Miksi avioehto on joillekin niin iso mörkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma avioehtonäkemykseni riippuu ihan tilanteesta. Kokisin sen ehdottamisen jopa loukkaavana, jos perhettä olisi tarkoitus perustaa, se kun puree yleensä nimenomaan naisen urakehitykseen ja tuloihin. Lisäksi kun lapset tulee kuvioihin, valintoja on yleesä pakko tehdä sillä perusteella, mikä on lapsille ja meille perheenä parasta. Tähän kuvioon ei avioehto istu. Poikkeuksena, jos toinen jo lähtökohtaisesti huomattavasti varakkaampi. Tällöin voisin suostua avioehtoon, joka rajaisi tuon jo olemassa olevan omaisuuden (esim. kiinteistö tmv.) avio-oikeuden ulkopuolelle.

Jos taas lapset ei ole yhteisiä, avioehto on mielestäni melkeinpä välttämättömyys. Siinäkin olisi mentävä ne lapset edellä, ja turvattava ensisijaisesti sen oman pesueen elintaso.

Lapsettoman parin osalta mielestäni tilanteen ratkaisee varallisuuserot. Jos toinen on huomattavasti varakkaampi, avioehto on hyvä idea. Jos molemmilla on suunnilleen sama tulotaso ja saman verran omaisuutta, niin sitten mielestäni avioehto ei ole niin merkityksellinen, että itse sitä vaatisin, mutta voisin sen silti mukisematta allekirjoittaa, jos toinen niin haluaisi.

Jos taas yhteisymmärrykseen ei päästä, avioon ei kannata astua ollenkaan.

Millä tapaa avioehto ei istu lapsiperhe-elämään? Avioehtohan ei vaikuta yhtään mitenkään avioliiton aikaisiin raha-asioihin, vaan sillä on vaikutusta ainoastaan avioeron tai puolison kuoleman kohdalla. Lain mukaan avioliitossakin kummankin puolison omaisuus on tämän oma, ositus tapahtuu vain avioliiton päättyessä, päättyi se sitten eroon tai kuolemaan. 

 

Tähän nyt on ehtinyt tulla paljon keskustelua väliin, mutta tarkennan nyt silti, että se avioehto ei istu lapsiperhe-elämään kuten sanoin siksi, että valintoja saattaa joutua tekemään sillä perusteella, mikä on meille perheenä parasta. Esimerkiksi vaikka niin, että toinen jää lasten kanssa kotiin kouluikään asti, kun tarpeisiin sopivaa päivähoitopaikkaa ei ole sopivalla etäisyydellä. Jos tämä tarkoittaa vaikka vuosikymmentä, ja avioero tulee sitten 3v töihin paluun jälkeen, niin olisihan se vähän epäreilua, että tässä kohtaa se toinen vetäisi avioehdon esiin ja toteaisi että hähää, kaikki omaisuus onkin minun kun päätimme yhdessä silloin 13 vuotta sitten, että minä teen rahaa ja sinä hoidat lapset! Eikö?

Olisi hyvä että ne raha-asiat, kotihoitovastuut ja parisuhteen sisäinen tulontasaus sovitaan jo ennen sen lapsen syntymää. Äidillä (tilastollisesti se kotiin jäävä osapuoli) on hyvä olla oma sijoitustili, jonne säästetään rahaa kotivuosina, kun eläke ei kerry. Jos pari pysyy yhdessä, niin tili on oiva pesämuna vanhuuden turvaksi ja jos ero taas tulee, niin rahoilla pysyy jaloillaan. 

Olen nainen ja haluan avioehdon. Asumme mieheni kanssa asunnossa, joka on minun. Minä olen tätä varten säästänyt ja lainan ottanut. Minä käyn töissä ja olen niissä kohtuullisesti menestynyt. Maksan jo nyt suurimman osan kuluista miehen opiskellessa uutta alaa työttömäksi jäätyään. Jos meille avioliiton ja pari lapsen jälkeen tulisi ero, en todellakaan haluaisi luopua puolesta asunnosta ihan vaan koska ositus sitä vaatii.

Voihan sen asunnon sulkea pois. Tuo sijoitustili kotivuosina on naurettava ehdotus. Suomessa on todella vaikea muutenkin elää nuorena perheenä yhden tuloilla, ei siinä riitä rahaa sijoitustilille juuri kellään. Eikä se ole ihan oikeinkaan, jos lapset elävät köyhyydessä, koska juuri noina poikkeusvuosina kerätään perhettä elättävän miehen palkasta vielä sitä sijoitustiliä, siis sitä ”oivaa pesämunaa”...

Kyllä avio-oikeus vaan on parempi ja realistisempi vaihtoehto kuin nämä ihme viritykset.

Tämän kirjoittajallekin voi käydä niin, että hän on itse 15v kuluttua työtön, kun lasten saaminen katkaisi työssä menestymisen, ja mies vuorostaan tienaa tosi hyvin. Silloin voi avioehto kalahtaa omaan nilkkaan.

Ihan yhtä lailla se avioehdon puutekin voi kalahtaa omaan nilkkaan, jos toinen vaikka sekoaa ja tekee massiiviset velat. Tai voitat lotossa ja puoliso lähtee seuraavana päivänä lätkimään. Ei sellaista sopimusta olekaan, joka olisi kaikissa mahdollisissa tilanteissa juuri samalle osapuolelle erityisen edullinen, eikä se toki ole avioehdon tarkoituskaan vaan sopia omaisuuden jaosta molempien osapuolten reiluksi kokemalla tavalla.

Korjaan vielä, että yksipuolinen avioehto on toki aina edullinen sille jonka hyväksi se on tehty. Se on vaan sitten eri juttu kuka sellaiseen avioehtoon suostuu, että toinen pitää omansa ja toisen omaisuus menee jakoon. Kaikissa muissa tilanteissa on aina olemassa se mahdollisuus, että se osapuoli jonka alunperin ajateltiin avioehdosta (tai sen puuttumisesta) enemmän hyötyvän onkin se joka ottaa takkiinsa. Se nyt täytyy vaan hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Avioehto on mielestäni ihan itsestään selvyys, eikä mitenkään vaikuta rakkauden määrään. 

Avioehto suorastaan rajaa pois raha-asiat rakkauden tieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioehto on mielestäni ihan itsestään selvyys, eikä mitenkään vaikuta rakkauden määrään. 

Avioehto suorastaan rajaa pois raha-asiat rakkauden tieltä.

Höpö höpö, mikä tahansa yhdessä tehty sopimus asiasta ajaa saman asian, ei ole mitään syytä miksei se voisi yhtä hyvin olla se 50-50 jakokin jos molemmat niin haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä olemassa ihmisiä joiden mielestä avioehto ei ole itsestäänselvyys??

Olen paljon pienituloisempi kuin mieheni ja halusin ilman muuta avioehdon. En kestäisi puheita siitä että olen mieheni kanssa vaan rahasta ja eron tullessa nettoamassa. Käyn töissä, ei mieheni tarvitse mua elättää jos erotaan. Jotenkin toi toisen siivellä eläminen ja erolla nettoaminen on niin vastenmielinen ajatus et hyi olkoon! Eri asia tietysti jos on sairauden tai työttömyyden vuoksi hetkellisesti ilman tuloja.

Tuleeko sinulle useinkin yllätyksenä, että joku muu voi ajatella asioista eri tavalla kuin sinä? Jotkut näkee perheen yhteisenä projektina jonka eteen kumpikin tekee samanarvoista työtä. Esimerkiksi minä saan ylimääräisistä viikonloppuvuoroista tonnin käteen. Niiden tekeminen edellyttää kuitenkin sitä, että puoliso käyttää kenties viikon ainoan vapaapäivänsä kolmen pienen lapsen hoitamiseen yksin. Minusta olisi täysin kohtuutonta, että jemmaisin tuon rahan jonnekin pelkästään itselleni piiloon eikä puoliso saisi siitä erossa siivuakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä en halunnut avioehtoa ja minulle on ollut alusta asti selvää, että mahdollisen eron tullessa kaikki menee puoliksi. Olen parempituloinen meistä. Mielestäni kumppani ei siinä rahasta yhtään mitään, vaan jako on oikeudenmukainen. Hän on osaltaan mahdollistanut tienaamistani ja omaisuuteni karttumista.

Jos kaikki ei olisi yhteistä, olisi mielestäni tosi tylsää koko avioliiton ajan miettiä, kumman pitää maksaa ravintolalasku, miten jakaa kauppalaskut kun toinen syö enemmän ja kalliimpaa ruokaa, miten osittaa keittiöremontti toisen omistamaan osakkeeseen mutta jota toinen osapuoli nimenomaan toivoo... Ihan liian vaikeaa. Kyllä siinä on ihan samanlaiset mahdollisuudet "rahastaa" toista.

Meilläkään ei edes otettu puheeksi avioehtoa. Olen itse sitä mieltä, että avioehto on epäluottamuksen osoitus. Olisi ollut aika jännä tilanne, jos oma mieheni aikanaan olisi halunnut suojata omaisuutensa minulta. En olisi lähtenyt sellaiseen liittoon, enkä olisi koskaan ehdottanut miehelleni sellaista. Sellaisissa täälläkin mainituissa tilanteissa, kuten perheyritys, maatila, miljoonaomaisuus ym. se voi mahdollisesti olla tarpeen. Avioliitosta on muutenkin tullut jonkinlainen astetta virallisempi seurustelusuhde, jossa omaa aviomiestä pidetään sukupuolensa takia epäluotettavana ja avioeroa todennäköisenä. Siihen on sitten varauduttava säästämällä, että pärjää kun se ero tulee. Minulle avioliiton solmiminen taas merkitsee perheyksikön perustamista (lapsineen tai ilman lapsia). Puolisoilla on sitten lakisääteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia toisiinsa nähden. Mielestäni on myös parempi, että tällä yksiköllä on oma yhteinen talous. Meillä tätä taloutta hoitaa mies. Nykyisin naisille tuntuu olevan ihan erityisen tärkeää korostaa sitä, että heillä on omat rahat ja että he ovat täysin itsenäisiä jne. yhteiselle tilille sitten jyvitetään näistä omista rahoista prosenttiosuudet huoltoasemakahveista ja lastenvaatteista. En ymmärrä, miksi pitää koko ajan korostaa omaa erillisyyttään omalle aviomiehelleen. Naisena tykkään siitä, että mieheni maksaa kahvit siellä huoltoasemalla, eikä minun tarvitse miettiä sellaista ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en halunnut avioehtoa ja minulle on ollut alusta asti selvää, että mahdollisen eron tullessa kaikki menee puoliksi. Olen parempituloinen meistä. Mielestäni kumppani ei siinä rahasta yhtään mitään, vaan jako on oikeudenmukainen. Hän on osaltaan mahdollistanut tienaamistani ja omaisuuteni karttumista.

Jos kaikki ei olisi yhteistä, olisi mielestäni tosi tylsää koko avioliiton ajan miettiä, kumman pitää maksaa ravintolalasku, miten jakaa kauppalaskut kun toinen syö enemmän ja kalliimpaa ruokaa, miten osittaa keittiöremontti toisen omistamaan osakkeeseen mutta jota toinen osapuoli nimenomaan toivoo... Ihan liian vaikeaa. Kyllä siinä on ihan samanlaiset mahdollisuudet "rahastaa" toista.

Meilläkään ei edes otettu puheeksi avioehtoa. Olen itse sitä mieltä, että avioehto on epäluottamuksen osoitus. Olisi ollut aika jännä tilanne, jos oma mieheni aikanaan olisi halunnut suojata omaisuutensa minulta. En olisi lähtenyt sellaiseen liittoon, enkä olisi koskaan ehdottanut miehelleni sellaista. Sellaisissa täälläkin mainituissa tilanteissa, kuten perheyritys, maatila, miljoonaomaisuus ym. se voi mahdollisesti olla tarpeen. Avioliitosta on muutenkin tullut jonkinlainen astetta virallisempi seurustelusuhde, jossa omaa aviomiestä pidetään sukupuolensa takia epäluotettavana ja avioeroa todennäköisenä. Siihen on sitten varauduttava säästämällä, että pärjää kun se ero tulee. Minulle avioliiton solmiminen taas merkitsee perheyksikön perustamista (lapsineen tai ilman lapsia). Puolisoilla on sitten lakisääteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia toisiinsa nähden. Mielestäni on myös parempi, että tällä yksiköllä on oma yhteinen talous. Meillä tätä taloutta hoitaa mies. Nykyisin naisille tuntuu olevan ihan erityisen tärkeää korostaa sitä, että heillä on omat rahat ja että he ovat täysin itsenäisiä jne. yhteiselle tilille sitten jyvitetään näistä omista rahoista prosenttiosuudet huoltoasemakahveista ja lastenvaatteista. En ymmärrä, miksi pitää koko ajan korostaa omaa erillisyyttään omalle aviomiehelleen. Naisena tykkään siitä, että mieheni maksaa kahvit siellä huoltoasemalla, eikä minun tarvitse miettiä sellaista ollenkaan.

Viimeinen lause paljasti sinut.

0/5

Vierailija kirjoitti:

Kullankaivajaa (sukupuoleen katsomatta) harmittaa, jos suunnitelmat romutetaan heti kättelyssä.

Enemmän kyllä ihmettelen avioliiton tarvetta ylipäätään.

Täysin turha ja vanhentunut instituutio.

Turha lastenkin osalta? Missä umpiossa oikein elät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä olemassa ihmisiä joiden mielestä avioehto ei ole itsestäänselvyys??

Olen paljon pienituloisempi kuin mieheni ja halusin ilman muuta avioehdon. En kestäisi puheita siitä että olen mieheni kanssa vaan rahasta ja eron tullessa nettoamassa. Käyn töissä, ei mieheni tarvitse mua elättää jos erotaan. Jotenkin toi toisen siivellä eläminen ja erolla nettoaminen on niin vastenmielinen ajatus et hyi olkoon! Eri asia tietysti jos on sairauden tai työttömyyden vuoksi hetkellisesti ilman tuloja.

Tuleeko sinulle useinkin yllätyksenä, että joku muu voi ajatella asioista eri tavalla kuin sinä? Jotkut näkee perheen yhteisenä projektina jonka eteen kumpikin tekee samanarvoista työtä. Esimerkiksi minä saan ylimääräisistä viikonloppuvuoroista tonnin käteen. Niiden tekeminen edellyttää kuitenkin sitä, että puoliso käyttää kenties viikon ainoan vapaapäivänsä kolmen pienen lapsen hoitamiseen yksin. Minusta olisi täysin kohtuutonta, että jemmaisin tuon rahan jonnekin pelkästään itselleni piiloon eikä puoliso saisi siitä erossa siivuakaan.

Tarvitko tuota ylimääräistä tonnia vai olisiko parempi viettää aikaa perheen kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en halunnut avioehtoa ja minulle on ollut alusta asti selvää, että mahdollisen eron tullessa kaikki menee puoliksi. Olen parempituloinen meistä. Mielestäni kumppani ei siinä rahasta yhtään mitään, vaan jako on oikeudenmukainen. Hän on osaltaan mahdollistanut tienaamistani ja omaisuuteni karttumista.

Jos kaikki ei olisi yhteistä, olisi mielestäni tosi tylsää koko avioliiton ajan miettiä, kumman pitää maksaa ravintolalasku, miten jakaa kauppalaskut kun toinen syö enemmän ja kalliimpaa ruokaa, miten osittaa keittiöremontti toisen omistamaan osakkeeseen mutta jota toinen osapuoli nimenomaan toivoo... Ihan liian vaikeaa. Kyllä siinä on ihan samanlaiset mahdollisuudet "rahastaa" toista.

Meilläkään ei edes otettu puheeksi avioehtoa. Olen itse sitä mieltä, että avioehto on epäluottamuksen osoitus. Olisi ollut aika jännä tilanne, jos oma mieheni aikanaan olisi halunnut suojata omaisuutensa minulta. En olisi lähtenyt sellaiseen liittoon, enkä olisi koskaan ehdottanut miehelleni sellaista. Sellaisissa täälläkin mainituissa tilanteissa, kuten perheyritys, maatila, miljoonaomaisuus ym. se voi mahdollisesti olla tarpeen. Avioliitosta on muutenkin tullut jonkinlainen astetta virallisempi seurustelusuhde, jossa omaa aviomiestä pidetään sukupuolensa takia epäluotettavana ja avioeroa todennäköisenä. Siihen on sitten varauduttava säästämällä, että pärjää kun se ero tulee. Minulle avioliiton solmiminen taas merkitsee perheyksikön perustamista (lapsineen tai ilman lapsia). Puolisoilla on sitten lakisääteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia toisiinsa nähden. Mielestäni on myös parempi, että tällä yksiköllä on oma yhteinen talous. Meillä tätä taloutta hoitaa mies. Nykyisin naisille tuntuu olevan ihan erityisen tärkeää korostaa sitä, että heillä on omat rahat ja että he ovat täysin itsenäisiä jne. yhteiselle tilille sitten jyvitetään näistä omista rahoista prosenttiosuudet huoltoasemakahveista ja lastenvaatteista. En ymmärrä, miksi pitää koko ajan korostaa omaa erillisyyttään omalle aviomiehelleen. Naisena tykkään siitä, että mieheni maksaa kahvit siellä huoltoasemalla, eikä minun tarvitse miettiä sellaista ollenkaan.

Viimeinen lause paljasti sinut.

0/5

Jaahas, ja mikäköhän siis olen, kun nyt paljastuin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä olemassa ihmisiä joiden mielestä avioehto ei ole itsestäänselvyys??

Olen paljon pienituloisempi kuin mieheni ja halusin ilman muuta avioehdon. En kestäisi puheita siitä että olen mieheni kanssa vaan rahasta ja eron tullessa nettoamassa. Käyn töissä, ei mieheni tarvitse mua elättää jos erotaan. Jotenkin toi toisen siivellä eläminen ja erolla nettoaminen on niin vastenmielinen ajatus et hyi olkoon! Eri asia tietysti jos on sairauden tai työttömyyden vuoksi hetkellisesti ilman tuloja.

Tuleeko sinulle useinkin yllätyksenä, että joku muu voi ajatella asioista eri tavalla kuin sinä? Jotkut näkee perheen yhteisenä projektina jonka eteen kumpikin tekee samanarvoista työtä. Esimerkiksi minä saan ylimääräisistä viikonloppuvuoroista tonnin käteen. Niiden tekeminen edellyttää kuitenkin sitä, että puoliso käyttää kenties viikon ainoan vapaapäivänsä kolmen pienen lapsen hoitamiseen yksin. Minusta olisi täysin kohtuutonta, että jemmaisin tuon rahan jonnekin pelkästään itselleni piiloon eikä puoliso saisi siitä erossa siivuakaan.

Miksi tehdä kolme pientä lasta, jos ei ole edes aikaa viettää heidän  kanssaan vaan pitää painaa ylimääräisiä viikonloppuvuoroja? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä olemassa ihmisiä joiden mielestä avioehto ei ole itsestäänselvyys??

Olen paljon pienituloisempi kuin mieheni ja halusin ilman muuta avioehdon. En kestäisi puheita siitä että olen mieheni kanssa vaan rahasta ja eron tullessa nettoamassa. Käyn töissä, ei mieheni tarvitse mua elättää jos erotaan. Jotenkin toi toisen siivellä eläminen ja erolla nettoaminen on niin vastenmielinen ajatus et hyi olkoon! Eri asia tietysti jos on sairauden tai työttömyyden vuoksi hetkellisesti ilman tuloja.

Tuleeko sinulle useinkin yllätyksenä, että joku muu voi ajatella asioista eri tavalla kuin sinä? Jotkut näkee perheen yhteisenä projektina jonka eteen kumpikin tekee samanarvoista työtä. Esimerkiksi minä saan ylimääräisistä viikonloppuvuoroista tonnin käteen. Niiden tekeminen edellyttää kuitenkin sitä, että puoliso käyttää kenties viikon ainoan vapaapäivänsä kolmen pienen lapsen hoitamiseen yksin. Minusta olisi täysin kohtuutonta, että jemmaisin tuon rahan jonnekin pelkästään itselleni piiloon eikä puoliso saisi siitä erossa siivuakaan.

Miksi tehdä kolme pientä lasta, jos ei ole edes aikaa viettää heidän  kanssaan vaan pitää painaa ylimääräisiä viikonloppuvuoroja? 

Monet ihmiset nyt tekevät lapsia ja käyvät töissä, ei se paheksumalla siitä muutu. Toki aiheesta voi halutessaan perustaa oman ketjun jos asiasta vääntäminen kovasti kiinnostaa. Tässä nyt oli kyse omaisuuden jaosta erossa.

Jospa avioehto uhkaa romuttaa koko liikeidean? Eikö se jo aiheuta vastarintaa?

Vierailija kirjoitti:

Onko vielä olemassa ihmisiä joiden mielestä avioehto ei ole itsestäänselvyys??

Olen paljon pienituloisempi kuin mieheni ja halusin ilman muuta avioehdon. En kestäisi puheita siitä että olen mieheni kanssa vaan rahasta ja eron tullessa nettoamassa. Käyn töissä, ei mieheni tarvitse mua elättää jos erotaan. Jotenkin toi toisen siivellä eläminen ja erolla nettoaminen on niin vastenmielinen ajatus et hyi olkoon! Eri asia tietysti jos on sairauden tai työttömyyden vuoksi hetkellisesti ilman tuloja.

Jotkut näkee avioparin ja perheen yhtenä yksikkönä, jonka yhteydessä "siivellä elämisestä" tai "erolla nettoamisesta" puhuminen kuulostaa lähinnä absurdilta. Itse en tajua, mitä järkeä on edes mennä naimisiin, jos halutaan kerran pitää elämät ja taloudet visusti erillään ja elämän ykkösjuttu on se ettei kumpikaan vaan hyödy toisistaan mitenkään.

Ap, lässyn, lässyn.

Tämä on varmaan täysin kielletty mielipide, mutta eihän kaikkia liittoja solmita silkasta rakkaudesta. Jos varakas ihminen pariutuu itseään selvästi nuoremman ja kauniimman mutta varattoman henkilön kanssa, niin kai siinä tyhmempikin tajuaa mistä on kyse. Enemmän tai vähemmän ostetusta seurasta. Riippuu sitten puolisoista millaiseen sopimukseen tästä seuran hinnasta päästään. Joskus siihen sopimukseen kuuluu se ettei avioehtoa tehdä, eikä tähän pitäisi minusta kenelläkään olla mitään mussuttamista.

En välttämättä arkisia rahoja alkaisi avioehdolla erottelemaan omassa tapauksessani kun olemme molemmat pienituloisempia ja työkykyisyys on rajallista, mutta en minäkään ymmärrä miksi ei hankkisi avioehtoa sukuomaisuudelle ja mahdollisesti tuleville perinnöille.

Meidän tapauksessa avioehdossa myös perintöjen lisäksi olisi maininta että naisystävä pitää yrityksensä itsellään.

En toki toivo että eroamme, mutta en koe että olisi mitenkään pahasta tehdä turvaverkkoa alle. 

Me ainakin molemmat koemme avioehdon tuovan turvallisuuden tuntua.

Vierailija kirjoitti:

Jos ollaan ihan yhdessä rakennettu elämä "nollasta", niin silloin en näe avioehdolle syytä, kun puolisot voi kuitenkin testamentilla rajata perinnöistä ulos. Jos taas toinen on kerennyt kartuttamaan huomattavasti isomman omaisuuden, niin silloin ymmärrän, jos ennen avioliittoa kerrytetty omaisuus suojataan avioehdolla.

Ymmärrättehän kaikki, että aviopuolisot eivät pysty rajaamaan toisiaan testamentilla oman sukunsa perinnöistä ulos. Jos toinen on saanut sukunsa omaisuutta perintönä, se on osa yhteistä säästöä, ellei alkuperäinen perinnönjättäjä ole tätä rajausta omassa testamentissaan tehnyt.

Esimerkki: mies ja vaimo kumpikin on ilman omaisuutta. Vaimo perii vanhemmiltaan miljoonan euron talon ilman rajaavaa testamenttia. Vaimo kuolee ennen miestään, muuta omaisuutta ei ole kertynyt, ja näin miehelle menee puolet tästä miljoonan talosta. Vaimo ei ole itse voinut testamentilla määrätä toisin, koska se oli avio-oikeuden alaista omaisuutta. Samoin käy, jos ero tulee (vaikka tässä ketjussahan ei koskaan kellekään niin käy), puolet lähtee miehen mukaan.

Tosin jos pari on lapseton aviopari ja testamenttia ei ole, vaimon kuollessa miehelle menee koko talo, ei vain puolisko. Näin voi tietysti olla tarkoituskin, eikä siinä mitään pahaa niin kauan kuin ihmiset ymmärtävät, mitä ovat tekemässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmillani oli yhteinen talous, mutta avioehto oli kuitenkin olemassa ja selkeä jako tileissä/rahastoissa/osakkeissa/kiinteistöissä. Yhteinen taloustili heillä toki oli. Olivat onnellisesti naimisissa 40 vuotta ja keränneet varallisuutta saman verran. Mielestäni avioehto ja heidän toiminta muutenkin talousasioissa helpotti äitini perinnönjakoa meidän kolmen lapsen kesken, koska pystyi erittelemään helposti mitä kumpikin vanhempi omisti.

Minulle oli itsestäänselvää, että avioehto tehdään naimisiin mennessä ja mieheni oli asiassa samaa mieltä.

Ilman avioehtoa kuolemaan päättyneessä avioliitossa tehdään myös avioliiton ositus, jolloin tasinkona voi siirrellä pesän omaisuutta helpommin. Tasingosta ei makseta veroja. Voi olla, että te lapset joudutte lopulta maksamaan enemmän perintöveroja vanhempienne perinnöstä, kun omaisuudet ovat erillisiä. 

Erikseen ne vanhempien perintöverot maksetaankin, sillä harvojen vanhemmat kuolevat samaan aikaan. Lisäksi perintövero on progressiivinen. Kahdessa osassa oleva omaisuus on pienempi kuin yhdessä.

Perintöverojen osuus riippuu, millaista omaisuutta on ja miten sitä käytetään. Jos leski hallinnoi kuolinpesää, hän voi halutessaan käyttää varoja niin, että lopulta lapsille tulee vähemmän perintöveroa. Leski voi vaikka halutessaan lahjoittaa omaisuutta lapsille ja lapsenlapsille max 4999 e/ 3v. Sanotaan, että lapsia on 2 ja lapsenlapsia 4, joten yhteensä tämä tekee 29 994 euroa. Leski voi myös maksaa lasten tai lastenlasten kuluja tai teetättää kuolinpesän omistamalle mökille remontti. Näistä ei tarvitse maksaa perintöveroa, sillä leski saa käyttää hallinnoimaansa omaisuutta haluamallaan tavalla. 

Jos lapset puolestaan saavat toisen vanhemman perinnön suoraan, menee siitä välittömästi perintövero. 

Niin avioehdon ohella voidaan tehdä testamentti, jossa puolisolle myönnetään puolet omaisuudesta, jos leski halutaan hallinoimaan edesmenneeltä jäänyttä pottia. Aviopuolisohan ei peri ilman testamenttia, hänelle vain ositetaan puolet omaisuudesta jos avioehtoa ei ole. 

Jos aviopuoliso saa testamentin kautta omaisuutta, siitä menee perintövero. Avioliiton osituksessa lesken saamasta tasingosta ei puolestaan mene veroa. Jos haluaa lesken hallinnoivan kuolinpesän omaisuutta, voi olla järkevää mennä ihan avioliittolain mukaan. Eli ei tehdä avioehtoa, joka kattaa myös avioliiton päättymisen kuolemaan.

Halutessaan voi tehdä avioehdon, joka rajataan koskemaan vain avioeroa. 

Et voi tietää, kumpi kuolee ensin, varakkaampi vai köyhempi puoliso.

Tää naurattaa :) joku alapeukuttaja näköjään tietää, kumpi kuolee ensin. No, köyhempi tietenkin vai?

Vierailija kirjoitti:

En välttämättä arkisia rahoja alkaisi avioehdolla erottelemaan omassa tapauksessani kun olemme molemmat pienituloisempia ja työkykyisyys on rajallista, mutta en minäkään ymmärrä miksi ei hankkisi avioehtoa sukuomaisuudelle ja mahdollisesti tuleville perinnöille.

Meidän tapauksessa avioehdossa myös perintöjen lisäksi olisi maininta että naisystävä pitää yrityksensä itsellään.

En toki toivo että eroamme, mutta en koe että olisi mitenkään pahasta tehdä turvaverkkoa alle. 

Me ainakin molemmat koemme avioehdon tuovan turvallisuuden tuntua.

Mikä ihme on sukuomaisuus? Minä esim. olen perinyt ensimmäisen mieheni, joka jätti minut leskeksi. Perin häneltä hänen osuutensa meidän yhdessä muodostamasta omaisuudesta. Minun mielestäni, se on minun omaisuuttani, jota käyttää minun nykyinen perheeni. Nykyinen mieheni on perinyt vanhemmiltaan useamman satatuhatta. Se oli hänen vanhempiensa rahaa ja nyt se on hänen rahaansa käyttää miten haluaa omaan perheeseensä. Millä tavalla se sukuomaisuus on jotenkin enemmän jonkun siskon tai serkun omaisuutta kuin sen, joka sen oikeasti perii ja joka käyttää sen omaan perheeseensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertaalleen eronneena kahden lapsen vanhempana, jos nyt jostain syystä olisin menossa uudelleen naimisiin, avioehto olisi välttämättömyys. Tämä siitä syystä, että haluan että lapseni jatkossakin perivät minut kokonaan, eikä mahdollinen uusi puoliso vie lasten perintöä.

Tilanne voi olla aivan toisenlainen ydinperheessä, jossa lapset ovat yhteisiä, ja kummallakin samankaltainen varallisuus ennen avioliittoa.

Tämä on ainoa tilanne, jossa avioehdon ymmärrän. Itse elän ydinperheessä, meillä on yksi lapsi. Viime sijassa molempien kaikki omaisuus on tuon yhden ja saman lapsen omaisuutta. Mitä sitä suotta ronkkimaan ehdoilla. Samoin hänen on oleva niin mummojensa kuin pappojensakin omaisuus vielä jonakin päivänä.

Varmaankin elät myös hyvin toimeentulevassa ydinperheessä, jos kaikki raha ja omaisuus ollaan valmiita säästämään suoraan seuraavalle sukupolvelle, eikä kumpikaan osaa edes kuvitella tilannetta jossa siitä voisi tarvita siivun omaankin käyttöön.

Kyllä, olemme varakkaita. Ei kuulu meidän maailmaamme ajatus, että jos tulisi ero, puolison toimeentulo hoituisi sosiaaliavustuksilla.

Ei siinäkään tapauksessa, kun puolisosi löytää uuden kumppanin suhteen sivulla ja tekee lapsia, ostaa talon itselleen ja uudelleen perheelleen ja velkaantuu. Sitten eroaa tästä uudesta kumppanista ja retkahtaa uhkapeleihin ja velkaantuu lisää. Päättää alkaa ryyppäämään ja jättää sinut. Sinä olet teoriassa siis valmis maksamaan tämän sivusuhteen ja sen aiheuttamat kustannukset?

En sano, että teillä ei olisi luja liitto. Elämässä voi kuitenkin käydä mitä vain ja sitten itkettää.

Tuollainenkaan harhahyppy ei vielä erityisemmin kiikuttaisi venettä. Sitä paitsi, eronhan minä ottaisin jo siinä vaiheessa, kun puoliso alkaisi etsiä uutta suhdetta. Eikä hän etsi, sillä se lapsi on hänen elämänsä keskiö, jota hän ei koskaan riskeeraisi.

Kyse on tilanteesta, jossa sinä et tiedä siitä mitään. Kaikki tapahtuu silmänkääntö temppuna. Saat tietää vasta siinä vaiheessa, kun velat ovat isot ja mies ehtii jättämään sinut ensin. Ja joo, uuden suhteen lapsi on tosiaan keskiössä. Eihän hän sitä riskeeraisi.

Miehellä on ilmeisesti paljon omaa varallisuutta pantiksi velkoja vastaan? Siihenhän se miehen omaisuus hupenisi jos ei velkojaan maksaisi. Yhteistä tai toisen omaisuutta ei voi pantata ilman toisen suostumusta.

Niin, ja ilman avioehtoa sinne hupenee myös sinun omaisuutesi. Ilman avioehtoa suoraan puolet pesän säästöstä, ja ulosotossa voi odottaa vielä 300.000 euroa vakuudettomia pikavippejä ja perintäkuluja. Näitäkin on nähty. Niin että onko sulla varaa siihen, ja ennen kaikkea, kelpaisiko se sulle? Noin rakkauden osoituksena, kun suojaava avioehto olisi ollut varautumista eroon. Hups, no niinhän se tässä tapauksessa olisi ollutkin.