Isovanhemmat jotka ”haluaa niin kovasti lapsenlapsia” mutta sit lapsenlapsi onkin evvk?

Vierailija kirjoitti:

Enemmän niitä isovanhempia säälitään kuin ihaillaan. Lapsenlapsettomilla elämä on omaa, lapsenlapset on aika lailla sama asia kuin hyvästi elämä.

Se, että sinun lapsesi ei osaa hoitaa omia lapsiaan, ei tarkoita, etteikö kukaan osaisi. Suurimmalla osalla isovanhemmista on runsaasti aikaa tehdä ihan mitä haluavat. Kun ei ne lapsenlapset useinkaan mummolassa joka päivä tai edes joka kuukausi ole. 

Vierailija kirjoitti:

Enemmän niitä isovanhempia säälitään kuin ihaillaan. Lapsenlapsettomilla elämä on omaa, lapsenlapset on aika lailla sama asia kuin hyvästi elämä.

No eikä ole! Esim mun vanhemmat ei ikinä näe lapsenlapsia eikä koskaan hoida niitä. Ihan on ”oma elämä” 365pv vuodessa.

Anoppini on tuollainen. Ja ei, en tehnyt lapsia hänen mankumisensa vuoksi, mutta odotin että hän olisi mukana meidän ilossa siitä että saimme lapsia, että myös ylipäätään mukana lasten elämästä. Hänen epäkiinnostuksensa on loukkaavaa.

Kuulostaa tutulta tuo, että on marjanpoimintaa niin ei ehi😅Yksi lapsi syntyi talvella niin ei me tulla kun talvella on niin hankala ajaa autolla. Auto kyllä liikkuu mökkeilemään, kalareissuin yms myös talvella.

Minä olen nuori mummo, nelikymppinen. Lapsenlapsi on parasta mitä olen elämässäni saanut. Tiedän, että lapseni on suorastaan etuoikeutettu kun pidän lapsenlasta viikoittain luonani yökylässä, vaikka olen itse työelämässä vahvasti mukana. Onnistuu se minultakin tuo päivähoitoon vieminen ja hakeminen.

Olen seurannut sivusta ja itsekseni ihmetellyt sitä, miten vähän mummot ja papat viettävät aikaa jälkikasvun kanssa. Häviäjiä tällaisessa ovat kyllä itse tuollaiset isovanhemmat.

Läheisyys, kiintymys ja rakkaus lapsenlapseen rakentuu yhdessä tekemällä ja olemalla. Ei valokuvia esityksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi jonka lapset ei kiinnosta yhtään isovanhempia. Eipä kiinnosta meitäkään enää isovanhemmat.

Pyytääkö ne silti valokuvia? Ja valokuvilla leikkivät unelmaisovanhempaa? Tämä on se tyypillinen piirre noissa välinpitämättömissä isovanhemmissa.

Ei ole hyvä, että isovanhemmat osallistuvat (koko ajan tunkee lapsen elämään) eikä ole hyvä jos ei eivät osallistu. Hirmu vaativia te nykyvanhemmat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Oletko varma, että vanhempasi muistavat saaneensa paljon apua? Munkin vanhemmat muistelee katkerina hoitaneensa lapset itse (josta syystä meitä ei auteta missään tilanteessa) Tosiasiassa oltiin koko ajan mummolassa. Ja tämän muistaa myös koko muu suku

Vierailija kirjoitti:

Minä olen nuori mummo, nelikymppinen. Lapsenlapsi on parasta mitä olen elämässäni saanut. Tiedän, että lapseni on suorastaan etuoikeutettu kun pidän lapsenlasta viikoittain luonani yökylässä, vaikka olen itse työelämässä vahvasti mukana. Onnistuu se minultakin tuo päivähoitoon vieminen ja hakeminen.

Olen seurannut sivusta ja itsekseni ihmetellyt sitä, miten vähän mummot ja papat viettävät aikaa jälkikasvun kanssa. Häviäjiä tällaisessa ovat kyllä itse tuollaiset isovanhemmat.

Läheisyys, kiintymys ja rakkaus lapsenlapseen rakentuu yhdessä tekemällä ja olemalla. Ei valokuvia esityksessä.

❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Sama täällä. Ja tuo varahakija-juttu on aina tosi hanlala. Meillä se on 180km päässä asuva sisareni. Joku nimi on pakko siihen laittaa ja isovanhemmat eivät edes hätätilanteessa suostu hetkeä auttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Kaikki eivät halua lapsiperhearkea enää eläkeiässä. Isovanhemmatkin ovat erilaisia ja heillä on aikuisina ihmisinä oikeus päättää, hoitavatko lapsenlapsia vai eivät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi jonka lapset ei kiinnosta yhtään isovanhempia. Eipä kiinnosta meitäkään enää isovanhemmat.

Pyytääkö ne silti valokuvia? Ja valokuvilla leikkivät unelmaisovanhempaa? Tämä on se tyypillinen piirre noissa välinpitämättömissä isovanhemmissa.

Juu, facebookissa kyllä riittää juttua että miten ihania ne lapsenlapset onkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Kaikki eivät halua lapsiperhearkea enää eläkeiässä. Isovanhemmatkin ovat erilaisia ja heillä on aikuisina ihmisinä oikeus päättää, hoitavatko lapsenlapsia vai eivät. 

Tässä ei ole kyse edes mistään hoitamisesta, vaan ylipäätään tapaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Oletko varma, että vanhempasi muistavat saaneensa paljon apua? Munkin vanhemmat muistelee katkerina hoitaneensa lapset itse (josta syystä meitä ei auteta missään tilanteessa) Tosiasiassa oltiin koko ajan mummolassa. Ja tämän muistaa myös koko muu suku

Siis ehkä se sit on niin että muistaa väärin... en vaan tajua miten VOI muistaa niin väärin. Mummot hoito joka viikonloppu, keskellä viikkoa tädit ja yksi eno, kesälomat oltiin mummoloissa, sairasta lasta tuli mummo hoitamaan.... siis ainakin viikottain ja välillä päivittäin saivat apua ja ainakin viideltä eri taholta. Mutta joo tosiaan ristiäisten aikaan kyllä puhelimessa äitini tiuskaisi että ”jokainen hoitakoon omansa”. Se on vaan äitini kohdalla kyllä irvokas vitsi!!! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Kaikki eivät halua lapsiperhearkea enää eläkeiässä. Isovanhemmatkin ovat erilaisia ja heillä on aikuisina ihmisinä oikeus päättää, hoitavatko lapsenlapsia vai eivät. 

Tässä ei ole kyse edes mistään hoitamisesta, vaan ylipäätään tapaamisesta.

Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Tuo kuulostaa kyllä paljon enemmän kuin "ylipäätään tapaamiselta"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Kaikki eivät halua lapsiperhearkea enää eläkeiässä. Isovanhemmatkin ovat erilaisia ja heillä on aikuisina ihmisinä oikeus päättää, hoitavatko lapsenlapsia vai eivät. 

Tässä ei ole kyse edes mistään hoitamisesta, vaan ylipäätään tapaamisesta.

Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Tuo kuulostaa kyllä paljon enemmän kuin "ylipäätään tapaamiselta"

Tuo ei ollut ketjun aihe. Luepa aloitus. Tuo ei ollut myöskään ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien katkeruutta lapsilleen. Kostetaan se että heidän elämä meni lasten kanssa, vaikka sen elämän he itse valitsivat statuksen takia ja koska perhe pitää olla.

Surulla katson ystävien perheellistymistä ja onnen vaihtumista suruun kun perhe elämä vaatii paljon ja apua ei saa.

Tätäkin mietin joskus että voisiko olla syy. Mutta omat vanhempani sai aivan valtavan paljon lastenhoitoapua ja heille vanhemmuus oli helppoa, kun aina saivat joka viikonlopuksi lapset hoitoon ja sairasta lasta mummot hoiti.

Mutta jotain vanhemmissani on ”vinksallaan” kun he vahtivat tarkkaan että itse eivät vahingossakaan auta meitä. Olen varmaan naiivi kun ajattelen että itse kun on saanut paljon apua, niin vähän haluaisi auttaa omaa lastaan. Mutta se ei taidakaan sitten mennä näin. Ap

Tätä olen myös miettinyt. Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Kaikki eivät halua lapsiperhearkea enää eläkeiässä. Isovanhemmatkin ovat erilaisia ja heillä on aikuisina ihmisinä oikeus päättää, hoitavatko lapsenlapsia vai eivät. 

Tässä ei ole kyse edes mistään hoitamisesta, vaan ylipäätään tapaamisesta.

Mieheni äitin äiti hoiti lapsenlapsia jatkuvasti vaikka tyttärensä oli kotiäitinä. En voi käsittää miksi anoppia ei kiinnosta yhtään auttaa lastenlasten kanssa. Olen kateellinen niille jotka voivat ilmoittaa vanhempansa varahakijoiksi päiväkotiin, auttaa harrastuksiin viennissä jne

Tuo kuulostaa kyllä paljon enemmän kuin "ylipäätään tapaamiselta"

Tuo ei ollut ketjun aihe. Luepa aloitus. Tuo ei ollut myöskään ap.

Mitä väliä? Kyllä täällä saa keskustella muustakin ja vastata muillekin kuin sinulle. Älä kommentoi, jos egosi ei sitä kestä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole hyvä, että isovanhemmat osallistuvat (koko ajan tunkee lapsen elämään) eikä ole hyvä jos ei eivät osallistu. Hirmu vaativia te nykyvanhemmat!

Koska asioihin tarpeettomasti puuttumisen sekä tarpeettomien neuvojen ja mielipiteiden tuputtamisen ja täydellisen välinpitämättömyyden lisäksi ei ole muita vaihtoehtoja?

Olen melko varma että tämä asia - joskin se on vaiettu tabu - on yksi syy syntyvyyden romahtamisessa.

Omien vanhempien aikaan oli helppo olla vanhempi kun apua sai joka suunnalta valtavasti ja oli aivan itsestäänselvä että isovanhemmat auttoi.

Nyt ensimmäistä kertaa varmaan vuosisatoihin tai -tuhansiin on se tilanne että sukupolvien ketju on poikki. Ei kaikilta, mutta erittäin monelta. Isovanhemmat kieltäytyy auttamasta eivätkä viitsi edes teeskennellä kiinnostunutta.

Omasta puolestani sanon vaan sen että mua ainakin loukkaa se että ei viitsitä yhtään pitää yhteyttä tai käydä edes ristiäisissä. Isovanhemmat eivät edes soittele.

Muistan tämän sitten siinä vaiheessa kun he alkavat mankumaan vanhuudenapua.