Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat jotka ”haluaa niin kovasti lapsenlapsia” mutta sit lapsenlapsi onkin evvk?
01.04.2021 |
Onko siis mummojen/pappojen keskuudessa isovanhempana olo joku status? Eli halutaan olla isovanhempi ja kehuskella muille?
Itselleni on käynyt näin ja tunnen erittäin monta muutakin joille sama juttu kävi. Eli isovanhemmat mankui lapsenlapsia ja niin odotti niitä - ja into tyssäsi ristiäisiin.
Mun vanhemmat ei lainkaan tapaa lapsiani, hyvä jos kerta vuoteen soittavat, siinä kaikki. Eivät ole ikinä leikkineet niiden kanssa eivätkä tulleet esim synttäreille. Eivät muista ikiä, nimet ehkä just ja just ja nuorinta eivät ole koskaan nähneet ja on jo 2v.
Kun siis ilmiselvästi on niin että tippaakaan ei kiinnosta niin mistä se ”into” sitten johtuu?
Epäilen että se on vertaisryhmän paine tai status. Vaikka vanhempani eivät ikinä käy niin mankuvat kuvia lapsista. Kuulin sitten kaukaisemmalta sukulaiselta että valehtelevat korvat heiluen että ”koko ajan hoidetaan ja autetaan tyttären perhettä”. Ikinä eivät ole aittaneet :)
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista luettavaa että isovanhemmat eivät välitä lapsenlapsista. Sittenpähän istuvat siellä yksin kun ovat vanhoja ja raihnaisia, sitten om myöhäistä yrittää paikata asiaa.
Meillä 5 kpl lapsenlapsia, 18v-1v. Kaikkia on pidetty yökylässa ja tavattu viikottain mahdollisuksien mukaan.
Paljon ovat meidän oma elämää rikastuttaneet.
Nyt sairastuin coronaan, parantumaan päin onneksi, joka päivä soittaa lapsenlapset ja kysyvät vointia ja milloin voidaan nähda taas.
Sääliksi käy teitä itsekkäita mummoja ja ukkeja, muistakaa että kellooa ei voi kääntää takaisinpäin.
Miksi ne isovanhemmat olisi yksin? SPR tarjoaa ystäväpalvelua, samoin seurakunnat. Monella vanhuksella on enemmän seuraa muista kuin ikinä olisi lapsenlapsista.
Sitä ei saa valita kuka sieltä tulee. Voi tulla joku vielä ärsyttävämpi kuin omat sukulaiset. Tai sitten ei ehdi tulla kukaan. Ystäväpalvelussa on pula vapaaehtoisista.
Mummollani on ollut sama ystävä kohta 3 vuoden ajan, oikein mukava suhteellisen tuore eläkeläinen. Tämäntyyppinen vapaaehtoispalvelu ei ole ruuhkautunut muualla kuin pääkaupungissa, siellä kun moni odottaa sen ystävän olevan siivooja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ainoastaan tällä palstalla kuullut näistä hirviö isovanhemmista.
Kaikilla mun kavereilla, tutuilla, sukulaisilla tms on ihan normaalit isovanhemmat.Stina-Susannasta on moneksi ;DDDDDDDDD
Siis mikä Stina-Susanna??
No tuo mummo haukkuu kaikki isovanhempi-ketjuissa kirjoittavat Stina-Susannaksi. Se on kai joku persoonallisuushäiriöinen tjsp, en ole ihan perillä, mutta todella monessa ketjussa tätä samaa huutelee.
Äläpäs yritä kielltää diagnoosiasi.
Myönnät siis että näitä isovanhempivihaketjuja viljellään palstalla lähes päivittäin, pakkomielteenomaisesti.
Joten katsopas peiliin SS ;DDDDDDDDDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma että tämä asia - joskin se on vaiettu tabu - on yksi syy syntyvyyden romahtamisessa.
Omien vanhempien aikaan oli helppo olla vanhempi kun apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli aivan itsestäänselvä että isovanhemmat auttoi.
Nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuosisatoihin tai -tuhansiin on se tilanne että sukupolvien ketju on poikki. Ei kaikilta, mutta erittäin monelta. Isovanhemmat kieltäytyy auttamasta eivätkä viitsi edes teeskennellä kiinnostunutta.Omasta puolestani sanon vaan sen että mua ainakin loukkaa se että ei viitsitä yhtään pitää yhteyttä tai käydä edes ristiäisissä. Isovanhemmat eivät edes soittele.
Muistan tämän sitten siinä vaiheessa kun he alkavat mankumaan vanhuudenapua.Todellakin on. Meille ei ainakaan hankita yhtään enempää lasta koska on nähty että matalan kynnyksen apua ei ole saatavana mistään.
Tää on niin totta. Virheellinen luulo on olemassa että lapsiperheille on apua, mutta ei todellakaan ole. Lasu-asiakkaille on muttei normaalille perheelle.
En saanut kotiapua tilanteessa missä en voinut liikkua, eli jouduin ryömimään lattialla. Pyysin kotiapua, neuvola vastasi että ei ole teille, soittakaa isovanhemmille. No ne isovanhemmat ei auta kun on sellainen periaate että ketään eivät ala auttamaan. Niinpä hoidin monta viikkoa vauvan ja taaperon sisällä ja kakkapyllyjä en voinut pestä. Mies ulkoilutti vasta kun tuli töistä.
Tuolloin epätoivoisena soitin äidilleni enkö ikinä tule unohtamaan mitä hän sanoi: kylmän kalsealla äänellä että ”niin, jokainen hoitakoon omat ongelmansa”.
Tuollainen sattuu sydämeen silloin kun on oikeasti hätä ja avuntarpeessa. Ilman apua jäin (silloinkin).Avuttomuuden huippu on sellainen henkilö, joka kyllä osaa tilata kotiin pizzan, mutta ei siivoojaa ja lastenhoitajaa. Suomi on täynnä yrityksiä, joista tullaan avuksesi 40-60 e/h korvauksella. Miksi yhteiskunnan pitää maksaa perheille kaikki, jopa takamuksen pyyhkiminen.
Enää tarvitaan se 40-60e/h ylimääräistä joka lapsiperheeseen (meillä ei ole palkka edes yhteensä tuota tunnilta) ja kaikki lapsiperheiden ongelmat ovat selätetyt.
Oletko niitä, joilla kampaaja tai autonkatsastus ei maksa mitään, koska yhteiskunnan kuuluu maksaa kaikki lapsiperheen kulut, hoitaa maksutta lapset ja tarjota parisuhdelomia?
En, mutta näihin menoihin osaan varautua etukäteen. Toisin kuin äkilliseen jalan katkeamiseen, jonka ajaksi luulin saavani lapsiperheille tarkoitettua apua (kun sellaista kerran mainostetaan yhteiskunnan taholta olevan), mutta en saakaan, koska en ole ongelmavanhempi.
Jos on täysipäinen puoliso, jonka jalat eivät ole katkenneet, ei tarvitse yhteiskunnan apua.
Omat vanhempamme kuitenkin tällaista apua saivat. Ilmaiseksi muistaakseni vieläpä. Lapsiperheiden kotiapu ajettiin alas vasta 90-luvun lamassa.
Eipä ole tuollainen apu ollut maksutonta ainakaan 70- tai 80-luvulla tavallisissa perheissä, jossain monilapsisissa tai sossun avustamissa kotisisaren sai avuksi, mutta silloinkin tekemään oman päänsä mukaan eikä kuunnellen perheen aikuisia. Lapsiperheiden kotiapu muuttui kalliiksi subjektiivisen päivähoidon myötä, koska nyt jalkansa katkaissut saa lapset päiväkotiin, ei tarvita hoitajaa kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ainoastaan tällä palstalla kuullut näistä hirviö isovanhemmista.
Kaikilla mun kavereilla, tutuilla, sukulaisilla tms on ihan normaalit isovanhemmat.Stina-Susannasta on moneksi ;DDDDDDDDD
Siis mikä Stina-Susanna??
No tuo mummo haukkuu kaikki isovanhempi-ketjuissa kirjoittavat Stina-Susannaksi. Se on kai joku persoonallisuushäiriöinen tjsp, en ole ihan perillä, mutta todella monessa ketjussa tätä samaa huutelee.
Siis minä kommentoin että tosielämässä en tunne yhtään hirviö isovanhemempaa.
Miksi mulle sanotaan että Stina-Susanna?
Ja mistähän sinä tiedät kuka on hirviöisovanhempi? Koko ketju kertoo siitä miten feikkaavat olevansa kivoja isovanhempia, esittelevät lasten kuvia ym. vaikka eivät oikeasti edes halua nähdä lastenlapsia. Ymmärrätkö? Sinä olet se jolle feikataan.
Vierailija kirjoitti:
Eipä anneta kiusaajan pilata ketjua.
Takaisin aiheeseen; oletteko kieltäytyneet antamasta valokuvia? Miten siihen suhtauduttiin? Mua ärsyttää se että olen liian kiltti ja hienotunteinen ja olen aina antanut niitä kuvia (joiden kanssa sitten valehdellaan ja esitetään). Aloin pohtia mitä kävisi jos kieltäytyisin!?
Toi oli hyvä ehdotus että kuvia tulee kun käyvät taas. Ja todellakin jos ovat jo valehdelleet muille että ovat kamalasti apuna ja teitä jo pidetty kiittämättöminä niin en antaisi kuvia esittelytarkoituksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kellään mitään onnistumisia tämän asian kanssa? Vai onko tällä samalla metodilla (yhteyttä ei pidetä, vain kuvia pyydetään) menty sinne isovnahempien kuolemaan saakka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ainoastaan tällä palstalla kuullut näistä hirviö isovanhemmista.
Kaikilla mun kavereilla, tutuilla, sukulaisilla tms on ihan normaalit isovanhemmat.Stina-Susannasta on moneksi ;DDDDDDDDD
Siis mikä Stina-Susanna??
No tuo mummo haukkuu kaikki isovanhempi-ketjuissa kirjoittavat Stina-Susannaksi. Se on kai joku persoonallisuushäiriöinen tjsp, en ole ihan perillä, mutta todella monessa ketjussa tätä samaa huutelee.
Siis minä kommentoin että tosielämässä en tunne yhtään hirviö isovanhemempaa.
Miksi mulle sanotaan että Stina-Susanna?
Varmaan moni tulee kuule haukkumaan omat tai aviomiehensä vanhemmat, koska ovat aika läheistä sukua. Eikä kyse ole välttämättä hirviö-isovanhemmista, vaan isovanhemmistä, jotka eivät vain välitä lapsenlapsistaan. Monet isovanhemmat ovat nykyään mukavuudenhaluisia. He haluavat elää omaa elämäänsä, eikä heidän elämäänsä kuulu pikkulapset. Osalla hoitamattomuuteen on muita syitä. Isovanhempi voi olla iäkäs ja fyysisesti sairas tai hänellä voi olla mielenterveyden ongelmia. Ei lasta voi antaa dementikolle hoitoon, tai isovanhemmalle, joka yrittää potkaista lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhemmat on just näitä tällaisia, mutta näin ylemmän tason perspektiivistä sanoisin myös sen, että kyllä tuosta täydestä rakkaudettomuudesta ja välinpitämättömyydestä he jollain lailla itse kärsivät. Koko heidän elämä on minä-minä rohmuamista ja ahnehtimista, ja sen valvontaa etteivät he vahingossakaan auta ketään tai anna mitään kellekään. Aika ankea elämä. Kun omat lapsetkaan saati lapsenlapset ei merkitse mitään.
Eläköön omaa elämäänsä sitten valitsemallaan tavalla, loppuun asti. Minä valitsen ainakin elää täysin eri tavalla, rakastaen ja auttaen.
Mä olen aidosti innoissani lapsenlapsestani, olen nuori isovanhempi, 48 v. Pieni vauva on vaan niin ihana, on vienyt sydämen. Tosin en kehuskele kun ihmiset usein äimistelevöt että ole jo mummo. Se on kiusallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma että tämä asia - joskin se on vaiettu tabu - on yksi syy syntyvyyden romahtamisessa.
Omien vanhempien aikaan oli helppo olla vanhempi kun apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli aivan itsestäänselvä että isovanhemmat auttoi.
Nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuosisatoihin tai -tuhansiin on se tilanne että sukupolvien ketju on poikki. Ei kaikilta, mutta erittäin monelta. Isovanhemmat kieltäytyy auttamasta eivätkä viitsi edes teeskennellä kiinnostunutta.Omasta puolestani sanon vaan sen että mua ainakin loukkaa se että ei viitsitä yhtään pitää yhteyttä tai käydä edes ristiäisissä. Isovanhemmat eivät edes soittele.
Muistan tämän sitten siinä vaiheessa kun he alkavat mankumaan vanhuudenapua.
??? Oletan, että kirjoittaja on 30-40-vuotias, joten otan kantaa tähän lausumaan. Olen siis tuon ikäisten äiti, ja ihmettelen tuota vahvennetussa tekstissä mainittua. Miten niin apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli itsestäänselvää, että isovanhemmat auttoi?? Voisitko hieman avata? Meille ei kyllä tarjottu apua mistään suunnasta ja isovanhemmat olivat työelämässä, eivätkä siten voineet yleensä olla helpottamassa meidän elämäämme. Itse vielä olemme sukupolvea, joka ei kehdannut pyytää apua, kuin aivan hätätilanteissa (esim. synnyttämään mennessä vanhemman lapsen hoitoon). Ensimmäisen kerran avioliittomme aikana olin mieheni kanssa yhdessä "ulkona" , eli ravintolassa syömässä, kun juhlistimme 10-vuotishääpäiväämme. Silloin anoppi tuli hoitamaan lapsiamme illaksi. Eli se siitä itsestäänselvyydestä, että isovanhemmat olivat aina auttamassa.
Omasta kokemuksesta tiedämme, että lapsiperheen arki on rankkaa ja olemmekin halunneet auttaa omien lasten perheitä kaikin mahdollisin tavoin. Lastenlapsia hoidetaan tarpeen mukaan, harrastukset on maksettu ja harrastuksiin on kuljetettu. Nyt tosin tuntuu, että mitä enemmän auttaa, sitä enemmän vaaditaan. Miniä on turpa rullalla, jos ei olla joka hetki valmiudessa hyppäämään hänen vaatimustensa mukaan. Tekisi mieli sanoa, että hoida mukulas, mutta ihan lastenlasten takia haluamme jatkaa entiseen malliin.
Tämän kaiken lisäksi meidän ikäisillämme on vielä omat iäkkäät vanhemmat huolehdittavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ainoastaan tällä palstalla kuullut näistä hirviö isovanhemmista.
Kaikilla mun kavereilla, tutuilla, sukulaisilla tms on ihan normaalit isovanhemmat.Stina-Susannasta on moneksi ;DDDDDDDDD
Siis mikä Stina-Susanna??
No tuo mummo haukkuu kaikki isovanhempi-ketjuissa kirjoittavat Stina-Susannaksi. Se on kai joku persoonallisuushäiriöinen tjsp, en ole ihan perillä, mutta todella monessa ketjussa tätä samaa huutelee.
Siis minä kommentoin että tosielämässä en tunne yhtään hirviö isovanhemempaa.
Miksi mulle sanotaan että Stina-Susanna?Ja mistähän sinä tiedät kuka on hirviöisovanhempi? Koko ketju kertoo siitä miten feikkaavat olevansa kivoja isovanhempia, esittelevät lasten kuvia ym. vaikka eivät oikeasti edes halua nähdä lastenlapsia. Ymmärrätkö? Sinä olet se jolle feikataan.
Miten niin feikataan kun ihan omin silmin näen kuinka isovanhemmat ovat lasten lasten kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmat tulee kyllä synttäreille, mutta eivät halua muuten tavata lapsenlapsia tai myöskään meitä vanhempia.
Yksi isovanhemmista on uusissa naimisissa, ja puolisollaan ei biolapsenlapsia ole. On siitä kuulemma katkera (isovanhemman kertomaa). Jos olemme pyydetysti kylässä käyneet, heillä on aina hirveä show päällä, kun joutuu ihan pöydän alusen imuroimaan pikkulasten jäljiltä (niin, mehän ei olla kestitystä pyydetty että en oikeasti tiedä, miten tähän pitäis reagoida - toki jos oikeasti kaatuis esim. juomat tai muut niin toki siivottais) ja onhan siinä 55m2 kaksiossa muutenkin hirveästi sitä siivottavaa, kun kylävieraat oleskelevat keittiössä ja olohuoneessa.
Yksi isovanhemmista ei muuten vaan halua viettää aikaa, ei aina tule synttäreillekään tai muutenkaan... Ollaan esim. pyydetty syömään valmiiseen pöytään jne mutta ei. Muualle pääsee kyllä, jos haluaa. Usein syynä on se, että pitää esim. käydä kaupassa, vaihtaa petivaatteet, käydä kävelyllä jne. Myöskään hänen luokseen ei voi mennä, koska samat hommat on silloinkin. Tämä isovanhempi pyytelee apua mm. pihavaraston siivoukseen, renkaiden vaihtoon, milloin mihinkin. Mutta kun tämä ei ole itsekään esim. hoitanut lapsiamme silloin, kun olisi oikeasti tarvittu, koska kävelyllä piti käydä ja ne turkasen lakanat vaihtaa, niin arvatkaapa kiinnostaako pahemmin jeesiä.
Yhdet isovanhemmat ei käy synttäreillä, mutta haluavat osan lasten kanssa touhuta muuten. Yhtä suosivat, toisia huomioivat välillä... Välimme eivät ole kunnossa, koska ovat arvostelleet puolisoani tosi kovin sanoin vanhempana ja ihan kaikessa muussakin. Tosi paljon muuten pyrkineet ohjailemaan ja kun tietysti itse aikuisina ihmisinä päätämme lasten harrastukset, omat työpaikkamme ja lomamme niin onhan näistä draamaa saatu aikaan. Itse siis olemme kasvattaneet etäisyyttä, niin, että emme ihan kaikesta puhu emmekä hirveästi itse ole heidän kanssa tekemisissä. Myös suosiminen on aiheuttanut eripuraa, joten se on yksi syy. Tilanne on nyt ollut parempi, ja tällä hetkellä arvostan sitä että jaksavat lasten kanssa touhuta ja tehdä juttuja, vaikka välillä tietyt asiat itseä ärsyttääkin. Nää tapaamiset järjestetään useimmiten heidän aloitteesta, ja toteutetaan sen mukaan miten meille sitten ehdotukset sopii.
Joo. Mutta eipä ole tilanne ihanteellinen täälläkään.
Itse vanhempina toivomme, että voisimme aikanaan olla erilaisia isovanhempia. Että osaisimme antaa perheille tilaa, mutta olla pyydettäessä tukena. Auttaa lastenhoidossa ja vaikka kuskata joskus harrastuksiinkin. Antaa vanhemmille mahdollisuus levätä, ilman, että pitää ostaa maksullisia lastenhoitopalveluita halutessaan käydä leffassa tai syömässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen melko varma että tämä asia - joskin se on vaiettu tabu - on yksi syy syntyvyyden romahtamisessa.
Omien vanhempien aikaan oli helppo olla vanhempi kun apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli aivan itsestäänselvä että isovanhemmat auttoi.
Nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuosisatoihin tai -tuhansiin on se tilanne että sukupolvien ketju on poikki. Ei kaikilta, mutta erittäin monelta. Isovanhemmat kieltäytyy auttamasta eivätkä viitsi edes teeskennellä kiinnostunutta.Omasta puolestani sanon vaan sen että mua ainakin loukkaa se että ei viitsitä yhtään pitää yhteyttä tai käydä edes ristiäisissä. Isovanhemmat eivät edes soittele.
Muistan tämän sitten siinä vaiheessa kun he alkavat mankumaan vanhuudenapua.??? Oletan, että kirjoittaja on 30-40-vuotias, joten otan kantaa tähän lausumaan. Olen siis tuon ikäisten äiti, ja ihmettelen tuota vahvennetussa tekstissä mainittua. Miten niin apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli itsestäänselvää, että isovanhemmat auttoi?? Voisitko hieman avata? Meille ei kyllä tarjottu apua mistään suunnasta ja isovanhemmat olivat työelämässä, eivätkä siten voineet yleensä olla helpottamassa meidän elämäämme. Itse vielä olemme sukupolvea, joka ei kehdannut pyytää apua, kuin aivan hätätilanteissa (esim. synnyttämään mennessä vanhemman lapsen hoitoon). Ensimmäisen kerran avioliittomme aikana olin mieheni kanssa yhdessä "ulkona" , eli ravintolassa syömässä, kun juhlistimme 10-vuotishääpäiväämme. Silloin anoppi tuli hoitamaan lapsiamme illaksi. Eli se siitä itsestäänselvyydestä, että isovanhemmat olivat aina auttamassa.
Omasta kokemuksesta tiedämme, että lapsiperheen arki on rankkaa ja olemmekin halunneet auttaa omien lasten perheitä kaikin mahdollisin tavoin. Lastenlapsia hoidetaan tarpeen mukaan, harrastukset on maksettu ja harrastuksiin on kuljetettu. Nyt tosin tuntuu, että mitä enemmän auttaa, sitä enemmän vaaditaan. Miniä on turpa rullalla, jos ei olla joka hetki valmiudessa hyppäämään hänen vaatimustensa mukaan. Tekisi mieli sanoa, että hoida mukulas, mutta ihan lastenlasten takia haluamme jatkaa entiseen malliin.
Tämän kaiken lisäksi meidän ikäisillämme on vielä omat iäkkäät vanhemmat huolehdittavana.
Olen yli 40 ja omat vanhemmat siis 40-luvun lopulla syntyneitä. En sano että _kaikilla_oli niin mutta mun vanhemmat sai apua molempien vanhemmilta, molempien sisaruksilta, omilta serkuiltaan, sisarusten lapset (vanhempia) tulivat piikomaan, kodinhoitajan sai joka yskäisyyn ja automaattisesti synnytyksen jälkeen. Ne vanhempani sai päivittäistä apua, siis ihan koko ajan tauotta.
Kyllä mä edelleen sanon että niiden oli ihan helkkarin HELPPOA olla vanhempia kun toistakymmentä auttajaa palveli koko ajan.
Me emme ole saaneet apua koskaan mistään sekuntiakaan. Emmekä mitään normaalia ”välittämistä”, eli vierailuita, soittelua, kyläilyä, kiinnostusta. Itse on pitänyt jaksaa sairaana ja uupuneena ja ihan kaikissa tilanteissa. Näin se toki onkin jos lapsia tekee. Mutta edelleen sanon että mun on ollut sata kertaa VAIKEAMPAA olla vanhempi kun mitään apua ei saatu eikä saada koskaan.
Mun vanhemmat siis on näitä suoraan avun kieltäneitä (emme auta sitten koskaan vaikka mikä hätä olisi jne)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne isovanhemmat on niin voimiensa tunnossa vielä siinä 60v pintaan, silloin voi uhota että missään emme auta ja hoitakaa kersanne itse.
Mutta se kunto jossain vaiheessa heikkenee ja heikkenee. Siinä vaiheessa onkin kurjaa kun huomaa että sairaus vei voimat, tai puoliso kuoli ja onkin yksin leski. Silloin siinä tilnteessa olisi kiva että olisi hyvät välit lapsiin. Mutta ei tietenkään ole kun on kohdeltu niitä lapsia kuin paskakasaa.
Niin se vaan on että niin makaat kuin petaat. Ikävä kyllä moni ei osaa ajatella ennakoivasti tätä asiaa.
Miksei vaan voi laittaa välejä poikki täysin kylmiin ja piittaamattomiin ”isovanhempiin”? Eikö sen teeskentely ole kuluttavaa että mukamas kaikki on kunnossa, vaikkei ole?
Nykyaika on ensimmäinen ajanjakso ihmiskunnan historiassa kun isovanhemmat ovat lopettaneet auttamisen ja yhteydenpidon, välittämisen ja osallistumisen.
Kyllä tästä ilmiöstä pitää olla huolissaan. Tämä on isompi ongelma kuin yhden yksilön ongelma. Tämä on ilmiö. Ja se vaikuttaa perheiden elämään ja lapsenteon mahdollisuuksiin paljon.
Se valokuvien lähettely pitää lopettaa! Sillähän vaan mahdollistaa kulissielämän.
Mutta on tässä jotain hyvääkin.
Minä olen oppinut, että sitten jos minun lapseni joskus lapsia haluavat ja he niitä saavat, niin minä aion auttaa heitä. Minulla oli etuoikeus tuntea omat isovanhempani. Näimme joka viikko. He olivat ihania ihmisiä ja he välittivät minusta. Minä haluan hoitaa omia lapsenlapsiani, jos niitä joskus saan, ja aion auttaa omia lapsiani. Ei pidä toistaa edellisen sukupolven virheitä.
Eipä tuolle mitään voi tehdä ja melko varmaa on että tilanne ei muutu.. Ellei sitten käy kuten yhdelle tässä ketjussa missä isovanhempi leskeksi jäätyä alkoikin kiinnostumaan.
Lähinnä nyt ajattelin että miksi ne vanhukset ei jaksa tuollaista matkaa silloin tällöin tulla.