Miksi avioehto on joillekin niin iso mörkö?

Kyllä on rakkaus ja luottamus toiseen ihmiseen tosi kaukana suhteista, joissa täytyy heti alkumetreillä alkaa turvaamaan selustaansa rahan takia.

yleensä nuo tasaukset menee käsikädessä myös tulonsiirroilla eli mies maksasisi puolet palkastaan entiselle kotivaimolleen jotta tämän ei tarttis mennä töihin tai hakea tukia. Tuo osa sentään ei kuulu suomeen... voisi sen omaisuusjaonkin poistaa meneen maailman juttuna.

Nykyään sentään saa sen kunnan kämpän toimeentulon ohella jos ei ole mitään omaa.

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä avioehtoa vastustavat eivät edes ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoittaa, sen näkee näistä vastauksista. Meillä on lapsia ja täysin poissulkeva avioehto. Lapsesta aiheituneet taloudelliset haitat voi kompensoida muutenki, esim me olemme aina vuorotellen perhevapailla, ja nyt mies jää vielä hoitovapaansa jälkeen osittaiselle tekemään 80% työaikaa.

Avioliitto on taloudellinen järjestely, ja jokainen avioliitto päättyy. Nämä kaikkien tulisi tietää, samoin se että avio-oikeus koskee kaikkea omaisuutta, ellei sitä ole rajattu.

Ainakin itselleni avioliitto on paljon tärkeämpi kuin "taloudellinen järjestely", ja se tosiaan joskus päättyy, kun kuolema meidät erottaa. Olen pahoillani niiden liittojen puolesta, joissa joutuu edes miettimään avioliiton mahdollista päättymistä aiemmin ja omaisuuden jakamista.

Olen eri, mutta miksi ihmeessä? En minä ainakaan koe sen olevan mitenkään rakkaudesta pois, että meillä on sovittu siitä mikä olisi molempien mielestä reilu jako jos ero joskus tulisikin. Kyllä meillä on keskusteltu siitäkin, mitä tehtäisiin jos voitetaan lotossa 10 miljoonaa, ufot laskeutuisi maapallolle tai zombiet hyökkäisi Helsinkiin. En minä koe että näistä puhuminen lisäisi niiden todennäköisyyttä mitenkään. Valitettavasti, muutenhan ei muusta puhuttaisikaan kuin siitä lottovoitosta.

Jos mies yhtäkkiä lyö avioehtosopimuksen pöytään niin voitte olla varmoja että on toinen akka kierroksissa ja seuraava paperi nokan edessä on avioeropaperi. Been there, done that.

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon pitäisi olla itsestäänselvyys siten, että sillä rajataan nimenomaan ENNEN avioliittoa hankittu omaisuus pois. 

Miksi? Oletko ajatellut, etteivät kaikki parit halua rajata sitä pois?

Vierailija kirjoitti:

Jos mies yhtäkkiä lyö avioehtosopimuksen pöytään niin voitte olla varmoja että on toinen akka kierroksissa ja seuraava paperi nokan edessä on avioeropaperi. Been there, done that.

No kuka sitä nyt enää avioliitossa allekirjoittaa? Hullu ei ole se joka pyytää, vaan...

Me mentiin naimisiin ihan vain taloudellisista syistä, muuten oltaisiin voitu jatkaa avoliitossa eikä se naimisiin meno vaikuttanut meidän rakkauteen muuten kuin taloudellisesti. Päätettiin tehdä myös avioehto, koska kummallakin oli jo perittyä omaisuutta. Vaikka ollaan rakastuneita, koskaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tulee vielä tapahtumaan. Ei ole kyllä vähentänyt mitenkään meidän rakkautta. 

Vierailija kirjoitti:

Yleensä avioehtoa vastustavat eivät edes ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoittaa, sen näkee näistä vastauksista. Meillä on lapsia ja täysin poissulkeva avioehto. Lapsesta aiheituneet taloudelliset haitat voi kompensoida muutenki, esim me olemme aina vuorotellen perhevapailla, ja nyt mies jää vielä hoitovapaansa jälkeen osittaiselle tekemään 80% työaikaa.

Avioliitto on taloudellinen järjestely, ja jokainen avioliitto päättyy. Nämä kaikkien tulisi tietää, samoin se että avio-oikeus koskee kaikkea omaisuutta, ellei sitä ole rajattu.

Miten niin eivät ymmärrä? Yhtä moni täällä ei ymmärrä avioehtoa. Kyllä me ainakin ymmärrämme avioliittolain ja avio-oikeuden, ja se on juuri se syy miksi emme tehneet avioehtoa. Monissa tapauksissa taas avioehto voi olla hyvä ratkaisu. 

Kaikissa avioliitoissa ei voida tai haluta puolittaa perhevapaita, vaan kotiin jäävän taloudellisista oikeuksista huolehditaan mm. avio-oikeudella. On myös tavallista, että jompi kumpi joutuu tekemään uhrauksia uralleen toisen hyväksi, mutta taloudellisia vaikutuksia vuosikymmenten aikana voi olla mahdotonta mitata tai todentaa. Minusta olisi vaikea olla tiimi, jos molempien olisi jatkuvasti ajateltava ensisijaisesti omaa taloudellista etuaan. On paljon mukavampaa tukea toisen uraa tai ylläpitää toisen omaisuutta, kun tietää, että se on molempien parhaaksi.

Miksi on niin vaikea hyväksyä, että monet valitsevat ihan tietoisesti sen, ettei avioehtoa tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehdon pitäisi olla itsestäänselvyys siten, että sillä rajataan nimenomaan ENNEN avioliittoa hankittu omaisuus pois. 

Miksi? Oletko ajatellut, etteivät kaikki parit halua rajata sitä pois?

Niinpä. Minkään ihmeen takia pitäisi rajata jotain omaisuutta pois puolisolta, riippumatta siitä milloin tai miten joku on hankittu/saatu?

Kyllä minä suostuin avioehtoon kesken avioliiton. Miehelle oli tulossa suuri perintö. Mutta se mietityttää välillä, mitä jos hän ottaa nuoremman, Mi jään työttömäksi jne. Ei mitään turvaa. Toisaalta nyt olen itsekin vapaampi lähtemään liitosta jos mies alkaa liian vaikeaksi tavalla tai toisella. Ei tarvitse käydä itsensä kanssa moraalista painia rahojen suhteen.

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Minulle on ainakin itsestään selvä, ettei avioehtoa tarvita, kun avioliitossa ollaan yksi ja avioliitto on molemmille elämänmittainen liitto. Miten semmoista kehtaisi edes toiselle ehdottaa? Sehän olisi kuin "en niin täysin sinuun luota ja haluan turvata omaisuuteni." En siis ihmettele, jos ap:n mies tyrmistyi ehdotuksesta. Meillä ei ole avioehtoa. Elämässä toki on kaikki mahdollista, mutta avioeroon en varaudu millään tavalla, toivottavasti ei vaimonikaan (ei kyllä siltä yhtään vaikuta:))

Kyllä asiasta pitäisi pystyä keskustelemaan ja sopimaan. Miten voitte ikinä puhua mistään vaikeasta, jos jo mieltä askarruttavan asian esiin tuominen koetaan luottamuspulana?

Muistakaa että eroavilla puolisoilla on usein lapsia, joiden elämä voi mennä hyvinkin vaikeaksi kun vanhemmat tappelee kaikesta. Aviehto on lupaus siitä että kunnioittaa toisen omaisuutta ja haluaa siistin eron. Kaikkien kuuluisi olla realisteja naimisiin mennessä ja tietää että ihmiset muuttuvat, elämät muuttuvat ja toinen saa jatkaa elämäänsä jos siltä tuntuu. Itse en edes omista juurikaan mitään mutta en haluaisi häpäistä itseäni tai ketään muuta tappelemalla rahasta.

Rakastuminen tekee sokeaksi ja typeräksi, samaten eroaminen.

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Minulle on ainakin itsestään selvä, ettei avioehtoa tarvita, kun avioliitossa ollaan yksi ja avioliitto on molemmille elämänmittainen liitto. Miten semmoista kehtaisi edes toiselle ehdottaa? Sehän olisi kuin "en niin täysin sinuun luota ja haluan turvata omaisuuteni." En siis ihmettele, jos ap:n mies tyrmistyi ehdotuksesta. Meillä ei ole avioehtoa. Elämässä toki on kaikki mahdollista, mutta avioeroon en varaudu millään tavalla, toivottavasti ei vaimonikaan (ei kyllä siltä yhtään vaikuta:))

Tuo kuulostaa siltä, että olette kuitenkin epävarmoja rakkaudestanne, jos tuollaisista asioista ei voi puhua vaan ne otetaan luottamuspulana. Kunnon rakkaudessa kaikista asioista voi puhua realistisesti ja miettiä mitä kaikkea tulevavisuudessa kuitenkin voi tapahtua. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä suostuin avioehtoon kesken avioliiton. Miehelle oli tulossa suuri perintö. Mutta se mietityttää välillä, mitä jos hän ottaa nuoremman, Mi jään työttömäksi jne. Ei mitään turvaa. Toisaalta nyt olen itsekin vapaampi lähtemään liitosta jos mies alkaa liian vaikeaksi tavalla tai toisella. Ei tarvitse käydä itsensä kanssa moraalista painia rahojen suhteen.

Minä en suostuisi ilman hyvää syytä. Ja hyväksi syyksi ei riittäisi se, että toinen saakin "yllättäen" jostain rahaa. Sopimushan on ollut, että jaetaan 50-50 riippumatta siitä minne elämä kuljettaa ja kummalla on enemmän omaisuutta. Tämän sopimuksen muuttaminen vaatisi minusta sitä, että se uudesta sopimuksesta takkiin ottava osapuoli on tehnyt jotain niin vakavasti väärin ettei alkuperäistä sopimusta voi enää odottaa noudatettavan. Esimerkiksi tehnyt 100 000 euron pelivelat.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä suostuin avioehtoon kesken avioliiton. Miehelle oli tulossa suuri perintö. Mutta se mietityttää välillä, mitä jos hän ottaa nuoremman, Mi jään työttömäksi jne. Ei mitään turvaa. Toisaalta nyt olen itsekin vapaampi lähtemään liitosta jos mies alkaa liian vaikeaksi tavalla tai toisella. Ei tarvitse käydä itsensä kanssa moraalista painia rahojen suhteen.

Olet itsesi oma turva! Sinä! Ei miehesi, ei miehesi rahat tai miehen omaisten työllä kerryttämä varallisuus. Valtio avustaa viime kädessä, se on se turva joka nappaa sinut ennenkuin olet kadulla.

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäinen mies kirjoitti:

Minulle on ainakin itsestään selvä, ettei avioehtoa tarvita, kun avioliitossa ollaan yksi ja avioliitto on molemmille elämänmittainen liitto. Miten semmoista kehtaisi edes toiselle ehdottaa? Sehän olisi kuin "en niin täysin sinuun luota ja haluan turvata omaisuuteni." En siis ihmettele, jos ap:n mies tyrmistyi ehdotuksesta. Meillä ei ole avioehtoa. Elämässä toki on kaikki mahdollista, mutta avioeroon en varaudu millään tavalla, toivottavasti ei vaimonikaan (ei kyllä siltä yhtään vaikuta:))

Tuo kuulostaa siltä, että olette kuitenkin epävarmoja rakkaudestanne, jos tuollaisista asioista ei voi puhua vaan ne otetaan luottamuspulana. Kunnon rakkaudessa kaikista asioista voi puhua realistisesti ja miettiä mitä kaikkea tulevavisuudessa kuitenkin voi tapahtua. 

Samaa mieltä. Kovin hauraalta kuulostaa sellainen rakkaus, joka uhkaa särkyä realistisesta keskustelusta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä suostuin avioehtoon kesken avioliiton. Miehelle oli tulossa suuri perintö. Mutta se mietityttää välillä, mitä jos hän ottaa nuoremman, Mi jään työttömäksi jne. Ei mitään turvaa. Toisaalta nyt olen itsekin vapaampi lähtemään liitosta jos mies alkaa liian vaikeaksi tavalla tai toisella. Ei tarvitse käydä itsensä kanssa moraalista painia rahojen suhteen.

No ette kai te nyt tehneet perinnön takia avioehtoa, joka koskee muutakin kuin perintöä? Ja koskeehan se sitten kummankin perintöä eikä vain miehen?

Onko niin että köyhempi avioehdon vastustaja pelkää enemmän sosiaalista häpeää kuin sitä että oikeasti ruoka loppuisi tai katto lähtisi pään päältä? Olisiko se oikeasti niin häpeällistä joutua yksiöön asumaan jostain korkeammasta elintasosta?

Suomessa kukaan ei avioeron jälkeen joudu suoraan kadulle ellei ole jo valmiiksi alkkis tai vaikka peliriippuainen. Ahneutta se on jos roikkuu toisen omaisuudessa. Joka ikinen tonni kiinni seinissä ja tavaroissa merkitsee toisen tekemää työtä, toisen hankkimaa koulutusta ja vaivannäköä.

Jos olen kotiäiti, niin avioehto jossa en saa mitään olisi orjuutta ja mies tienaisi minulla. Eli jos jään kotiin hoitamaan lapsia ja kannan ne 9 kk niin myös rahat on yhteiset kun lapsetkin on. Joudun puille paljaille, jos ero tulisi enkä saisi mitään. Mies voisi kiristää tällä enkä voisi lähteä. Jos olemme perhe jossa annan panokseni ja luovun urasta perheen hyväksi niin en ymmärrä miksi miehen ei pitäisi tehdä samoin.

Kertaalleen eronneena kahden lapsen vanhempana, jos nyt jostain syystä olisin menossa uudelleen naimisiin, avioehto olisi välttämättömyys. Tämä siitä syystä, että haluan että lapseni jatkossakin perivät minut kokonaan, eikä mahdollinen uusi puoliso vie lasten perintöä.

Tilanne voi olla aivan toisenlainen ydinperheessä, jossa lapset ovat yhteisiä, ja kummallakin samankaltainen varallisuus ennen avioliittoa.