Miksi avioehto on joillekin niin iso mörkö?

Vierailija kirjoitti:

Onko niin että köyhempi avioehdon vastustaja pelkää enemmän sosiaalista häpeää kuin sitä että oikeasti ruoka loppuisi tai katto lähtisi pään päältä? Olisiko se oikeasti niin häpeällistä joutua yksiöön asumaan jostain korkeammasta elintasosta?

Suomessa kukaan ei avioeron jälkeen joudu suoraan kadulle ellei ole jo valmiiksi alkkis tai vaikka peliriippuainen. Ahneutta se on jos roikkuu toisen omaisuudessa. Joka ikinen tonni kiinni seinissä ja tavaroissa merkitsee toisen tekemää työtä, toisen hankkimaa koulutusta ja vaivannäköä.

Jos eroaisin miehestäni, niin en minä todellakaan haluaisi hänen jäävän sosiaaliturvan varaan, kun meillä on ihan omaisuuttakin. Tavallasi ajattelevan täytyy olla hyvin pienituloinen, jolloin se pienikin omaisuus tuntuu pahalta menettää.

Vierailija kirjoitti:

Kertaalleen eronneena kahden lapsen vanhempana, jos nyt jostain syystä olisin menossa uudelleen naimisiin, avioehto olisi välttämättömyys. Tämä siitä syystä, että haluan että lapseni jatkossakin perivät minut kokonaan, eikä mahdollinen uusi puoliso vie lasten perintöä.

Tilanne voi olla aivan toisenlainen ydinperheessä, jossa lapset ovat yhteisiä, ja kummallakin samankaltainen varallisuus ennen avioliittoa.

Tämä on ainoa tilanne, jossa avioehdon ymmärrän. Itse elän ydinperheessä, meillä on yksi lapsi. Viime sijassa molempien kaikki omaisuus on tuon yhden ja saman lapsen omaisuutta. Mitä sitä suotta ronkkimaan ehdoilla. Samoin hänen on oleva niin mummojensa kuin pappojensakin omaisuus vielä jonakin päivänä.

Mielestäni järkevin vaihtoehto avioliitossa on avioehto (molemmilla omat rahat) ja yhteinen käyttötili johon molemmat siirtää aina rahaa ja siitä maksetaan yhteiset kulut. 

Vierailija kirjoitti:

Onko niin että köyhempi avioehdon vastustaja pelkää enemmän sosiaalista häpeää kuin sitä että oikeasti ruoka loppuisi tai katto lähtisi pään päältä? Olisiko se oikeasti niin häpeällistä joutua yksiöön asumaan jostain korkeammasta elintasosta?

Suomessa kukaan ei avioeron jälkeen joudu suoraan kadulle ellei ole jo valmiiksi alkkis tai vaikka peliriippuainen. Ahneutta se on jos roikkuu toisen omaisuudessa. Joka ikinen tonni kiinni seinissä ja tavaroissa merkitsee toisen tekemää työtä, toisen hankkimaa koulutusta ja vaivannäköä.

Tämän ja tuon ”vain sinä olet itsesi turva” -viestin kirjoittajat ovat joko hyvin nuoria tai hyvin ajattelemattomia.

Avioliitossa tehdään yhdessä töitä yhteisen hyvän eteen. Siinä vuodet sitten vierivät ja elämä kuluu. Se yhteisin ponnistuksin hankittu on molempien turvaa, kuuluu siksi yleensä jakaa tasan. Molempien hankkimaa se on silloinkin kun toinen hoitaa yhteisiä lapsia, jotta toimen voi tienata.

Niitä yhteisiä vuosia ei saa takaisin itsensä oman turvan hankkimiseen, jos ero tulee. Siksi avio-oikeus on hyvä asia.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Minulle on ainakin itsestään selvä, ettei avioehtoa tarvita, kun avioliitossa ollaan yksi ja avioliitto on molemmille elämänmittainen liitto. Miten semmoista kehtaisi edes toiselle ehdottaa? Sehän olisi kuin "en niin täysin sinuun luota ja haluan turvata omaisuuteni." En siis ihmettele, jos ap:n mies tyrmistyi ehdotuksesta. Meillä ei ole avioehtoa. Elämässä toki on kaikki mahdollista, mutta avioeroon en varaudu millään tavalla, toivottavasti ei vaimonikaan (ei kyllä siltä yhtään vaikuta:))

Kyllä asiasta pitäisi pystyä keskustelemaan ja sopimaan. Miten voitte ikinä puhua mistään vaikeasta, jos jo mieltä askarruttavan asian esiin tuominen koetaan luottamuspulana?

Pystymme keskustelemaan hyvinkin vaikeista ja yksityisistä asioista, mutta ei avioehto kuulu mieltäni askarruttaviin asioihin, enkä näe sellaiselle mitään tarvetta, vaikka minulla on omistuksia enemmän ja tienaan enemmän. Avioeroon en varaudu enkä usko sellaista tapahtuvan, mutta jos niin kävisi, olisi 50-50-jako OK. Jos omaisuutta on vähän, ei jaossa puhuta merkittävistä summista, ja jos omaisuutta on niin paljon, että 50% antaminen on paljon, jää itsellekin paljon, se toinen 50%. Toki avioerot voivat olla hankalia ja puolitukset myös, mutta minusta oleellisempaa oli löytää sellainen vaimo, joka muiden hyvien "ominaisuuksien" lisäksi omaa avioliittoon liittyen "vanhanaikaiset" arvot ainakin siltä osin, että avioliitto ei ole mikään väliaikainen diili.

Avioehto voi ydinperheessä, jossa puolisoilla ei lähtökohtaisesti ole isoa varallisuuseroa, olla kokonaan poissulkevana todella epäreilu.

Kuvitellaan tilanne, jossa miehen nettotulot ovat vaikka 4000€ ja vaimolla 2000€. Pariskunta osallistuu arjen kustannuksiin 50-50, jolloin toisella jää "omaa" rahaa kuukausittain 500€ ja toisella 2500€. Pariskunta on naimisissa vaikkapa 10v, jonka jälkeen ero. Toisen varallisuus on moninkertainen verrattuna pienituloisempaan.

Jos haluttaisiin että avioehto on tässä casessa edes jotenkin reilu, niin kulut pitäisi jakaa nettotulojen suhteessa, niin että sillä köyhemmälläkin on mahdollisuus vaurastumiseen. Pari lasta ja kotona vietettyjä vuosia tuohon lisäksi, niin voi olla melko ikävä tilanne jos kattilat menisivätkin jakoon. 

Erilaisia malleja toteuttaa avioehto on useita, ja varmasti joka tilanteeseen löytyy joku kohtuullinen sopimus. Mutta jos elintaso määritetään sen paremmin tienaavan mukaan, niin köyhemmän osapuolen kaikki tulot saattavat mennä ruokaan ja asumiseen. Onko se sitten reilua, ettei hän omista juuri mitään, jos liitto päättyy?

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Minulle on ainakin itsestään selvä, ettei avioehtoa tarvita, kun avioliitossa ollaan yksi ja avioliitto on molemmille elämänmittainen liitto. Miten semmoista kehtaisi edes toiselle ehdottaa? Sehän olisi kuin "en niin täysin sinuun luota ja haluan turvata omaisuuteni." En siis ihmettele, jos ap:n mies tyrmistyi ehdotuksesta. Meillä ei ole avioehtoa. Elämässä toki on kaikki mahdollista, mutta avioeroon en varaudu millään tavalla, toivottavasti ei vaimonikaan (ei kyllä siltä yhtään vaikuta:))

Tuo kuulostaa siltä, että olette kuitenkin epävarmoja rakkaudestanne, jos tuollaisista asioista ei voi puhua vaan ne otetaan luottamuspulana. Kunnon rakkaudessa kaikista asioista voi puhua realistisesti ja miettiä mitä kaikkea tulevavisuudessa kuitenkin voi tapahtua. 

Puhumme toki avioeroista ilmiönä, kun niitä on valitettavan paljon, mutta ne tuntuvat silti aivan eri planeetan jutuilta, eivät meidän arvoihimme kuuluvilta. Emme ole mitään täydellisiä ihmisiä, mutta sanoisin että erot ja pettämiset jne. ovat muiden juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Olisin loukkaantunut minäkin, toisaalta en vetkuttelisi kymmentä vuotta susiparinakaan. t: Onnellisesti naimisissa jo 10 vuotta ilman avioehtoa

Mikä avioliitossa niin ihanaa. Ollaan oltu yhdessä 37 vuotta ilman häälahjoja. Olisihan se tietysti ollut hienoa saada kattiloita yms. Mutta kun ollut varaa ostaa itsekkin mieleisiä. Ekä mitään avoehtojakaan

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Minulle on ainakin itsestään selvä, ettei avioehtoa tarvita, kun avioliitossa ollaan yksi ja avioliitto on molemmille elämänmittainen liitto. Miten semmoista kehtaisi edes toiselle ehdottaa? Sehän olisi kuin "en niin täysin sinuun luota ja haluan turvata omaisuuteni." En siis ihmettele, jos ap:n mies tyrmistyi ehdotuksesta. Meillä ei ole avioehtoa. Elämässä toki on kaikki mahdollista, mutta avioeroon en varaudu millään tavalla, toivottavasti ei vaimonikaan (ei kyllä siltä yhtään vaikuta:))

Tuo kuulostaa siltä, että olette kuitenkin epävarmoja rakkaudestanne, jos tuollaisista asioista ei voi puhua vaan ne otetaan luottamuspulana. Kunnon rakkaudessa kaikista asioista voi puhua realistisesti ja miettiä mitä kaikkea tulevavisuudessa kuitenkin voi tapahtua. 

Puhumme toki avioeroista ilmiönä, kun niitä on valitettavan paljon, mutta ne tuntuvat silti aivan eri planeetan jutuilta, eivät meidän arvoihimme kuuluvilta. Emme ole mitään täydellisiä ihmisiä, mutta sanoisin että erot ja pettämiset jne. ovat muiden juttuja.

Koskaan ei voi olla varma kuin itsestään. It takes two to tango, eroamiseen riittää että toinen haluaa erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertaalleen eronneena kahden lapsen vanhempana, jos nyt jostain syystä olisin menossa uudelleen naimisiin, avioehto olisi välttämättömyys. Tämä siitä syystä, että haluan että lapseni jatkossakin perivät minut kokonaan, eikä mahdollinen uusi puoliso vie lasten perintöä.

Tilanne voi olla aivan toisenlainen ydinperheessä, jossa lapset ovat yhteisiä, ja kummallakin samankaltainen varallisuus ennen avioliittoa.

Tämä on ainoa tilanne, jossa avioehdon ymmärrän. Itse elän ydinperheessä, meillä on yksi lapsi. Viime sijassa molempien kaikki omaisuus on tuon yhden ja saman lapsen omaisuutta. Mitä sitä suotta ronkkimaan ehdoilla. Samoin hänen on oleva niin mummojensa kuin pappojensakin omaisuus vielä jonakin päivänä.

Varmaankin elät myös hyvin toimeentulevassa ydinperheessä, jos kaikki raha ja omaisuus ollaan valmiita säästämään suoraan seuraavalle sukupolvelle, eikä kumpikaan osaa edes kuvitella tilannetta jossa siitä voisi tarvita siivun omaankin käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhempi, sekä pienituloisempi yleensä vastustaa ja rikkaampi, sekä suurituloisempi kannattaa avioehtoa. Itsekkäistä periaatteista siis.

Voi toki olla,mutta voi johtua myös perusasenteesta perheen taloutta kohtaan. Minä olen aina ansainnut hiukan enemmän kuin mieheni ja saanut perintöäkin enemmän, ja minusta perheen rahat ovat yhteisiä. Varsinkin jos toinen yhteisellä sopimuksella on vuosia kotona hoitamassa yhteisiä lapsia, pidän kohtuuttomana sitä, jos hän avioeron takia jää tyhjän päälle.

Silloin tilanne on eri, jos toisella puolisoista on sukutila tai -yritys, jonka hajottaminen olisi tuhoisaa erotilanteessa. Mutta tavisperheissä en ymmärrä, mihin avioehtoa oikeasti tarvitaan.

N54

No leikitäänpä. Mitä jos puolisollesi sattuu vahinko, joka vammauttaa toisen ihmisen, ja puolisosi joutuu maksamaan valtavat korvaukset? Entä jos hänelle tulee aivohalvaus, hänen persoonansa muuttuu, ja hän pelaa kaikki perheen rahat ja puolen miljoonan pikavipit? Entä jos joku tekee rikoksen ja joudut siitä syyttömänä tuomituksi, ja joudut vankilaan tai maksamaan valtavat sakot? Kaikki tasan ja perhe mieron tielle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle perintöjen rajaaminen ulos on selviö, mutta avioliiton aikana kerääntynyt omaisuus on yhteistä. Jos toisella on selvästi enemmän omaisuutta yhteen mentäessä niin voisin toki tehdä avioehdon sen suojelemiseksi.

Siis eihän se valmiiksi hankittu erikseen nimetty omaisuus tietenkään jakoon mene.

Niin, jos on avio-oikeuden poissulkeva avioehto. Muuten menee.

Vierailija kirjoitti:

Minä en halunnut avioehtoa ja minulle on ollut alusta asti selvää, että mahdollisen eron tullessa kaikki menee puoliksi. Olen parempituloinen meistä. Mielestäni kumppani ei siinä rahasta yhtään mitään, vaan jako on oikeudenmukainen. Hän on osaltaan mahdollistanut tienaamistani ja omaisuuteni karttumista.

Jos kaikki ei olisi yhteistä, olisi mielestäni tosi tylsää koko avioliiton ajan miettiä, kumman pitää maksaa ravintolalasku, miten jakaa kauppalaskut kun toinen syö enemmän ja kalliimpaa ruokaa, miten osittaa keittiöremontti toisen omistamaan osakkeeseen mutta jota toinen osapuoli nimenomaan toivoo... Ihan liian vaikeaa. Kyllä siinä on ihan samanlaiset mahdollisuudet "rahastaa" toista.

Älä trollaa. Kukaan ei kiellä jakamasta omaisuutta niin kuin se oikealta tuntuu, vaikka avioehto onkin. Eikä elämästä avioliiton aikana ihan kuin parhaaksi katsoo, maksamasta ruokia ja keittiöremontteja ihan miten huvittaa.

Avioehto on suojana myös perheen ulkopuolisia vastaan, jos jotain odottamatonta sattuu.

Avioehto on epäreilu jos on monta lasta ja toinen (yleensä äiti) on ollut useita vuosia poissa työelämästä hoitaakseen lapsia. Tällöin toisen panos lapsiin mahdollistaa toiselle omaan urakehitykseen panostamisen ja suuremman eläkkeen.

Vierailija kirjoitti:

Avioehto pitäisi olla automaatio. Kaikki pääsisivät paljon helpommalla!

On maita, joissa avioliittoa solmittaessa joutuu ottamaan kantaa siihen, miten omaisuus jaetaan liiton päättyessä. Pitäisi olla pakollista myös Suomessa. Ei muuta kuin kansalaisadressi pystyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmillani oli yhteinen talous, mutta avioehto oli kuitenkin olemassa ja selkeä jako tileissä/rahastoissa/osakkeissa/kiinteistöissä. Yhteinen taloustili heillä toki oli. Olivat onnellisesti naimisissa 40 vuotta ja keränneet varallisuutta saman verran. Mielestäni avioehto ja heidän toiminta muutenkin talousasioissa helpotti äitini perinnönjakoa meidän kolmen lapsen kesken, koska pystyi erittelemään helposti mitä kumpikin vanhempi omisti.

Minulle oli itsestäänselvää, että avioehto tehdään naimisiin mennessä ja mieheni oli asiassa samaa mieltä.

Ilman avioehtoa kuolemaan päättyneessä avioliitossa tehdään myös avioliiton ositus, jolloin tasinkona voi siirrellä pesän omaisuutta helpommin. Tasingosta ei makseta veroja. Voi olla, että te lapset joudutte lopulta maksamaan enemmän perintöveroja vanhempienne perinnöstä, kun omaisuudet ovat erillisiä. 

Erikseen ne vanhempien perintöverot maksetaankin, sillä harvojen vanhemmat kuolevat samaan aikaan. Lisäksi perintövero on progressiivinen. Kahdessa osassa oleva omaisuus on pienempi kuin yhdessä.

Perintöverojen osuus riippuu, millaista omaisuutta on ja miten sitä käytetään. Jos leski hallinnoi kuolinpesää, hän voi halutessaan käyttää varoja niin, että lopulta lapsille tulee vähemmän perintöveroa. Leski voi vaikka halutessaan lahjoittaa omaisuutta lapsille ja lapsenlapsille max 4999 e/ 3v. Sanotaan, että lapsia on 2 ja lapsenlapsia 4, joten yhteensä tämä tekee 29 994 euroa. Leski voi myös maksaa lasten tai lastenlasten kuluja tai teetättää kuolinpesän omistamalle mökille remontti. Näistä ei tarvitse maksaa perintöveroa, sillä leski saa käyttää hallinnoimaansa omaisuutta haluamallaan tavalla. 

Jos lapset puolestaan saavat toisen vanhemman perinnön suoraan, menee siitä välittömästi perintövero. 

Niin avioehdon ohella voidaan tehdä testamentti, jossa puolisolle myönnetään puolet omaisuudesta, jos leski halutaan hallinoimaan edesmenneeltä jäänyttä pottia. Aviopuolisohan ei peri ilman testamenttia, hänelle vain ositetaan puolet omaisuudesta jos avioehtoa ei ole. 

Jos aviopuoliso saa testamentin kautta omaisuutta, siitä menee perintövero. Avioliiton osituksessa lesken saamasta tasingosta ei puolestaan mene veroa. Jos haluaa lesken hallinnoivan kuolinpesän omaisuutta, voi olla järkevää mennä ihan avioliittolain mukaan. Eli ei tehdä avioehtoa, joka kattaa myös avioliiton päättymisen kuolemaan.

Halutessaan voi tehdä avioehdon, joka rajataan koskemaan vain avioeroa. 

Et voi tietää, kumpi kuolee ensin, varakkaampi vai köyhempi puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertaalleen eronneena kahden lapsen vanhempana, jos nyt jostain syystä olisin menossa uudelleen naimisiin, avioehto olisi välttämättömyys. Tämä siitä syystä, että haluan että lapseni jatkossakin perivät minut kokonaan, eikä mahdollinen uusi puoliso vie lasten perintöä.

Tilanne voi olla aivan toisenlainen ydinperheessä, jossa lapset ovat yhteisiä, ja kummallakin samankaltainen varallisuus ennen avioliittoa.

Tämä on ainoa tilanne, jossa avioehdon ymmärrän. Itse elän ydinperheessä, meillä on yksi lapsi. Viime sijassa molempien kaikki omaisuus on tuon yhden ja saman lapsen omaisuutta. Mitä sitä suotta ronkkimaan ehdoilla. Samoin hänen on oleva niin mummojensa kuin pappojensakin omaisuus vielä jonakin päivänä.

Varmaankin elät myös hyvin toimeentulevassa ydinperheessä, jos kaikki raha ja omaisuus ollaan valmiita säästämään suoraan seuraavalle sukupolvelle, eikä kumpikaan osaa edes kuvitella tilannetta jossa siitä voisi tarvita siivun omaankin käyttöön.

Kyllä, olemme varakkaita. Ei kuulu meidän maailmaamme ajatus, että jos tulisi ero, puolison toimeentulo hoituisi sosiaaliavustuksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahat voi olla yhteiset. Avioehto on vain osa järkevää taloudenhoitoa, minkä pitäisi olla kummallekin osapuolille itsestäänselvyys. 

Sen verran karmeita ja epäreiluja tapauksia on tullut nähtyä vuosien varrella, etten ikinä menisi itse avioon ilman avioehtoa. Jos toiselle osapuolelle se ei syystä taikka toisesta kelpaisi, niin eipä tulisi avioliittoa. Voi olla, että suhde kaatuisi muutenkin. Vähintään joutuisi miettimään mitkä on toisen motiivit. Tämmösiin asioihin tunteella suhtautuvat on minusta varsin yksinkertaisia ihmisiä.

Ihan yhtä epäreiluja lopputuloksia voi tulla silloinkin, kun avioehto on. Toinen ei saa mitään, vaikka olisi omalla panoksellaan esimerkiksi ylläpitänyt omaisuuden arvon säilymistä ja mahdollistanut toisen tienaamista.

Eli yleispätevää reilua käytäntöä ei ole, molemmissa tavoissa on olemassa mahdollisuus hyötyä tai joutua kärsimään epäoikeudenmukaisuutta. Siinä olen kyllä samaa mieltä, että avioliittoa ei kannata solmia, jos asiasta ei päästä sopuun ja molemmille kelpoon ratkaisuun. Tunteet pitäisi pystyä pitämään asiasta erillään.

Nuokin asiat voi ottaa avioehdossa huomioon. Ei sen tarvitse olla täysin toisen poissulkeva.

Tietenkin, mutta miksi niin tehtäisiin, jos puolittaminen tuntuu reilulta ratkaisulta? Silloin on hyvä vaan olla tekemättä avioehtoa.

Avioehto suojaa monessa tilanteessa, esimerkiksi jos toinen alkaa yrittäjäksi ja tekee konkurssin. Tai tulee hulluksi ja lähettää rahansa Nigeriaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin loukkaantunut minäkin, toisaalta en vetkuttelisi kymmentä vuotta susiparinakaan. t: Onnellisesti naimisissa jo 10 vuotta ilman avioehtoa

Mikä avioliitossa niin ihanaa. Ollaan oltu yhdessä 37 vuotta ilman häälahjoja. Olisihan se tietysti ollut hienoa saada kattiloita yms. Mutta kun ollut varaa ostaa itsekkin mieleisiä. Ekä mitään avoehtojakaan

Näin yhden aviomiehen jo haudanneena osaan kertoa moniakin syitä miksi avioliitto on jrkevämpää kuin elellä ikuisessä vapaassa rakkaudessa.

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä avioehtoa vastustavat eivät edes ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoittaa, sen näkee näistä vastauksista. Meillä on lapsia ja täysin poissulkeva avioehto. Lapsesta aiheituneet taloudelliset haitat voi kompensoida muutenki, esim me olemme aina vuorotellen perhevapailla, ja nyt mies jää vielä hoitovapaansa jälkeen osittaiselle tekemään 80% työaikaa.

Avioliitto on taloudellinen järjestely, ja jokainen avioliitto päättyy. Nämä kaikkien tulisi tietää, samoin se että avio-oikeus koskee kaikkea omaisuutta, ellei sitä ole rajattu.

Ainakin itselleni avioliitto on paljon tärkeämpi kuin "taloudellinen järjestely", ja se tosiaan joskus päättyy, kun kuolema meidät erottaa. Olen pahoillani niiden liittojen puolesta, joissa joutuu edes miettimään avioliiton mahdollista päättymistä aiemmin ja omaisuuden jakamista.

Jaetaan se omaisuus kuoleman tullenkin.