Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Mies on sokissa" - tunnettu psykologi kertoo uudessa kirjassaan, miksi perinteiset miehet ovat vaikeuksissa

Vierailija
29.03.2021 |

Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut.

– Nyt, historiallisesti katsottuna yhtäkkiä, häneltä odotetaan herkkää vuorovaikutusta perheensä kanssa, avautumista omista tunteistaan sekä puhumista, vaikkei hänen mielestään ole mitään, mistä puhua. Mies on sokissa, kirjoittaa psykologi Tony Dunderfelt tänään ilmestyvässä kirjassaan Miksi mies ei puhu tunteistaan - 21 yleisintä parisuhteen ongelmaa ja niiden ratkaisut (Docendo 2019).

Dunderfeltin mukaan miesten elämässä on tapahtunut valtavan suuri psykologinen muutos.

– Tänä päivänä mies ei voi enää toimia kuin isäntä ennen vanhaan, jolloin hän töistä kotiin tultuaan söi mamman eli vaimon valmistaman ruoan ja häipyi sitten ”luolaansa”. Hänen ei silloin oletettukaan ottavan mainittavaa yhteyttä perheen muihin jäseniin. Nykyään miehen on juteltava vaimon kanssa päivän kuulumisista, ratkottava lastenkasvatukseen liittyviä ongelmia ja sovittava siivousvuoroista, Dunderfelt kirjoittaa.

– Enää ei riitä vain se, että mies on mies, Dunderfelt jatkaa.
”Naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti”
Koska naiset eivät tarvitse miehiä enää taloudellisen turvallisuuden takaajiksi, miesten rooli on muuttunut.

– Parissakymmenessä vuodessa naisten itsevarmuus on kasvanut huimasti. He näyttävät nykyään selkeästi, mikä on heille riittävän arvokasta ja mikä ei, Dunderfelt toteaa.

Dunderfeltin mukaan perinteiset mallit eivät kuitenkaan häviä meistä yhtäkkiä ja siksi nykymies alkaa helposti soveltaa oppimiaan vanhoja malleja vuorovaikutuksessa modernin itsenäisen naisen kanssa. Dunderfelt listaakin kirjassaan perinteisen ja nykyajan miehen ominaisuudet ja käy läpi molempien vahvuudet ja heikkoudet.

Parisuhteessa asiat menevät helposti metsään, jos modernin naisen kanssa elävä mies alitajuisesti ajattelee, että esimerkiksi ruuanlaitto on naisen tehtävä ja nykyaikaisen miehen kanssa elävä nainen odottaa, että mies kuitenkin hoitaa ”miehen hommat”.

– Sekä perinteistä miehekkyyttä että nykyajan maskuliinisuutta tarvitaan, Dunderfelt arvioi kirjassaan.

mies53v

Kommentit (797)

Vierailija
361/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä ketjuissa öyhöttävät aina ne samat miehet joilla ei parempaakaan tekemistä yksinkertaisesti ole.

Ja öyhötyshän on tässä kontekstissa sitä ettei 100% ole samaa mieltä kuin solvauksia ja muuta leimaavaa pas*** miesten niskaan suoltavat ketjun feministit ovat.

Sori muuten mutta 100 yläpeukkua omille viesteillenne ja 100 alapeukkua muiden viesteille ei todista että te olette oikeassa. Joten turhaa vaivaa näette tuonkin teatterin kanssa. 

Syö kaiken uskottavuuden se että haukut muita ja sitten puhut käytöstavoista. Et taida todella erottaa sitä?

Niin no sehän kertoo enemmistön mielipiteen. Erikoista että harva kannattaa omaa raivokasta naistenalistamistasi. Näyttää kuitenkin menevät sulla tunteisiin syystä tai toisesta. 😂

Syökö? Puolustuksekseni voin todeta että opettelin tuon kommenttityylin parhaista parhailta eli sinulta ja muilta ketjun feministeiltä.

Seuraavaksi pitäisi näemmä opetella tuo teidän logiikkanne. 

Vierailija
362/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.

Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi  hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.

Vieläkään et ole kertonut millainen se naisellinen nainen nyt sitten on?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
363/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme juttu. Minä koulutettuna miehenä olen tapaillut koulutettuja naisia. Ei ole ollut ikinä ongelmaa tasa-arvon kanssa.

Vierailija
364/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jotakin miessukupuolessa on pielessä. Miksi pojat on kautta aikain kasvatettu (isien toimesta) olemaan näyttämättä tunteitaan, jopa pikkuvauvoille saatetaan sanoa "älä itke olet mies" ja kyllä, olen itse nähnyt tämmöisen tilanteen vierestä. Tai siis vihaa saa näyttää ja avoimesti varsinkin omaa puolisoa ja lapsia kohtaan. Opetetaan juopotteluun, tupakointiin ja laiskotteluun. Sitten vielä päälle nämä myös pojille tehtävät ympärileikkaukset joita monissa maissa harrastetaan, nykyään vielä niinkin "sivistyneessä" valtiossa kuin USA. 

Ei ihme jos lesbosuhteet ja yksinhuoltajuus kiinnostavat nykynaisia. Enkä ihmettele Riikka Suomista että huutaa pojalleen, symppaan häntä täysin.

Ja puolet maapallon väestöstä jälleen kerran leimattu.

Tämä naisten vihapuhuminen on todella naurettavaa. 

Vierailija
365/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko "perinteinen mies" se viinaa kittaava, vaimoa ja lapsia pieksevä perheen ainoa elättäjä vai mitä? Sietääkin tuollaiset dinosaurukset kuolla sukupuuttoon.

Sellaiset toksiset muotit taas miehille, naisten selittämänä. 

Mikä ihmeen vimma teillä naisilla on tunkea miehet teidän toksisiin muotteihinne? 

Mitä ihmettä. Kuinka sinä oikein luet näitä viestejä? Onko olemassa jotain luovan lukemisen kursseja vai kuinka tuo on edes mahdollista?

Naisten tavoitteena on lähinnä vapauttaa kaikki toksisista muoteistaan. Miehet kuitenkin mielellään vielä piilottelevat siinä omassa lokerossaan, kuten Tony D:n kirjoituksista huomaa.

Sinäkö et todellakaan näe omien toksisten muottiesi rakentelua? 

Vierailija
366/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kun mennään vielä vähän ajassa taaksepäin niin mies on roikkunut puussa ja raapinut alasti pallejaan. naaraan puutteessa ovat miehet tuupannet toisiaan eikä sekään piirre ole miehistä mihinkään hävinnyt.. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
367/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.

Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi  hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.

Vieläkään et ole kertonut millainen se naisellinen nainen nyt sitten on?

Se sellainen kuin venäläinen nainen. Panostaa viimeisen päälle ulkonäköön ja palvoo miestään kotona vaikka kävisi itsekin töissä.

Vierailija
368/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No voi nyyhkistä. Eiköhän tässä olla tultu siihen, että itsenäiseksi opetetut naiset hoitavat elämänsä, koska ei ole ollut muuta mahdollisuutta. Äidit ovat pienestä pitäen opettanut, laittanut kouluun ja varoittanut niistä ”huonoista miehistä”. Naiset hoitavat kotinsa, lapsensa, työnsä ja muut asiansa aivan yksin tai ainakin ovat aina varautuneet siihen.

Pojille ei opeteta tällaista. Poikien isähahmot ovat niitä ylisukupolven traumoja maton alle lakaisevat vihaiset kärtty miehet, jotka ovat kaiken ajan töissä. Vaikka sama isähahmo olisi naisella, se vaikuttaa eritavalla mieheen, kuin naiseen. Sitten äidit hyysäävät pojat aikuisuuteen asti, jonka jälkeen odotetaan tyttöystävän tai vaimon jatkavan hyysäystä. Voidaanko opettaa pojistakin itsenäisiä nuoria miehiä, jotka ovat valmiita hoitamaan työt, perheen ja kodin ihan itsenäiseti?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
369/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko "perinteinen mies" se viinaa kittaava, vaimoa ja lapsia pieksevä perheen ainoa elättäjä vai mitä? Sietääkin tuollaiset dinosaurukset kuolla sukupuuttoon.

Sellaiset toksiset muotit taas miehille, naisten selittämänä. 

Mikä ihmeen vimma teillä naisilla on tunkea miehet teidän toksisiin muotteihinne? 

En ole tuo, jonka kommenttiin viittaat. Viittaamasi henkilö ei tunkenut ketään yhtään mihinkään muottiin. Hän esitti kysymyksen aloittamalla lauseen sanalla onko ja laittamalla sen loppuun kysymysmerkin. Sinä olisit voinut päättää asiallisesti vastata viestissä ollesseen kysymykseen ja kertoa mikä sinun mielestäsi on "perinteinen mies". Valitsit kuitenkin toisin. Päätit väittää virheellisesti hänen, ja siinä sivussa näköjään kaikkien muidenkin naisten, tunkevan miehiä toksisiin muotteihinsa. Tästä voi helposti päätellä, että olet ilmeisesti eri mieltä siitä millainen on "perinteinen mies". Joten kerropa nyt tässä meille kaikille ikioma vastauksesi alkuperäiseen kysymykseen onko "perinteinen mies" se viinaa kittaava, vaimoa ja lapsia pieksevä perheen ainoa elättäjä vai mitä?

Oooooooo, annoit oikein kaksi muottia perinteiselle miehelle.

Tämä sinun kommenttisi on juuri se mitä ajoin takaa. 

Vierailija
370/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.

Toisessa todellisuudessa minulla olisi 250 k€ omaisuus ja velaton rivarikämppä. Siivous siivoojan hoitamana. Helppo ja vakaa elämä.

Mutta kun ryssin totaalisesti ja aloin perhefaijaksi vastoin parempaa ymmärrystä, tässä eletään "sitku"-elämää. Eli kun muksut tarpeeksi vanhat ja omillaan, kultaiselle rouvalle kenkää ja otan elämäni takaisin. Hänellä tulee elintaso laskemaan radikaalisti, minulla paranemaan. Juristin olen jo katsonut hoitamaan homman niin että tuleva ex-rouva tulee kärsimään erossa ja kunnolla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
371/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.

Ongelmaksi muodostuu naisellisuuden puute. Mitä tasa-arvoisempi nainen on, niin sitä enemmän on puutteita naiseudessa. Niinpä mies mielummin maksaisi enemmän naisellisesta naisesta kuin maksaisi  hieman vähemmän, koska nainenkin on silloin huonompi.

Nimimerkillä 3000 viestä ulinaa siitä kuka maksaa kahvikupin treffeillä.

Etukäteen ei tiedä minkälainen nainen on. Miehet haluavat maksaa vain laadusta eikä hukkainvestointeja haluta tehdä. Se tekee asian vaikeaksi :)

Vierailija
372/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käyttäjä38535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne. 

Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia väittämällä, että tasa-arvon kannattaminen ja naisten oikeuksien puolustaminen tarkoittaa samaa kuin huonot käytöstavat. Tällä virheellisellä väittämällä sovinistimies yrittää paeta omaa vastuuta ja olla ottamatta osaa millään tavalla meneillä olevaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

Eli et keksinyt vastaukseksi muuta kuin leimaamista ja öyhötystä jonka luulet oikeuttavan itse itsensä? Paranna ne omat tapasi ja tule vasta sitten vaatimaan muita muuttumaan. 

Luetko oikeasti ollenkaan viestiä johon vastataan? Jos asiallinen käytös on sinulle sitä että muut käyttäytyy kuten haluat ja itse voit solvata muita niin, mitä helvettiä?

Sori mutta vaikka lukisin viestisi niin ei se sitä tarkoita että olisin automaattisesti samaa mieltä siinä esitetyistä ajatuksista. Jännä miten monella netinkäyttäjällä on tuo harhaluulo.

Lisäksi sinulla ei näytä olevan mitään kokemusta ihmisistä jotka on kanssasi eri mieltä joten puolustusreaktiona heittelet liukuhihnalta solvauksia kun et keksi muutakaan sanottavaa. Eli toistan: paranna ensin omat tapasi ennen kuin vaadit muita muuttumaan.

Minulla ei ole mitään tarvetta kuunnella kaikenmaailman öyhöttäjien vaatimuksia. 

Säälittävää luettavaa, olet kyllä pieni mies. Haukut muut ja seuraavassa viestissä olet pyhimys joka saarnaa käytöstavoista. Ihan kuin eläisit monena eri persoonana. Ja puhut muiden harhaluuloista.

You have big problems.

Kyllä ne ongelmat on täysin sinun puolellasi. Minähän olen vaan todennut ettei minua kiinnosta teidän vaatimuksenne ja saanut vastaukseksi pelkkiä solvauksia kun tämä vaihtoehto ei tunnu feministihihhuleille kelpaavan ollenkaan :D

Silti olet yhä täällä? Kukaan ei edes vaadi sinulta mitään, itse vaadit naisia muuttumaan ja muuttamaan tapansa. Saat olla skitso iha rauhassa yksinäsi, näinhän se varmasti onkin. Jos pidät siitä niin mikäs siinä. Öyhötät itse että muut öyhöttää ja solvaat minkä kerkeät naisia. En sinuna odottaisi sympatiaa ja ylistäviä kommentteja, henk.koht. mielestänibolet alinta ihmisp*****. Kaltaisesi miehet usein on juuri niitä naisille vaarallisia ja väkivaltaisia miehiä. Yhteiskunta muuttuu ja sinä et sitä kehitystä pysäytä vaikka öyhötät täällä aamusta iltaan. Sry.

En vastaa tässä nyt varsinaisesti tuohon ylläolevaan kommenttiin, vaan useampaan sitä edeltään viestiin, jotka löytyvät lainatusta ketjusta boldattuina. Itsehän kirjoitin viesteistä vain sen, joka alkaa sanoilla "Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia,,,". En ole kirjoittanut sen jälkeen tulleita vastauksia.

Lihavoiduissa lainatuissa viesteissä näemme loistavan esimerkin siitä kuinka sovinistitrolli kääntää kaiken järjellisen ajattelun päälaelleen. Hän syyttää asiallisesti kommentoivia henkilöitä öyhöttämisestä, leimaamisesta ja solvaamisesta. Hän kertoo myös saaneensa omiin kommentteihinsa vastaukseksi pelkkiä solvauksia. Kiinnostaisikin nyt tietää kuinka hän määrittelee öyhöttämisen, leimaamisen ja solvaamisen, koska monet muut täällä kirjoittelevat tuntuvat pitävän ennemminkin hänen viestejä öyhöttämisenä, leimaamisena ja solvaamisena. Tämä muistuttaakin erittäin paljon niitä tilanteita kouluissa, joissa koulukiusaaja kääntää tilanteen päälaelleen ja väittää koulukiusatun kiusanneen häntä.

Sovinistimies myös huutaa ja uhoaa, "ettei minua kiinnosta teidän vaatimuksenne", avaamatta tätä kommenttiansa tarkemmin. Hän ei kerro mistä vaatimuksista puhuu. Hänelle on myös kommentoitu, ettei kukaan ole vaatinut häneltä mitään. Näin juuri, täällä on vain ilmaistu mielipiteitä, mutta sovinistimies kokee ne vaatimuksiksi. Hän myös kirjoittaa "teidän vaatimuksenne" eli viittaa selkeästi johonkin ryhmään, vaikka olemme kuitenkin anonyymillä keskustelupalstalla, jossa on vain yksilöinä nimettömästi kirjoittavia henkilöitä, ei ryhmiä.

Jospa tämä palstalla paljon kirjoitteleva sovinistimies vielä jonain päivänä kertoo meille muille keskustelijoille tarkemmin mitä hän oikein tarkoittaa "teidän vaatimuksilla", ja erityisesti millä kriteereillä hän määrittelee mikä täällä palstalla on solvaamista ja mikä ei, mikä on leimaamista ja mikä ei, mikä on öyhöttämistä ja mikä ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
373/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mies ei saa olla mies"

?

Sitten samalla kerrotaan kuinka tämä entisajan mies oli vaimonsa passattavana. No siinäpä vasta mies. Eli ei mies ollenkaan. 

Vierailija
374/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on shokissa, koska nyt hän vasta ymmärtää, ettei tasa-arvossa voi ottaa rusinoita pullasta. Monet miehet oikein kerskailevat, kuinka kaikki pitää maksaa 50/50, vaikka mies olisi diplomi-insinööri ja nainen lastentarhanopettaja, koska TASA-ARVO, ja hehän eivät mitään lompakkoloisia hyysää. Kotitöissä sitten todetaankin, että nainen hoitaa varmaan päivittäin tai vähintäänkin viikottain tehtävät ruoanlaiton ja siivouksen, kun ne ovat naisten hommia, kun taas mies hoitaa miesten hommat, eli hän vie kahdesti vuodessa auton renkaat vaihdettavaksi. Ehkäisyasioissa nainen edelleen uhraa oman terveytensä popsimalla hormoneja, koska mies ei kestä pientä kumipalasta arvokkaan elimensä ympärillä.

Äitiemme sukupolvi vielä nieli tämän, koska heidän omat äitinsä olivat kasvattaneet heidät siihen, että naisen osana on kurjuus ja uhrautuminen. Omat äitimme ovat kasvattaneet meidät nykyajan pari-kolmekymppiset siihen, ettei suostuta tällaiseen naurettavaan kaksoisstandardiin. Ja sehän näitä mieslapsia risoo.

Tämä kotitöistä rääkyminen se jaksaa huvittaa. 

Tässä puhutaan nyt isommasta kuvasta, kuin siitä kuka teillä tiskaa salaattikulhon ja kattilan. 

Ymmärsinkö myös oikein, että sinä et naisena halua maksaa omaa osuuttasi elämisestä? 

Olen eri. Oma äitini valitsi sen, että mielummin hoitaa minut ja kodin täysin yksin ilman DI-isääni, joka oli täysi vapaamatkustaja perheessä. 

Harmi ettei DI isäsi ollut kiinnostunut perheestään.

Olen itse DI nainen, jolla on DI mies. Hän hoitaa kotihommat ja lapsen siinä missä minäkin. Vastaavasti hän on ollut kotona lapsen kanssa, kun minä menin vuorostani töihin. Eikä tämä ole mitenkään poikkeuksellista omassa ystävä/työkaveri piireissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
375/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Näissä ketjuissa öyhöttävät aina ne samat miehet joilla ei parempaakaan tekemistä yksinkertaisesti ole.

Samat sanat teistä naisista. Samat nollakommentit, jotka kaikki on nähty palstalla jo miljoona kertaa, kiertää kehää kuin ikiliikkuja. 

Että up yours vaan 

Vierailija
376/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä38535 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja mitähän feministinaisten öyhötys sitten on jos ei kulttuurin sisällä opittuja huonoja käytöstapoja? Eli pois vaan moiset tavat naisilta. Palataan keskustelemaan niistä miesten muutostavoista heti kun olette saaneet itse korjattua omat tapanne. 

Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia väittämällä, että tasa-arvon kannattaminen ja naisten oikeuksien puolustaminen tarkoittaa samaa kuin huonot käytöstavat. Tällä virheellisellä väittämällä sovinistimies yrittää paeta omaa vastuuta ja olla ottamatta osaa millään tavalla meneillä olevaan yhteiskunnalliseen muutokseen.

Eli et keksinyt vastaukseksi muuta kuin leimaamista ja öyhötystä jonka luulet oikeuttavan itse itsensä? Paranna ne omat tapasi ja tule vasta sitten vaatimaan muita muuttumaan. 

Luetko oikeasti ollenkaan viestiä johon vastataan? Jos asiallinen käytös on sinulle sitä että muut käyttäytyy kuten haluat ja itse voit solvata muita niin, mitä helvettiä?

Sori mutta vaikka lukisin viestisi niin ei se sitä tarkoita että olisin automaattisesti samaa mieltä siinä esitetyistä ajatuksista. Jännä miten monella netinkäyttäjällä on tuo harhaluulo.

Lisäksi sinulla ei näytä olevan mitään kokemusta ihmisistä jotka on kanssasi eri mieltä joten puolustusreaktiona heittelet liukuhihnalta solvauksia kun et keksi muutakaan sanottavaa. Eli toistan: paranna ensin omat tapasi ennen kuin vaadit muita muuttumaan.

Minulla ei ole mitään tarvetta kuunnella kaikenmaailman öyhöttäjien vaatimuksia. 

Säälittävää luettavaa, olet kyllä pieni mies. Haukut muut ja seuraavassa viestissä olet pyhimys joka saarnaa käytöstavoista. Ihan kuin eläisit monena eri persoonana. Ja puhut muiden harhaluuloista.

You have big problems.

Kyllä ne ongelmat on täysin sinun puolellasi. Minähän olen vaan todennut ettei minua kiinnosta teidän vaatimuksenne ja saanut vastaukseksi pelkkiä solvauksia kun tämä vaihtoehto ei tunnu feministihihhuleille kelpaavan ollenkaan :D

Silti olet yhä täällä? Kukaan ei edes vaadi sinulta mitään, itse vaadit naisia muuttumaan ja muuttamaan tapansa. Saat olla skitso iha rauhassa yksinäsi, näinhän se varmasti onkin. Jos pidät siitä niin mikäs siinä. Öyhötät itse että muut öyhöttää ja solvaat minkä kerkeät naisia. En sinuna odottaisi sympatiaa ja ylistäviä kommentteja, henk.koht. mielestänibolet alinta ihmisp*****. Kaltaisesi miehet usein on juuri niitä naisille vaarallisia ja väkivaltaisia miehiä. Yhteiskunta muuttuu ja sinä et sitä kehitystä pysäytä vaikka öyhötät täällä aamusta iltaan. Sry.

En vastaa tässä nyt varsinaisesti tuohon ylläolevaan kommenttiin, vaan useampaan sitä edeltään viestiin, jotka löytyvät lainatusta ketjusta boldattuina. Itsehän kirjoitin viesteistä vain sen, joka alkaa sanoilla "Tässä näemme taas kerran esimerkin siitä, kuinka sovinistimies yrittää hiljentää feministinaisia,,,". En ole kirjoittanut sen jälkeen tulleita vastauksia.

Lihavoiduissa lainatuissa viesteissä näemme loistavan esimerkin siitä kuinka sovinistitrolli kääntää kaiken järjellisen ajattelun päälaelleen. Hän syyttää asiallisesti kommentoivia henkilöitä öyhöttämisestä, leimaamisesta ja solvaamisesta. Hän kertoo myös saaneensa omiin kommentteihinsa vastaukseksi pelkkiä solvauksia. Kiinnostaisikin nyt tietää kuinka hän määrittelee öyhöttämisen, leimaamisen ja solvaamisen, koska monet muut täällä kirjoittelevat tuntuvat pitävän ennemminkin hänen viestejä öyhöttämisenä, leimaamisena ja solvaamisena. Tämä muistuttaakin erittäin paljon niitä tilanteita kouluissa, joissa koulukiusaaja kääntää tilanteen päälaelleen ja väittää koulukiusatun kiusanneen häntä.

Sovinistimies myös huutaa ja uhoaa, "ettei minua kiinnosta teidän vaatimuksenne", avaamatta tätä kommenttiansa tarkemmin. Hän ei kerro mistä vaatimuksista puhuu. Hänelle on myös kommentoitu, ettei kukaan ole vaatinut häneltä mitään. Näin juuri, täällä on vain ilmaistu mielipiteitä, mutta sovinistimies kokee ne vaatimuksiksi. Hän myös kirjoittaa "teidän vaatimuksenne" eli viittaa selkeästi johonkin ryhmään, vaikka olemme kuitenkin anonyymillä keskustelupalstalla, jossa on vain yksilöinä nimettömästi kirjoittavia henkilöitä, ei ryhmiä.

Jospa tämä palstalla paljon kirjoitteleva sovinistimies vielä jonain päivänä kertoo meille muille keskustelijoille tarkemmin mitä hän oikein tarkoittaa "teidän vaatimuksilla", ja erityisesti millä kriteereillä hän määrittelee mikä täällä palstalla on solvaamista ja mikä ei, mikä on leimaamista ja mikä ei, mikä on öyhöttämistä ja mikä ei.

Ei kannata odottaa liikoja tältä tyypiltä, luultavasti tähänkin tulee vastauksena vaan joku täysin järjetön oksennus.

Vierailija
377/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saavutetuista eduista luopuminen ottaa koville.

378/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten vasta olisivatkin shokissa kun jotuisivat yksin elättämään koko perheen ja määrittämään perheen elintason. Nythän miehet pääsee HELPOMMALLA kun molemmat kantavat talousasioissa kortensa kekoon. Se on pieni hinta siitä, että sitten kotityötkin jakautuvat tasaisemmin.

Toisessa todellisuudessa minulla olisi 250 k€ omaisuus ja velaton rivarikämppä. Siivous siivoojan hoitamana. Helppo ja vakaa elämä.

Mutta kun ryssin totaalisesti ja aloin perhefaijaksi vastoin parempaa ymmärrystä, tässä eletään "sitku"-elämää. Eli kun muksut tarpeeksi vanhat ja omillaan, kultaiselle rouvalle kenkää ja otan elämäni takaisin. Hänellä tulee elintaso laskemaan radikaalisti, minulla paranemaan. Juristin olen jo katsonut hoitamaan homman niin että tuleva ex-rouva tulee kärsimään erossa ja kunnolla.

Vaikutat ihmiseltä joka ei tiedä mitä onnellisuus edes on, surullista

Vierailija
379/797 |

No voi herranen aika, mitä sinä rupeat eroa pitkittämään. Pistä paperit menemään ja aloita se oma elämä nyt. Alkaa kuulostaa, että haluat jättää tuonkin vaimon hommiksi.

Vierailija
380/797 |
30.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Tuhansia vuosia mies sai olla rauhassa mies. Mies sai puhua kavereidensa kanssa, mitä halusi, ja tulla ja mennä, miten halusi. Hän sai lähteä aamulla töihin pellolle tai muulle työpaikalle ja tulla illalla kotiin selostamatta, mitä päivän aikana oli tapahtunut."

Onko tämä oikeasti Dunderfeldtin kirjasta? 

Toivottavasti suomalaiset miehetkin ovat liian fiksuja ostaakseen tällaisia amerikkalaistyylisiä yksinkertaistuksia. Entisajan suurissa yhteistalouksissa raataneet naiset eivät ihan varmasti ole olleet sen epävarmempia itsensä ilmaisijoita kuin nykyajan naiset.  Ne asiat, joita he ovat katsoneet tärkeiksi kommunikoida, kun lapsista saattoi kuolla puoli tusinaa ja kovaa työtä riitti aamusta iltaan, ovat ehkä olleet erilaisia. Erilaista on elämä miehillekin nykyisin. Voisin kuvitella että ennen vanhaan koettiin suurta kumppanuutta yhteisen tavoitteen eteen raatamisessa ja vaikeuksien voittamisessa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan viisi neljä