Pala sydämestä - lasun sossut kommentoi sarjaa

Nostan ketjua.

Se on sarja, ja juonenkäänteet ei ole ollenkaan niin dramaattisia, jos mennään niinkuin "oikeassa elämässä". Aina kaikki yöllä yksin kotona olevat nuoret pelokkaat naisetkin lähtee äänien perässä ulos (tai pimeään kellariin) huhuilemaan haloo kuka siellä, eiks vaan? No ei. Mutta ei siitä kauhuelokuvaa saa aikaiseksi, jos ne lukittautuu vessaan aamuun asti.

Asiavirheitä täynnä tuo sarja ja just se, että poliisilta kysyttäisiin huostaanoton kriteerien täyttymistä... jep jep. Itsekin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä työskennelleenä ärsyttää suunnattomasti huono taustatyö, joka sarjassa paistaa läpi.

En ole lastensuojelussa töissä, mutta kyllä ihan arkijärjelläkin ymmärtää, etteivät juoneen kirjoitetut toimintatavat voi olla todenmukaisia. Ärsyttävää.

Sijaishuollon sossu täällä kertoo, että kyllä me päivystetään ja tehdään hakukeikkoja hatkaajien saattamiseksi takaisin sijaishuoltopaikkaansa. Mutta ei me metsiin lähdetä. Yleensä käydään siellä vanhempien kotona poliisien kanssa.

Minusta sarja oli mukava ja itse nuorten kanssa töitä tehneenä ( en kylläkään lastensuojelussa) , tiedän, että toisinaan voi olla vaikea vetää se raja mikä menee työn ja vapaa-ajan välille. Mutta se myös varmasti on syynä, että tajusin oman hyvinvointini ja perheeni vuoksi muuttaa työpaikkaa. 

Mutta totta on, että sitä varmasti katsoo ohjelmaa hyvin kriittisellä silmällä, jos on ko. työtä tehnyt. 

Toisaalta noin dramaturgisesti ajatellen sarjassa liikaa ikäänkuin luennoidaan millaista lastensuojelutyö on. Esitellään että tällainen on hallinto, tällaista on käytännön työ. Pyritään antamaan katsojalle kattava käsitys koko hommasta. Siinä on vaan se huono puoli, että sarjasta tulee liian paperinmakuinen, dialogi on kankeaa, tarina ei kulje sujuvasti eteenpäin.

En ole itse alalla, tämä on mielipiteeni katsojana.

Onpa ikävää, että lastensuojelu nyt kerrankin on katsottu riittävän kiinnostavaksi aiheeksi tv-sarjaan. Ja ikävää, että sarjan antama kuva lastensuojelun ammattilaisten työstä ei ole totuudenmukainen. Etenkin, kun tiedämme, että kaikissa rikossarjoissa annetaan totuudenmukainen ja luotettava kuva esimerkiksi poliisien ja yksityisetsivien toiminnasta.

Terveisin Hercule Poirot

No, olihan esimerkiksi Ivalo-sarjakin täynnä juttuja, joita poliisit eivät oikeasti tee työssään.

Vierailija kirjoitti:

Se on sarja, ja juonenkäänteet ei ole ollenkaan niin dramaattisia, jos mennään niinkuin "oikeassa elämässä". Aina kaikki yöllä yksin kotona olevat nuoret pelokkaat naisetkin lähtee äänien perässä ulos (tai pimeään kellariin) huhuilemaan haloo kuka siellä, eiks vaan? No ei. Mutta ei siitä kauhuelokuvaa saa aikaiseksi, jos ne lukittautuu vessaan aamuun asti.

Sitäpä juuri, kun kyseessä fiktiivinen ja draamanhakuinen sarja, jota ei todellakaan pitäisi markkinoida todenmukaisena. Esim. Iltasanomissa kuvaillaan sarjaa harhaanjohtavasti:

https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000007887508.html

”Sarja avaa lastensuojelutyöntekijöiden arkea ja sitä, miltä monella tapaa vaativassa ympäristössä työskenteleminen voi tuntua.” ”Vaikka sarja on fiktiivinen, se piirtää kuvan siitä, miten hienoa työtä lastensuojelu tekee”.

Hesarissa sen sijaan on vähän kritisoitu sarjaa, mutta siinäkin aivan vääriä asioita:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007884374.html

”Valkoinen keskiluokka ylikorostuu, vaikka näin tuskin tapahtuu ­reaalimaailmassa. Kaupallinen Lasten kaupunki -hanke ei vaikuta uskottavalta, ja se on muutenkin tarpeeton uhkatekijä.”

Ensinnäkin tottakai valkoinen keskiluokka korostuu, kun suomalainen keskiluokka on enemmistö ja enemmistö myös edustaa lastensuojelussa! Mistä ihmeestä tuo arvosteluartikkelin kirjoittanut journalisti on saanut päähänsä, että lasun asiakkaissa olisi merkittävästi enemmän jotain ääriköyhiä tai etnisen vähemmistön edustajia? Terveisiä alalta, että kyllä lasu-asiakkaiden joukkoon mahtuu kaikenlaisia ihmisiä, mutta ennen kaikkea niitä aivan ”tavallisia” valkoisia keskiluokkaisia. Voi tietäisittepä vaan, kuinka monella on ns. kulissit kunnossa.

Lisäksi tuo sarjan Lasten kaupunki-hanke kuvaa mitä osuvimmalla tavalla näitä kaikenmaailman Lape-hankkeita sun muita hapatuksia, joihin esimiesten aika ja huomio keskittyy pois varsinaisesta asiakastyöstä ja resursseista. Tuo hesariartikkelin kirjoittanut on pahasti väärässä, nuo turhat hankkeet ovat hyvinkin aiheellisia uhkatekijöitä lasun työntekijöiden jo muutenkin kiireisessä ja kuormittuneessa työarjessa.

Kyllä lasusta pitäisi tehdä ihan kunnon reality-dokkarisarja, jos sellainen olisi mahdollista salassapito- ja tunnistettavuusriskien puitteissa. Lasu-arjesta voi saada realistisen käsityksen vain seuraamalla sitä oikeasti vierestä ja paikan päällä ilman sensuuria tai yksipuolisia näkemyksiä.

Oli niin huonosti ohjattu ja näytelty tuo eka jakso, että voe voe. Varmaan käsiskin on ihan pyl...stä. Aivan kuin Lotta Lehtikari olisi näytellyt tahallaan niin huonosti kuin näytteli. Harmi, tärkeä auhe, backa toteutus, taas kerran.

Omassa korkeakoulussa oli aikoinaan opettaja, joka lähti vaikka keskellä yötä pelastamaan poloisia hyppimästä silloilta. Hän oli luonut ihan itse itselleen nuorten keskuudessa tällaisen pelastava enkeli -statuksen, vaikka se ei työhön millään tavalla kuulunut. Ajattelin sarjaa katsoessani, onko lastensuojelutyössä työntekijöitä, jotka suhtautuvat samalla tavalla eli kokevat elämäntehtäväkseen pelastavana enkelinä toimimisen oman jaksamisensa ja perheensä kustannuksella. Lastensuojelutyössä on pakko jollakin tavalla kovettaa itsensä. Työhön on pystyttävä suhtautumaan työnä. Muuten tuota henkisesti kuluttavaa työtä ei jaksa tehdä. Erityisesti kokemattomalla työntekijällä on iso riski, että työ alkaa hallita koko elämää. Sehän sarjassakin nostettiin esille. Sarjan päähenkilö taas oli kokenut, mutta ei osannut eikä halunnut vetää rajoja.

Vierailija kirjoitti:

Oli niin huonosti ohjattu ja näytelty tuo eka jakso, että voe voe. Varmaan käsiskin on ihan pyl...stä. Aivan kuin Lotta Lehtikari olisi näytellyt tahallaan niin huonosti kuin näytteli. Harmi, tärkeä auhe, backa toteutus, taas kerran.

Minusta Lotta teki sarjassa onnistuneen roolisuorituksen. Oli positiivinen yllätys. En ole pitänyt hänen aiemmista roolisuorituksistaan.

Arvasin, että on jotain tuollaista ja siksi en edes katsonut. Oma mielipiteeni on, että tätä työtä ei ymmärrä kuin vasta 5 työvuoden jälkeen.

T: lastensuojelussa 20 vuotta töitä tehneenä.

Vierailija kirjoitti:

Omassa korkeakoulussa oli aikoinaan opettaja, joka lähti vaikka keskellä yötä pelastamaan poloisia hyppimästä silloilta. Hän oli luonut ihan itse itselleen nuorten keskuudessa tällaisen pelastava enkeli -statuksen, vaikka se ei työhön millään tavalla kuulunut. Ajattelin sarjaa katsoessani, onko lastensuojelutyössä työntekijöitä, jotka suhtautuvat samalla tavalla eli kokevat elämäntehtäväkseen pelastavana enkelinä toimimisen oman jaksamisensa ja perheensä kustannuksella. Lastensuojelutyössä on pakko jollakin tavalla kovettaa itsensä. Työhön on pystyttävä suhtautumaan työnä. Muuten tuota henkisesti kuluttavaa työtä ei jaksa tehdä. Erityisesti kokemattomalla työntekijällä on iso riski, että työ alkaa hallita koko elämää. Sehän sarjassakin nostettiin esille. Sarjan päähenkilö taas oli kokenut, mutta ei osannut eikä halunnut vetää rajoja.

Tähän on varmasti monta mielipidettä. Itse ajattelen, että missään ammattiauttajatyössä ei jaksa, jos ei osaa laittaa ammatillisia rajoja. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ihminen ihmiselle tai, että pitäisi mennä piiloon asiantuntijaroolin taakse. En usko, että yksikään lastensuojelun työntekijä kykenee olemaan tuntematta erilaisia tunteita työssään, en minä ainakaan. Niitä vaan oppii käsittelemään ja työkokemus auttaa tässäkin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Omassa korkeakoulussa oli aikoinaan opettaja, joka lähti vaikka keskellä yötä pelastamaan poloisia hyppimästä silloilta. Hän oli luonut ihan itse itselleen nuorten keskuudessa tällaisen pelastava enkeli -statuksen, vaikka se ei työhön millään tavalla kuulunut. Ajattelin sarjaa katsoessani, onko lastensuojelutyössä työntekijöitä, jotka suhtautuvat samalla tavalla eli kokevat elämäntehtäväkseen pelastavana enkelinä toimimisen oman jaksamisensa ja perheensä kustannuksella. Lastensuojelutyössä on pakko jollakin tavalla kovettaa itsensä. Työhön on pystyttävä suhtautumaan työnä. Muuten tuota henkisesti kuluttavaa työtä ei jaksa tehdä. Erityisesti kokemattomalla työntekijällä on iso riski, että työ alkaa hallita koko elämää. Sehän sarjassakin nostettiin esille. Sarjan päähenkilö taas oli kokenut, mutta ei osannut eikä halunnut vetää rajoja.

Kiitos että nostit tämän esiin! Tämä onkin yksi niistä lukuisista sarjan häiritsevistä asioista ja viestistä, jonka ei lasun sossuna todellakaan haluaisi välittyvän ihmisille. Nimittäin lasun työntekijöistä suurin osa ei todellakaan ole mitään idealistisia maailmanparantajia, joilla itsellään on joku oma trauma ja joka motivoinut hakeutumaan ammattiauttajatyöhön. Puhumattakaan, että lasun työntekijöiden keskeisenä ongelmana olisi sekoittaa työ ja vapaa-aika. Päin vastoin olisi ollut virkistävää vaihtelua lasun jo ennestään kolhitulle maineelle, jos tämä sarja olisi nimenomaan korostanut sitä, että lasussa työskentelee enimmäkseen aivan tavallisia, tasapainoisia ja jalat-maassa-tyyppisiä ihmisiä, joilla on sen haastavan työn lisäksi muutakin elämää, vaikka kiire ja työmäärä kuluttaa aikaa ja jaksamista vapaa-ajalla. Tämä Pala sydämestä antaa kyllä aika irvokkaan ja ennakkoluuloihin pohjautuvan karikatyyrimaisen kuvan sossuista.

Kyllähän se totta on, että niin kuin joka alalla, myös sosiaalialalle hakeutuu kaikenlaisia persoonia, joista monelle ala ei syystä tai toisesta sovellu missään nimessä. Aika usein nämä henkilöt kuitenkin itse tajuavat tämän pian opiskelu- tai työuransa alussa. Loppuunpalaminen sosiaalityössä on hyvin yleistä, mutta siihen ei yleensä vaikuta henkilökohtaiset ominaisuudet, vaan yksinkertaisesti se työmäärä ja vaatimukset. Se on myös totta, että lasutyötä ei jaksa tehdä, jos ei osaa jättää työasioita työajalle ja ottaa niihin henkistä etäisyyttä. Suurin osa lasun sossuista kykenee tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa korkeakoulussa oli aikoinaan opettaja, joka lähti vaikka keskellä yötä pelastamaan poloisia hyppimästä silloilta. Hän oli luonut ihan itse itselleen nuorten keskuudessa tällaisen pelastava enkeli -statuksen, vaikka se ei työhön millään tavalla kuulunut. Ajattelin sarjaa katsoessani, onko lastensuojelutyössä työntekijöitä, jotka suhtautuvat samalla tavalla eli kokevat elämäntehtäväkseen pelastavana enkelinä toimimisen oman jaksamisensa ja perheensä kustannuksella. Lastensuojelutyössä on pakko jollakin tavalla kovettaa itsensä. Työhön on pystyttävä suhtautumaan työnä. Muuten tuota henkisesti kuluttavaa työtä ei jaksa tehdä. Erityisesti kokemattomalla työntekijällä on iso riski, että työ alkaa hallita koko elämää. Sehän sarjassakin nostettiin esille. Sarjan päähenkilö taas oli kokenut, mutta ei osannut eikä halunnut vetää rajoja.

Tähän on varmasti monta mielipidettä. Itse ajattelen, että missään ammattiauttajatyössä ei jaksa, jos ei osaa laittaa ammatillisia rajoja. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla ihminen ihmiselle tai, että pitäisi mennä piiloon asiantuntijaroolin taakse. En usko, että yksikään lastensuojelun työntekijä kykenee olemaan tuntematta erilaisia tunteita työssään, en minä ainakaan. Niitä vaan oppii käsittelemään ja työkokemus auttaa tässäkin asiassa.

Tuo, mistä kerrot, on juuri sitä ammattitaitoa, jota työssä tarvitaan. Sarja kannattaisi sisällyttää alan opiskelijoiden opinto-ohjelmaan. Kokematon työntekijä voi olla altis omaksumaan itseään vahingoittavia työtapoja, jos työparina on voimakastahtoinen ihminen, kuten sarjassa oli. Minusta sarja on hyvä varoittava esimerkki siitä, että on osattava vetää rajat.

Vierailija kirjoitti:

Arvasin, että on jotain tuollaista ja siksi en edes katsonut. Oma mielipiteeni on, että tätä työtä ei ymmärrä kuin vasta 5 työvuoden jälkeen.

T: lastensuojelussa 20 vuotta töitä tehneenä.

Minä luin äsken kommentteja ihan omalla nimellään kommentoivilta ammattilaisilta ja he pitivät enimmäkseen sarjaa hyvinkin onnistuneena. 

Draamaahan se on eikä tosi-tv:tä. Verratkaa vaikka Robaan tai Sykkeeseen. Hyviä näyttelijäsuorituksia, joskin olisin vaihtanut Meri Nenosen sossuksi ja Lotta Lehtikarin kotirouvaksi. Nuoret näyttelijät olivat hyviä rooleissaan, löytyi ilmeitä ihan eri lailla kuin esim. Sorjosen nuorilla.

Miksei muuten nuori ja vielä kokematon sossu voisi epävarmuuttaan kysyä poliisilta kiireellisen huostaanoton tarpeesta? Kun on tunnollinen ja haluaisi tehdä oikean päätöksen. Ei ole käytäntö, tiedän, mutta kai tuolla kenttätyössä tapahtuu ihmeellisempiäkin asioita. 

Itse inhoan sitä, että jos lasun työntekijöistä puhutaan pelastajina ja asiakkaat ovat pelastettavia. Minusta se mitätöi asiakkaana olevien ihmisarvoa, ihan kuin heillä ei olisi minkäänlaisia kykyjä tai ymmärrystä. Voin rehellisesti sanoa, että hetkittäin mietin asiakkaan (lapsen tai vanhemman) elämäntarinaa kuunnellessani, että itse en istuisi puhumassa elämästäni noin hyvävointisena, jos olisin tuon kaiken joutunut kokemaan. Lasusta on tehty jotenkin todella outo kuva julkisuuteen mitä en tunnista ollenkaan omassa työssäni.