja esim. uusia vaatteita tyrkytetään sitä tahtia että monet päätyvät käyttämättöminä kierrätykseen
Tämä on se toinen ääripää. Kaverikin purki hiljattain ärtymystä siitä, että isovanhemmat on ottaneet heidän lapsensa vaatehankinnat jotenkin sydämen asiaksi. Heti jos joku on vähänkään kulunut (esim. olikohan tyyliin jostain hanskasta kulunut heijastinosaa pois) ollaan huomauttamassa ja sitten tuodaan uudet. Sama joka ikisen vaatteen kohdalla.
Omiin silmiini kaverin lapsi kyllä kulkee ihan normaaleissa vaatteissa.
Kyllä mä tämän ymmärrän. Itsekin haluan ostaa pääasiassa itse (tai mieheni kanssa) lapsillemme tarpeelliseksi katsomamme vaatteet, silloin, kun tarvetta oikeasti ilmenee. En mä haluaisi, että koko ajan tuodaan kamaa koska "Tuossa on vähän kulumaa" koska omakaan ajatusmaailmamme ei ole sellainen että heti kun joku vähän kuluu, se heitetään pois. Tuollainen varmasti tuntuisi myös lyttäämiseltä, vaikka ei ehkä sellaiseksi olisi tarkoitettukaan.
Entä tapaus missä kysellään koko ajan millon perheenlisäystä tulee mutta toisessa lauseessa valitetaan kuinka raskasta lasten kasvattaminen on ja kuinka olisi halunnut tehdä sitä ja tätä elämässä mutta kun lapset...
Olen seurannut n. 5v ajan hämmentyneenä miten ihanista, suloisista lapsista on julkisessa keskustelussa tullut kamala riesa, ällöttävää, yök, kamalaa jne. Hämmentävää.