Maarit Haantien tapaus
Yksi mystisimmistä katoamisista Suomessa on varmasti Maarit Haantien tapaus, joka on osa Järvenpään sarjamurhaaja keissiä 90-luvun alussa. Tunnetaan myös nimellä Hausjärven hiekkakuoppasurmat, joka on hieman harhaanjohtava nimi, koska todistettavasti on olemassa vain yksi ruumis.
Maarit Haantie lähti perjantaina elokuun 13 päivänä 1993 Riihimäeltä Järvenpäähän avomiehensä kanssa ravintola Zapataan illanviettoon, mutta portsari ei päästänyt häntä sisälle. Muu seurue meni ravintolaan sisään, mutta Maarit Haantie jäi ulkopuolelle. Noin tuntia myöhemmin hän yritti uudelleen sisään, mutta portsari ei edelleenkään päästänyt häntä sisälle. Kello oli tuolloin noin kymmenen illalla ja tuon jälkeen hänestä ei ole enää yhtään varmaa havaintoa.
Reilu kaksi viikkoa katoamisesta elokuun viimeisenä päivänä, Maarit Haantien käsilaukku toimitetaan poliisille löytötavarana. Se oli löytynyt Hyvinkääläisestä ravintola Martinasta. Käsilaukussa oli 280 markkaa rahaa, sekä ajokortti. Martinan henkilökunta ei muista varmasti nähneensä Haantietä kyseisenä elokuun13 iltana, mutta ravintolasta oli kyseisenä iltana poistettu tummatukkainen nainen liiallisen humalatilan vuoksi ja poliisi lähti tutkimuksissaan siitä, että tuo poistettu nainen olisi ollut Maarit Haantie.
Käsilaukun löytyminen ei kuitenkaan johda Maarit Haantien jäljille, mutta keskusrikospoliisi kiinnostuu muutaman kuukauden päästä katoamisesta, kun he huomaavat Haantien tapauksessa yhtäläisyyksiä kahteen aiempaan rikokseen, eli Hausjärvellä sijaitsevalla hiekkakuopalla tapahtuneesen pahoinpitelyyn, sekä surmaan ja näin siis muodostuu tapaus Järvenpään sarjamurhaaja, koska poliisi epäilee, että kaikissa tapauksissa tekijä on sama.
En tässä nyt sen kummemmin paneudu näihin kahteen muuhun tapaukseen, mutta itseäni on Haantien tapauksessa jäänyt kaivelemaan muutama seikka. Ensinnäkin tietysti se, että miten Haantie päätyi Martinaan. Taksi ei liene todennäköinen vaihtoehto, koska varmaankin se olisi tullut ilmi. Toinen vaihtoehto on tietysti juna. Järvenpäässä asema ei ollut ihan vieressä, mutta ei kovin kaukanakaan. Sen sijaan Hyvinkäällä Martina oli lähes aseman vieressä. Kolmas vaihtoehto on tietysti se, että hän sai joltakin kyydin. Jos kyseessä oli tuo viimeinen vaihtoehto, niin kyseisellä kuljettajalla saattaa olla tekemistä katoamisen kanssa, koska ei ole koskaan poliisille ilmoittautunut.
Myös se hieman kummastuttaa, että henkilökunta ei pysty varmaksi muistamaan, oliko poistettu nainen Maarit Haantie. Vaikka tapauksesta olikin kulunut pari viikkoa, niin ei tuon kaltaisesta ravintolasta niin usein ihmisiä poisteta, etteikö henkilökunta olisi voinut muistaa, oliko poistettu juuri hän. Se mikä eniten on pohdituttanut, että mikä on se johtolanka, jonka perusteella myös Maarit Haantie yhdistetään kyseiseen hiekkakuoppaan, koska poliisi mainitsee Kadonneet ohjelmassa yhdeksi kaikkia kolmea tapausta yhdistäväksi tekijäksi kyseisen hiekkakuopan. Onko siis todellakin löytynyt jotain viitteitä, tai jopa todisteita siitä, että myös Maarit Haantie on jossain kohtaa tuolla kyseisellä hiekkakuopalla ollut. Ei kai poliisi pelkän olettamuksen pohjalta voi mainita hiekkakuoppaa yhdistäväksi tekijäksi.
Itse olen hieman skeptinen sen suhteen, oliko kaikkien tapausten takana sama tekijä ja poliisikin joskun vuosi takaperin vähän peruutteli sen suhteen, mutta on sen jälkeen taas hieman palaillut siihen lähtökohtaan, että tekijä voisi olla sama henkilö.
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Itseäni on kiinnostanut erityisen paljon Hiekkakuoppamurhat juurikin niiden outojen seikkojen suhteen, jota vuosien varrella on tapahtunut. Joskus aikoinaan muutamia vuosia sitten Riihimäki-ryhmässä facebookissa puhuttiin jostakin oudosta miehestä, joka ajeli Riihimäellä pyytäen samalla naisia kyytiin. Tämä siis ihan muutama vuosi sitten. Voipi todennköisesti olla ihan eri tyyppi, mutta pistää silti miettimään, kun Riihimäki ilmeisesti kuitenkin ollut aika keskeisenä paikkana koko mysteerin suhteen.
Itse en näkisi mitään erikoista siinä, että tekijä olisi perheellinen. Todennäköisesti eronnut ja lapsi ollut hänellä vuoroviikoin. Tosin turvaistuin sopisi kyllä houkutteluunkin varsin hyvin. Sitä vaan mietin että kuinka moni liki kaatokännissä oleva humalainen henkilö tulisi edes kiinnittäneeksi huomiota turvaistuimeen - tekijä kun nimenomaan metsästi kännissä olevia naisia, joilla humalatila saattoi olla vahvakin. Joillekin liftarimatkalaisille tämä kikka toimisi varmasti paremmin.
Toivoisin että keskustelu lähtisi rullaamaan tässäkin langassa, tosi sääli että edellinen poistettiin. Tuliko muillekin sellainen viba, että jotkut kommentit olivat varsin outoja - ettei vain tekijäkin olisi tavalla tai toisella ottanut osaa keskusteluun...
Poistetussa ketjussa kerrottiin aika yksityiskohtaisesti juuri annetusta vihjeestä poliisille. Pian tämän jälkeen IL vaiko IS teki artikkelin, jossa poliisi kertoi saaneensa mielenkiintoisen vihjeen. Minulla tuli mieleen, onko poliisi pyytänyt ketjun poistoa jotta eivät vaaranna tutkintaa?voin toki olla väärässä, mutta vaikea ymmärtää muuta syytä, sillä keskustelu oli ihan asiallista ja pitkä keskustelu.

Milloin tällainen keskustelu on ollut ja mitä vihjeitä siinä kerrottiin?
Kaffepulla kirjoitti:
Tällainen tyyppi on ollut epäiltynä:
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/200810078385554
Tämä on poissuljettu, minfon puolella hyvin perusteltu miksi.
Ja täällä taas sama vouhotus jatkuu!Eiköhän tekijä ole joku kiinnijäämisen edelläkävijä.tosielämän pikku sankarisalapoliisit tuskin etevämpiä kuin poliisi ollut.Eikö kannattaisi hankkia parempaa ajanvietettä kun jauhaa vanhaa asiaa joka ei ikinä ratkea
Jos Maarit oli niin tuiskeesaa, että laukku jäi baariin, niin eikö ole mahdollista, että olisi kännissä kadonnut metsään, hukkunut, sammunut tms? Miksi poliisi pitää varmana, että Maarit on Jäkiksen uhri??
Oliko Tuulan ja Maaritin su.maaja mies, jonka äiti alkoholisoitunut? Isovanhemnat kasvatti maatilalla, katkera alkoholisoituneita naisia kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni on kiinnostanut erityisen paljon Hiekkakuoppamurhat juurikin niiden outojen seikkojen suhteen, jota vuosien varrella on tapahtunut. Joskus aikoinaan muutamia vuosia sitten Riihimäki-ryhmässä facebookissa puhuttiin jostakin oudosta miehestä, joka ajeli Riihimäellä pyytäen samalla naisia kyytiin. Tämä siis ihan muutama vuosi sitten. Voipi todennköisesti olla ihan eri tyyppi, mutta pistää silti miettimään, kun Riihimäki ilmeisesti kuitenkin ollut aika keskeisenä paikkana koko mysteerin suhteen.
Itse en näkisi mitään erikoista siinä, että tekijä olisi perheellinen. Todennäköisesti eronnut ja lapsi ollut hänellä vuoroviikoin. Tosin turvaistuin sopisi kyllä houkutteluunkin varsin hyvin. Sitä vaan mietin että kuinka moni liki kaatokännissä oleva humalainen henkilö tulisi edes kiinnittäneeksi huomiota turvaistuimeen - tekijä kun nimenomaan metsästi kännissä olevia naisia, joilla humalatila saattoi olla vahvakin. Joillekin liftarimatkalaisille tämä kikka toimisi varmasti paremmin.
Toivoisin että keskustelu lähtisi rullaamaan tässäkin langassa, tosi sääli että edellinen poistettiin. Tuliko muillekin sellainen viba, että jotkut kommentit olivat varsin outoja - ettei vain tekijäkin olisi tavalla tai toisella ottanut osaa keskusteluun...
Poistetussa ketjussa kerrottiin aika yksityiskohtaisesti juuri annetusta vihjeestä poliisille. Pian tämän jälkeen IL vaiko IS teki artikkelin, jossa poliisi kertoi saaneensa mielenkiintoisen vihjeen. Minulla tuli mieleen, onko poliisi pyytänyt ketjun poistoa jotta eivät vaaranna tutkintaa?voin toki olla väärässä, mutta vaikea ymmärtää muuta syytä, sillä keskustelu oli ihan asiallista ja pitkä keskustelu.
Mitä vihjeitä poistetus ketjussa sit oli kirjoiteltu??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tulee kuluneeksi 30 vuotta Tuula Lukkarisen kuolemasta :(
Lepää rauhassa Tuula, emme ole unohtaneet sinua. Toivon mukaan jonain päivänä hän, joka sinulle tuon karmean teon teki, joutuu viimein vastuuseen teoistaan.
Itse haluan uskoa että tämä tapaus ratkeaa ja syyllinen saadaan kiinni.
Tuula oli lisäksi äiti. Hänen poikansa ansaitsee myös oikeutta.
Kuinkahan hänen elämänsä on mennyt?
Kadonneet-sarjassa Maaritin tyttären surua, epätietoisuutta ja ahdistusta oli hirveää katsella :(
Miten vanha tuon Tuulan poika oli surma hetkellä? Tai Haantien lapsenlapsi, jos oli poika?
Kummatkin naiset asuivat Riihimäellä, Peltosaaressa kenties? Käytettiinkö veitsen tms. lisäksi tai sijaan esim. rikottua pulloa tai muuta lasia kurkunviiltelyyn yms.?
Viettikö murhaaja aikaa naisten asunnoilla?
Murha. infossa joku (d: llä alkava nimim.) tiesi tai 'tiesi', että Lukkarinen oli halunnut kyydin Jäniksenlinnaan. Asuiko murhaaja siellä?
Samainen nimim. tiesi tai 'tiesi', että Lukkarisen häp*yhuulet oli lei*kattu ja otettu mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tulee kuluneeksi 30 vuotta Tuula Lukkarisen kuolemasta :(
Lepää rauhassa Tuula, emme ole unohtaneet sinua. Toivon mukaan jonain päivänä hän, joka sinulle tuon karmean teon teki, joutuu viimein vastuuseen teoistaan.
Itse haluan uskoa että tämä tapaus ratkeaa ja syyllinen saadaan kiinni.
Tuula oli lisäksi äiti. Hänen poikansa ansaitsee myös oikeutta.
Kuinkahan hänen elämänsä on mennyt?
Kadonneet-sarjassa Maaritin tyttären surua, epätietoisuutta ja ahdistusta oli hirveää katsella :(Miten vanha tuon Tuulan poika oli surma hetkellä? Tai Haantien lapsenlapsi, jos oli poika?

Lukkarisen poika oli yhdeksänvuotias surman aikaan. Haantien Tommi-lapsenlapsen iästä en ole varma mutta käsitin, että oli reippaasti alle kouluikäinen niihin aikoihin. Lukkarisen koti oli surman aikoihin Jäniksenlinnassa, hän oli vuokrannut pienen talon kirjaimellisesti metsän keskeltä. Tekijän on arvioitu asuneen samoilla seuduilla mutta ei välttämättä juuri Jäniksenlinnassa.

*siis Haantien katoamisen aikoihin piti kirjoittamani

Asuiko Lukkarisen poika ja pojan isä Riihimäellä? Haantie asui ilmeisesti. Lukkarinen oli oletettavasti nähty Riihimäellä johonkin aikaan päivällä, joten hänellä oli ilmeisesti jokin kytkös kaupunkiin?
Mun mielestä tää on ihan selvä juttu. Hellun sarjamurhaaja päästi pakoon, koska ei ollut henk. koht. kostonhalua tai vihaa taustalla juuri Hellua kohtaan, joitain ulkoisia piirteitä lukuunottamatta, mitkä murhaaja yhdisti vihaamaansa henkilöön. Lukkarisen tapauksessa tilanne oli toinen....

Jep, Haantie asui Riihimäellä, muistaakseni Peltosaaressa. Lukkarisen poika oli asunut äitinsä kanssa aina siihen saakka kun Tuula joutui Kellokoskelle. Sen jälkeen poika oli asunut Tuulan vanhempien luona. Lukkarisen ex-miehen asuinpaikasta ei kai ole koskaan tihkunut mitään tarkempaa tietoa julkisuuteen. Hän ja Tuula olivat kuitenkin lähteiden mukaan ihan ok väleissä eikä ex-miestä ole ilmeisesti koskaan epäilty surmasta. Jos onkin, niin hänet on pystytty nopeasti sulkemaan pois epäiltyjen joukosta.

Mietin vaan sitä kuvausten mukaan tummahiuksista tyyppiä, joka vaalealla porrasperällä lastenistuin takana vonkasi naisia kyytiin. Ja usean (saman tai eri) kyydissä olleen naisen kertomukset oudoista kysymymyksistä, esim. onko lapsia. Lapsi liittyy jotenkin kuvioon, ehkäpä 'huono äiti' ajatus taustalla. Lukkarisen tapauksessa sairastuminen ja alkoholin käyttö provosoi murhaan?
Jos jotain jäi kuitenkin hampaankoloon. Ihan spekua vaan, häiriintyneitä tyyppejä riittää varmaan joka kylässä riittämiin. Suomessa puoli miljoonaa ihmistä syö psyykenlääkkeitä.
Lehtijuttujen mukaan Haantien koru olisi löydetty sieltä Hikiän metsäautotieltä, missä Hellun ja Lukkarisen tapaukset myös.
Tuli vaan mieleen, että jos koru on käyty heittämässä sinne jälkeenpäin sarjamurhaajan toimesta, ikäänkuin allekirjoituksena, mutta ruumis voi olla missä vaan.
Haantie katosi elokuussa - 93. Onko tiedossa, milloin se valelääkäri lähti Usaan? Asui ainakin sopivasti Hyvinkäällä ja oli ilmeisen kiinnostunut ihmisen anatomiasta, jos tällainen ilmaus sallitaan. 😏
Vierailija kirjoitti:
Pääkallokiitäjä kirjoitti:
1927 löydettiin ruumis puusta roikkumassa kartanon lähellä, sekin avattu. Eli kuoppien lähistöllä on paljon ruumiita, mistä tietää josko Haantie roikkuu siellä jossaki, olikohan Lukkarinen ja riippumassa mutta solmu tai naru petti, kun narua oli löydetty, oranssia Paali tai verkko narua. Mutta minua kyllä kiinnostaa Copycat, kun Uhrilampaat ilmestyi juuri 91 maaliskuussa, ja siinä uhrien suuhun laitettiin perhosen toukkia, Tl oli perhonen rinnassa, oliko oma vai laitettu? Ja etsivät oli kyselly joltakin kurun tilalliselta lampaista? Eli oliko lammas löytynyt avattuna siitä läheltä, tekijä varmaan otti filmistä mallia omaan juttuun.
En usko, että Uhrilampailla on mitään osuutta asiaan. Lampaista eivät kyselleet tapausta tutkivat etsivät vaan jotkut täysin oudot ohikulkijat. Käsittääkseni tämä utelu jäi yksittäiskerraksi eikä näitä henkilöitä enää nähty seudulla sen jälkeen. Kyse on voinut olla väärinkäsityksestä heidän taholtaan. Mitään lammasta ei ole koskaan löydetty Lukkarisen löytöpaikan lähistöltä avattuna tai muutenkaan tapettuna.
Muistan nuo perhosrintaneulat, ne olivat muotia tuolloin 1990-luvun alkuvuosina. Itsellänikin oli pari sellaista. Rintaneula on poliisin julkaisemassa kuvassa selvästi vääntynyt, joten voi olettaa, että se oli Lukkarisen oma ja vääntynyt siinä rytäkässä kun tekijä kävi hänen kimppuunsa.
Lukkarisella oli eläimiä, mm. hevonen, aasi ja pari vuohta tai ainakin yksi vuohi. Jos Lukkarisen tilalta oli hävinnyt se/ne vuohet? Tai olivat hoidossa jossain naapurissa kun emäntä meni hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tää on ihan selvä juttu. Hellun sarjamurhaaja päästi pakoon, koska ei ollut henk. koht. kostonhalua tai vihaa taustalla juuri Hellua kohtaan, joitain ulkoisia piirteitä lukuunottamatta, mitkä murhaaja yhdisti vihaamaansa henkilöön. Lukkarisen tapauksessa tilanne oli toinen....
Sillä Hellulla ei ilmeisesti ollut lapsia. Olisiko tämä jäähdytellyt murhanhimoa? Eli ei 'huono juoppoäiti' kyseessä.
Jossain on ollut juttua, että Lukkarisen häppärit olivat joutuneet murh*aajan mukaan. Olisiko syynä ollut se, että seko olisi hieronut elintään kyseiseen paikkaan ja pelkäsi dna- paljastusta?
Kaupassa pisti silmän eilen Is tai Il rikoslehtiliite? Oli kiire, joten en huomannut katsoa lehteä sen tarkemmin, mutta lehden teema oli pimeäksi jääneet naismurhat ja Lukkarisen kuva oli myös lehden kannessa.
Olisi pitänyt ostaa liite, tänään en kerkeä kaupassa käymään.