Lue keskustelun säännöt.
Miksi avioehto on joillekin niin iso mörkö?
30.03.2021 |
Kymmenen vuoden yhdessä olon jälkeen aloimme leikkimielisesti puhua, josko meidänkin pitäisi virallistaa suhteemme ja mennä naimisiin. Minulle tuli keskustelun aikana kuitenkin täysin puskista se, että mieheni mielestä avioehto on ihan turha, eikä sellaista mihinkään tarvita. Olin aivan leuka ammollani hämmästyksestä, kun itselleni on aina alleviivattu kummankin puolison omien rahojen erillisyyden tärkeyttä ja avioehtoa.
Kerroin miehelle haluavani avioehdon ja sen olleen itselleni selviö jos yläasteelta asti. Hän loukkaantui ja kysyi, enkö rakastakaan häntä kun haluan etukäteen miettiä tilannetta mahdollisen eron kannalta. Mitä ihmettä?
Onko muilla kokemuksia eriävistä avioehtonäkemyksistä?
Kommentit (262)
Ettekö ymmärrä, että ilman avioehtoa myös velat menee puoliksi?
Voi olla, että eron sattuessa sille varakkaammallekin puolisolle jää loppujen lopuksi vain velkaa, jos ne yhteiset varat ei riitä kattamaan kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ollaan ihan yhdessä rakennettu elämä "nollasta", niin silloin en näe avioehdolle syytä, kun puolisot voi kuitenkin testamentilla rajata perinnöistä ulos. Jos taas toinen on kerennyt kartuttamaan huomattavasti isomman omaisuuden, niin silloin ymmärrän, jos ennen avioliittoa kerrytetty omaisuus suojataan avioehdolla.
Ymmärrättehän kaikki, että aviopuolisot eivät pysty rajaamaan toisiaan testamentilla oman sukunsa perinnöistä ulos. Jos toinen on saanut sukunsa omaisuutta perintönä, se on osa yhteistä säästöä, ellei alkuperäinen perinnönjättäjä ole tätä rajausta omassa testamentissaan tehnyt.
Esimerkki: mies ja vaimo kumpikin on ilman omaisuutta. Vaimo perii vanhemmiltaan miljoonan euron talon ilman rajaavaa testamenttia. Vaimo kuolee ennen miestään, muuta omaisuutta ei ole kertynyt, ja näin miehelle menee puolet tästä miljoonan talosta. Vaimo ei ole itse voinut testamentilla määrätä toisin, koska se oli avio-oikeuden alaista omaisuutta. Samoin käy, jos ero tulee (vaikka tässä ketjussahan ei koskaan kellekään niin käy), puolet lähtee miehen mukaan.
Tosin jos pari on lapseton aviopari ja testamenttia ei ole, vaimon kuollessa miehelle menee koko talo, ei vain puolisko. Näin voi tietysti olla tarkoituskin, eikä siinä mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset ymmärtävät, mitä ovat tekemässä.
Kenelle se talo sitten kuuluisi enemmän kuin leskelle? Jollekin kumminkaimalle? Enolle?
Jos katsot nämä viestit, joihin kommentti oli vastaus, huomaat, että kysymys oli nimenomaan perityn omaisuuden suojaamisesta avio-oikeuden ulkopuolelle testamentilla.
Usein juuri esim. kesämökki tai maatila halutaan pitää suvussa, mutta kuten sanoin, niin toisinkin voi ajatella. Toivon vain, ettei kukaan ole virheellisten oletusten varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kullankaivajaa (sukupuoleen katsomatta) harmittaa, jos suunnitelmat romutetaan heti kättelyssä.
Enemmän kyllä ihmettelen avioliiton tarvetta ylipäätään.
Täysin turha ja vanhentunut instituutio.
Turha lastenkin osalta? Missä umpiossa oikein elät?
Lapsiavioliitot on kielletty.
Jos on vähänkin omaisuutta, niin on täyttä hulluutta mennä naimisiin ilman avioehtoa. Puolet liitoista päättyy eroon ja siinä sitten menee puolet rahoista. Ei mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En välttämättä arkisia rahoja alkaisi avioehdolla erottelemaan omassa tapauksessani kun olemme molemmat pienituloisempia ja työkykyisyys on rajallista, mutta en minäkään ymmärrä miksi ei hankkisi avioehtoa sukuomaisuudelle ja mahdollisesti tuleville perinnöille.
Meidän tapauksessa avioehdossa myös perintöjen lisäksi olisi maininta että naisystävä pitää yrityksensä itsellään.
En toki toivo että eroamme, mutta en koe että olisi mitenkään pahasta tehdä turvaverkkoa alle.
Me ainakin molemmat koemme avioehdon tuovan turvallisuuden tuntua.
Mikä ihme on sukuomaisuus? Minä esim. olen perinyt ensimmäisen mieheni, joka jätti minut leskeksi. Perin häneltä hänen osuutensa meidän yhdessä muodostamasta omaisuudesta. Minun mielestäni, se on minun omaisuuttani, jota käyttää minun nykyinen perheeni. Nykyinen mieheni on perinyt vanhemmiltaan useamman satatuhatta. Se oli hänen vanhempiensa rahaa ja nyt se on hänen rahaansa käyttää miten haluaa omaan perheeseensä. Millä tavalla se sukuomaisuus on jotenkin enemmän jonkun siskon tai serkun omaisuutta kuin sen, joka sen oikeasti perii ja joka käyttää sen omaan perheeseensä?
Peritkö ensimmäisen miehesi testamentilla? Jos et, niin sinun kuoltuasi pesän osakkaina ovat myös ensimmäisen miehesi omaiset ns. toissijaisina perillisinä. Se onkin monelle perheelle ollut aika ylläri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hyötyä on naimisiin menosta?
Me oltiin nuoria (19v. Ja 21v.) Kun muutettiin yhteen. Saatiin 2 lasts ja mentiin naimisiin. Tavatessa kummallakaan ei ollut omaisuutta, kun vasta koulusta valmistuneita oltiin.
Mentiin naimisiin eikö silloinkaan kummoista omaisuutta ollut.
Avioehto ei käynyt missäänvaiheessa mielessä. Varmaan siksi, ettei kummallakaan ollut mitään omaisuutta.
Yhteiset rahat meillä on ollut aina, viimeiset 10 vuotta myös tulot ollut molemmilla suurinpiirtein samat.
Kaikki omaisuus ja säästöt mitä meillä on on hankittu yhdessä.
Joten ei oikein olla nähty mitään syytä edelleenkään tehdä avioehtoa.
20 vuotta ollaan yhdessä oltu ja kumpikaan ei osaisi kuvitella elämää ilman toista, ollaan niin vahvasti yhteen kasvettu. Toki ikinä ei pidä sanoa ei ikinä. Mutta jos ero tulisi niin puoliksihan kaikki menisi. En koe avioehdon vaikuttavan meidän tilanteessa mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet avioliitoista päättyy eroon. Ihan villi veikkaus, harmittaako rikkaampaan kun puolet varoista lähteen erossa kävelemään? Tehkää avioehto, tai älkää menkö naimisiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ollaan ihan yhdessä rakennettu elämä "nollasta", niin silloin en näe avioehdolle syytä, kun puolisot voi kuitenkin testamentilla rajata perinnöistä ulos. Jos taas toinen on kerennyt kartuttamaan huomattavasti isomman omaisuuden, niin silloin ymmärrän, jos ennen avioliittoa kerrytetty omaisuus suojataan avioehdolla.
Ymmärrättehän kaikki, että aviopuolisot eivät pysty rajaamaan toisiaan testamentilla oman sukunsa perinnöistä ulos. Jos toinen on saanut sukunsa omaisuutta perintönä, se on osa yhteistä säästöä, ellei alkuperäinen perinnönjättäjä ole tätä rajausta omassa testamentissaan tehnyt.
Esimerkki: mies ja vaimo kumpikin on ilman omaisuutta. Vaimo perii vanhemmiltaan miljoonan euron talon ilman rajaavaa testamenttia. Vaimo kuolee ennen miestään, muuta omaisuutta ei ole kertynyt, ja näin miehelle menee puolet tästä miljoonan talosta. Vaimo ei ole itse voinut testamentilla määrätä toisin, koska se oli avio-oikeuden alaista omaisuutta. Samoin käy, jos ero tulee (vaikka tässä ketjussahan ei koskaan kellekään niin käy), puolet lähtee miehen mukaan.
Tosin jos pari on lapseton aviopari ja testamenttia ei ole, vaimon kuollessa miehelle menee koko talo, ei vain puolisko. Näin voi tietysti olla tarkoituskin, eikä siinä mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset ymmärtävät, mitä ovat tekemässä.
Kenelle se talo sitten kuuluisi enemmän kuin leskelle? Jollekin kumminkaimalle? Enolle?
Jos katsot nämä viestit, joihin kommentti oli vastaus, huomaat, että kysymys oli nimenomaan perityn omaisuuden suojaamisesta avio-oikeuden ulkopuolelle testamentilla.
Usein juuri esim. kesämökki tai maatila halutaan pitää suvussa, mutta kuten sanoin, niin toisinkin voi ajatella. Toivon vain, ettei kukaan ole virheellisten oletusten varassa.
Edelleen jos ajatellaan vaikka sitä anopin omaisuutta, jonka mieheni peri. Sillä on nyt makseltu elämisiä ja asuntoja meidän perheelle. Toki se on kaikki sitä samaa omaisuutta, johon kuuluu myös aikuisten palkkatulot tai vaikkapa lapsen lapsilisät. Jos ero tulee, niin mikä ihmeen järki olisi katsoa, että minä ja lapsi, koska minullehan lapsi jäisi jäisimme selvästi heikommalle elintasolle kuin mies. Kuka tahansa järkevä vanhempi haluaa, että lapsella on jatkossakin se elintaso mihin se on tottunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ollaan ihan yhdessä rakennettu elämä "nollasta", niin silloin en näe avioehdolle syytä, kun puolisot voi kuitenkin testamentilla rajata perinnöistä ulos. Jos taas toinen on kerennyt kartuttamaan huomattavasti isomman omaisuuden, niin silloin ymmärrän, jos ennen avioliittoa kerrytetty omaisuus suojataan avioehdolla.
Ymmärrättehän kaikki, että aviopuolisot eivät pysty rajaamaan toisiaan testamentilla oman sukunsa perinnöistä ulos. Jos toinen on saanut sukunsa omaisuutta perintönä, se on osa yhteistä säästöä, ellei alkuperäinen perinnönjättäjä ole tätä rajausta omassa testamentissaan tehnyt.
Esimerkki: mies ja vaimo kumpikin on ilman omaisuutta. Vaimo perii vanhemmiltaan miljoonan euron talon ilman rajaavaa testamenttia. Vaimo kuolee ennen miestään, muuta omaisuutta ei ole kertynyt, ja näin miehelle menee puolet tästä miljoonan talosta. Vaimo ei ole itse voinut testamentilla määrätä toisin, koska se oli avio-oikeuden alaista omaisuutta. Samoin käy, jos ero tulee (vaikka tässä ketjussahan ei koskaan kellekään niin käy), puolet lähtee miehen mukaan.
Tosin jos pari on lapseton aviopari ja testamenttia ei ole, vaimon kuollessa miehelle menee koko talo, ei vain puolisko. Näin voi tietysti olla tarkoituskin, eikä siinä mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset ymmärtävät, mitä ovat tekemässä.
Kenelle se talo sitten kuuluisi enemmän kuin leskelle? Jollekin kumminkaimalle? Enolle?
Jos katsot nämä viestit, joihin kommentti oli vastaus, huomaat, että kysymys oli nimenomaan perityn omaisuuden suojaamisesta avio-oikeuden ulkopuolelle testamentilla.
Usein juuri esim. kesämökki tai maatila halutaan pitää suvussa, mutta kuten sanoin, niin toisinkin voi ajatella. Toivon vain, ettei kukaan ole virheellisten oletusten varassa.
Edelleen jos ajatellaan vaikka sitä anopin omaisuutta, jonka mieheni peri. Sillä on nyt makseltu elämisiä ja asuntoja meidän perheelle. Toki se on kaikki sitä samaa omaisuutta, johon kuuluu myös aikuisten palkkatulot tai vaikkapa lapsen lapsilisät. Jos ero tulee, niin mikä ihmeen järki olisi katsoa, että minä ja lapsi, koska minullehan lapsi jäisi jäisimme selvästi heikommalle elintasolle kuin mies. Kuka tahansa järkevä vanhempi haluaa, että lapsella on jatkossakin se elintaso mihin se on tottunut.
Sitä varten on elatusmaksut.
Sitä paitsi jos anoppi on/olisi sulkenut sinun avio-oikeutesi miehesi perinnön ulkopuolelle, niin sillehän et voi mitään. Se on anopin päätös.
En ymmärrä näitä, jotka sanovat avioehdon olevan epäluottamuslause. Se on juurikin luottamuslause, että kaikista asioista voi puhua suhteessa. En menisi naimisiin, jos toisen kanssa ei voisi edes puhua ihan kaikista mahdollisista asioista vaan on tällaisia mörköjä kuin avioehto kaapissa. Todella epäilyttävä ihminen ja alkaa miettiä mitä muita mörköjä siellä kaapissa on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä avioehtoa vastustavat eivät edes ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoittaa, sen näkee näistä vastauksista. Meillä on lapsia ja täysin poissulkeva avioehto. Lapsesta aiheituneet taloudelliset haitat voi kompensoida muutenki, esim me olemme aina vuorotellen perhevapailla, ja nyt mies jää vielä hoitovapaansa jälkeen osittaiselle tekemään 80% työaikaa.
Avioliitto on taloudellinen järjestely, ja jokainen avioliitto päättyy. Nämä kaikkien tulisi tietää, samoin se että avio-oikeus koskee kaikkea omaisuutta, ellei sitä ole rajattu.Miten olette varautuneet siihen, että puoliso kuolee kun lapset ovat alaikäisiä? Silloin kuolleen vanhemman omaisuus menee suoraan lapsille, sillä avioliiton ositusta ei tehdä. Alaikäisten kohdalla maistraatti astuu kuvaan, jos alaikäiset perivät merkittävän omaisuuden. Myös asuntolaina on tällöin ongelma, sillä lasten nimissä ei voi olla velkaa. Onko teidän kodista vielä lainaa?
Lapset perivät vanhempansa riippumatta siitä onko avioehtoa vai ei, joten tämä ongelma on mahdollinen ihan kaikille pareilla, jolla on alaikäisiä lapsia, myös avoliitossa eläville. Ja maistraatti tulee mukaan tarkoittaa että alaikäisten tileistä tulee tehdä vuosi-ilmoitukset, kun omaisuus on yli 20te.. Olen laskenut mitä tapahtuu, jos jompi kumpi aikuisista vaikka menehtyisi ja ollaan tehty toimeenpiteet että nykyiseen kotiin voi jäädä.
Lapset toki perivät vanhempansa, mutta jos leskellä on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen, hän on pesän osakas niin kauan kuin avioliiton ositusta ei ole tehty. Leski voi siis hallinnoida pesää alaikäisten lastensa puolesta eikä siihen tarvitse sekoittaa maistraatin edunvalvojaa. Yli 20 000 euron alaikäisen omaisuudesta leski joutuu toki tekemään vuosiraportin maistraatille.
Alaikäinen ei voi myöskään tehdä vuokrasopimuksia. Meillä on sijoitusasuntoja ja jos toinen meistä kuolisi, leski voisi hallinnoida kuolinpesän kiinteistöjä ja tehdä vuokrasopimuksia. Kuolinpesän vuokratuotot voi olla myös verotuksellisesti kannattavampaa pitää pesän tuloina eikä omina henkilökohtaisina pääomatuloina.
Sillähän ei ole mitään merkitystä onko leski pesän osakas vai ei omaisuuden halinnollisessa mielessä. meilläkin on sijoitusasuntoja. Jos pesää ei jaa, ja pesän osakkaana on alaikäisiä niin ihan sama tilanne olisi kuin jos omistajina olisi alaikäisiä. Ja alaikäisten nimiin ostetaan sijoitusasuntoja, joten alaikäinen voi olla myös vuokranantaja.
Kuolinpesän omaisuuden järjestelyssä sillä on juuri merkitystä, onko leski pesän osakas ja voiko hän tasinkona järjestellä omaisuutta ilman veroseuraamuksia.
Otetaan esimerksi pariskunta, jolla on kaksi yhteistä alaikäistä lasta. Pariskunta omistaa yhdessä omakotitalon, josta on velkaa sekä velattoman kesämökin. Jos toinen puolisoista kuolee niin ilman avioehtoa tehdään avioliiton ositus. Leski voi halutessaan osituksessa tasinkona järjestellä omaisuutta niin, että lapsille tulee omistukseensa velaton mökki puoliksi. Leski puolestaan ottaa omistukseensa omakotitalon ja siitä olevan velan vastattavakseen. Oletuksena, että talon velaton osuus ja mökki ovat suurin piirtein yhtä arvokkaita. Tasingosta ei makseta veroa.
Jos aviopuolisoilla on täysin toisensa poissulkeva avioehto, leski ei ole pesän osakas eikä ositusta tehdä. Jos leski haluaisi vastaavan omaisuusjärjestelyn tehdä, hänen pitäisi tehdä kiinteistökauppa lastensa kanssa sekä mökistä että omakotitalosta. Varainsiirtovero on omakotitalossa 4 %, joten aika paljon turhia veroja tulisi maksettavaksi.
Jos taas lapsia on vain yksi ja pariskunnalla on avioehto niin kuolinpesää ei muodosteta. Rintaperillinen perii koko edesmenneen vanhempansa omaisuuden.
Sanotaan vaikka, että pariskunnalla on 1-vuotias lapsi. Varakkaampi vanhemmista kuolee. Sanotaan, että hänellä on 100 000 euroa tilillä, leski on varaton. Pariskunnalla on avioehto. 18-vuotiaana lapsi saa 100 000 omaisuuden käyttöönsä, mutta sitä ennen hän on joutunut elämään pienituloisen vanhempansa kanssa niukan lapsuuden, koska lapsen elatukseen ei voi käyttää hänen omaisuuttaan. Henkivakuutus on mennyt asuntolainan maksuun.
Alaikäinen ei voi myökään ulkopuolisen kanssa allekirjoittaa päteviä sopimuksia. Meillä on mökki välittäjän kautta vuokralla eikä alaikäinen voisi välittäjäyrityksen kanssa tehdä pätevää sopimusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ollaan ihan yhdessä rakennettu elämä "nollasta", niin silloin en näe avioehdolle syytä, kun puolisot voi kuitenkin testamentilla rajata perinnöistä ulos. Jos taas toinen on kerennyt kartuttamaan huomattavasti isomman omaisuuden, niin silloin ymmärrän, jos ennen avioliittoa kerrytetty omaisuus suojataan avioehdolla.
Ymmärrättehän kaikki, että aviopuolisot eivät pysty rajaamaan toisiaan testamentilla oman sukunsa perinnöistä ulos. Jos toinen on saanut sukunsa omaisuutta perintönä, se on osa yhteistä säästöä, ellei alkuperäinen perinnönjättäjä ole tätä rajausta omassa testamentissaan tehnyt.
Esimerkki: mies ja vaimo kumpikin on ilman omaisuutta. Vaimo perii vanhemmiltaan miljoonan euron talon ilman rajaavaa testamenttia. Vaimo kuolee ennen miestään, muuta omaisuutta ei ole kertynyt, ja näin miehelle menee puolet tästä miljoonan talosta. Vaimo ei ole itse voinut testamentilla määrätä toisin, koska se oli avio-oikeuden alaista omaisuutta. Samoin käy, jos ero tulee (vaikka tässä ketjussahan ei koskaan kellekään niin käy), puolet lähtee miehen mukaan.
Tosin jos pari on lapseton aviopari ja testamenttia ei ole, vaimon kuollessa miehelle menee koko talo, ei vain puolisko. Näin voi tietysti olla tarkoituskin, eikä siinä mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset ymmärtävät, mitä ovat tekemässä.
Kenelle se talo sitten kuuluisi enemmän kuin leskelle? Jollekin kumminkaimalle? Enolle?
Jos katsot nämä viestit, joihin kommentti oli vastaus, huomaat, että kysymys oli nimenomaan perityn omaisuuden suojaamisesta avio-oikeuden ulkopuolelle testamentilla.
Usein juuri esim. kesämökki tai maatila halutaan pitää suvussa, mutta kuten sanoin, niin toisinkin voi ajatella. Toivon vain, ettei kukaan ole virheellisten oletusten varassa.
Edelleen jos ajatellaan vaikka sitä anopin omaisuutta, jonka mieheni peri. Sillä on nyt makseltu elämisiä ja asuntoja meidän perheelle. Toki se on kaikki sitä samaa omaisuutta, johon kuuluu myös aikuisten palkkatulot tai vaikkapa lapsen lapsilisät. Jos ero tulee, niin mikä ihmeen järki olisi katsoa, että minä ja lapsi, koska minullehan lapsi jäisi jäisimme selvästi heikommalle elintasolle kuin mies. Kuka tahansa järkevä vanhempi haluaa, että lapsella on jatkossakin se elintaso mihin se on tottunut.
Sitä varten on elatusmaksut.
Sitä paitsi jos anoppi on/olisi sulkenut sinun avio-oikeutesi miehesi perinnön ulkopuolelle, niin sillehän et voi mitään. Se on anopin päätös.
Anoppi ei voi haudantakaa mitenkään määrätä, miten poikansa perittyä omaisuuttaan käyttää. Vaikka anoppi olisi sulkenut miniän perinnöstä ulos, mies voi päättää käyttää perintörahansa siihen, että vie vaimonsa puolen vuoden unelmalomalle maailman ympäri. Omaa omaisuuttaan saa käyttää ihan miten haluaa eikä anoppi mananmajoilta voi sille yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä näitä, jotka sanovat avioehdon olevan epäluottamuslause. Se on juurikin luottamuslause, että kaikista asioista voi puhua suhteessa. En menisi naimisiin, jos toisen kanssa ei voisi edes puhua ihan kaikista mahdollisista asioista vaan on tällaisia mörköjä kuin avioehto kaapissa. Todella epäilyttävä ihminen ja alkaa miettiä mitä muita mörköjä siellä kaapissa on
Kanssani pystyi puhumaan avioehdosta, mutta en silti siihen suostunut. Ei ole tapana ampua itseäni jalkaan. Niinpä avioehtoa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä puoliso olisi laittanut niin hulluja vaateita avioehtoon, että kieltäydyin. Hän olisi eron hetkellä vaatinut minulta muun muassa oman autonsa ostohinnan. Auto on ollut romuttamollakin varmaan jo vuosia tähän mennessä...
Siis voiko tuollaisia ehtoja laittaa avioehtoon?
En tiedä, en lähtenyt edes kokeilemaan :) Ajatuksena se oli alun perin hyvä, mutta miehelle iski ahneus tai ehkä se kuvitteli, että olen eroamassa.
Vierailija kirjoitti:
Ettekö ymmärrä, että ilman avioehtoa myös velat menee puoliksi?
Voi olla, että eron sattuessa sille varakkaammallekin puolisolle jää loppujen lopuksi vain velkaa, jos ne yhteiset varat ei riitä kattamaan kaikkea.
Henkilökohtaiset velat ovat henkilökohtaisia velkoja, joista velan ottanut vastaa pääsääntöisesti sekä avioliiton aikana että erotilanteessa. Vain jos velkaa on otettu perheen elatusta varten, molemmat puolisot voivat siitä joutua vastaamaan.
Yhteinen velka - kuten asuntolaina - on sellainen, josta molemmat puolisot vastaavat yhteisvastuullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Puolet avioliitoista päättyy eroon. Ihan villi veikkaus, harmittaako rikkaampaan kun puolet varoista lähteen erossa kävelemään? Tehkää avioehto, tai älkää menkö naimisiin!
Rikkaammalta lähtee puolet omaisuudesta vain silloin, jos hän on mennyt naimisiin täysin tulottoman tyhjätaskun kanssa. Näinhän käy hyvin harvoin. Kun puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi, niin rikkaampi joutuu luovuttamaan tasinkoa vain osan omaisuudestaan, ei puolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä avioehtoa vastustavat eivät edes ymmärrä mitä avio-oikeus tarkoittaa, sen näkee näistä vastauksista. Meillä on lapsia ja täysin poissulkeva avioehto. Lapsesta aiheituneet taloudelliset haitat voi kompensoida muutenki, esim me olemme aina vuorotellen perhevapailla, ja nyt mies jää vielä hoitovapaansa jälkeen osittaiselle tekemään 80% työaikaa.
Avioliitto on taloudellinen järjestely, ja jokainen avioliitto päättyy. Nämä kaikkien tulisi tietää, samoin se että avio-oikeus koskee kaikkea omaisuutta, ellei sitä ole rajattu.Miten olette varautuneet siihen, että puoliso kuolee kun lapset ovat alaikäisiä? Silloin kuolleen vanhemman omaisuus menee suoraan lapsille, sillä avioliiton ositusta ei tehdä. Alaikäisten kohdalla maistraatti astuu kuvaan, jos alaikäiset perivät merkittävän omaisuuden. Myös asuntolaina on tällöin ongelma, sillä lasten nimissä ei voi olla velkaa. Onko teidän kodista vielä lainaa?
Lapset perivät vanhempansa riippumatta siitä onko avioehtoa vai ei, joten tämä ongelma on mahdollinen ihan kaikille pareilla, jolla on alaikäisiä lapsia, myös avoliitossa eläville. Ja maistraatti tulee mukaan tarkoittaa että alaikäisten tileistä tulee tehdä vuosi-ilmoitukset, kun omaisuus on yli 20te.. Olen laskenut mitä tapahtuu, jos jompi kumpi aikuisista vaikka menehtyisi ja ollaan tehty toimeenpiteet että nykyiseen kotiin voi jäädä.
Lapset toki perivät vanhempansa, mutta jos leskellä on avio-oikeus puolisonsa omaisuuteen, hän on pesän osakas niin kauan kuin avioliiton ositusta ei ole tehty. Leski voi siis hallinnoida pesää alaikäisten lastensa puolesta eikä siihen tarvitse sekoittaa maistraatin edunvalvojaa. Yli 20 000 euron alaikäisen omaisuudesta leski joutuu toki tekemään vuosiraportin maistraatille.
Alaikäinen ei voi myöskään tehdä vuokrasopimuksia. Meillä on sijoitusasuntoja ja jos toinen meistä kuolisi, leski voisi hallinnoida kuolinpesän kiinteistöjä ja tehdä vuokrasopimuksia. Kuolinpesän vuokratuotot voi olla myös verotuksellisesti kannattavampaa pitää pesän tuloina eikä omina henkilökohtaisina pääomatuloina.
Sillähän ei ole mitään merkitystä onko leski pesän osakas vai ei omaisuuden halinnollisessa mielessä. meilläkin on sijoitusasuntoja. Jos pesää ei jaa, ja pesän osakkaana on alaikäisiä niin ihan sama tilanne olisi kuin jos omistajina olisi alaikäisiä. Ja alaikäisten nimiin ostetaan sijoitusasuntoja, joten alaikäinen voi olla myös vuokranantaja.
Kuolinpesän omaisuuden järjestelyssä sillä on juuri merkitystä, onko leski pesän osakas ja voiko hän tasinkona järjestellä omaisuutta ilman veroseuraamuksia.
Otetaan esimerksi pariskunta, jolla on kaksi yhteistä alaikäistä lasta. Pariskunta omistaa yhdessä omakotitalon, josta on velkaa sekä velattoman kesämökin. Jos toinen puolisoista kuolee niin ilman avioehtoa tehdään avioliiton ositus. Leski voi halutessaan osituksessa tasinkona järjestellä omaisuutta niin, että lapsille tulee omistukseensa velaton mökki puoliksi. Leski puolestaan ottaa omistukseensa omakotitalon ja siitä olevan velan vastattavakseen. Oletuksena, että talon velaton osuus ja mökki ovat suurin piirtein yhtä arvokkaita. Tasingosta ei makseta veroa.
Jos aviopuolisoilla on täysin toisensa poissulkeva avioehto, leski ei ole pesän osakas eikä ositusta tehdä. Jos leski haluaisi vastaavan omaisuusjärjestelyn tehdä, hänen pitäisi tehdä kiinteistökauppa lastensa kanssa sekä mökistä että omakotitalosta. Varainsiirtovero on omakotitalossa 4 %, joten aika paljon turhia veroja tulisi maksettavaksi.
Jos taas lapsia on vain yksi ja pariskunnalla on avioehto niin kuolinpesää ei muodosteta. Rintaperillinen perii koko edesmenneen vanhempansa omaisuuden.
Sanotaan vaikka, että pariskunnalla on 1-vuotias lapsi. Varakkaampi vanhemmista kuolee. Sanotaan, että hänellä on 100 000 euroa tilillä, leski on varaton. Pariskunnalla on avioehto. 18-vuotiaana lapsi saa 100 000 omaisuuden käyttöönsä, mutta sitä ennen hän on joutunut elämään pienituloisen vanhempansa kanssa niukan lapsuuden, koska lapsen elatukseen ei voi käyttää hänen omaisuuttaan. Henkivakuutus on mennyt asuntolainan maksuun.
Alaikäinen ei voi myökään ulkopuolisen kanssa allekirjoittaa päteviä sopimuksia. Meillä on mökki välittäjän kautta vuokralla eikä alaikäinen voisi välittäjäyrityksen kanssa tehdä pätevää sopimusta.
Tekstissä on oso ihan totta, osa väärin sekä hiukan harhaanjohtavaa tietoa. Esimerkkisi voi pitää paikkaansa, muttaa riippuu esim. sen kotitalon ja mökin käyvistä arvoista voiko lasten osuus olla vain se mökki. Ja kun alaikäisiä on kuolinpesässä, niin tarvitaan DVVn lupa pesänjakoon, sekä lupa esim kiinteistön myyntiin. Itse kirjoitat lopuksi että alaikäisen ei voi tehdä vuokrasopimusta, mutta kyllä voi. Aläikäisen nimiin voi ostaa vaikka asunnon ja vuokrata sen.
Kuolinpesä muodostuu kun luonnollinen henkilö kuolee, riippumatta sittä kuinka monta perillistä hänellä on. Esimerkkisi 1-vuotiaasta on myös erikoinen, aika harvalla on tuollainen tilanne. Mutta ihan varallisuudesta riippumatta kannattaa miettIä ja laskeskella mitä tapahtuu, jos jompi kumpi kuolee. Henkivakuutukset eivät yleensä hirveän kalliita ole, sillä voi turvata lesken tilannetta. Eikä se ole mikään selvä asia, että leski ottaa yhteisen lainan vastattavakseen, jos lesken maksukyky ei riitä, niin talo täytyy myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö ymmärrä, että ilman avioehtoa myös velat menee puoliksi?
Voi olla, että eron sattuessa sille varakkaammallekin puolisolle jää loppujen lopuksi vain velkaa, jos ne yhteiset varat ei riitä kattamaan kaikkea.
Henkilökohtaiset velat ovat henkilökohtaisia velkoja, joista velan ottanut vastaa pääsääntöisesti sekä avioliiton aikana että erotilanteessa. Vain jos velkaa on otettu perheen elatusta varten, molemmat puolisot voivat siitä joutua vastaamaan.
Yhteinen velka - kuten asuntolaina - on sellainen, josta molemmat puolisot vastaavat yhteisvastuullisesti.
En tiedä menikö oikein vai väärin mutta aikoinaan työkaverini kertoi tyttärensä avioerosta, jossa osituksessa mm. miehen opintolaina 12000€ meni jakoon.
Kenelle se talo sitten kuuluisi enemmän kuin leskelle? Jollekin kumminkaimalle? Enolle?