Maarit Haantien tapaus
Yksi mystisimmistä katoamisista Suomessa on varmasti Maarit Haantien tapaus, joka on osa Järvenpään sarjamurhaaja keissiä 90-luvun alussa. Tunnetaan myös nimellä Hausjärven hiekkakuoppasurmat, joka on hieman harhaanjohtava nimi, koska todistettavasti on olemassa vain yksi ruumis.
Maarit Haantie lähti perjantaina elokuun 13 päivänä 1993 Riihimäeltä Järvenpäähän avomiehensä kanssa ravintola Zapataan illanviettoon, mutta portsari ei päästänyt häntä sisälle. Muu seurue meni ravintolaan sisään, mutta Maarit Haantie jäi ulkopuolelle. Noin tuntia myöhemmin hän yritti uudelleen sisään, mutta portsari ei edelleenkään päästänyt häntä sisälle. Kello oli tuolloin noin kymmenen illalla ja tuon jälkeen hänestä ei ole enää yhtään varmaa havaintoa.
Reilu kaksi viikkoa katoamisesta elokuun viimeisenä päivänä, Maarit Haantien käsilaukku toimitetaan poliisille löytötavarana. Se oli löytynyt Hyvinkääläisestä ravintola Martinasta. Käsilaukussa oli 280 markkaa rahaa, sekä ajokortti. Martinan henkilökunta ei muista varmasti nähneensä Haantietä kyseisenä elokuun13 iltana, mutta ravintolasta oli kyseisenä iltana poistettu tummatukkainen nainen liiallisen humalatilan vuoksi ja poliisi lähti tutkimuksissaan siitä, että tuo poistettu nainen olisi ollut Maarit Haantie.
Käsilaukun löytyminen ei kuitenkaan johda Maarit Haantien jäljille, mutta keskusrikospoliisi kiinnostuu muutaman kuukauden päästä katoamisesta, kun he huomaavat Haantien tapauksessa yhtäläisyyksiä kahteen aiempaan rikokseen, eli Hausjärvellä sijaitsevalla hiekkakuopalla tapahtuneesen pahoinpitelyyn, sekä surmaan ja näin siis muodostuu tapaus Järvenpään sarjamurhaaja, koska poliisi epäilee, että kaikissa tapauksissa tekijä on sama.
En tässä nyt sen kummemmin paneudu näihin kahteen muuhun tapaukseen, mutta itseäni on Haantien tapauksessa jäänyt kaivelemaan muutama seikka. Ensinnäkin tietysti se, että miten Haantie päätyi Martinaan. Taksi ei liene todennäköinen vaihtoehto, koska varmaankin se olisi tullut ilmi. Toinen vaihtoehto on tietysti juna. Järvenpäässä asema ei ollut ihan vieressä, mutta ei kovin kaukanakaan. Sen sijaan Hyvinkäällä Martina oli lähes aseman vieressä. Kolmas vaihtoehto on tietysti se, että hän sai joltakin kyydin. Jos kyseessä oli tuo viimeinen vaihtoehto, niin kyseisellä kuljettajalla saattaa olla tekemistä katoamisen kanssa, koska ei ole koskaan poliisille ilmoittautunut.
Myös se hieman kummastuttaa, että henkilökunta ei pysty varmaksi muistamaan, oliko poistettu nainen Maarit Haantie. Vaikka tapauksesta olikin kulunut pari viikkoa, niin ei tuon kaltaisesta ravintolasta niin usein ihmisiä poisteta, etteikö henkilökunta olisi voinut muistaa, oliko poistettu juuri hän. Se mikä eniten on pohdituttanut, että mikä on se johtolanka, jonka perusteella myös Maarit Haantie yhdistetään kyseiseen hiekkakuoppaan, koska poliisi mainitsee Kadonneet ohjelmassa yhdeksi kaikkia kolmea tapausta yhdistäväksi tekijäksi kyseisen hiekkakuopan. Onko siis todellakin löytynyt jotain viitteitä, tai jopa todisteita siitä, että myös Maarit Haantie on jossain kohtaa tuolla kyseisellä hiekkakuopalla ollut. Ei kai poliisi pelkän olettamuksen pohjalta voi mainita hiekkakuoppaa yhdistäväksi tekijäksi.
Itse olen hieman skeptinen sen suhteen, oliko kaikkien tapausten takana sama tekijä ja poliisikin joskun vuosi takaperin vähän peruutteli sen suhteen, mutta on sen jälkeen taas hieman palaillut siihen lähtökohtaan, että tekijä voisi olla sama henkilö.
Kommentit (153)
Tuossa http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/09/17/kadonneet-maarit-haantie on Kadonneet-ohjelman jakso tästä tapauksesta.
Hyvä ketju, toivotaan että pysyy.
🇺🇦🇮🇱
Minä uskon että kyseessä kaikissa tapauksissa sama tekijä. Muistaakseni tekijällä oli autossaan lastenistuin takapenkillä? Tästä kertoi yksi uhri joka pääsi hiekkakuopalta pakenemaan? Joku paremmin muistava voisi tarkentaa. Lastenistuimesta ja auton tuntomerkeistä päättelisin, että jossain on joku (vaimo?naapuri?) joka tietää tekijän mutta ei ole puhunut.
Juu, sillä joka otti sen toisen naisen kyytiin, oli autossa lastenistuin.
Tämä on minustakin sekä yksi kiehtovimmista että karmaisevimmista katoamistapauksista. Maaritia käsittelevä Kadonneet-jakso on lisäksi myös sydäntäriipaiseva, kun Maaritin tytär on selkeästi allapäin ja itkun partaalla haastattelupätkissään. Rohkeasti kumminkin tuli julkisuuteen ja kertoi oman näkemyksenä tapahtumien kulusta.
Tässä hyvä yhteenveto tapahtumista:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/22a5c31c-cf92-4087-8f7f-f2cf2905bb96
🇺🇦🇮🇱
Muistakaa, että se lastenistuin autossa voi olla hämäystä. Välttämättä murhaajalla ei ole lapsia vaan istuin voi olla laitettu autoon siksi, että se tekisi liftauksen naiselle "helpommaksi". Moni nainen ehkä ajattelee, että "jaahas joku perheenisä, tuskin on mikään raiskaaja/rikollinen".
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon että kyseessä kaikissa tapauksissa sama tekijä. Muistaakseni tekijällä oli autossaan lastenistuin takapenkillä? Tästä kertoi yksi u hri joka pääsi hiekkakuopalta pakenemaan? Joku paremmin muistava voisi tarkentaa. Lastenistuimesta ja auton tuntomerkeistä päättelisin, että jossain on joku (vaimo?naapuri?) joka tietää tekijän mutta ei ole puhunut.
No siis tämä yksi uhri oli keissin ensimmäinen tapaus, eli "Hellu". Se miksi itse olen hieman skeptinen sen suhteen, että kyseessä olisi ollut sama tekijä, johtuu juurikin tästä Hellun tapauksesta. Helluhan päätyi tämän "lapsi-istuin kaiffarin" kanssa kyseiselle hiekkakuopalle ja kun Hellu poistui autosta k u selle, niin tämä kaiffari lähestyy kyykkivää Hellua ja te m paisee häntä te r äa s eella ta kar aivoon. Hellu on tuhannen turvat ja saanut juuri is kun päähänsä, mutta pääsee siltikin pakenemaan tätä todella amatöörimaisesti toimivaa "sa rja mu r h aajaa". Tuula Lukkarisen su rmaaja taas toimi todella ammattimaisesti ja ra a 'asti. Myös se häiritsee Hellun tapauksessa, että hän ei suostunut hypnoosiin.
En siis tietenkään sulje saman tekijän mahdollisuutta, koska poliisitkaan eivät ole sitä tehneet, mutta hieman skeptinen sen suhteen olen, koska myöskään mitään tietoa ei ole siitä, mikä on se todiste, jolla Maarit Haantie on kytketty kyseiseen hiekkakuoppaan.
-ap-
Mitä tarkoitat tällä: Myös se häiritsee Hellun tapauksessa, että hän ei suostunut hypnoosiin?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitat tällä: Myös se häiritsee Hellun tapauksessa, että hän ei suostunut hypnoosiin?
No siis juuri sitä. Eli poliisi ehdotti Hellulle hypnoosia, johon Hellu ensin suostuikin, mutta perui suostumuksensa viime hetkellä. Miksi hän sen perui, jos hänellä ei ollut mitään salattavaa ja miksi hän ensin suostui, mutta kuitenkin juuri ennen h-hetkeä peruutti suostumuksensa. Oliko päätökseen kenties vaikuttanut joku taho painostamalla?
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa, että se lastenistuin autossa voi olla hämäystä. Välttämättä murhaajalla ei ole lapsia vaan istuin voi olla laitettu autoon siksi, että se tekisi liftauksen naiselle "helpommaksi". Moni nainen ehkä ajattelee, että "jaahas joku perheenisä, tuskin on mikään raiskaaja/rikollinen".
Juuri näin. Hänhän vielä Hellun puheiden mukaan erikseen mainitsee, että hänellä on lapsi. Toki Hellun tapauksessa tuo lastenistuin paljastuu hänelle vasta sinä vaiheessa, kun hän on jo suostunut kyytiin, koska auto on kauempana parkissa ja mies tulee houkuttelemaan Hellun kyytiinsä asemalaiturilta. Eli sitä ei siis siinä houkutteluvaiheessa voinut käyttää houkuttimena. Toki muissa tapauksissa kylläkin ja eihän hän varmaan kotoa lähtiessään ole suunnitellut asemalaiturilta naista pyydystää, vaan on todennäköisesti nähnyt Hellun kävelemässä asemalle ja sen jälkeen hipassut perään. Mutta siis tuo hämäystemppu on aivan mahdollinen.
Aika lähellä noita löytöpaikkoja täytyy olla myös se hiekkakuoppa josta löytyivät 70-luvun alussa silloin kadonneet ja tapetut helsinkiläiset liftaritytöt, oliko heitä 2 vai 3, en nyt muista. Silloin tekijä saatiin kiinni ja tuomittiin, muistaakseni hän oli jo silloin tuon ikäinen mitä näiden Järvenpään tapausten tekijän arvellaan olleen, joten tuskin ainkaan sama, mutta ehkä joku noilla kulmilla silloin pikkupoikana asunut, mökkiläinen, kesää viettänyt kaupunkilaisserkku... Kai poliisi nämä on tarkistanut.
Vierailija kirjoitti:
Aika lähellä noita löytöpaikkoja täytyy olla myös se hiekkakuoppa josta löytyivät 70-luvun alussa silloin kadonneet ja tapetut helsinkiläiset liftaritytöt, oliko heitä 2 vai 3, en nyt muista. Silloin tekijä saatiin kiinni ja tuomittiin, muistaakseni hän oli jo silloin tuon ikäinen mitä näiden Järvenpään tapausten tekijän arvellaan olleen, joten tuskin ainkaan sama, mutta ehkä joku noilla kulmilla silloin pikkupoikana asunut, mökkiläinen, kesää viettänyt kaupunkilaisserkku... Kai poliisi nämä on tarkistanut.
Hyvä huomio. Itse tuota joskus aikoinaan selvittelin, kun myös kiinnosti se, kuinka lähellä tuo liftarimurhien hiekkakuoppa oli tätä Hikiän hiekkakuoppaa, koska surmatut tytöthän löytyivät Ridasjärven hiekkauopalta ja Ridasjärvi on melko lähellä tuota Hikiän hiekkakuoppaa.
Ihan tarkkaa paikkaa en ole pystynyt selvittämään vähäisistä ja hieman ristiriitaisista tiedoista johtuen, mutta melko tarkan kuitenkin. Eli kyseinen hiekkakuoppa Ridasjärven kylältä noin 5 kilometriä etelään, eli Jokelan suuntaan, valtatie 25:n eteleläpuolella ja Ridasjärven suunnasta tullessa oikealla puolella. Alueella on nykyäänkin hiekkakuoppia, sekä pari lampea. Linnuntietä Hikiän hiekkakuopalta Ridasjärven kuopalle on matkaa noin 13 kilometriä, eikä tietä pitkinkään hirveästi enempää, eli noin 15 km.
Liftarimurhathan oli Suomea vuonna 1971 kuohuttanut tapahtumasarja jossa surmattiin kolme liftarityttöä. Tapauksia oli kaksi, jossa ensimmäisessä tyttö lähti Anjalasta (ensin Korialle linja-autolla) Turkuun liftaamalla ja päätyi Inkoolaiseen metsään ja toisessa tapauksessa helsinkiläiset tytöt liftasivat Helsingistä Hyvinkäälle ja päätyivät Ridasjärven hiekkakuopalle. Surmat tapahtuivat noin kuukauden sisällä ja tekijäksi paljastui 41 vuotias Ensio "Häkä-Enska" Koivunen, joka sai tuo liikanimen surmaamistavasta, eli hän tappoi tytöt johtamalla autoon pakokaasua.
Häkä-Enskaa on epäilty myös Bodomjärven ja Tulilahden surmistakin, mutta mitään näyttöä ei hänen syyllisyydestään niihin ole löytynyt. Pienenä kuriositeettina ja aasinsiltana takaisin ketjun aiheeseen mainittakoon, että liftarimurhia edeltävänä vuonna Häkä-Enska piti Hyvinkäällä Siltabaari nimistä kuppilaa vain muutaman sadan metrin päässä ravintola Martinasta, josta siis löytyi Maarit Haantien käsilaukku.
-ap-
No niin, nyt on kaikki kopioitu mitä vanhasta ketjusta sain pelastettua, eli keskustelu alkakoon, tai siis jatkukoon ja toivottavasti asiallisissa merkeissä, kuten siinä vanhassakin ketjussa.
Tämä tuore Iltasanomien juttu on mielestäni paras tähänastisista tästä aiheesta lukemistani jutuista:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007854666.html
Tuossa oli myös mukavasti uutta tietoa. Etenkin se siminnäkijähavainto Lukkarisesta Riihimäellä aiemman virallisen siminnäkijähavainnon jälkeen oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tieto, sillä tähän astihan Lukkarisen tapaus oli ainoa näistä komesta, johon ei kytkeytynyt Riihimäki mitenkään. Jos havainto pitää kutinsa, niin silloinhan näitä kaikkia naisia yhdistäisi niin Riihimäki, Järvenpää, kuin Hikiän hiekkakuoppakin. Melkoinen sattuma kyllä siinä tapauksessa, jos kaikissa tapauksissa olisi eri tekijä.
Olin juuri tulossa linkkaamaan tuota IS:n juttua. Se on hyvin kattava.
Joku juttuhan Haantien liittää sinne hiekkakuopalle, mutta sitä poliisi ei kerro tutkinnallisista syistä.
🇺🇦🇮🇱
On muuten ollut kiirettä hiekkakuopalla:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005269461.html
Karmiva paikka!
🇺🇦🇮🇱
Tämä 5 vuotta kestänyt ja yksi asiallisimmista ja vähiten trollatuista ketjuista poistettiin täältä muutama päivä sitten. En tiedä oliko kysessä vahinko, vai tehtiinkö se ihan tietoisesti. Jos tietoisesti, niin ihmettelen kyllä miksi.
Sain googlen kautta pelastettua siitä ensimmäisen sivun, jonka nyt kopsaan tänne ainakin niiden olennaisimpien viestien osalta.
Jos teitä vielä kiinnostaa ketjua jatkaa, niin jättäkää niissä syyllisen epäilyissä ainakin selvät tunnistettavat vihjailut persoonan ja osoitteen suhteen, niin ei ainakaan sen takia ketjua poisteta.
Jonkun aikaa menee, kun kopsaan tänne ne viestit, joten oottakaa hiukan aikaa ennen kuin kommentoitte. Kerron sitten kun kaikki on kopsattu.
Ylläpidolta toivon, että jättäisi tämän ketjun rauhaan, sillä tämä on ollut yksi asiallisimmista ketjuista tällä palstalla.